Kommentti edellisten huomioiden ensimmäiseen kappaleeseen.

Ensimmäinen kappale on heti aika tiivis: (2) ”Kun huomio pidetään suunnattuna pitkiä
aikoja joko liikkumattomaan tai hitaassa liikkeessä olevaan kehoon alkavat
monet kehotietoisuuden piirteet nousta esiin ja asettua huomiomme ja sen kautta
viljelemisen kohteeksi. Kuvaan
seuraavassa tästä prosessista niitä, joilla näen olevan suurimman
eksistentiaalisen merkityksen. Kyse on siis siitä, mitä opimme, miten
kokemuksemme muuttuu, kun tietoisesti viljelemme kehotietoisuutta ja sen
erilaisia vivahteita, joita introspektiivinen kehomielen harjoitus nostaa
esiin.”

Mielen harjoittamisen menetelmissä huomio suunnataan
erilasiin kohteisiin ja pidetään siinä pitkiä aikoja. Tämä on yksi keskeinen
mielen harjoittamisen taito. Huomion vaeltaa kohteesta jatkuvasti muualle, ehkä
kolmen sekunnin välein. Huomion pitäminen kohteessa yhtäjaksoisesti pitkiä
aikoja vaatii paljon harjoittelua. Kun puhumme tietoisuustaidoista, huomion
suuntaamisen ja kohteessa pitämisen taito on perustavin. Se mahdollistaa
kohteen tarkemman ja pidempiaikaisen tutkimisen, oli kohde sitten ulkoinen tai
sisäinen.

Usein näissä nykyisissä mindfulness-kuvioissa tämä
harjoitusvaihe ohitetaan ja ohjataan ihmisiä olemaan tietoinen laajasti
kaikista mielen sisällöistä, kun ne nousevat. Tällöin syntyy helposti ajatus,
että kun kävelen metsässä, kuuntelen lintujen laulua, haistelen kukkien tuoksua
ja olen avoin aisteilleni, että kyseessä on mielen harjoitus. No, tavallaan,
jos oikeasti kykenen tekemään niin, niin onkin. Mutta keskittymisen
laajentaminen kaikille aistialueille on myös oma taitonsa, joka helposti
sekoitetaan päiväunilla olemiseen. Kävelen metsässä, kuuntelen lintujen laulua
ja mietin, onkohan tuo satakieli vai laulurastas; näen kissankellon, kävelen
sen ääreen, ihailen sen kirkkaan sinistä väriä jne. Tämä kuvaus ei ole
harjoituskuvaus vaan normaalia metsässä kävelyä, jossa mieli vaeltaa
assosiaatiosta toiseen. Kyllähän tämäkin
jotakin opettaa, mutta ei paljon siitä, miten tietoisuus toimii ja rakentuu.
Pelkissä aistisisällöissä oleminen ei sisällä käsitteellistä analyysiä. Sen
sijaan päiväunilla oleminen sisältää miltei pelkästään sitä. Miksi
zen-perinteessa ja muissakin kontemplatiivisissa perinteissä kehotetaan ihmistä
heräämään siitä unesta, mitä valveillakin näemme?

Olen tuossa erottanut myös liikkumattoman ja hitaassa
liikkeessä olevan kehon. Kun huomio kohdistuu liikkumattomaan kehoon, on
olennaista että keho on silloin oikeasti liikkumaton. Kehon aistimusten esiin
nousu on hienovarainen tapahtuma. Kehon täydellinen liikkumattomuus luo
tietyllä tavalla optimaalisen olosuhteen kehon sisäisen maailman tarkkailulle
ja kehon aistimusten herkistymiselle. Kun istumme liikkumattomana pidemmän
aikaa esimerkiksi lootus/puolilootusasennossa, kokemus kehostamme muuttuu.
Kehon erilliset osat ikään kuin alkavat sulaa yhdeksi, myös mieli alkaa
pysytellä kehossa ja voimme kokea siirtymistä kehomielen kokemukseen. Tämän
liikkumattoman kehomielen keskellä on kuitenkin jatkuva hengityksen liike. On
siis kuitenkin liikettä hiljaisuudessa, joka tässä liikkumattomuuden
kontekstissa hidastuu ja lähenee itsekin liikkumattomuutta.

Dynaamisessa harjoituksessa liike on hidasta ja sitä
ohjataan tietoisesti sen liikeradan jokaisen pisteen läpi. Dynaamiset kehomielen harjoitukset (kuten
asahi) ovat myös hyvin vaikeita ja vaativat paljon harjoitusta. Pelkästään
liikkeen hidastaminen niin, että aistitaan liikettä sisäisesti koko ajan,
vaatii huomattavaa keskittymistä. Yleisesti voisi sanoa, että mitä hitaampi
liike, sitä parempi. Kun liikumme hyvin hitaasti ja keskittyneesti, voimme
aistia, miten voima liikkeessä muodostuu jaloista selän kautta käsiin. Aistimme
liikkeen juuren maassa, aistimme koko kehon liikkuvan joka kohdastaan. Kun keskitymme tällä tavalla liikkeeseen ja
sen aistimiseen, mitään käsitteellistä ajattelua ei ole. On vain tietoisuus
kehosta ja sen liikkeestä eräänlaisessa hiljaisuuden ilmapiirissä. Totesin,
että istuessamme voimme aistia liikkeen hiljaisuudessa, hitaassa ja tietoisessa
liikkeessä voimme puolestaan aistia eräänlaisen hiljaisuuden keskuksen. Vanhassa
taijij-runossa todetaankin: ”Etsi hiljaisuutta liikkeestä, liikettä
hiljaisuudesta.” Tämä neuvo pätee kaikkiin kontemplatiivisiin harjoituksiin.

Totean sitaatissa, että kehontietoisuuden piirteet asettuvat
viljelemisen kohteeksi. Tämä on aivan olennaista. Emme vain aisti vaan myös
viljelemme. Tästä tulee mieleen buddhalainen taitavan ja taitamattoman
toiminnan kuvaus, jossa taitavassa toiminnassa pyrimme viljelemään sitä, mikä
on positiivista ja tulemaan vain tietoiseksi siitä, mikä on negatiivista. Tämä
on hyvä yleinenkin ohje, mutta kehotietoisuuden kannalta myös hyvä muistaa.
Viljely tarkoittaa siemenen istuttamista ja sen hellävaraista hoitamista,
kastelemista kun on tarpeen. Siemenen on annettava kasvaa omaa vauhtiaan, sitä
ei voi repiä suuremmaksi. Sitä on hoidettava, ravittava ja odotettava. Sama
pätee kaikessa kontemplatiivisessa harjoituksessa. Harjoitus on viljelyä, ehkä luomuviljelyä,
jossa voimakkaita ja keinotekoisia lannoitteita ei käytetä.

Käytän seuraavassa lauseessa ilmaisua ”eksistentiaalinen
merkitys”. Olen tätä jo avannut edellä. Olen halunnut korostaa, että
länsimaisissa mindfulness-sovelluksissa kontekstit ovat hyvin praktisia. Kontemplatiiviset
perinteet ovat ihmisenä olemisen tutkimista. Jos haluamme ymmärtää niitä
länsimaisen ajattelun valossa, niin niitä on hyvä verrata esimerkiksi eksistentiaalis-fenomenologiseen
ajatteluun tai vaikkapa filosofia perenniksen ajatukseen, jonka toi esiin
Tapio Koski väitöskirjassaan: ” Liikunta elämäntapana ja henkisen kasvun välineenä. Filosofinen tutkimus
liikunnan merkityksestä, esimerkkeinä jooga ja zen-budo.” [Saatavana netissä: https://tampub.uta.fi/handle/10024/67035]