11. Mitään ”itseä” ei
tarvita

Enso on ympyrä, joka rajaa sisäänsä tyhjyyden. Tyypillinen
japanilainen huonekalu, sermi, rakennetaan niin, että valkoinen paperi
kehystetään. Kehys pyrkii näyttämään, nostamaan esiin sen, mitä se kehystää.
Tyhjän tilan. Zen-taidoissa tyhjyydellä on erityisen korostunut merkitys. Voisi
sanoa, että zen on tyhjyyden filosofiaa parhaimmillaan. Tässä ei voi välttää
pientä retkeä metafysiikkaan. Mikä
sitten on tyhjää? No oikeastaan kaikki, minkä kuvittelemme olevan jotakin. Minä,
sinä olioista koostuva maailma … ja mitä muuta on.

Tyhjyyden filosofia on syntynyt kritiikkinä käsitykselle,
että maailmassa on olioita, joilla on jokin pysyvä ja muuttumaton olemus. Buddhalaisen
metafysiikan kolme keskeistä käsitettä ja periaatetta ovat muutos,
keskeisriippuvuus ja ei-itse. Kaikki oliot ovat tyhjiä, koska ne ovat jatkuvan
muutoksen tilassa. Ei ole mitään muuttumatonta, samana pysyvää. Maailma ei siis
koostu olioista vaan prosesseista. Tätä mielemme on miltei mahdoton ymmärtää ja
hyväksyä. Ajattelemme maailman koostuvat pöydistä ja tuoleista, kissoista ja
koirista, minusta ja sinusta. Me ajattelemme niin, koska kielemme ja
käsitteemme johtavat meitä harhaan. Ajattelemme käsitteidemme viittaavan
esineenkaltaisiin olioihin, mutta sellaisia ei ole. Tässä mielessä myös
käsitteemme ovat tyhjiä.

Jos kuitenkin tarkastelemme vähän perusteellisemmin mitä
tahansa maailman ilmiötä tai oliota, voimme huomata, miten ne syntyvät, ovat
hetken ja katoavat jälleen. Ajattele, että voisit katsoa itseäsi elokuvassa,
jossa tapahtumat alkavat sata vuotta ennen syntymääsi ja päättyvät sata vuotta kuolemasi
jälkeen. Kaikki tämä olisi tiivistetty minuuttiin. Tällainen ajanjakso on
maailmankaikkeuden mittakaavassa äärimmäisen lyhyt. Ihmiskeho koostuu 99
prosenttisesti alkuaineista: happi, hiili, vety, typpi, kalsium ja fosfori. Juuri
nyt olet näiden alkuaineiden kasauma. Ajattele vielä, että nämä alkuaineesi olisi
merkattu niin, että niitä voisi seurata. No, tämän seuraajan pitäisi olla
varmaankin jonkinlainen jumala, mutta älä
anna sen haitata. Sata vuotta sitten kehosi alkuaineet olivat jo olemassa. Nyt
ne ovat kokoontuneet kehoosi, mutta sata vuotta kuolemastasi ne ovat jälleen
vapautuneet oman olemisensa kiertokulkuun. Tässä välissä se, mitä kutsut ”minäksi”
oli olemassa. Se syntyi, oli ja katosi. Jokin
alkuaineesi oli ensin tuolla, sitten sinussa ja sen jälkeen jälleen jossakin
muualla. Tällaisia me olemme.

Pidämme olioita erillisinä myös siksi, että emme ymmärrä
saati koe, miten kaikki maailman erillisinä pitämämme oliot ovat kuitenkin
riippuvaisia toisistaan. Ei ole mitään erillistä oliota, mikä ei olisi
riippuvainen muusta maailmasta. Minun kehomieleni ei voi olla olemassa, jos ei
olisi happea ympärilläni. Happea ei voisi olla, jos ei olisi vihreitä kasveja
ja niiden yhteyttämisprosessia, jossa happea syntyy. Tätä prosessia ei voisi
olla ilman auringonvaloa. On lapsellista kuvitella, että minä olisin olemassa
jotenkin erillisenä ja riippumattomana muista. Myös muista ihmisistä. En voisi
kirjoittaa tätä artikkelia, jos joku toinen ei olisi koonnut tätä tietokonetta
osista, jotka muut ovat valmistaneet. En istuisi tässä, jos joku ei olisi
valmistanut vaatteitani, tuolia allani, taloa ympräilläni. On itsestään selvää,
että jos tuhoamme toisiamme, tuhoamme luontoa, tuhoamme aina samalla myös
itseämme.

Ei ole mitään erillisiä olioita, on vain toisistaan
riippuvia, muuttuvia prosesseja. Tästä seuraa myös, että käsityksemme minästä
on myös harhaa. Pidämme itsämme kohtuullisen muuttumattoman ja pysyvänä. Kaikissa
kulttuureissa ihminen on kehittänyt mitä erilaisimpia kuolemattomuuden
myyttejä. Ehkä niin ihmisen vääjäämätön pysymättömyys, kuolemaa kohti oleminen
on helpompi sietää. Mielemme luo meille käsityksiensä pakkopaidan, jossa
temmomme. Ja jokainen tempaus sattuu. Siksi tämä korkealentoinen metafysiikka
on tärkeää. Yritämme pysyä nuorena,
terveenä, pelkäämme kuolemaa, takerrumme esineisiin, ajatuksiin, ideoihin. Mutta mitä jos voisimme vapautua tästä itse
kutomastamme pakkopaidasta. Eikö siinä olisi ideaa?

Joskus törmää ajatukseen, että tällainen ”minättömyys” olisi
pelottavaa tai se johtaisi nihilistiseen maailmankatsomukseen, kun todellisuus
sen kaikissa muodoissa paljastuukin suhteelliseksi, jopa ”tyhjäksi”. Jos mitään
absoluuttista ei ole, niin jäljelle jää vain täysin suhteellinen maailma. Ei,
se ei mene niin. Jäljelle jää elämä. Jäljelle ei jää haavekuva elämästä, elämän
illuusio, vaan elämä itse sellaisena kuin koemme sen juuri nyt. Juuri tässä
hetkessä, kun luet näitä sanoja ja yritä ymmärtää niiden viestiä. Juuri siinä
hetkessä, kun haet kahvikupin ja maistat suussasi kahvin maun. Juuri siinä hetkessä, kun täydellinen ympyrä
piirtyy kamerasi kennolle ja jälleen kerran rajaa sisäänsä tyhjän tilan. Siinä
ei tarvita mitään itseä.