Blog Image

Huomioita

Tasapainosta ja juuresta asahin liikkeissä

Asahi Posted on ma, toukokuu 15, 2017 14:45:37

Asahi on monta asiaa. Yksi tapa hahmottaa asahin vaikutuksia
on katsoa, mistä liikeosioista se koostuu. Yksi näistä osioista on
tasapaino-osio. Asahissa pyrimme siis tietoisesti harjoittelemaan myös hyvää
tasapainoa. Tasapainoa harjoitellaan erityisesti liikesarjojen
tasapaino-osioissa ja niiden liikkeistä johdetuissa liikevariaatioissa, mutta
myös kaikissa asahin liikkeissä pyritään toteuttamaan hyvän tasapainon
periaatetta.

Mistä tämä periaate muodostuu? Aluksi on syytä ymmärtää,
miksi kappale yleensä ottaen kaatuu. Tämän ymmärtämiseksi on ymmärrettävä kaksi
käsitettä: painopiste ja tukipinta. Kappaleen painopiste on kappaleen kohta,
mistä se voidaan ripustaa tasapainoon niin, että se pysyy sen kannatuksella
missä asennossa vain. Kun kappale on ripustettu tasapainopisteestään, se ei
lähde itsestään liikkumaan tai pyörimään.

Ihminenkin on tällainen kappale. Ihmisen tasapainopiste
sijaitsee suunnilleen vatsan kohdalla keskellä vartaloa. Alla olevassa kuvassa
on selitetty näitä käsitteitä.

Kuvassa kaikkiin kappaleisiin on merkitty niiden painopiste
ja punaisella niiden tukipinta maata vasten. Kappaleet D ja E esittävät
tilannetta, missä kappale kaatuu ja missä se ei kaadu. Kappaleen tukipinta on
kappaleen alustaan koskettavien ulommaisten osien rajaama alue. Kappale kaatuu,
kun sen painopisteestä vedetty luotisuora ylittää tukipinnan.

Kappale D on asennossa, jossa sen painopisteestä piirretty
luotisuora osuu maassa tukipinnan ulkopuolelle, jolloin kappale kaatuu. Kappaleen E painopisteestä vedetty luotisuora
osuu tukipinnan sisälle, jolloin kappale ei kaadu. Tämä on tasapainon yleinen
periaate, jota kaikki kappaleet fysiikan lakien mukaan noudattavat, myös
ihmisvartalo. Tämä tarkoittaa ihmisen kohdalla sitä, että mitä pidemmän
tukipinnan muodostamme jaloillamme maahan, sitä paremmassa tasapainossa
pysymme. Yksinkertaistaen: mitä pidemmässä askeleessa seisomme, sitä tukevammin
pysymme pystyssä. Tasapaino voidaan määritellä kyvyksi pitää painopiste
tukipinnan päällä. Mitä lyhyempi tämä tukipinta on, sitä enemmän taitoa
tasapainon pitäminen vaatii.

Asahissa käytämme hyväksemme tätä fysiikan lainalaisuutta ja
yritämme tehdä sen tietoisesti. Tässä vaiheessa muistuttaisin, että pyrimme
tekemään asahia aina tietoisesti. Asahi on tietoista liikettä ja tietoista
asahin liikeperiaatteiden noudattamista.

Asahin perussarjan tasapaino-osion ensimmäisessä liikkeessä
teemme kehomme tukipinnasta pienen seisomalla yhdellä jalalla. Seisomme
pienellä tukipinnalla ja teemme siinä myös raajojen liikkeitä, jolloin vartalon painopisteen paikka muuttuu, tasapainon pitäminen käy vaikeaksi ja
liike muuttuu tasapainoa harjoittavaksi. Toisessa liikkeessä pienennämme vielä
tukipintaa seisomalla vain päkiän tai kantapään varassa. Erityisesti kantapään
varassa seistessä tukipinta on todella pieni ja tasapainon pitäminen vaikeaa.
Tasapainon kannalta siis mitä parhain harjoitus. Kaiken tämän lisäksi lisäämme
asahissa pienellä tukipinnalla seisomiseen liikekoordinaatioharjoituksen, joka vielä
lisää harjoituksen vaikuttavuutta.

Tasapainoon liittyy myös toinen käsite, jota erityisesti
kiinalaisia kamppailutaitoja harrastaneet tuntevat ”juuren” käsitteenä. Se on
vaikeammin ymmärrettävissä ja vaatii pidemmän harjoittelun. Itse yritän opettaa
asahin harrastajille ja opettajille myös juurtumisen periaatetta. Juurella viitataan siihen tapaan, miten
jaloilla ja koko vartalolla hallitaan kontaktia maahan. Yksinkertaisimmillaan
sen tarkoittaa jalkaterien käyttämistä niin, että pidetään aina mahdollisimman
laaja tukipinta maahan. Tämä puolestaan tarkoittaa rentoja nilkkoja niin, että
jalkapohja ikään kuin imeytyy imukupin tavoin maahan koko pinnallaan. Näin
pidetään huolta siitä, että vartalon tukipinta maassa pysyy jatkuvasti
maksimaalisen laajana, jolloin painopisteen pitäminen sen yläpuolella on
mahdollisimman helppoa.

Kun esimerkiksi heilutamme käsiämme eteen ja taakse
perussarjan kolmannessa rentousliikkeessä, pidämme nilkkamme rentoina niin,
että etujalan päkiä ja takajalan kantapää pysyvät koko ajan maassa. Näin vartalon
tukipinta maassa pysyy mahdollisimman laajana, tasapainomme pysyy maksimaalisen
vakaana ja saamme samalla juurtumisharjoituksen. Juurtuminen maahan tarkoittaa
siis jalkojen kontaktipinna jatkuvaa tiedostamista. Tähän liittyy tietysti
monta muutakin asiaa: nilkkojen rentous, keskilinjan liikkeen suhde
tukipintaan, missä kohtaa tukipintaa se liikkuu jne. Opettelemme asahissa siis
myös juurtumaan maahan.

Liikkeen juurtumista ei kuitenkaan voi selittää pelkästään
jalkapohjien kontaktipintojen tiedostamisen avulla. Liikkeen juurruttaminen
vaatii sitä, mitä olen kutsunut ”kokemukselliseksi biomekaniikaksi”. On
opittava aistimaan liikkeen koko kineettistä ketjua maasta jalkapohjista
vartalon kautta käsiin. On tiedostettava koko kehon avautuvat ja sulkeutuvat
liikkeet, miten voima lähtee maasta ja siis juuresta jalkojen ponnistuksella
kohti vartaloa ja käsiä. Kyse ei siis ole vain siitä, että pitäisimme nilkat
rentoina ja aistisimme jalkapohjien kontaktin maahan. On pyrittävä aistimaan
liike koko kehon matkalla, ei vain jalan ja maan kontaktipinnassa. Tähän
liittyy myös kehon rakenteellinen suunta niin, että liikkeen funktionaalisuus
säilyy. Tällä tarkoitan sitä, että jos kyseessä on esimerkiksi työntö, niin
liike tehdään niin, että se toimii myös, jos oikeasti työnnämme jotakin
todellista esinettä.

Liikkeen juuren käsite on vaikea oppia ilman parin kanssa
tehtäviä harjoituksia. Siksi
kiinalaisiin kamppailutaitoihin liittyvät aina nk. push-hands –harjoitukset,
jotka konkreettisesti opettavat huomaamaan heti, jos ymmärrys liikkeen juuresta
on vain teoreettinen. Kun pari työntää, tasapaino menee heti.

Minulta kysytään joskus, onko asahissa olemassa oikeaa ja
väärää tekemisen tapaa, kun monet asahin opettajatkin näyttävä tekevän asahia
niin eri tavoin. Yritän vastata niin, että on selvää, että ymmärryksemme ja
taitomme asahissa vaihtelevat samalla tavalla kuin muissakin taidoissa ja
lajeissa. Asahia voi tehdä samalla tavalla oikein tai väärin kuin muitakin
taitoja ja lajeja. Kaikki tekevät asahiakin parhaan ymmärryksensä ja taitonsa
mukaan, niin ainakin toivon. Toivon myös, että harrastajat ymmärtävät, että
asahi on taito, jossa voi edistyä ja oppia. Jos ajattelemme, että sillä ei ole
niin väliä, kuinka asahia teemme, kunhan teemme, se on joka tapauksessa
terveellistä, niin monet asahin hienovaraisemmat vivahteet jäävät meiltä
oppimatta. Asahi on täynnä syvällisiä periaatteita, joiden oppimiseen voi kulua
kymmenen tai kaksikymmentä vuotta. Kyllä, voimme tehdä asahia niin kuin
haluamme, mutta samalla kannattaa kuitenkin pyrkiä tutkimaan asahin
periaatteita ja tekemään sitä aina paremmin ja paremmin.



Ryhmän kannattelusta

Zen Posted on ma, toukokuu 15, 2017 10:12:02

Olen viime aikoina pohtinut paljon sitä, miten ryhmä kantaa
yksittäistä osallistujaa. Erityisesti erilaisissa zen-harjoituksissa, joita
olen vetänyt, tämä tulee voimakkaasti esiin. Ryhmässä on helppo tai ainakin
helpompi tehdä harjoituksia, joita yksin on vaikea, jopa mahdoton tehdä.
Ryhmässä koettu oman voiman kasvu on todellista. Zen-retriittiä kutsutaan
japaniksi sanalla ”sesshin”. Se voidaan tulkita tarkoittavan mielten
yhdistämistä yhdeksi mieleksi. Jokainen erillinen osallistuja voi kokea
olevansa osa tätä yhtä mieltä, jolloin myös kaikkien erillisten mielten voima
yhdistyy yhdeksi isoksi mieleksi, jonka tahtotila ja ponnistusvoima on omaa
luokkaansa. Tämä mieli istuu läpi rankankin harjoituksen.

Kun osallistumme zen-harjoitukseen, vaikkapa vain yhden
illan istuntoon, yhdistämme monet mielemme yhdeksi mieleksi, joka pyrkii
läpivalaisemaan itsensä. Voimme tavallaan vain olla ryhmän kannateltavana.

Samalla tavalla toimivat kaikki harjoituksen muodot. Niiden
tarkoitus on kantaa yksittäistä osallistujaa ja ne kantavat. Osallistujan ei
tarvitse tehdä mitään omia ratkaisuja, omia pienen minän valintoja, riittää,
että hän seuraa muotoja ja ohjelmaa. Muodot ovat olemassa, jotta ne
kannattelevat harjoitusta ja periaatteessa mikä tahansa muoto käy. Olen itse
kehitellyt zen-retriitin ideaa, jossa muotoja on paljon, eikä vain zazen,
suutra, teisho jne., jotka ovat kaikki perinteisen japanilaisen
zen-harjoituksen muotoja. Opin omalta
opettajaltani Engaku Tainolta, että tällaisia muotoja voivat olla myös taiji,
juokseminen, kalliokiipeily jne. Itse käytän zazenin lisäksi, asahia, taijita,
yiquania.

Ryhmä kantaa, mutta yksilöt myös kannattelevat ryhmää omalla
olemisellaan. Tämä näkökulma jää useimmiten huomaamatta. Kokonainen ja yksi
mieli syntyy vain, jos yksilöt antavat tälle mielelle kokonaan itsensä. Yksilön
vastuu on tässä ja se tapa, miten yksilöt kantavat tämän vastuunsa heijastuu
koko ryhmässä. Yksilö ei ole koskaan ryhmässä vain saamassa kannattelua vaan
hän on aina myös kantamassa muita. Kun zen-perinteessä kumarramme kolme kertaa,
se tapahtuu Budhalle, Dharmalle ja Sanghalle, siis opettajalle, opille ja
yhteisölle. Tämä on kolminaisuus, joka kulkee aina käsi kädessä.

Kaikki edellä sanomani pätee myös erilaisten säännöllisesti
kokoontuvien ryhmien suhteen. Ne lakkaavat helposti kokoontumasta. On helppo
mennä ryhmään, jonka avulla omaa harjoitustaan kykenee syventämään ja joka
kantaa, mutta vaikeaa antaa itsensä ryhmälle niin, että kannattelee myös muita.