Nyt kun elämme tätä mielen taitojen trivialisoinnin aikaa,
kun kaikki on yhtä mindfulnessia, ja moniulotteiset kehomielen harjoitukset
typistetään ”ei-arvioivaksi, hyväksyväksi läsnäoloksi”, tai aivopuoliskojen
synkronoimiseksi, haluan nostaa jälleen kerran esiin tietoisuustaitojen
moniulotteisuuden. Ei ole olemassa vain yhtä tietoisuustaitoa tai ”läsnäolon”
taitoa, mikä jollain olennaisella tavalla kokoaisi yhteen vuosituhansien
ikäisiä kontemplatiivisia perinteitä. Ainakaan buddhalainen perinne sellaisena
kuin sen itse tunnen, ei kiteydy yhteen käsitteeseen tai yhteen harjoittamisen
ideaan.

Kirjassani Mindfulness
– tietoisuuden harjoittamisen taito
yritin analysoida tätä ilmiötä ja
asettaa sitä laajempaan viitekehykseen. Kirjassa yritin kuvata
yksityiskohtaisemmin, miten mielen harjoitus ymmärretään buddhalaisessa
perinteessä ja miten voimme tulkita sitä länsimaisen psykologian ja filosofian
kontekstissa.

Yksi viitekehys, johon mielen harjoittamisen liitin, oli
hyvin yleinen tapa kuvata ihmisen havainnon, ymmärryksen ja toiminnan
kokonaisuutta seuraavan kaavion avulla:

tahto – huomio – kohde – ymmärrys – toiminta

Kaavio pyrki kuvaamaan sitä, miten havaintomme,
ymmärryksemme ja toimintamme maailmassa syntyy. Kyse on tietoteoreettisesta
mallista, missä lähtökohtana on, miten tieto syntyy havainnosta ja miten sitten
tämä tieto on toimintamme taustalla. Emme tietenkään toimi aina täysin
rationaalisesti, vaan toimintaamme vaikuttavat muutkin tekijät, mutta jos
toimimme rationaalisesti, toimimme parhaan ymmärryksemme mukaan.

Jotta voin ymmärtää, että kirjoitan nyt tietokoneella, minun
on suunnattava aluksi huomioni tähän koneeseen, sen näppäimiin ja näyttöön.
Teen sen tahtoni avulla. Jos en kykene pitämään itseäni edes tämän koneen
äärellä, jotta havainto sitä voi syntyä, ei voi syntyä myöskään sitä
ymmärrystä, mitä tietokoneella kirjoittaminen tarkoittaa. Tarvitaan siis
jonkinlainen tahtotila tai tahdon ponnistus, jotta voin pysähtyä edes hetkeksi
paikalleni tekemään jotain. Suuntaan huomioni tähän koneeseen, jolloin ymmärrän
että tämä kone on tietokone, jolla voi tehdä erilaisia asioita, myös
kirjoittaa. Vasta tämän ymmärryksen jälkeen voi syntyä kirjoittamisen toiminta.
Tietysti se vaatii myös kirjoittamisen taidon, mutta taito voidaan nähdä osana
ymmärrystä, tietoa siitä miten tätä konetta käytetään.

Tämä oli lyhyt kuvaus havainnon, ymmärryksen ja toiminnan
prosesseista, joiden osista ihmisen käyttäytyminen syntyy. Tämä prosessi
sisältää monia taitoja, joita voidaan pitää mielen taitoina,
tietoisuustaitoina. Itse asiassa jokainen käsite, jonka edellä olevassa
kaaviossa nostin esiin, pitää sisällään taidon elementin. Niinpä voidaan puhua
tahtomisen taidosta, huomion suuntaamisen taidosta, kohteen havaitsemisen
taidosta, kohteen ymmärtämisen taidosta ja toimimisen taidosta. Seuraavassa
lyhyesti näistä taidoista, mutta ensin on pakko sanoa jotain hidastamisesta,
hidastamisen taidosta.

Hidastamisen taito

Hidastamisen taito on kehomielen taitojen harjoittamisen
lähtökohta. Jotta voimme tulla tietoiseksi edellä kuvaamistani havainnon,
ymmärryksen ja toiminnan prosesseista, meidän on hidastettava niitä niin, että
kykenemme havaitsemaan niiden yksityiskohtia, vivahteita. Vasta näiden
yksityiskohtien havaitseminen voi synnyttää niistä ymmärrystä. Jos emme ensin havaitse, emme voi ymmärtääkään.
Tästä syystä kontemplatiiviset perinteet korostavat kehon ja mielen liikkeiden
hidastamista. Kehon liike joka pysäytetään täysin, istutaan täysin liikkumatta
tyynyllä tai liike viedään hyvin hitaaksi. Hidas liike mahdollistaa hyvin
yksityiskohtaisen kehomielen tilojen ja sisältöjen aistimisen. Kun huomio
kohdistetaan kehomielen sisältöihin, ja keho on liikkumaton tai vain hitaassa
liikkeessä, myös hengitys hidastuu. Kaikki tämä vaikuttaa niin, että myös
normaalisti nopea ja ryntäilevä tietoisuuden virta hidastuu, jopa rauhoittuu ja
joskus jopa pysähtyy. Silloin mielen sisällöt asettuvat helpommin tarkastelun
kohteeksi ja sisäisiä tapahtumia voidaan ainakin jossain määrin alkaa ymmärtää.
Tätä voidaan kutsua itseymmärrykseksi.

Tahtomisen taito

Tahto voidaan ymmärtää mielen voimana, joka vaaditaan, että
pystymme ylipäätään tekemään jotain. Jos kadotamme tämän voiman, lamaannumme
täysin. Masentunut ihminen kadottaa usein tahdonvoimansa, jolloin pelkästään
sängystä ylösnouseminen tuntuu vaikealta. Nykyisissä mindfulness-sovelluksissa
harvoin puhutaan tahdosta ja sen harjoittamisesta, vaikka käytännössä kaikki
perinteiset mielen harjoittamisen tavat perustuvat hyvin voimakkaasti tahtoon ja
tahdon harjoittamiseen. Perinteisillä tavoilla tarkoitan nyt erilaisia lähinnä
idän meditatiivisia perinteitä, joissa mieltä harjoitetaan pääasiallisesti
paikallaan tyynyllä istuen. Samaa harjoitusta tehdään myös länsimaisissa
mindfulness-sovelluksissa, mutta tahdon merkitystä harjoituksessa ei yleensä
korosteta. Päinvastoin. Usein harjoitusta pyritään kuvaamaan käsittein, mikä ei
pidä sisällään kuvausta tahdon käytöstä tai todetaan, että itseään ei pidä
pakottaa mihinkään. Siis tahdonponnistusta ei pidä käyttää.

Tässä unohdetaan, että harjoitus, oli se mitä tahansa, on
tietyllä tavalla itsensä ”pakottamista”, jossa käytetään tahdon voimaa. Jos
haluan opiskella uuden kielen, ei se tapahdu itsestään, vaan joudun pakottamaan
itseni tämän kielen äärelle eri tavoin. Ja itse asiassa tämä tahdon voiman
käyttäminen on yksi keskeinen harjoituksen ulottuvuus, joka tuottaa tahtomisen
taitoa. Tahtominen on taito, jota voi harjoitella ja tahdon voima on voima,
jota voi harjoituksella kasvattaa. Aina kun ohjaat itsesi tekemään harjoitusta,
käytät tahtoasi ja harjoitat tahtoasi. Ei ole olennaista istutko silloin
tyynyllä vai teetkö asahin tai joogan liikettä.

Yleisenä periaatteena voisi varmaan sanoa, että mitä
hitaampi liike, sitä enemmän tahtoa se vaatii. Ja kun liike lakkaa kokonaan ja
vain ollaan paikallaan, se vaatii eniten tahtoa. Nopeassa arjen liikkeessä
tahdon osuus on niin pieni, että sitä on jopa vaikea havaita. Tahdon osuuden
tällaisessa liikkeessä huomaa siitä, että voin ikään kuin lakata tahtomatta
liikettä, jolloin se lakkaa. Tai siis liikkeen lopettamien tarkoittaa, että
lakkaan tahtomasta liikettä tai muuta toimintaa, mitä olen tekemässä.

Hidas liike on vaikeaa, se vaatii enemmän ponnistusta.
Hidastamisen taito onkin yksi tärkeimmistä tietoisuustaidoista. Jos teemme liikettä
nopeasti tai hidastamme sitä vain hieman, liike ei ole tahdon taidon
harjoitusta. Paras harjoitus on pysähtyä kokonaan ja pysyä tässä
liikkumattomassa tilassa tahdon jatkuvan, mutta hienovaraisen ponnistuksen
avulla.

Huomion suuntaamisen taito

Sama tahdon ponnistus, jonka avulla pystymme hidastamaan
liikettämme tai pystymme jopa pysymään pitkiä aikoja liikkumatta, mahdollistaa
sen, että pystymme pitämään huomiomme suuntautuneena samaan kohteeseen pidempiä
aikoja. Huomion suuntaamisen taito on tietoisuustaitojen ydin. Harjaantumaton
mieli pysyy yhdessä kohteessa vain muutaman sekunnin, sitten se jo kiitää
muualle. Keskittymiskyky tarkoittaa huomion suuntaamisen kykyä. Tehdessämme tietoista liikettä kuten asahia
huomiomme on suuntautunut aistimaan kehoa ja sen sisäisiä muutoksia. Suuntaamme
siis huomiomme kehon aistimuksiin. Käännämme katseemme sisäänpäin. Olemme
tietoisia samalla myös ulkoisesta maailmasta, mutta suurin osa huomiostamme on
suuntautunut kehon sisäisten kokemusten aistimiseen. Huomiota voidaan verrata
kaukoputkeen tai mikroskooppiin, joka pitää ensin suunnata kohteeseen, että sen
läpi voi tarkastella kohdetta.

Huomion suuntaaminen ja sen pitäminen kohteessa on siis myös
taito. Usein sitä kutsutaan keskittymiskyvyksi. Jos sinulla ei ole
keskittymiskykyä, se tarkoittaa, että et pysty keskittämään huomiotasi pitkään
yhteen asiaan, vaan mielesi vaeltaa nopeasti asiasta toiseen. Jos
keskittymiskyky on huono tai olematon, opiskeleminen ja uuden oppiminen käy
vaikeaksi. Oppiminen vaatii opeteltavaan asiaan keskittymistä.

Kohteen havaitsemisen taito

Jotta voimme havaita kohteen, oli se mikä tahansa, meidän on
suunnattava siihen huomiomme. Voin katsoa puuta, puu on siis näkökentässäni,
mutta jos mieleni vaeltaa muissa asioissa ja huomioni on kohdistunut muualle,
en havaitse puuta lainkaan. Näin meille käy jatkuvasti arjen toiminnoissamme.
Maailma on aisteissamme, mutta mielemme vaeltaa itse kuvittelemassaan
maailmassa. Voimme ajaa autolla kaupungin halki muistamatta matkasta mitään.
Olemme katselleet ympärillemme, mutta emme ole silti nähneet mitään. Tietoisia
havaintoja ei ole syntynyt.

Havaitseminenkin on siis taito. Ensimmäiseksi se vaatii
huomion keskittämisen taitoa. Havainnossa mielen pitää olla paikalla samalla,
kun aistimme ympäristöä. Asahissa harjoittelemme havaitsemisen taitoa suuntaamalla
huomiomme kehon erilaisiin aistimuksiin. Tällaisia aistimuksia on monia ja
aistimusten vivahteita lukemattomia. Voimme aistia hengitysliikettä, voimme
aistia käsien, jalkojen tai koko kehon liikeaistimusta, voimme aistia
asentotuntoamme, voimme aistia lattian kosketusta jalkapohjissamme jne. Mitä
enemmän saamme kokemusta hitaasta ja tietoisesta liikkeestä, kehon aistimusten
vivahteet lisääntyvät ja samalla siis huomion mahdolliset kohteet kasvavat.

Karkeasti voidaan todeta, että kokemuksemme koostuu
ulkoisista aistikohteista, mielteistä, tunteista, mielialoista ja kehon
aistimuksista. Mielteiden virtaa voidaan kutsua myös ”ajatteluksi”. Voidaan
väittää, että kaikki nämä ihmisen kokemuksen ulottuvuudet ovat hyvin
kehollisia. Ajattelukin voidaan kokea kehomielen toimintana, joka ei ole
pelkästään jotakin henkistä ja kehosta irrallista. Siksi asahin kaltainen
liike, jossa kehon aistimukset ovat jatkuvasti huomion kohteena, opettaa meitä laajemminkin
katselemaan mieltämme. Meditaatiota kuvataan usein mielen katselemiseksi. Kehon
aistimusten katseleminen on ikään kuin esimerkkimalli tästä tapahtumasta, joka
valmistaa meitä yleisemminkin tunnistamaan kokemuksemme sisältöjä.

Kohteen ymmärtämisen taito

Tahdon, huomion suuntaamisen ja havaitsemisen taidot ikään
kuin kulminoituvat kohteen ymmärtämisen taidossa. Emme voi ymmärtää kohdetta,
jos emme edes havaitse sitä ja emme havaitse sitä, jos emme ole edes
suunnanneet siihen huomiotamme, jonka teemme käyttäen tahtoamme. Buddhalainen
elämänfilosofia kiertyy ymmärtämisen ja siis tiedon tai viisauden ympärille.
Buddhalainen ajattelu on tässä mielessä ensisijaisesti tietoteoreettista, ei
metafyysistä. Siinä ei kysytä, millaisia olioita maailmassa on olemassa vaan,
miten saamme tietoa maailmasta ja itsestämme osana maailmaa. Miten
ymmärryksemme itsestämme ja maailmasta syntyy. Ongelma on siis
tietoteoreettinen. Buddhalaisessa tietoteoriassa erotetaan kaksi inhimillisen
ymmärryksen tai kognition tapaa: ”puhdas” ymmärrys ja ”harhainen” tai
”epäpuhdas” ymmärrys. Valon metaforan käyttö harjoituksen päämäärien kuvauksessa
alleviivaa tätä näkökulmaa

Mieltä harjoittamalla voimme ikään kuin puhdistaa ymmärryksemme
prosessia ja siirtyä ”tietämättömyydestä” (avidya) kohti ”viisautta” (prajna).
Tietämättömyys johtaa kärsimykseen, viisaus pois kärsimyksestä.

Istumalla alas tyynylle ja katselemalla mielemme prosesseja,
alamme tunnistaa niitä rakenteita, jotka kannattelevat virheellistä
ymmärrystämme. Alamme ikään kuin nähdä ennakkoluulojemme läpi. Tätä prosessia
ei voi kuvata lyhyesti, joten jätän sen nyt tähän. Joka tapauksessa kyse on
eräänlaisesta mielen ”puhdistamisen” prosessista, jonka aikana alamme hiljalleen
nähdä maailman sellaisena kuin se on, emmekä sellaisena kuin haluamme sen
nähdä. Kohteen ymmärtäminen on siis todellakin taito, joka vaatii paljon
harjoitusta. Kohde, jota pyrimme harjoituksessa ymmärtämään, on silloin oma
mielemme ja sen toiminta. Harjoitus on mielen läpivalaisua, joka toivottavasti
ainakin jossain määrin myös kasvattaa ymmärrystä itsestämme.

Toimimisen taito

Kaikki se, mitä olemme kokeneet, mitä olemme ajatellet,
tunteneet jne., toimii perustana sille, miten toimimme nyt ja jatkossa. Tätä
kutsutaan karmaksi. Kehomielemme on aina historiallisesti määrittynyt.
Harjoittaessamme mieltämme, voimme toivoa ainakin jossain määrin kykenevämme
läpivalaisemaan mieltämme niin, että pystymme näkemään ja ymmärtämään näitä
toimintaamme ja ajatteluamme määrittäviä rakenteita, eräänlaisia
ennakkoluulojamme, eli sitä, miten olemme tähän asti maailman ymmärtäneet. Tällainen uusi ymmärrys voi myös vapauttaa
meitä näiden rakenteiden painolastista. Tässä mielessä toimintamme tai
käyttäytymisemmekin on taito.

Buddhalaisuudessa puhutaan taitavasta toiminnasta ja
taitamattomasta toiminnasta. Taitamaton toiminta synnyttää kärsimystä, taitava
toiminta ei synnytä kärsimystä vaan päinvastoin, poistaa sitä. Tämä on hieno ja
mielenkiintoinen buddhalaisen ajattelun piirre. Siinä etiikka tulee selkeästi esiin
ja kuvatuksi kärsimyksen problematiikan kautta. Toiminnassa on aina eettinen
ulottuvuus. Mielemme menneisyydessä muodostuneet rakenteet ovat tavallaan niitä
karman siemeniä, joista nykyinen toimintani kasvaa esiin. Mutta tämä prosessi
ei ole välttämätön, deterministinen. Tässä kohtaa minulla on vapaus valita. Tosin
harjaantumaton mieli kokee vapaudekseen sen, että hän valitsee
ennakkoluulojensa mukaan. Harjoitus pyrkii vapauttamaan meidät tästä
ennakkokäsitystemme pakkopaidasta kohti todellista valinnan vapautta, missä
maailma pyritään kohtaamaan sellaisena kuin se on, eikä sellaisena kuin kuvittelen
sen olevan.

Tässä lyhyesi ja karkeasti kuvattuna joitakin niitä taitoja,
joita kehomielen harjoittaminen pitää sisällään. Keskityin tässä vain
harjoituksen tietoteoreettiseen puoleen. Kehon taitojen näkökulmasta harjoitus
saa monia lisäulottuvuuksia, kuten kehon kannattelun taito, hengittämisen taito
ja muita. Niistä taas joskus lisää.