14. Arjen lumo: samsara on nirvana

Zenissä todetaan joskus, että samsara on nirvana ja nirvana on samsara. Samsara tarkoittaa syntymän, elämän ja
kuoleman kiertokulkua. Nirvana siitä vapautumista. Käsitteillä on erilaisia metafyysisiä
tulkintoja, mutta zenissä pyrimme katsomaan tarkasti tätä hetkeä, tässä ja nyt.
Mitä siinä tapahtuu? Muusta on vaikea sanoa.

Elämämme toteuttaa jokaisessa hetkessä samsaran
kiertoa. Synnymme uudelleen jokaiseen hetkeen. Sitten hetki katoaa ja siinä
hetkessä elänyt minä on kuollut. Äskeistä minää ei enää ole. Ei ole
eilistäkään. Tämä ei ole mitään kuoleman symboliikkaa, vaan elämämme todellisuutta.
Eilinen minä on jo kuollut ja huomisen minä ei ole vielä syntyntykään. Tämä on
yksi tapa ymmärtää samsara, elämän ja kuoleman kiertokulku.

Jostain syystä tämä on niin karu tosiasia, että
haluamme paeta siitä. Kuvittelemme menneisyyden maailman sillä tavalla todeksi,
että murehdimme sitä. Kadumme tekemisiämme ja tekemättä jättämisiämme. Näemme
painajaisia siitä, miten asiat olisivat voineet mennä, jos olisimme toimineet toisin.
Kuvittelemme myös tulevaisuuden todeksi niin, että olemme huolissamme siitä,
miten selviämme huomisesta, onnistummeko tehtävissämme. Tunnemme suurta taakkaa
siitä, että toivomamme tulevaisuus ei toteudukaan. Ulotamme toiveemme sekä
menneisyyteen, että tulevaisuuteen. Olemme tyytymättömiä siitä, että menneisyytemme
ei ole toiveidemme mukaista, ja kärsimme jo etukäteen siitä, mitä tulevaisuus
tuo tullessaan.

Tämä on kuvausta siitä samsarasta, josta zen
yrittää opettaa meitä vapautumaan. Koemme elämässämme tyytymättömyyttä ja
kärsimystä, koska ehdollistunut egomme kuvittelee itselleen menneisyyden ja
tulevaisuuden omien halujensa ja toiveidensa varaan. Zenissä todetaan myös,
että meidän tulee pystyä kulkemaan absoluuttisen ja suhteellisen, taivaan ja
maan välissä. Tämä sitten on symboliikkaa. Voidaan viitata myös taivaaseen ja
helvettiin. Helvetti on tuo kuvaamani samasara, jossa mieli luo jatkuvasti omaa
tyytymättömyyttään ja kärsimystään kuvittelemalla, millaista elämän tulisi olla
ja millaista sen olisi pitänyt olla.

Nirvana on vapautumista tästä mielen luomasta
kidutuskammiosta. Miten siitä vapaudutaan. Ymmärtämällä, että samsara on nirvana.
Nirvana on sama kuin samsara. Siitä vapaudutaan juuri tässä kohtaa, juuri tässä
ja nyt, missä eilinen minä on jo kuollut, eikä huominen minä ole vielä
syntynytkään. Tämä on syntymän, elämän ja kuoleman kiertokulku, eikä mitään
muuta. Se on elämämme todellisuutta tässä ja nyt. Mitä enemmän ymmärrämme tätä,
sitä enemmän olemme vapaita mielemme luomista kahleista. Elämän ja kuoleman kiertokulku eli samsara,
on se paikka missä voimme olla vapaita. Samsara on siis nirvana ja päinvastoin.
Mitään eroa ei ole. Me kuvittelemme sen eron. Ehdollistunut minämme luo tämän
eron ja näistä minämme ehdollisista rakenteista on vaikea luopua. Se vaatii
harjoittelua.

Harjoittelu on arjen lumon ymmärtämistä. Se on
keskittymistä juuri siihen, mikä on tehtävä juuri nyt. Jos emme osaa nauttia
posliinin puhtaudesta, kun se paljastuu riepumme alta, oli se sitten allas tai
pytty, emme ymmärrä zeniä. Kuvaakaan ei tarvitse lähteä hakemaan kauempaa.
Jokainen arjen hetki voi olla kuvan paljastumisen paikka. Ehdollistunut egomme
ei helposti tavoita näitä kuvia. Se kuvittelee, että on matkustettava kaukaisiin
maihin tai sotatantereille voidakseen saada hyvän kuvan. Tai on otettava mukaan
köysi, mentävä synkkään metsään, ripustettava köysi kaulaan ja otettava omakuva.
Tämä kuva kertoo ehdollistetun egomme ahdistuksesta, pelosta, tuskasta,
yksinäisyydestä, epätoivosta. Tällaista
kuvaa kutsutaan usein myös taidekuvaksi. Tällainen kuva ei eheytä. Päinvastoin.
Se vain näyttää haavan. Muodottaman
itsen näkökulma on toinen. Se osoittaa toiseen suuntaan. Se osoittaa kohti
ehjää, kohti sellaista kokonaista, mikä ei koskaan ole ollutkaan rikki. Siksi
kuva, joka ilmentää muodotonta itseä, on myös itse eheyttävä. Siksi
zen-kuvaus ja sen synnyttämät kuvat
luovat myös eheyttävän prosessin – sekä tekijässä että katsojassa. Sitä voisi
kutsua myös terapeuttiseksi prosessiksi.

Tähänkin tekee mieli laittaa yksi Mumonkanin koan.
Sen nimi on ”Joshu pesee kulhon”.

Munkki sanoi Joshulle: ”Olen juuri saapunut
luostariin. Opettaisitko minua?” Joshu kysyi: ”Oletko syönyt jo
riisipuurosi?” Munkki vastasi: ”Olen.” Joshu sanoi: ”Pese
sitten kulhosi.” Sillä hetkellä munkki valaistui.

Mumonin kommentti: Joshu on mies, joka avatessaan
suunsa paljastaa myös sydämensä. Epäilen, että tämä munkki ei todellisuudessa
nähnyt Joshun sydämeen. Kunpa hän ei olisi luullut munaa kanaksi!

Asia on
liian selvä ja siksi vaikea nähdä.
Eräs
idiootti etsi kerran tulta palava lyhty kädessään.
Jos hän
olisi edes tiennyt, millainen tuli on,
hän olisi
voinut keittää riisinsä paljon aikaisemmin.