16.
Tyhjyyden estetiikkaa

Zen-kuvassa on tietty maku. Hisamatsu luettelee muutamia zen-taiteen
erityspiirteitä, joista ensimmäinen on epäsymmetrisyys.
Vaikka zen-taiteilija pyrkii täydellisen
muodon piirtämiseen, vaikkapa ympyrän, hän on tuomittu epäonnistumaan. Todellisuudessa on aina särö. Leonard
Cohenin ”Anthemin” sanoin: ”There is a
crack in everything. That’s how the light gets in.” Kaikessa on särö,
josta valo pääsee esiin. Mitään täydellisyyttä ei ole, ei ihmisessä, ei
todellisuudessa. Täydellisyys on matemaattinen malli, käsite, ihminen on aina
ihminen, ihmisyydessään aina keskeneräinen. Tämä on tärkeä huomata, kun pohdimme
sellaisia käsitteitä kuin hyvyys ja pahuus ja erityisesti kun näemme hyvyyttä itsessämme ja pahuuden aina muualla. Tässä olemme myös
eksistenssifilosofian ytimessä, siinä ahdistuksessa, josta voi vapautua vain
hyväksymällä itsensä osaksi epätäydellistä maailmaa.

Yksinkertaisuus
zen-taiteessa viittaa kaiken turhan poispudottamiseen. Mikään ei ole
yksinkertaisempaa kuin muodoton itse. Jos ei ole mitään muotoa, ei ole mitään
monimutkaistakaan. Jos pyrimme saavuttamaan muodottoman itsen kokemuksen
pudottamalla pois kaiken, sekä kehon että mielen, tämän muodottoman itsen
ilmaisustakin putoaa pois kaikki turha. Lopputulos voi olla karun
yksinkertainen, kuva, missä ei ole mitään turhaa.

Zen-taiteen luonnollisuus
taas viittaa siihen, että se ei synny yrittämisen tuloksena. Se syntyy
mielestä, joka on ”ei-mieli” ja tällainen mieli ei pyri ”luomaan” mitään. ”Luovuus”
on egon toimintaa. Kuvan kannalta toiminta ei-mielestä käsin tarkoittaa
avautumista maailmalle, subjektin ja objektin suunnan kääntämistä päälaelleen. ”Minä”
en silloin katso ”maailmaa”, vaan maailma ikään kuin näkee itsensä minun
kauttani. Kuva nousee esiin ikään kuin omasta halustaan, ei minun halustani. Olen
tässä prosessissa osa luontoa ja luonto on osa minua.

Zen-taiteessa on yleensä myös paljon tyhjyyttä ja hiljaisuutta.
Koska muodoton itse on itse hiljainen ja tyhjä käsitteistä, sitä ilmaiseva
taide täyttyy yleensä hiljaisuudella ja tyhjyydellä. Zen taidoissa etsitään
liikettä hiljaisuudessa ja hiljaisuutta liikkeessä. Vain siellä, missä ei ole
mitään muotoja, voi olla täydellinen hiljaisuus. Tämä on se hiljaisuus, mikä
tulee esiin kaikissa zenin taidemuodoissa, mutta myös toiminnallisissa
taidoissa. Kun piirrät kameralla zen-ympyrää, pyri tunnistamaan se hiljaisuus,
mistä liike nousee, mutta pyri tunnistamaan myös se liike, se hienovarainen
elämän virta, joka kannattelee kaikkea toimintaamme, myös kuvan esiin nousemisen
hetkeä.

Hisamatsu puhuu myös zen-taiteen syvällisestä herkkyydestä, kuivasta
ankaruudesta
ja henkisestä
riippumattomuudesta
. Kaikki nämä
zen-taiteen piirteet kulkevat käsi kädessä. Ne eivät ole erillisiä vaan ne
riippuvat kaikki siitä kokemuksesta, jonka voimme saada muodottomasta itsestä. Muodottoman
itsen ilmaisuna ne sisältyvät kaikki erottamattomina toisiinsa.

Jos nyt vaihteeksi en päättäisikään tätä kirjoitusta
zen-sitaattiin, vaan otan teemaan sopivan lopetuksen länsimaisesta filosofiasta.
Plotinos (k. 270) kehitteli ensimmäisenä läntisenä filosofina loppuun asti nk. ”negatiivisen
teologian” perusperiaatteet. Idän erilaiset ”tyhjyyden filosofiat” liitetään
usein tähän ajattelun perinteeseen.

Plotinoksen Yksi
on, ei vain mittaamattoman täydellinen, vaan myös kaikkien olemisen ja
ajattelemisen kategorioiden ulkopuolella ja siihen voidaan kokemuksessa yhtyä. Plotinos
kirjoittaa: ”Yksi ei ole mitään tiettyä laatua tai kokoa, ei henkeä tai
sielua, ei mitään liikkuvaa tai liikkumatonta, se ei ole tilassa eikä ajassa.
Ei, se on jotain yksinkertaista tai ennemminkin jotain muodotonta, ennen
kaikkea muotoa, kaikkea liikettä, kaikkea lepoa.”

Siis, kuten Hisamatsu kuvaa ”muodoton itse” ja zen-taide voidaan nähdä tämän muodottoman
itsen itseilmaisuna.