Törmään jatkuvasti työssäni erilaisiin ennakkoluuloihin
buddhalaista ajattelua kohtaan, mindfulness-koulutuksissa ja muuallakin. Siihen
on tietysti monta syytä. Erityisesti
suomalaisessa kulttuurissa, jota leimaa tietynlainen sisäänpäin kääntynyt
luterilainen kristillisyys, jolta puuttuu mm. luostarilaitos uskonnollisen
kokemuksen viljelyn paikkana, ei ymmärretä muiden kulttuurien tapoja viljellä
henkistä kokemusta. Koko ihmisen henkisyys käsitetään hyvin suppeasti vain
kristillisenä hengellisyytenä, joka on tietysti naiivi käsitys. Vivahteiden
taju puuttuu miltei täysin. On mielenkiintoista havaita, miten ihmiset, jotka
eivät ole edes sen kummemmin vakaumuksellisia kristittyjä, ovat vain eläneet
kulttuurimme ilmapiirissä, kokevat tekevänsä jotakin väärin, kun he istuvat
tyynylle, taivuttavat jalkansa ristiin ja kääntävät katseensa kohti sisäistä
maailmaansa. He tuntevat oudon omantunnon äänen, joka sanoo heille, että nyt he
ovat väärällä polulla. Tästä syystä monet lopettavat itsensä tutkimisen heti
alkumetreillä. He kokevat tämän omantunnon vihlaisun, eivät ymmärrä siihen
syytä, hämmentyvät ja lopettavat. Toisaalta tämä olisi hyvä paikka ihmiselle
tutkia lähemmin sitä, miten syvällä kulttuuriset ehdollistumat ovat meissä,
halusimme tai emme.

Ensimmäinen ja ehkä syvin syy edelliseen on, että
istuessamme tyynylle tutkimaan itseämme luulemme harjoittavamme uskontoa,
jotakin pakanallista sellaista, joka vie meidät sitten joka tapauksessa
kadotukseen. Mitä voi tähän sanoa? Huono säkä! Itsekin olen saanut jonkin
kurssiperuutuksen sen vuoksi, että kurssilainen ei halunnut harjoittaa ja
omaksua ”zen-buddhalaisia käsityksiä”.

Mielenkiintoista on myös se, miten buddhalaisen psykologian
yksi peruskäsite ja harjoitus, tämä kuuluisa ”mindfulness”, on voitu täysin
irrottaa viitekehyksestään: buddhalaisesta eksistenssianalyysista ja
psykologiasta. Syy lienee tehokkaassa amerikkalaismallisessa tuotteistamisessa,
jossa buddhalainen psykologia – tai siis sen yksi käsite ja harjoitus – on
onnistuttu pakkaamaan hajuttomaksi ja mauttomaksi stressinpoistolääkkeeksi. En
astu tähän syvemmälle.

Ennakkoluuloja voisi karsia, jos oppisimme näkemään asioita
hieman laajemmasta perspektiivistä. Esimerkiksi buddhalaista ajatteluperinnettä
voidaan pitää filosofi Lauri Rauhalan sanoin ”uskonnollis-psykologis-filosofisena”
perinteenä. Opiskellessamme mielen taitoja tai tietoisuustaitoja meitä
kiinnostaa nimenomaan buddhalainen psykologia ja elämänfilosofia. Buddhalaisuuden monista haaroista
zen-perinnettä voidaan pitää hyvin puhtaasti elämänfilosofisena
ajatusperinteenä. – Ai mistä minä sen tiedän? No olen
harjoittanut sitä perinnettä kohta kolmekymmentä vuotta ja olen filosofi …
osaan siis verrata smiley

Miten erotan uskonnon ja elämänfilosofian? Suomen kielen
sana ”uskonto” on omalaatuinen, koska sen perustana on ”usko”. Usko liittyy
tässä tiedonhankintamenetelmään. Uskohan onkin kristillisessä perinteessä
keskeinen ja lopulta ainoa tiedonhankintamenetelmä. Tässä mielessä
buddhalaisuutta ei voida lainkaan pitää ”uskontona”. Buddhalaisuudessa ei ole muuta uskonvaraista
kuin usko harjoittamisen voimaan. Buddhalaisessa ajattelussa tieto perustuu
aistihavaintoon ja rationaaliseen päättelyyn – aivan kuten tieteissä. Näiden
lisäksi voidaan puhua ”intuitiivisesta tiedosta”. Buddhalaisessa tietoteoriassa erotetaan
aistitieto, rationaalisen ajattelun avulla saatu tieto ja intuitiivinen tieto.
Intuitiivinen tieto tarkoittaa tietoa, jota voidaan saada tietoisuutta
harjoittamalla todellisuuden alueesta, johon aistit tai rationaalinen
ajattelumme ei ulotu.

Monet buddhalaiset opettajat pitävät buddhalaista
psykologiaa empiirisenä tieteenä vaikka sen tiedonhankintamenetelmä onkin
introspektio. Esimerkiksi Dalai Lama käy säännöllisiä keskusteluita
länsimaisten kognitiotieteilijöiden kanssa. Eräässä tällaisessa tapaamisessa
hänen kerrotaan todenneen, että jos länsimainen mielen tiede pystyy todistamaan
joitakin buddhalaisen psykologian ajatuksia vääräksi, niin buddhalaiset muuttavat
ilman muuta käsityksiään. Tosin hän on aika vakuuttunut buddhalaisen
psykologian vahvuudesta länsimaiseen mielen tieteeseen nähden, koska
buddhalaisessa mielen tieteessä on katkeamaton 2500-vuotta vanha tutkimuksen ja
harjoittamisen perinne. Buddhalainen psykologia on siis aika vankalla pohjalla.
Iso erohan idän ja lännen psykologioilla yleensäkin on se, että läntinen
psykologia on miltei täysin harjaantumattoman mielen psykologiaa,
buddhalaisessa psykologiassa analysoidaan tämän lisäksi mielen potentiaaleja,
mielen taitoja, joita voidaan mieltä harjoittamalla kehittää.

Buddhalaisen psykologian käsitettäkin pidetään meillä
outona. Tämä liittyy varmaan niihin ennakkoluuloihin, joita käsite
”buddhalainen” kantaa mukanaan. Aivan samalla tavalla kun voimme puhua
buddhalaisesta psykologiasta [kuten myös kognitiivisesta psykologiasta,
behavioristisesta psykologiasta jne.], voimme puhua buddhalaisesta
metafysiikasta, tietoteoriasta, logiikasta jne. Myös mielen harjoittamiseen
viittaava käsite ”meditaatio” kantaa mukanaan vahvoja ennakkoluuloja. Itse
pyrin olemaan käyttämättä meditaation käsitteitä ja jos käytän, niin pyrin
näyttämään siihen liittyvät ennakkoasenteet. Mielen harjoittaminen on mielen
harjoittamista. Hengityksen laskeminen
on hengityksen laskemista; hengityksen tarkkaileminen on hengityksen
tarkkailemista; istuminen on istumista, käveleminen kävelemistä. Kyllä … voimme
yrittää pitää asiat yksinkertaisina, mutta meidän ei pidä repiä monimutkaisia
harjoituksia ja ilmiöitä täysin juuriltaan. Siinä käy helposti niin että sokea
ohjaa sokeaa …