Zen-sesshin on yleensä kolmesta päivästä viikkoon kestävä
intensiivinen zen-harjoitus, jossa pääasiassa istutaan tyynyllä. Istumista kertyy hyvinkin kymmenkunta tuntia
päivässä. Muiden buddhalaisten koulujen retriitit ovat samankaltaisia ja yhtä
ankaria. Ankaria siinä mielessä, että pelkästään istuminen tyynyllä tai
vaikkapa tuolilla pitkiä aikoja liikkumatta on ankara harjoitus. Miksi?
Pääasiassa siksi, että olemme jatkuvasti tottuneet hääräämään ja hyörimään
ympäriinsä: shoppailemme, sovitamme, suunnittelemme, kertaamme muistojamme ja
haluaisimme jo rynnätä seuraavaan paikkaan, jossa olisi mielenkiintoista
nähtävää.

Zen-harjoituksessa tämä jatkuva touhuaminen tietoisesti
katkaistaan. Nyt onkin vain istuttava tyynyllä, ei muuta. Se riittää. Teimme
Italiassa parin ryhmän kanssa eräänlaisen sovelletun zen-harjoituksen, jota ei
voi kutsua varsinaiseksi sesshiniksi, mutta joitakin sesshinin elementtejä se
sisälsi. Harjoittelimme noin kuusi tuntia päivässä, josta pari tuntia istuimme
zazenissä. Siis vain istuimme. Harjoitus kesti sunnuntai-illasta keskiviikkoon
puoleen päivään. Tässäkin ajassa ehdimme saada ainakin vilauksen siitä, mitä
oikea zen-harjoitus pitää sisältään.

Teimme intensiivisiä harjoitusjaksoja, joissa liike ja
liikkumattomuus seurasivat katkeamatta toisiaan. Harjoitustapa mahdollisti zazen-harjoituksen viemisen pois tyynyltä asennosta ja liikkeestä
toiseen. Tämä on tapa, johon olen itse nyt kovasti mieltynyt. Se mahdollistaa
hiljaisuuden tutkimisen liikkeessä, liikkeen hiljaisuudessa. Kun harjoituksessa
vielä koko kehon liike ja koko kehon hengitys liittyvät saumattomaksi
kokonaisuudeksi, avautuu tietoisuus koko kehon alueelle. Liikkeen avulla laajennetun tietoisuuden
kanssa on sitten helppo istua. Kurssin eräänlainen slogan oli Sheng Yenin
toteamus: ”Meidän on ensin yhdistettävä keho ja mieli, että voimme yhdistää
kehomielen ja maailman.” Jokainen harjoitustuokio tähtäsi tähän.

Parinkin tunnin päivittäinen istuminen nostaa esiin itseensä
käpertyvän mielen. Muutaman tunnin istumisen jälkeen istuminen alkaa tuntua
epämiellyttävältä. Jalka puutuu, selkä tulee kipeäksi, polvea alkaa särkeä,
nilkkaan sattuu. Tämä ei johdu siitä, että istumme tyynyllä. Sama
tapahtuu, vaikka makaisimme täysin liikkumatta selällämme lattialla. Silloin
kipeytyvät vain toiset paikat. Tämä johtuu ensisijaisesti mielestämme, joka ei
kestä sitä, että siltä viedään sen palvoma halu päättää omista asioistaan. Minä-minä-mieli astuu väkisinkin esiin ja alkaa käpertyä itseensä. Olisi
mielenkiintoista, jos ajatuksia voisi lukea. Harjoitustila täytyy tässä
vaiheessa tekstistä, joka ei aina ole painokelpoista. Ja mitä enemmän mieli
käpertyy itseensä, sitä enemmän istuminen alkaa sattua.

Laita sormet ristiin ja purista kumpaakin kättä. Toinen käsi
edustaa mieltä, toinen kehoa. Istuessa pidempään keho jännittyy ja mieli
jännittyy. On pystyttävä rentouttamaan kummatkin, vaikka se onkin vaikeaa. Mitä
enemmän puristat toista kättä, sitä enemmän toinenkin käsi puristuu. Tästä
syystä omistimme päivittäin tunteja kehon avaamiseen ja rentouttamiseen.
Rentoutapa toinen kätesi mutta jatka toisen käden puristamista. Se on vaikeaa.
Samalla tavalla pyrimme rentouttamalla kehon rentouttamaan myös mielen. Jos
saamme kehon avautumaan ja päästämään irti, on mielenkin helpompi avautua ja
päästää irti. Kolmen päivän harjoitusjakso voi olla tähän irtipäästämiseen
liian lyhyt ja usein onkin. Päästää irti mielen piteistä, kaikesta siitä krääsästä,
johon olemme hirttäytyneet ja jota pidämme tärkeänä.

Mutta näin myös, miten itseensä käpertynyt mieli hellittää. Näin
poispudottamista, eräänlaista harjoitukselle antautumista, mikä löytyy vain
harjoituksen kautta. Itseensä käpertyneen mielen irtipäästäminen on helppo
tunnistaa. Sen näkee suoraan kasvoilta, suoraan silmän kostealta kalvolta.