I Kehon linjaus,
kehomielen vertikaalinen ja horisontaalinen orientaatio

(2) Kun huomio
pidetään suunnattuna pitkiä aikoja joko liikkumattomaan tai hitaassa liikkeessä
olevaan kehoon alkavat monet kehotietoisuuden piirteet nousta esiin ja asettua huomiomme
ja sen kautta viljelemisen kohteeksi.
Kuvaan seuraavassa tästä prosessista niitä, joilla näen olevan suurimman
eksistentiaalisen merkityksen. Kyse on siis siitä, mitä opimme, miten
kokemuksemme muuttuu, kun tietoisesti viljelemme kehotietoisuutta ja sen
erilaisia vivahteita, joita introspektiivinen kehomielen harjoitus nostaa
esiin.

(2a)Ensimmäisenä
haluan nostaa esiin kehon linjauksen
ja siihen liittyvät voimaan ja tahtoon liittyvät kokemukset. Ensimmäinen
asia, joka aloittelijalle opetetaan on kehon hyvä pystylinjaus ja miten
kannatella kehoa rennolla mutta pystysuoralla tavalla istuessamme tyynyllä,
mutta tehdessämme myös seisomis- tai liikeharjoituksia. Kyse on tavasta, jolla
vastaamme maan vetovoiman kehomieleemme asettamaan vetoon ja vastukseen. Pitkäaikainen istuminen rennossa ja vakaassa
asennossa vaatii kehon optimaalisen asennon löytämistä ja harjoittamista. Tämä
tarkoittaa hyvin hienovaraista kehon kannattelua ja erityisesti selkärangan
optimaalisen linjauksen löytämistä vaan vetovoimaa vastaan.

Perinteinen harjoitus
korostaa kehon hyvää asentoa, sen rentouttamista ja asettumista optimaaliseen
asentoon maan vetovoimaan nähden. Tämä kehon linjauksen ja optimaalisen asennon
periaate ei ole pelkästään fyysinen asia. Kaikki joilla on vähän pidempi
perinteinen harjoituskokemus, jossa korostetaan tyynyllä istumista, oppivat
kannattelemaan ja kantamaan itseään omin voimin. Asento, asenne, selkärangan ja
pään kannattelu kulkevat kaikki käsi kädessä. Optimaalisen asennon tavoittelu
sisältää myös ajatuksen optimaalisesta asenteesta. Tämä on oikeastaan perinteisten
introspektiivisten kehomieliharjoitteiden ensimmäinen opetus, jonka syvällisyys
tulee helposti ohitettua. Itse näen että tämä ensimmäinen opetus on myös hyvin
perustava, jos ei perustavin, jonka varaan tai päälle muut taidot ja opetukset
rakentuvat. Kyse on ikään kuin talon perustuksesta. Jos tätä perustaa ei luoda
ja harjoiteta, viljellä ensin ja paljon, kaikki muut opetukset jäävät hataraksi.
Miksi näin?

Tapa, miten vastaamme
maan vetovoimaan oman kannattelumme avulla, on yksi keskeisistä
eksistentiaalisista rakenteistamme, joka on suurelta osin jäänyt huomaamatta
länsimaisesta kehollisuuden filosofialta. Se tunnistetaan joissakin Alexander-tekniikan
tapaisissa somaattisissa menetelmissä ja tanssissa, jossa sillä on tosin lähinnä esteettinen
ulottuvuus.

Tarkoitan optimaalisen
asennon eksistentiaalisella merkityksellä sitä, että asentomme, se tapa miten
linjaamme itsemme näyttää, miten vastaamme omalla kehollamme siihen vastukseen,
minkä jatkuvasti koemme maan vetovoimassa. Kohtaamme elämässämme jatkuvasti
eräänlaisen eksistentiaalisen vastuksen, jonka osa maan vetovoima on.

Jatkaakseni ajatusta
hieman metaforiseen suuntaan: eksistentiaalisessa vastuksessakin on oma
vertikaalinen ja horisontaalinen tasonsa. Maan vetovoima tarjoaa vertikaalisen
vastuksen, mutta meidän on myös elettävä elämäämme horisontaalisesti – eteenpäin, sekä konkreettisessa että
metaforan mielessä. Horisontaalisella
vastuksella haluan kuvata sitä, että elämä ei suju jos sitä ei elä ja se vaatii
elinvoimaa, elämisen voimaa, joka voidaan ajatella yhdeksi tahdon voiman
muodoksi. Elämää on elettävä eteenpäin aktiivisesti, elämä ei vain tapahdu.

Buddhalainen kuvaus
dukkhasta, kärsimyksestä tai tyytymättömyydestä voidaan nähdä yhtenä tämän
eksistentiaalisen vastuksen kuvauksena. Heideggerin Sorge voisi olla toinen.
Maailmasta on pidettävä Huolta. Olemme jatkuvasti suhteessa maailmaan, joka
vaatii meiltä huolenpitoa. Se vaatii meiltä toimintaa. Emme voi vain
konkreettisesti olla ja jäädä paikallemme.
Maailma vaatii meiltä antamista, ottamista, luopumista, läsnäoloa,
tutkimista, kannanottoja, käsittelemistä jne.

Ajattelen että dukha
tai Sorge ovat kuvauksia tästä jokaisen persoonan kohtaamasta
eksistentiaalisesta vastuksesta, ja tähän vastukseen vastaamisessa on
optimaalinen asentonsa ja asenteensa, joita kehomielen harjoitukset yrittävät
opettaa.

Istumisharjoitus on
paradigmaattinen elämisen tapa, hyvin konkreettisella tavalla. Kun istut
tyynyllä, huomaat pian, että et voi vain istua ja olla siinä ilman mitään
voimaa, veltosti. Sinun on kannateltava istumistasi niin kuin sinun on
kannateltava elämääsi. Perinteinen muoto antaa tähän hyvän puitteen ja
harjoituksen. Aluksi on opeteltava muoto, kannateltava sitä tahdon avulla ja
hiljalleen opittava, miten tämä optimaalinen muoto alkaa hiljalleen kannatella
itse itseään. Kun opit rentoutumaan,
päästämään irti yrittämisestä, istumisen suorittamisesta, istuminen hoitaa itse
itsensä. Samoin elämä, kun tämä itsensä kannattelu, hyvä pystylinjaus alkaa
saada eksistentiaalisen ulottuvuuden.

Joka aamu, kun
nousemme ylös sängystä, meidän on vastattava tähän painovoiman haasteeseen. Jos
olen masentunut, voi olla, että en pysty nousemaan lainkaan ylös, kehoni tuntuu
liian raskaalta, että saisin sen ojennettua pystyyn. Kehon linjaus on suhteessa tahtooni,
tahdonvoimaani, elinvoimaisuuteeni, tunteisiini, jopa ajatteluuni. Suora ja
avoin asento on yhteydessä voimaani ja itsetuntooni. Tästä on olemassa mielenkiintoista
sosiaalipsykologista tutkimusta, jota on tehnyt yhdysvaltalainen Amy Caddy. Hän
on esitellyt nk. ”power pose” –käsitteen ja tutkinut siihen liittyviä
vaikutuksia. Esimerkiksi opiskelijat, jotka omaksuivat ”power posen” muutamaksi
minuutiksi ennen työhaastattelua, saivat suurimman osan jaossa olevista
työpaikoista, verrattuna ryhmään, joka valmistautui haastatteluun ottamalla
jonkin heikon asennon. Näin Caddy näytti voima-asennon vaikuttavan
itseluottamukseen ja tapaan, miten muut tulkitsevat meitä.

Itse pyrin
kehittelemään ihmiskäsitystä, jossa kehon vertikaalisuus ja siihen liittyvä
kokemuksellisuus nostetaan ikään kuin sille kuuluvalle paikalle. Otan tässä
kuvauksessa lähtökohdaksi orientaation käsitteen ja kuvaan, miten ihminen
orientoituu maailmaan sekä horisontaalisessa, mutta myös vertikaalisessa
ulottuvuudessa. Esitän tietoisuuden intentionaalisuuden ja aikaulottuvuuden kohomielemme
horisontaalisena orientaationa. Kehon pystylinjauksen esitän puolestaan
kehomielemme vertikaalisena orientaationa. Tässä mallissa kehon ja mielen
suhdetta voidaan tarkastella silloin orientaatiomme horisontaalisen ja
vertikaalisen ulottuvuuden suhteena.
Esimerkkinä mallin soveltamisesta, kun haluamme olla läsnä tässä
hetkessä, meidän ei tarvitse muuta kuin palata kehomme keskilinjaan, kehomme
pystylinjaukseen, olemme heti läsnä tässä ja nyt, emme muualla, koska keho elää
tässä hetkessä. Mielellä on kyky ylittää nykyisyys.

Kehittelen mallia myös
seuraavan kuvan esittämään suuntaan: Jos katsomme jotain kehomielen ilmiötä,
esim. hengitystä, se voidaan nähdä ikään kuin ilmiönä, joka leikkaa ihmisen
situationaalisen kehomielen läpi: Dia näyttää miten se on jotain fyysiseen
maailmaan kuuluvaa, sillä on paikkansa ja funktionsa objektikehossa, se ilmenee
meille eletyssä kehossa ja sillä on läheinen suhde kulttuurisiin merkityksiin,
joita hengitykselle eri historiallisissa
tilanteissa ja kulttuureissa on annettu.

II Kommentti

Edellä seuraava kokonaisuus esitelmästäni, ja koska se oli
näinkin pitkä, kommentti siirtyy seuraavaan blogiin.