Muistan erään sesshinin, jossa yksi oppilaista kysyi
opettajaltani Engaku Tainolta, miten hän lyhyesti luonnehtisi zen-istumista,
zazeniä. Vastaus oli lyhyt: ”Ah … zazen … é la vita!” Zazen … sama asia kuin
elämä itse!

Tyynylle istuessamme asetamme itsemme ihmiskokeeseen,
laboratorioon, joka mallintaa elämää. Kun harjoitus vuosien varrella kypsyy,
mallintaminen katoaa ja jäljelle jää pelkkä elämä. Vietettyämme muutaman päivän
tyynyllämme olemme saaneet huiman kokemuksen siitä mielen tilojen ja sisältöjen
vuoristoradasta, jota päivittäisessä elämässäkin jatkuvasti kuljemme. Tyynyllä
istuessa kaikki tämä tulee hienolla tavalla tiivistetyssä muodossa. Elämä tulee
vastaan ikään kuin esanssina, ei laimennettuna. ”Ensimmäinen jalo totuus” kuvaa
elämän tyytymättömyys- tai kärsimysluonteen. Tyynyllä tämän oppii muutamassa
tunnissa. Mieli alkaa aika nopeasti kapinoida liikkumattomuutta vastaan. Se ei ole tyytyväinen oikein mihinkään.
Istuessa se haluaa jo lopettaa, kävellessä se haluaa jo istua. Asento tuntuu
huonolta, se haluaa vaihtaa toiseen asentoon, joka alkaa kohta myös tuntua
huonolta.

”Toinen jalo totuus”, miten tyytymättömyys johtuu
haluamisemme luonteesta, nousee itsestään esiin. Huomaamme, miten mielemme on täynnä erilaisia
haluja. Jos istumme vähän pidempään, haluamme kaikkea muuta kuin istumista.
Mieli luo erilaisia fantasiamaailmoita, joihin ei kuulu istuminen tässä ja nyt,
tässä tyynyllä, tämän kokemuksen kanssa. Mieli alkaa yhä enemmän ja enemmän
käpertyä näihin itse luomiinsa maailmoihin. Istumisen ja pelkän olemisen
todellisuus kiinnostaa sitä vähemmän ja vähemmän. Se kuvittelee, että mikä
tahansa muu todellisuus kuin istuminen olisi parempi. Erityisen voimakkaasti
nousevat silloin esiin mielen piteet, kaikki ne ajattelun muodot, joihin olemme
ehdollistuneet. Tämä on istumisen tärkeintä antia. Se antaa meille
mahdollisuuden katsella mieltä ja sen sisältöjä. Se antaa meille mahdollisuuden
nähdä hyvin konkreettisella tavalla, miten halumme toimivat. Tämä muodostaa itsetuntemuksen
perustan. ”Kolmas jalo totuus”, halujen
luonteen ymmärtäminen ja sen kautta mielen läpivalaiseminen mahdollistuu. Tämä
vaatii kärsivällistä mielen keskittämistä ja harjoittamisen tapoja, joista ”neljäs
jalo totuus” kertoo.

Itseensä käpertyneen mielen irtipäästäminen, pois
pudottaminen, tarkoittaa elämän hyväksymistä sellaisena, kun sen kohtaamme
tässä ja nyt, tässä tyynyllä, nyt kun hengitän sisään ja ulos, sisään ja ulos.
Zen mestari Dogenin neuvo zazen-harjoitukseen oli: ”Pudota pois keho ja mieli.”
On siis pudotettava pois kaikki. On pudotettava pois kaikki, mitä ilmenee.
Aluksi on lähdettävä mielestä. On pudotettava pois kaikki haluamisen muodot ja
hyväksyttävä elämä juuri sellaisena, minä se juuri nyt ilmenee. Ainakin
hetkeksi. Ainakin siksi ajaksi, kun istumme tyynyllä, koska istuminen on
elämämme todellisuutta juuri tässä ja juuri nyt. Kun opimme rentouttamaan
täysin itsemme, avaamaan kehon ja mielen, kehomielemme nyrkki avautuu.

Intensiivisten harjoitusjaksojen, sesshinien tai retriittien,
merkitys on juuri tässä. Mitä useammin annamme kehomielemme avautua, sitä
vaikeampaa sen on käpertyä itseensä, puristaa itsensä jälleen nyrkkiin.
Hiljalleen kykenemme istumaan avonaisemmin ja rennommin, pidempään ja
pidempään, joskus jopa täysin auki. Tässä vaiheessa ei enää voi tehdä eroa,
missä zazen loppuu ja elämä alkaa. Engaku Tainon sanoin: : ”Ah … zazen … é la
vita!” Si … certo!