”Funktionaalisen kehotietoisuuden” koulutusohjelmani alkaa
olla valmis. Mitä tarkoitan tässä yhteydessä sanalla ”funktionaalinen”?
Oikeastaan olen päätynyt tämän termin käyttöön joidenkin kriittisten
havaintojeni perusteella. On olemassa koko joukko erilaisia kehotietoisuuteen
tähtääviä menetelmiä, joista mielestäni puuttuu ajatus siitä, miten harjoitus
viedään arjen elämään tai tämä yhteys on heikko, eli mikä on tietyn
harjoituksen funktio arjen elämän kannalta. Annan esimerkin.

Voimme maata selällämme, kieriskellä lattialla ja etsiä sen
avulla ja saavuttaakin tietoisuutta kehostamme. Mutta seuraava kysymys kuuluu,
miten pystymme viemään tämän tietoisuuden jokapäiväisen elämämme askareisiin,
nostamiseen, kävelemiseen, seisomiseen, istumiseen, työntämiseen jne. Emme
välttämättä mitenkään. Omassa
ohjelmassani tämä on peruslähtökohta. Jokaisesta harjoituksesta pitää voida
kysy, mikä on sen funktio kehon arkisen käytön kannalta. Arjen liikkeissämme on
jokin funktio: me nostamme, työnnämme, ojennamme esineitä, kannamme, osoitamme
jne. Funktionaalisen kehotietoisuuden ohjelmassa tutkimme sitä, mikä on kehon
optimaalisen käytön tapa näissä arkisissa liikkeissä. Miten kannamme,
kävelemme, seisomme niin, että kykenemme tekemään sen mahdollisimman
taloudellisesti ja rennosti käyttäen hyväksi kehon rakenteellista voimaa ja
lihasvoimaa niin vähän kuin mahdollista. Tämä vapauttaa liikettämme, itse
asiassa koko olemistamme ja lisää voimavarojamme, kun emme tuhlaa niitä epäfunktionaalisiin
toimintamalleihin.

Mitä tämä tarkoittaa liikkeen kannalta? Se tarkoittaa kahta
asiaa: kehon rakenteellisen tuen tiedostamista, joka tarkoittaa tukirakenteiden
asettamista optimaaliseen linjaan voiman suuntaan nähden; ja toisaalta koko
kehon liikettä, jossa liikkeen kineettinen ketju tiedostetaan maasta jaloista
ja selästä kohti käsiä ja päälakea. Tämä opettaa koko kehon rentoa voimankäyttöä
ja pudottaa pois jännittynyttä paikallista lihastyötä. Puhumme siis
perustavista ihmiskehon ergonomisista periaatteista.

Esimerkki. Makaan selälläni, ojennan kädet lattialle pääni
yläpuolelle ja ojentelen käsiäni vuorotellen. Voin tässä asennossa pyrkiä
aistimaan, mitä kehossa tapahtuu. On monta erilaista tapaa hahmottaa, mitä
tässä tapahtuu riippuen siitä, millaista ”tekniikkaa” olemme harjoitelleet ja
mihin mielemme sijoittaa ”liikekeskuksen”. Tällaiset ”liikekeskukset” ovat kuitenkin
teoreettisia malleja, jotka ohjaavat liikkeitämme. Esimerkiksi: tekniikoissa, missä kehoa ei
hahmoteta kokonaisuutena, liike voidaan kokea syntyvän jostakin pallean
tienoilta. Jos minä makaan maassa selälläni ja ojennan vaikkapa oikeaa kättäni
lattiaa pitkin ylös, tunnen samalla oikean jalkani työntävän vastavoiman
alaspäin ja koko oikean puolen vartalostani venyvän ja vasemman supistuvan. Ei
ole mitään ”liikekeskusta” vaan koko oikean puolen lihastoimintaketjun
aktiivinen venyminen ja vasemman puolen supistuminen. Voin kyllä keskittymällä
katkaista tämän ketjun keskeltä ja pyrkiä pitämään jalkojen voiman liikkeestä
irrallaan, mutta se vaatii ponnistelua. Eli tehdessäni tämän liikkeen aktivoin
koko kineettisen ketjun jaloista ylös sormenpäihin aivan kuin jos tekisin sen
seisten, jossa liikkeen tuki on aina maassa. Eli: jos nostan oikealla kädelläni
pallon ylhäällä olevaan koriin tapahtuu sama koko lihastoimintaketjun
aktivoituminen. Liikkeen tuki on lattiassa ja liikkeen kineettinen ketju kulkee
lattiasta jalan ja selän kautta käteen.

Toinen esimerkki. Jos haluan tiedostaa ja avata
hengitysliikettäni, on huomattava, että selinmakuulla hengitys toimii hyvin eri
tavalla kuin pystyasennossa, jossa vietämme kuitenkin suurimman osan
valveillaoloaikaamme. Siksi hengitystä kannattaa tutkia ja avata hyvässä
pystylinjauksessa. Miksi hengitys toimii eritavalla makuuasennossa? Koska maan
vetovoima vetää palleaa ja muuta hengityslihaksistoa alaspäin eli selän
suuntaan. Pystyssä tämän vedon suunta on alaspäin. Tässä on todella suuri ero.
Otapa kilon paino käteesi ja ojenna kätesi sitten suoraan eteenpäin. Aisti,
miltä painon kannatteleminen tuntuu. Pidä kätesi samassa asennossa ja asetu
selinmakuulle ja aisti sitten, miltä painon kannatteleminen tuntuu: aika lailla
erilaiselta ja helpommalta, kun käsipainon paino suuntautuukin nyt käsivartta
pitkin kohti selkää. Hengitykseen osallistuvat lihakset työskentelevät myös
aina maan vetovoimakentässä ja tämän vetovoiman suunta määrää sitä, miten
joudumme lihaksistoamme aktivoimaan. Pallea ja muut hengityslihakset painavat
varmaan vähintään tuon kilon, joka tarkoittaa, että selinmakuulla hengitys
tapahtuu aika lailla eri tavalla kuin pystyasennossa. Tarkemmin: tila jonka
hengitys kehosta täyttää, on erilainen. Tästä seuraa esimerkiksi se, että nk.
vatsahengitys tapahtuu eri tavalla seisten kuin maaten.

Oli kehotietoisuuden ”tekniikka” tai ”koulukunta” mikä tahansa,
mitä harjoitamme, niin aina on järkevää kysyä, mikä on harjoituksen funktio,
miten harjoitus vaikuttaa arjen olemiseemme, miten harjoitus korjaa
epäfunktionaalisia toimintamallejamme. Mitään teoreettista liikemallia ei pidä
ottaa liian tosissaan. Kriittinen ja tutkiva suhtautuminen on aina paikallaan,
niin myös kehotietoisuuden tutkimisessa.