Oli mielenkiintoinen lenkki eilen illalla. Juoksin kevyellä
vauhdilla tunnin, ilmassa koivujen, tuomien ja lehmänlannan tuoksut. Lenkki
siis maalaismaisemassa. Mielenkiintoiseksi lenkin teki päivällispöydän keskustelu,
jossa puhuimme juoksemisesta avojaloin ja miten se muuttaa askelta ja koko
juoksuasentoa. En ole juossut avojaloin ainakaan kolmeenkymmeneen vuoteen.
Nuorena, kun aloitimme karaten harjoittelun, treenasimme kesällä ulkona
Kangasalan harjulla. Treenin päätteeksi juoksimme aina avojaloin lenkin harjun
pururadoilla ja poluilla. Vaikka polut olivat täynnä juurakkoja ja kiviä, en
muista että olisin koskaan satuttanut varpaitani. Kun juoksee paljain jaloin
juurakossa, jalka putoaa maahan suoraan ylhäältäpäin.

Iltalenkillä sitten kaikki nämä asiat palasivat mieleeni. Yi
quan –miehenä kokeilin tietysti heti juoksemista avojaloin, mutta mielikuvassa.
Paljaan jalan mielikuva muutti heti juoksua mielenkiintoisella tavalla.
Keskityin nilkan ja pohkeen rentouteen ja askel tuli heti rennommaksi, nilkka
suorastaan roikkui askeleen aikana. Samalla askel muuttui pehmeämmäksi niin,
että jalka alkoi tulla alas enemmänkin koko jalkapohja edellä kuin kantapää
edellä. Huomasin myös, että askel alkoi rullata selkeämmin keskilinjan alla ja
koko keskilinja nousi selkeämmin pystyyn.

Tutkin sitten askelten rullaamista myös muiden mielikuvien
avulla. Kuvittelin juoksevani ikään kuin vierivän tynnyrin sisällä, joka antoi
mielikuvan ympyrää pyörivistä jaloista. Tällainen mielikuva parantaa vielä
juoksun rullausfiilistä ja painopiste ei hyppele juuri lainkaan ylös ja alas.

Juostessani tällä mielikuvalla, mieleeni juolahti
muistaakseni Mabel Toddin tai jonkun hänen oppilaidensa kehittelemä mielikuva,
jonka avulla opetellaan kehon pystylinjausta ja erityisesti sitä, että emme
jatkuvasti kulkisi pää edellä, vaan pää asettuisi suoraan keskilinjan
jatkeelle. Tässä mielikuvassa kuvitellaan, että ajetaan roomalaisilla
hevosvaunuilla. Annoin mielikuvatynnyrini muuttua hevosvaunujen pyöriksi,
joiden keskeltä kulki eteen aisat, joita hevoset vetivät. Ideanahan tässä
mielikuvassa on, että sen avulla saadaan tuntuma siitä, että liikkeen eteenpäin
vievä voima syntyy alhaalta jaloista, eikä ylhäältä muusta kohtaa vartaloa. On
helppo kuvitella, miten hevoset kiihdyttävät vauhtia ja samalla huomaat, miten
vartalosi alkaa kaatua taaksepäin. Itse asiassa tämä liike nostaa tehokkaasti
keskilinjasi pystyyn.

Tutkin tätä mielikuvaa ja huomasin muutaman mielenkiintoisen
seikan. Ensinnäkin tuntuma keskilinjan pystyyn asentoon vahvistui heti.
Mielenkiintoisempaa oli kuitenkin, että huomasin, miten keskilinja huojui
hengitysliikkeen tahdissa. Hengitän aina sisäänhengityksen niin, että aistin
sen aivan alhaalla lantionpohjassa asti. Mielikuva, jota usein käytän, on että
sisäänhengitysliike laajentaa alhaalla vatsalla olevan ison pallon joka
suuntaan: eteen, taakse, oikealle, vasemmalle, alas ja ylös. Tämä pudottaa hengityksen alas ja avaa
erityisesti selän hengitysliikkeelle. Nyt huomasin, että sisäänhengitys
taivutti kevyesti keskilinjani eteen ja uloshengityksellä se hienovaraisesti
ojentautui korostetun pystyyn. Samalla myös askel aina tuntui kevyemmältä.
Sisäänhengitys oli ikään kuin latausvaihe, hieman raskaampi ja uloshengitys
vapautus, jossa askel ja koko juoksu tuntui myös kevyemmältä. Tämähän on
käänteinen mekaniikka normaaliin hengitykseen nähden, jossa sisäänhengitys on
kehoa ojentava ja laajentava, uloshengitys supistava. Mielenkiintoista … tätä
pitää tutkia enemmän …

Niin … oikeastaan tärkein kokemus meinasi jäädä kokonaan mainitsematta, oikeastaan se, miksi aloin tätä blogia kirjoitella. Yleensä aina lenkin jälkeen karatessa särjetty selkäni tulee vähän kipeäksi tai sitä ainakin aristaa. Aristus kyllä sitten katoaa aika nopeasti. Tämän lenkin jälkeen selkäni ei oireillut yhtään. Jotain siis tuli tehtyä eri tavalla ja terveellisemmin. Siksi tämä pieni into asiaan.