13 Zenin koan: Kuka on se joka katsoo?

Kun minä katson puuta, niin mikä silloin katsoo ja
mitä? Katsonko minä puuta vai puu minua? Tulenko minä subjektina tietoiseksi
puusta, joka on kokemukseni objekti? Vai voiko ajatella niin, että puu tulee
tietoiseksi itsestään siinä tietoisuudessa, joka mahdollistaa sen ilmenemisen
kokemuksena? Siis mitä? Ymmärrän. On vaikeaa ajatella, että subjektin ja
objektin suhdetta voi yrittää katsoa toisestakin suunnasta. Ei siis pelkästään
subjektista kohti objektia, vaan myös objektista kohti subjektia, ei vain
minusta kohti maailmaa vaan maailmasta kohti minua. Tietoisuuteni on ikään kuin
valo, joka valaisee maailman. En ole erillinen maailmasta irrallinen olento,
vaan olen saumaton osa tätä maailman kokonaisuutta, joka tulee tietoiseksi
minussa, minun kauttani. Tietoisuuteni luomassa valossa syntyy
itsetietoisuutta, mutta se ei ole välttämättä subjektin itsetietoisuutta, se on
myös maailman itsetietoisuutta minussa.

Tällainen näkökulman vaihto on miltei mahdotonta,
koska olemme tämän jokapäiväisen, empiirisen, ehdollistetun minämme vankeja. Empiirinen
minämme on äärimmäisen monimutkainen historiallinen rakennelma, joka on
ehdollistunut toistamaan rakenteita, joista se on itse rakentunut ja joiden osa
se itse on.

Zen-harjoituksella pyrimme vaihtamaan näkökulmaa. Pyrimme
läpivalaisemaan tämän ehdollistetun minämme niin, että mitään ei jää jäljelle
ja ymmärtämättä. Tämä on tietysti mahdoton tehtävä, mutta näyttää harjoituksen
tienä, jota voidaan kulkea. Japanilainen zen-opettaja Shin’ichi Hisamatsu kuvaa zen-kokemusta ”muodottaman itsen itsetietoisuudeksi”. Zen-taide on hänen mukaansa tämän muodottoman
itsen ilmausta.

Tämä muodoton itse on
mahdollista tavoittaa, kun pudotamme pois sen itsen, millä on muoto. Se on tämä
jokapäiväinen, ehdollistettu itsemme, egomme. On siis pudotettava pois tämä
ego, tämä minä, johon olemme kiintyneet ja jossa elämämme tulee esiin
rajallisena itsenä, itsekeskeisenä minänä, jossa maailma tulee tarkastelluksi
ja ymmärretyksi vain tämän ehdollistetun itsen näkökulmasta.

Jos onnistumme pudottamaan
pois tämän rajallisen minämme, rajallisen näkökulmamme, mitä jää jäljelle? Tämä
on kysymys, mitä on tarkasteltava huolella ja harjoitettava huolella. On
katsottava vain sitä, mitä jää jäljelle. Jos jäljelle ei jää mitään
ehdollistetun itsen rajallisia muotoja, ajatuksia, asenteita, jäljelle jää vain
jotakin, jolla ei ole mitään muotoja. Sitä voidaan kutsua ”muodottomaksi
itseksi”, mikä on rajaton. Samalla tietoisuutemme ei tietenkään katoa
minnekään, emme mene tiedottomaksi, jolloin voidaan sanoa, että jäljelle jää
muodoton itse, joka on tietoinen itsestään. Näin voimme löytää Hisamatsun ”muodottoman
itsen itsetietoisuuden”.

Kun katsot puuta ja sen sijaan, että keskityt
puuhun, kysytkin, kuka on se joka katsoo, mitä tapahtuu? Näkökulmasi kääntyy
objektista kohti subjektia. Kun katsot itseäsi näin, mitä näet, mitä löydät? Mitä
löydät katsojan paikalta. Et mitään! Löydät vain katsomisen tapahtuman. Katsoja
on tyhjä. On vain havaitsemisen prosessi, missä maailma tulee havaituksi.

Kun etsit kuvaa, anna myös kuvan tulla havaituksi
näin! Kuvan etsimisestä tulee silloin samanlainen zen-koan, kuin mitä kuvaisin
edellä. Silloin kuva voi nousta esiin ja tulla havaituksi, mutta suunta ei ole
silloin minusta kohti maailmaa, subjektista kohti objektia, vaan maailmasta
kohti minua, joka on tyhjä, ilman odotuksia, ilman ajatuksia; muodoton
tietoisuus, mihin kuva piirtyy ikään kuin omasta halustaan. Ei siksi että minä
haluan niin vaan siksi, että maailmasta on nousemassa esiin paikka, mikä haluaa
tulla esiin, ikään kuin näyttäytymään ja samalla osoittamaan kohti jotakin,
jonka osa se itse on.

Mumonkan on tunnettu koan-kokoelma, jota
erityisesti Rinzai-zenin oppilaat käyvät koulutuksessaan läpi. Tähän tekee
mieli laittaa lopuksi kokoelman kahdestoista koan, jonka nimi on ”Zuigan kutsuu
mestariaan.”

Joka päivä Zuigan kävi itsensä kanssa seuraavan keskustelun:
”Mestari!” ”Niin.” ”Selvitä pääsi!” ”Kyllä,
kyllä.” ”Älä anna muiden pettää itseäsi.” ”En, en.”

Mumonin kommentti: Vanha
Suigan myy ja ostaa itseään. Hän pitää nukketeatteria. Yhden naamion takaa hän
kutsuu mestaria ja toisen takaa vastaa mestarille. Yksi naamio sanoo:
”Selvitä pääsi”, ja toinen: ”älä anna muiden pettää
itseäsi.” Jos takerrut hänen naamioihinsa, erehdyt pahasti. Jos
jäljittelet Suigania, olet kuin kettu.

Jotkut zenin oppilaat eivät erota

todellista ihmistä naamion takaa,

koska he uskovat minuuden olemasssaoloon.

Minuuus on elämän ja kuoleman siemen.

Vain tietämättömät kutsuvat sitä todeksi ihmiseksi.