Olen viime aikoina pohtinut paljon sitä, miten ryhmä kantaa
yksittäistä osallistujaa. Erityisesti erilaisissa zen-harjoituksissa, joita
olen vetänyt, tämä tulee voimakkaasti esiin. Ryhmässä on helppo tai ainakin
helpompi tehdä harjoituksia, joita yksin on vaikea, jopa mahdoton tehdä.
Ryhmässä koettu oman voiman kasvu on todellista. Zen-retriittiä kutsutaan
japaniksi sanalla ”sesshin”. Se voidaan tulkita tarkoittavan mielten
yhdistämistä yhdeksi mieleksi. Jokainen erillinen osallistuja voi kokea
olevansa osa tätä yhtä mieltä, jolloin myös kaikkien erillisten mielten voima
yhdistyy yhdeksi isoksi mieleksi, jonka tahtotila ja ponnistusvoima on omaa
luokkaansa. Tämä mieli istuu läpi rankankin harjoituksen.

Kun osallistumme zen-harjoitukseen, vaikkapa vain yhden
illan istuntoon, yhdistämme monet mielemme yhdeksi mieleksi, joka pyrkii
läpivalaisemaan itsensä. Voimme tavallaan vain olla ryhmän kannateltavana.

Samalla tavalla toimivat kaikki harjoituksen muodot. Niiden
tarkoitus on kantaa yksittäistä osallistujaa ja ne kantavat. Osallistujan ei
tarvitse tehdä mitään omia ratkaisuja, omia pienen minän valintoja, riittää,
että hän seuraa muotoja ja ohjelmaa. Muodot ovat olemassa, jotta ne
kannattelevat harjoitusta ja periaatteessa mikä tahansa muoto käy. Olen itse
kehitellyt zen-retriitin ideaa, jossa muotoja on paljon, eikä vain zazen,
suutra, teisho jne., jotka ovat kaikki perinteisen japanilaisen
zen-harjoituksen muotoja. Opin omalta
opettajaltani Engaku Tainolta, että tällaisia muotoja voivat olla myös taiji,
juokseminen, kalliokiipeily jne. Itse käytän zazenin lisäksi, asahia, taijita,
yiquania.

Ryhmä kantaa, mutta yksilöt myös kannattelevat ryhmää omalla
olemisellaan. Tämä näkökulma jää useimmiten huomaamatta. Kokonainen ja yksi
mieli syntyy vain, jos yksilöt antavat tälle mielelle kokonaan itsensä. Yksilön
vastuu on tässä ja se tapa, miten yksilöt kantavat tämän vastuunsa heijastuu
koko ryhmässä. Yksilö ei ole koskaan ryhmässä vain saamassa kannattelua vaan
hän on aina myös kantamassa muita. Kun zen-perinteessä kumarramme kolme kertaa,
se tapahtuu Budhalle, Dharmalle ja Sanghalle, siis opettajalle, opille ja
yhteisölle. Tämä on kolminaisuus, joka kulkee aina käsi kädessä.

Kaikki edellä sanomani pätee myös erilaisten säännöllisesti
kokoontuvien ryhmien suhteen. Ne lakkaavat helposti kokoontumasta. On helppo
mennä ryhmään, jonka avulla omaa harjoitustaan kykenee syventämään ja joka
kantaa, mutta vaikeaa antaa itsensä ryhmälle niin, että kannattelee myös muita.