Shamaani synnyttää rytmiä koko kehollaan. Ei vain käsi lyö
rytmiä rumpuun, lantio heiluta kellovyötä, vaan myös jalka tamppaa maahan.
Ylävartalo on kumartuneen maan suuntaan, ei ojentautuneena taivasta kohti. Koko
kehon liikesuunta on kohti maata. Tämä poikkeaa radikaalisti esimerkiksi
länsimaisen klassisen baletin liikesuunnasta, joka on päinvastainen.
Länsimaisessa kristillisyyteen pohjaavassa ajattelussa henget ja jumalat asuvat
taivaassa ja henkinen on jotakin, joka on ylhäällä. Balettitanssija pyrkii
liikkeellään muuttumaan kokonaan hengeksi ja kadottamaan ruumiinsa painon.
Tanssija luo liikkeellään illuusion painottomasta ruumiista. Shamaanin henget
asuvat maassa ja hän pyrkii kohti alisia ja hän pyrkii sinne koko ruumiillaan. Tanssijan
vyön kellon kilkatus herättelee henkiä, mutta samaa tekee myös jalan tamppaus.
Samaani tamppaa jalallaan maata ja herättää sillä myös rituaaliin kutsuttavia
henkiä. Maan kamara on myös samaanin rumpu ja samaanin jalka toimii sitä
rummuttavana vasarana. Samaanin tanssia ei määrää ulkoinen estetiikka. Sen
tarkoitus on muuttaa tanssijan tietoisuuden tilaa.

Saman tyyppinen maahan kohdistuva liikesuunta on nähtävissä
esimerkiksi espanjalaisessa flamencossa. Flamencon tanssija juurtuu syvään
maahan. Hän ei pyri balettitanssijan tavoin lainkaan lentämään. Sama ajatus on
läsnä afrikkalaisessa tanssissa, jossa maata tampataan vielä voimakkaammin.
Ehkä erikoisin tämän ajattelun muoto ilmenee japanilaisessa butossa, missä
tanssija vääntää itsensä groteskeihin asentoihin ja takertuu samalla
varpaillaan ja koko kehollaan kiinni maasta.

Samaanin tanssista voi löytää samoja groteskeja piirteitä
kuin butosta. Samaanin vaipuessa transsiin hän menettää joskus ruumiinsa
hallinnan täysin ja esiin voi nousta koko kehon kramppeja ja muuta spontaania
liikettä. Schefferus kuvaa kirjassaan Lapin noitaa, joka rummutuksen
loppuvaiheessa menettää täysin tajuntansa ja jää kuolleen tavoin maahan
makaamaan. ”Huudettuaan asiaan kuuluvin menoin jumalia avukseen loitsija äkkiä
vaipuu maahan ja käy elottomaksi ja näyttää siltä kuin olisi kuollut ja henki
olisi todella lähtenyt ruumiista. Sillä hengityskin on lakannut eikä hänessä
näytä olevan mitään tuntoa eikä liikuntakykyä (s. 131).” ”He laulavat kauan,
kunnes pyörtyvät ja kaatuvat maahan kuin kuolleina, mutta kuitenkin samalla
niin jännittyneinä, että hiki virtaa heidän kasvoistaan ja koko ruumiistaan (s.
132).”

Niissä Pentikäisen Siperiassa kuvatuissa videoissa, jotka
ehdimme tällä lyhyellä visiitillä katsoa, emme nähneet tällaista transsia. Sen
sijaan Manchu-samaaneista kertovassa videossa, joka myös oli Pentikäisen
kokoelmassa, mutta ei ollut hänen kuvaamansa, samaani selvästi vaipui transsiin
niin, että hänen koko ruumiinsa värähteli tahdottomista krampeista. Tämä pätkä
oli minusta erityisen mielenkiintoinen kiinalaisen qigongin kannalta, missä
näitä spontaaneja kramppeja myös esiintyy ja joista joissakin niitä tietoisesti
viljellään. Itsekin olen saanut niistä oman osuuteni. Myös joillekin yi quanin
harrastajille ne tulevat tutuiksi. Pitkäaikainen seisomisharjoittelu (zhan
zhuang) nostaa ne joskus esiin. Tämä ei tarkoita, että tehdessämme zhan
zhuangia, vaipuisimme johonkin samanistiseen transsiin, vaan että kehomme
reagoi tässä harjoituksessa samankaltaisin kramppaavin liikkein. Nämä liikkeet antavat kokemuksen koko kehon
jännityksen ja rentouden vaihtelusta, jota voidaan sitten lisää työstää
kamppailutekniikan suuntaan. [Olen kirjoittanut tästä moniosaisessa blogissani
yi quanista, eikä tästä siis tässä sen enempää.] Tuon samaanin liikettä
katsellessani en voinut olla ajattelematta, että olemmeko tässä nyt myös tämän
tyyppisen ilmiön juurilla.

Samaani samaistuu matkallaan monesti erilaisiin eläimiin.
Yhdellä videolla samaani pukeutui suden nahkaan, mutta pettymyksekseni mitään
susitanssia siitä ei seurannut. Muistan joskus vuosikymmeniä sitten nähneeni
dokumentin, joka kuvasi jotakin Kaakkois-Aasialaista heimoa ja heidän
parantajiaan. Siinä parantaja muunsi itsenä saukoksi, kiipesi vikkelästi
pylvästä pitkin majan katolle, hyppäsi sieltä alas, sukelsi kylän läpi
virtaavaan jokeen ja tuli sieltä rannalle kala hampaidensa välissä. Se näytti
tempulta, johon ihminen ei pysty, mutta saukko pystyy. Mitään tämänkaltaista
ilmiötä ei katsomillamme videoilla esiintynyt. Jos oikein muistan, arkistossa
on video- ja filmimateriaalia noin 800 tuntia ja me katsoimme niistä ehkä
parikymmentä tuntia, joten paljon jäi katsottavaa. Tällaista materiaalia olisi
mielenkiintoista löytää lisää erityisesti yi quanin eläintanssien kannalta.
Silloin voisi ainakin kuvitella olevansa näidenkin eläintanssien alkujuurilla.