Julius Yegon voitto keihäässä sai
minut tekemään 27.8. seuraavan päivityksen FB-sivulleni. Viittasin siinä tähän
Mtv3:n nettijuttuun:

Päivtys kuului näin: ” Mielenkiintoista. Kun afrikkalaiset
enemmän innostuvat keihäänheitosta, niin suomalaiset eivät enää pärjää, jos
eivät muuta täysin treenimenetelmiään. Tämä juttu paljastaa hyvin, miten Yegon
kehossa on ”luonnollista” ja ”elastista” voimaa, joka
lähtee jaloista, ja jota ei saada esiin pelkästään raudalla. Puhumme paljon
tästä voimasta yi quanin, taijn ja asahin yhteydessä. Tämä koko kehon elastinen
voima ja sen viljeleminen on vielä osa joitakin kulttuureja. Samaan liittyy kehon hyvä linjaus (siis esim.
afrikkalaisten heimojen kyky kantaa taakkoja pään päällä, joka perustuu kehon
rakenteelliseen voimaan.) Kirjoitin tästä koko kehon elastisen voiman käytön
”ydintaidosta” ja ”kokemuksellisesta biomekaniikasta”
viimeisessä asahi-kirjassani ja pitäisi varmana tehdä nyt tuo yi quan-blogi
kirjaksi, koska se käsittelisi sitten kokonaan tätä taitoa. Tosin –
urheiluvalmennuksen menetelmien muuttaminen on taistelua tuulimyllyjä vastaan,
se on jo monasti nähty!”

Tämä tuli nyt mieleeni kun
Helsingin Sanomissa oli tänään juttu afrikkalaisesta tanssista.

Ajattelin nyt kirjoittaa vähän enemmän
auki sitä, mitä tuossa lyhyessä päivityksessä tarkoitin.

Lahjakkuus on myös kulttuurista.
Afrikkalaiseen kulttuuriin liittyy olennaisena osana tanssi ja sen viljeleminen
mitä erilaisimmissa elämän tilanteissa. Tanssilla ilmaistaan tunteita laidasta
laitaan. Tanssitaan ilosta, surusta, mutta tanssilla osoitetaan myös
mieltä. Joihinkin afrikkalaisiin kulttuureihin liittyy myös taito kantaa
taakkoja pään päällä. Tämä taito opitaan jo pienenä ja se vaatii hyvää kehon
pystylinjauksen hallintaa.

Mitä sitten tällaiset kulttuuriset taidot
antavat urheilun kannalta. Ne antavat sellaisen kehon hallinnan ja aistimisen
perustan, joka länsimaiselta ihmiseltä puuttuu. Tanssi lapsesta asti tuottaa
monia perustavia taitoja. Ainakin seuraavat: (1) herkistynyt kehotietoisuus.
Tanssi on erilaisten tunteiden ja ajatusten ilmaisua. Tanssija aistii nämä
kokemukset kehossaan ja antaa niiden tulla esiin liikkeenä. Kehon liikkeen
aistiminen on aina osa tanssia. Tanssija oppii tunnistamaan kehonsa
kinesteettisen kokemuksen. Urheilunkin kannalta taidon keskeinen osa,
kokemuksellinen biomekaniikka, on tämän päälle helppo rakentaa.

(2) Tanssi kehittää kehon rennon
elastisuuden. Afrikkalainen tanssi sinänsä on yhdenlainen dynaaminen
rentousmenetelmä. Siinä keho avataan rentoon ja avoimeen liikkeeseen erilaisten
rytmisten hyppyjen ja ravistusten avulla. Urheilun kannalta dynaaminen rentous
on aivan olennaista.

(3) Tanssi kehittää rytmitajua. Myös
taito monissa muissa lajeissa perustuu hyvään rytmitajuun. Vaikkapa
keihäänheiton askellussarja on varmaankin sellainen.

(4) Tanssi tuottaa kokonaisempaa kuvaa
ihmisestä, jossa kehoa ei eroteta radikaalisti mielestä ja mielen sisällöistä.
Erityisesti tanssi tuottaa positiivisen suhteen ihmisen keholliseen olemuspuoleen.

Käsityksemme ihmisestä ohjaa toimintaamme
ihmisen parissa. Urheiluvalmennuksen mekanistisesta ihmiskäsityksestä on
kirjoitettu paljon. FT Jyri Puhakainen nosti tämän teeman esiin 1990-lvuulla.
Urheiluvalmennuksessakin (kuten ihmistä hoitavissa menetelmissä) vallalla oleva
ihmiskäsitys jakaa edelleen ihmisen kahteen sfääriin: ruumiiseen ja sieluun.
Ruumis on kone, jota trimmataan ja mieli on siitä erillinen psykologisen harjaannuttamisen
tai valmennuksen kohde. Valitettavasti tällaista kahtiajakautunutta ihmistä ei
ole olemassakaan. Iso ongelma on tietysti se, että tieteen nykyisessä kehitysvaiheessa
ei vielä ole mitään täsmällistä kuvaa tai kuvausta tästä äärimmäisen
monimutkaisesta ja monitasoisesta kokonaisuudesta, jota kutsumme ihmiseksi.
Tosin, erilaisia ihmisen ykseyttä korostavia malleja kehitetään koko ajan.

Mekanistisesta ihmiskäsityksestä
lähtevät anatomiset/ fysiologiset/ psykologiset mallit ovat aina rankasti
todellisuutta yksinkertaistavia abstraktioita, jotka puolestaan ohjaavat
ihmisten toimintaa ja heidän toiminnassaan käyttämiä malleja ja käytäntöjä.
Esimerkiksi valmentamisen kannalta tällaisilla malleilla on suuri merkitys. Jos
malli on puutteellinen, myös valmentaminen sen mukaisesti on puutteellista. Jos
malli kuvaa paremmin kohdettaan, siitä johdettu toiminta tuottaa myös erilaista
tulosta.

Mallit ovat
myös kulttuurisia. Afrikkalaisessa kulttuurissa ei ole meille tyypillistä kehon
teoretisoinnin mallia. Malli on ennemminkin kokemuksellinen. Afrikkalaisen keho
muokkaantuu sekä liikkumaan että ymmärtämään ja kokemaan oman liikkeensä eri
tavalla kuin meidän kehomme. Väite
vaatisi tietysti paljon perusteellisempaa analyysia kuin mitä tässä pystyn
tekemään, mutta on aivan ilmeistä, että esimerkiksi tanssin merkitys
afrikkalaisessa kulttuurissa merkitsee myös erilaista kasvua oman kehon
kokemukseen. Monissa afrikkalaisissa kulttuureissa tanssi on edelleen yksi
luonnollinen kehomielen tuntemusten ilmaisukanava, joka meiltä puuttuu.
Tietenkin meilläkin on siitä vielä jäljellä jotain, kun hypimme ilmaan ja
pompimme, kun vaikka Tero Pitkämäen keihäs lentää pitkälle, mutta yleisemmin
ottaen olemme kadottaneet jotakin tästä luonnollisesta liikkeen ja tunteen
yhteydestä.

Lopuksi vielä edelliseen liittyen
muutama kysymys urheiluvalmentajille.

Kuinka paljon vaikkapa keihään
heittäjät tai muut huippu-urheilijat harjoittelevat systemaattisesti
kehotietoisuuttaan, siis esimerkiksi liikkeen kineettisen ketjun aistimista
suorituksessa liikettä hidastamalla?

Miten huippu-urheilussa erotetaan
toisistaan staattinen ja dynaaminen rentous ja rentousmenetelmät? Paikallaan
maaten tehtävät mielikuvia käyttävät rentoutusmenetelmät eivät välttämättä
opeta rentoutta liikkeessä. Siihen vaaditaan dynaamisia rentousmenetelmiä,
joissa opetellaan rentoutta liikkeen aikana.

Kuinka paljon lajeissa, joihin
liittyy esim. askelten rytmitys, harjoitellaan systemaattisesti rytmitajua tai
oman lajin rytmien sisäistämistä?

Kuinka paljon
urheiluvalmennuksessa systemaattisesti puretaan vanhanaikaisia mekanistisia
malleja, joihin valmennus sitten perustuu?

Nämä kysymykset tulevat
väkisinkin mieleen kun mietitään Julius Yegon tapaisia keihäänheittäjiä tai
muita afrikkalaisia urheilijoita. Heille nämä asiat ovat osa heidän
kulttuurista lahjakkuuttaan.