Kommentti huomion 10 loppuosaan.

Koska nämä blogit ovat nykyään myös filosofisen tutkimukseni
julkaisualustoja, niin astun tässä vähän syvemmälle, mutta lyhyesti akateemiseenkin
filosofiaan.

Ensinnäkin nämä kommentit kehomielen vertikaalisesta ja horisontaalisesta
orientaatiosta ovat vielä alustavia ja keskeneräisiä. Nostan tässä esiin
mallin, jota olen viime vuosina kehitellyt koulutusteni ja luentojeni
yhteydessä. Tarkoituksena on luoda siitä sellainen kehomielen harjoittamisen
filosofinen perusmalli, joka soveltuu erilaisten psykofyysisten interventioiden
viitekehykseksi. Olen havainnut, että
erityiseesti psykofyysisten terapioiden puolella on tarvetta tällaisesta
mallista, joka perustelisi sen, miksi myös kehon aspektin kautta lähestyminen
on toimivaa ja tärkeää. Dualistisissa
malleissa tätä on vaikea perustella.

Yksi tällainen terapia- ja muussa hoitotyössä käytetty malli on Lauri
Rauhalan holistisen ihmiskäsityksen malli. Se on mielestäni hyvä, mutta ei
riittävä, jos lähestymistapa on kehosta kohti mieltä. Rauhalan kehollisuuden
käsite kuvaa ihmisen aineellis-orgaanista olemuspuolta eikä siihen liity
sellainen kehollisuuden kokemuksellinen puoli, jota kehollisuuden
fenomenologiassa yleensä halutaan korostaa. Itse näen, että Rauhalan holistisessa
ihmiskäsityksessä on tämä dualismin ongelma. Rauhalan tajunnallisuuden kategoria liittyy
kokemuksellisuuteen eikä hänen käsitteelliseen malliinsa sovi esimerkiksi puhe
kehotietoisuudesta. Tämä on hänen mallinsa mukaan käsitteellinen sekaannus,
eräänlainen kategoriavirhe. Muistan
hänen myös itse todenneen näin kommentoidessaan omaa työtäni, jossa tein
ego-tietoisuuden ja kehotietoisuuden erottelun.
Hän ei siitä pitänyt, koska hän oli tehnyt suuren työn erottaessaan
tajunnallisuuden, kehollisuuden ja situationaalisuuden käsitteet ja niiden
merkitykset toisistaan. Olin sekoittamassa tätä hänen hyvin järjestettyä
pakkaansa.

Otin esitelmässäni esiin kehomielen vertikaalisuuden yhtenä perustavana
ihmisen eksistentiaalisena ulottuvuutena. Olen sijoittanut alla olevaan kuvaan
yhden mahdollisuuden ajatella vertikaalisuus ihmisen kehollisuuden perustavana
ulottuvuutena:

Tässä mallissa käytän hyväksi Rauhalan kategorioita, joissa siis edelleen nähdään ihmisen
holistisuus ja koostuminen kolmesta perustavasta olemisen tavasta, joita ovat
tajunnallisuus, kehollisuus ja situationaalisuus. Näiden olemispuolien kokemuksellista konstituutiota
kuvaan sitten kolmella käsitteellä, joita ovat intentionaalisuus,
vertikaalisuus ja plastisuus. Ne ovat kaikki suhdekäsitteitä. Yksinkertaistaen ja lyhyesti: Intentionaalisuudella
viittaan fenomenologiasta tuttuun kuvaukseen siitä, miten merkityskokemuksemme
muodostuvat. Vertikaalisuudella viittaan siihen, miten kehollisina joudumme
jatkuvasti vastaamaan painiovoiman ”kutsuun”. Tämä on yhdenlainen
eksistentiaalinen vastus ja vaatii meiltä kannattelua. Tähän voisi lisätä myös ”juuren” käsitteen. Plastisuudella viittaan
siihen, miten situationaalisuutemme, maailmasuhteemme on eräänlaisen
plastisuuden läpivirittämää. Muovaudumme ympäristömme kulttuurisiin,
historiallisiin ja konkreettisiin rakenteisiin.

Tässä yksi mallin piirroshahmotelma:

Ja tässä kuva, mikä jäi huomion viimeisestä kappaleesta pois,
jossa kuvaan hengitystä: