12. Kuvan löytämisessä ei tarvita kameraa

Elokuvassa ”The Secret Life of Walter Mitty” on hieno kohtaus,
jossa Sean Penn, elokuvan Sean O’Connell on kuukausia metsästänyt kuvaa
lumileopardista ja istuu nyt afganistanilaisen vuoren rinteellä ja odottaa
lumileopardin astuvan esiin. Kamera on jalustalla. Elokuvan päähenkilö Walter
Mitty, joka puolestaan on kulkenut miltei maailman ympäri yrittäessään tavoittaa
O’Connellia, istuu hänen viereensä. Sean kertoo lumileopardia kutsuttavan
kummituskissaksi, koska se ei koskaan näyttäydy. Sitten hän toteaa: ”Beautiful things don’t ask for attention.” Kauniit
asiat eivät pyydä tulla huomatuiksi.

Kuva siirtyy kameran etsinkuvaan, johon
lumileopardi astuu kallioiden välistä varovasti ympärilleen pälyillen. Penn
katsoo eläintä kameran läpi. Olisi kuvan ottamisen hetki. Syntyy seuraava
keskustelu:

Walter: When are you going to take it?
Sean: Sometimes I don’t. If I like a moment,
for me, personally, I don’t like to have the distraction of the camera. I just
want to stay in it.
Walter: Stay in it?
Sean: Yeah. Right there. Right here.

Milloin otat kuvan? Joskus en otakaan. Jos hetki
miellyttää minua, silloin en halua, henkilökohtaisesti, että kamera häiritsee
minua. Haluan vain pysyä siinä. Pysyä siinä? Niin. Juuri siinä. Juuri tässä.
Sitten tilanne on ohi. Lumileopardi astuu pois kuvasta.

Tämä on hieno kuvaus siitä, miten kuvan
löytämisessä ei tarvita kameraa. Kuvan voi ottaa, mutta sen voi jättää
ottamattakin. On hyvä ajatus jättää joskus kuvanetsimismatkalla kamera kotiin.
Voimme löytää kuvan, keskittyä vain sen kokemiseen ja päästää siitä sitten
irti. Usein kuvaajat kertovat, miten heitä harmittaa se, että jokin kuva meni
heiltä ohi, kun kamera ei sattunut olemaan mukana. Kuva ei mene koskaan ohi.
Tietoisuuskin on valo, joka valaisee maailman. Valokuva on valon kuva, mikä
tallentuu filmille tai kennolle. Kuva voi tallentua kennolle vain, jos
tietoisuutemme valo on valottanut sen ensin. Tämäkin valotus on kuvan etsijälle
riittävä. Kameran avulla tuotamme ikään kuin kaksinkertaisen valotuksen, mikä
mahdollistaa kuvan jakamisen. Kuvan kokemus, sen valottuminen tietoisuudessa on
kuitenkin ainutkertainen tapahtuma, josta varsinainen valokuva on vain varjo. Kuvan
löytämiskokemusta ei sellaisenaan voi siirtää. Siitä voi antaa vain kuvan.

Zen-kuvauksessa opettelemme ensisijaisesti
löytämään tämän ensimmäisen valotuksen, tietoisuuden valotuksen. Tämä
tarkoittaa kuvan etsijälle hereillä oloa aisteissa, kaikessa siinä, mikä
näyttäytyy välittömässä kokemuksessamme juuri nyt. Juuri tässä. On pyrittävä
tulemaan tietoiseksi niistä kuvista, joita tietoisuutemme poimii joka hetki –
hirvittävällä nopeudella. Hidastaminen voi olla tarpeen, jotta ehtisimme nähdä.
Mutta valinnanvaraa kyllä riittää. Kohdista, missä voimme laukaista kameran, ei
ole pulaa. Ja kuvan löytäessämme voimme myös vain pysähtyä, katsoa ja vain pysyä
siinä. Juuri siinä.