Päätin näiden huomioiden ekan osan huomioon, että huomio
haluaa kulkea omia polkujaan. Jos jatkaisin nyt muutaman ajatuksen siitä. Tässä
lisää alustavaa ”huomion fenomenologiaa”. Harjoittaessamme huomiota tulemme
myös tietoiseksi siitä, millaisia polkuja huomio kulkee ja opettelemme
ohjaamaan sitä myös selkeämmin merkatuille reiteille. Tässä voimme erottaa
ainakin kuusi keskeistä huomion ”kulkutapaa”:

(1) Huomio vaeltaa vapaasti sekä sisäisessä, että ulkoisessa
maailmassa.
(2) Huomio suunnataan yhteen kohteeseen.
(3) Huomiota kuljetetaan tietoisesti ennalta suunniteltua
reittiä yhdessä aistikentässä.
(4) Huomio kulkee vapaasti, mutta tietoisesti yhdessä
aistikentässä.
(5) Huomio laajennetaan aistikenttään kokonaisuudessaan,
fokus hajoaa myös periferiaan.
(6) Huomio kulkee vapaasti eri aistikentissä, mutta
tietoisena niiden sisällöistä.

(1) Huomio vaeltaa
vapaasti sekä sisäisessä, että ulkoisessa maailmassa.
Se pysähtyy hetkeksi
kiinnostuksen kohteisiin ja jatkaa taas matkaansa. Tämä kuvaa normaalin, harjaantumattoman mielen
toimintatapaa. Huomaa, että tässä
erotetaan nyt mielen tasoista huomio omaksi ”tasokseen” ja mielen sisällöt
omiksi tasoikseen. Mielen sisältöjä ovat ulkoiseen maailmaan liittyvät viisi
aistikenttää ja sisäiseen maailmaan liittyvät aistisidonnaiset mielteet,
tunteet, mielialat ja kehon aistimukset. Tämä jako perustuu buddhalaiseen
psykologiaan (abhidharma). Huomio voi suuntautua kaikkien näiden kenttien
vaihteleviin sisältöihin. Kun huomio
vaeltaa vapaasti oman kiinnostuksensa mukaan kaikissa näissä kentissä, puhumme ”vaeltavasta
mielestä”, jopa ”apinamielestä” (monkey mind). Mieli hyppii siis kuin apina
oksalta toiselle ja sitä on vaikea ottaa kiinni, tai pysäyttää yhteen
kohteeseen.

Huomion harjoittaminen perustuu siihen, että sen kululle
asetetaan rajat. Tämä voidaan tehdä monella tavalla. Otan tässä esimerkiksi,
miten huomiolle voidaan asettaa rajoja kehotietoisuudessa. Huomio siis
suunnataan sisäiseen maailmaan ja erityisesti siihen, miten aistimme oman
kehomme ”sisäkautta”.

(2) Huomio suunnataan
yhteen kohteeseen, pidetään se siinä ja kun se karkaa, palautetaan se takaisin
samaan kohteeseen.
Tämä on perusharjoitus. Yleensä tämä kohde on
hengitysliike, niin kuin koemme sen kehotietoisuudessamme. Aistimme niitä
vaikutuksia, joita pallean liike kehossamme aiheuttaa: sisäänhengitys laajentaa
ja uloshengitys supistaa, sisäänhengityksessä tunnemme paineen kasvavan
sisällämme, uloshengityksellä paine pienenee jne.

(3) Huomiota
kuljetetaan tietoisesti ennalta suunniteltua reittiä aistikentässä.
Joskus
harjoittaja ei saa otetta hengitysliikkeestä, mitä se tarkoittaa tai miltä se
tuntuu. Hengitysliikkeen laskemisen sijaan silloin voidaan tehdä niin, että
lasketaan esimerkiksi tiettyjä kohtia kehossa, joissa tunnetaan painetta. Yksi
esimerkki tällaisesta reitistä voisi olla: 1. oikea polvi lattiaa vasten, 2.
vasen polvi lattiaa vasten, 3. oikea käsivarsi reittä vasten, 4. vasen
käsivarsi reittä vasten, 5. vasemman käden sormet oikean käden sormia vasten, 6.
peukalonpäät toisiaan vasten, 7. selkärangan alapää tyynyä vasten, 8. kieli
kitalakea vasten, 9. hengitysilma sieraimissa, 10. kohoava tunne päälaessa,
mikä liittyy selän ojentamiseen suoraksi.

Tämä on tapa, jota voidaan käyttää erityisesti kun halutaan
tutkia ja herkistää kehotietoisuutta. Kiinalaisessa qigong-perinteessä on
lukuisia tällaisia harjoituksia, joissa huomiota kuljetetaan esimerkiksi
meridiaaneja pitkin kehossa ja samalla aistitaan kehon liikettä ja meridiaaniin
kohdistuvaa venytystä.

(4) Huomio kulkee
vapaasti, mutta tietoisesti yhdessä ennalta valitussa aistikentässä.
Tässä tavassa asetamme ennalta huomion
kululle rajaksi jonkin aistikentän (huomaa myös mielteet ym. sisäiset kentät).
Jos kenttänä on kehotietoisuus, se miten koemme kehomme, kun pyrimme aistimaan
sitä sisäkautta, annamme huomiomme vaeltaa vapaasti koetun kehomme kohdasta
toiseen. Olemme samalla kuitenkin jatkuvasti tietoisia siitä, mihin kohteeseen
huomio suuntautuu ja missä se viipyy. Emme kuitenkaan kontrolloi huomiota muulla
tavalla kuin pitämällä se kehon aistimuksissa. Tämä ei tietenkään ole helppoa,
koska mielen muut tasot tunkeutuvat tässäkin helposti huomion fokukseen.

(5) Huomio
laajennetaan aistikenttään kokonaisuudessaan, fokus hajoaa myös periferiaan.

Aluksi huomion fokus suunnataan
esimerkiksi hengitykseen. Harjoituksen
kypsyessä voidaan hiljalleen siirtyä vaiheeseen, jossa hengitys ei
varsinaisesti ole enää huomion keskiössä vaan siitä tulee yksi osa
kehotietoisuuden kokonaisuutta ja huomio laajenee kehotietoisuuden periferiaan
asti. Samoin kuin voimme avata katsettamme näkökentän periferiaan, voimme avata
huomiotamme myös kehotietoisuudessa ja pyrkiä olemaan läsnä yhtä aikaa koko
kehotietoisuudessa.

(6) Huomio kulkee
vapaasti eri aistikentissä, mutta tietoisena niiden sisällöistä.
Kun olemme
vakiinnuttaneet ”havainnoivan itsen” näkökulman, voimme palata kohtaan (1),
harjaantumattomaan mieleen, ”aloittelijan mieleen”, mutta nyt tietoisena sen
liikkeistä. Tämä tarkoittaa läsnäoloa (mindfulness, ”sati”) siinä, mikä
kulloinkin ilmenee tietoisuudessa. …
Helpommin sanottu kuin tehty!

Harjoitus tekee meidät joka tapauksessa tietoisemmaksi
kahdesta maailmasta, siitä maailmasta mikä on niin kuin se on ja siitä
maailmasta, jonka mieli kuvittelee. Mieli kuvittelee jatkuvasti oman
maailmansa, joka usein vastaa huonosti sitä maailmaa, jossa elämme ja tämä
ristiriita on monen pahan olon (”dukha”, ”kärsimys”, ”tyytymättömyys”)
taustalla.