Jatkoa edellisen huomion kommenttiin. Ei ehkä pitäisi
kirjoittaa näin nopeasti näitä juttuja, mutta menköön. Ensinnäkin käytän tässä
sanaa ”ego” puhekielen yleismerkityksessä ”minä”, ”minuus”. (Esitelmä oli
englanniksi; esim. Purserin ilmaus ”ego-centered” voidaan kääntää ”itsekeskeinen”
tai ”minäkeskeinen”.) Vaikka Freud loi käsitteelle oman erityisen merkityksen,
yleiskielessä emme käytä sitä psykoanalyyttisessä merkityksessä, vaan sen
latinankielen ”minää” tarkoittavassa merkityksessä. Näin siis käytän sitä
itsekin.

On aina ongelmallista puhua ikään kuin käsitteet
viittaisivat objekteihin, kuten terapia tai buddhalaisuus, ja niillä olisi
selkeä olemus. Tämä on käsitteittemme ongelma. Voimme puhua kissoista, koirista
ja mielestä ja buddhalaisuudesta ikään kuin ne olisivat esineen kaltaisia
olioita, joilla on tietyt niitä määrittelevät ominaisuudet. Filosofiassa tätä
kutsutaan essentialismiksi, olemusajatteluksi. Ajatustavan mukaan esimerkiksi
buddhalaisuudella on jokin olemus ja jos tämä olemus muuttuu, kyse ei enää ole
buddhalaisuudesta. Sama pätee vaikkapa terapiaan tai mieleen.

Toisin kuin essentialistit monet filosofit ajattelevat kuten
buddhalaisessa metafysiikassa ajatellaan, että maailma koostuu jatkuvassa
muutoksessa olevista prosesseista. On siis siirrytty oliometafysiikasta
prosessimetafysiikkaan. Hyvä esimerkki
tästä on ihmisen mieli. Kun katsomme omaa mieltämme, löydämme erilaisia mielen
prosesseja: ajatuksia, tunteita, mielialoja jne. Ne ovat kaikki muutoksen
tilassa.

Puhuin edellä terapiasta ”mielen eheyttämisen prosessina” ja
buddhalaista harjoitusta kuvasin ”mielen läpivalaisemiseksi”. Ensinnäkin, palatakseni tuohon mitä sanoin
essentialismista, ei ole mitään terapiaa sinänsä tai buddhalaista harjoitusta
sinänsä, kummatkin asiat voidaan ymmärtää monella eri tavoin puhujasta ja
perinteestä riippuen. Itse tulen zen-perinteestä, jossa harjoitusprosessi
nähdään eräänlaisena ”egon dekonstruktiona” (Tapio!) ja jossa keskeinen
harjoitus päivittäisten harjoitustuokioiden lisäksi tapahtuu
sesshin-olosuhteissa. Sesshin on intensiivinen kolmesta seitsemään tai
kymmeneen päivään kestävä harjoitusjakso, jossa istutaan tyynyllä keskimäärin
noin kymmenen tuntia päivässä. Tällainen harjoittelu vaatii ”ehjän” minän. Ei
ole järkevää osallistua tällaiseen harjoitusprossiin, jos on psykiatrinen
diagnoosi. Oma opettajani totesi joskus, että ei kannata lähteä juoksemaan
maratonia, jos jalka on poikki. Sama pätee mielen kohdalla sesshineihin tai
retriitteihin. Luostariolosuhteissa tapahtuva harjoitus on hyvin vaativaa, mutta
voi myös johtaa merkittäviin oivalluksiin mielen luonteesta.

Samoin kun buddhalainen harjoitus ”terapiakin” voidaan
määritellä monin tavoin. Itse asiassa koko terapian kenttä ja koulutus on hyvin
hajanainen ja villi alue. Puhun nyt siis psykoterapiasta. Terapiakoulutuksen
liittäminen yliopistojen yhteyteen pyrki poistamaan tätä alan ja siihen liittyvän
koulutuksen sekavuutta (onnistumatta tässä täysin). Kelan hyväksymät terapeutit
hoitavat pääasiassa asiakkaita, jotka tulevat hoitoon lääkärin lähetteellä.
Psykoterapeutit hoitavat siis asiakkaita, joilla on psykiatrinen diagnoosi. Kun puhun ihmisen mielen eheyttämisestä, puhun
tässä kontekstissa.

Jotkut mindfulness-perustaiset menetelmät ovat löytäneet jo
tiensä ”käypä hoito -suosituksiin”.
Dialektinen käyttäytymisterapia löytyy epävakaan persoonallisuushäiriön
hoitosuosituksista. Mindfulness- perustaista kognitiivista terapiaa (MBCT)
suositellaan käytettäväksi masennustilan uusiutumista ehkäisevässä hoidossa. Myös syömishäiriöiden yhteydessä todetaan,
että mindfulness-perustaiset menetelmät saattavat lieventää ahdistusta ja
edistää toipumista. Kaikissa näissä tapauksissa puhutaan nimenomaan
länsimaisista mindfulness-perustaisista ja kliiniseen käyttöön kehitetyistä ja
sovelletuista menetelmistä, joiden käytän tarkoitus on nimenomaan persoonan
eheyttäminen, masennuksen ja ahdistuksen vähentäminen, vääristyneen kehonkuvan
normalisointi, toimintakyvyn palauttaminen jne.
Kaikki tällaiset toimet voidaan nähdä ihmistä eheyttävinä, minuutta
eheyttävinä toimina.

Ainakin zenissä pyrimme astumaan askeleen pidemmälle.
Pyrimme katsomaan, mistä tämä ehjä minämme on peräisin. Pyrimme asettamaan
itsemme peilin eteen ja katsomaan syvälle, mitä näemme. Tätä prosessia en
ensimmäiseksi suosittelisi henkilölle, jolla on vakavia mielenterveyden
ongelmia. Ajattelen, että tällainen
prosessi vaatii suhteellisen ehjän persoonallisuuden, ehjän ja toimivan mielen.
Oman mielen systemaattinen tarkkailu, egon rakenteiden systemaattinen
purkaminen, ”egon dekonstruktio” ovat terveellekin mielelle voimakkaita ja
vaativia prosesseja. Tästä syystä
nykyisin onkin yleistynyt käytäntö, että buddhalaisiin retriitteihin hakeutuvat
joutuvat täyttämään kyselylomakkeen, jossa alustavasti kartoitetaan heidän
mielensä tilaa. Tämä onkin järkevää, varsinkin kun näyttää siltä, että nykyään erilaiset
terapiat, meditaatiomentelmät, henkiset harjoitukset, enkeli- ja energiahoidot
ynnä muut sekoittuvat yhdeksi hullunmyllyksi, mistä kukaan ei ota selvää.

Lopuksi vielä yksi ajatus, josta lisää ehkä myöhemmin.
Terapiassa pyritään auttamaan ihmistä hänen yksilöllisessä kärsimyksessään.
Buddhalaisessa perinteessä kuvataan ihmisen eksistentiaalista kärsimystä ja
tarjotaan apua siihen. Kyllä, nämä kärsimyksen muodot voivat olla myös
päällekkäisiä, mutta eksistentiaaliseen
kärsimykseen lähete pitää yleensä tehdä itse.