Tämänvuotisella ”Zen-mieli – kehomieli” –kurssilla nostin
teemana esiin muodon. Jostakin syystä,
tai ehkä ihan ymmärrettävästäkin, mieleeni nousi nyt Aristoteles, jonka mukaan
sielu on ruumiin muoto. Nykyään puhumme mielestä ja kehosta. Ajatus mielestä
ruumiin muotona tulee lähelle sitä, mitä tarkoitan käsitteellä ”kehomieli”. En
tiedä istuiko Aristoteles koskaan pitkiä aikoja paikallaan ja pyrki aistimaan
ruumiinsa muotoa eli sieluaan, mutta tämä on harjoitus, jota taas teimme kolmen
päivän ajan. Jos todella keskityt pitkän
aikaan paikallaan istuen tai seisten aistimaan liikkumatonta kehoasi, voit
saada kokemuksen siitä, miten tämä muoto on jotakin, joka on yhtä aikaa sekä
tietoista että kehollista. Aistimme silloin kehoamme niin kuin se näyttäytyy
meille tietoisuudessamme, kehotietoisuuttamme.

Harjoituksessa pyrimme kulkemaan keskittyneesti ja tietoisesti
monien muotojen läpi: istuimme, siirryimme hitaasti ja tietoisesti seuraavaan
asentoon, siitä seuraavaan, siitä tietoiseen ja hitaaseen liikkeeseen, siitä
taas asentoon ja taas lopuksi tyynylle istumaan. Koko harjoitus pyrittiin
tekemään yhtenä tietoisena muotona, jossa liike ja liikkumattomuus seurasivat
jatkuvasti ja katkeamatta toisiaan. Yksi muoto saattoi kestää puolitoista
tuntia. Uloshengitys ja sisäänhengitys ovat myös kehon aistimisen muotoja.

Tällaisen harjoituksen tekeminen vaatii tahdon ja
tarkkaavaisuuden saumatonta yhteyttä. Tarkkaavaisuus, huomio, keskittyminen
(tai miksi vain haluat sitä kutsua) suunnataan jatkuvan ja hienovaraisen tahdon
ponnistuksen avulla kehon ja sen liikkeen muotoon. Muoto ja liike pyritään
pitämään täydellisenä ja hallittuna, joka puolestaan vaatii täydellistä
keskittymistä ja liikkeen hidastamista ja pysäyttämistä. Tottakai tässä myös
epäonnistutaan useasti tai jatkuvasti, mutta tämä on harjoituksen ydin.

Harjoituksessa käännämme huomiomme kokemukseemme, jossa koemme
monia muotoja. Miksi huomio suunnataan kehon aistimusten muotoon? Siksi, että
ne eivät ole käsitteellisiä! Yleensä kokemuksemme sisältää hurjan määrän
erilaisia käsitteellisiä muotoja: ajattelemme, suunnittelemme, muistelemme jne.
Teemme tätä kaikkea erilaisten käsitteellisten muotojen avulla. Harjoituksessa
siirrämme hetkeksi nämä käsitteelliset muodot periferiaan ja suuntaamme
huomiomme sellaisen kokemuksen alueelle, joka on ”esikäsitteellistä” tai ”ennen
käsitteitä” tai ”käsitteiden tuolla puolen”. Näin muutamme tietoisesti kokemusmaailmaamme.
Jätämme hetkeksi ”teoreettisen” ja viivymme siinä, mikä on ”kokemuksellista” ja
”käytännöllistä”. Viivymme siinä, mikä on käsillä juuri nyt.

Monen meistä on vaikea tehdä tämä kokemusmaailman radikaali
muutos. On vaikea asettaa periferiaan se ego, joka on täynnä mielipiteitä
siitä, miten asiat ovat ja joka haluaa käsitteineen asua kokemuksemme keskiössä.
Se on kuitenkin välttämätöntä ainakin hetkeksi ja joskus pidemmäksikin
hetkeksi, jos haluamme ymmärtää tämän egomme luonnetta ja toimintatapoja.

Tämä on tällaisen harjoituksen idea. Se on loppujen lopuksi
hyvin yksinkertainen ja samalla myös aika vaikea. On vaikea vapautua oman
mielensä vallasta, nähdä sen ”taakse” tai ”yli”, sinne missä ei ole mitään,
mutta joka on kuitenkin elämästä täysi.