Steilneset Memorial, Vardö

Johdantoa

Päivän päätteeksi kävimme syömässä Hotelli Inarissa ja
vetäydyimme sitten lomakylän mökkiin. Samaanivideoiden inspiroimana treenasimme
Snuupin kanssa vähän eläinten liikkeitä. Tiikerin muutimme kotoisemmaksi
ilvekseksi, kauriin peuraksi, karhua ja kurkea ei tarvinnut muuttaa
kotoisempaan muotoon. Eläimillä on tyypillisiä liikkeitä, joita erityisesti
kiinalaiset ovat tarkkailleet ja matkineet kautta aikain. Monet yi quanin
opettajat ja harrastajatkin käyvät eläintarhoissa katsomassa tiikeriäkin
läheltä. Erityisesti yi quanissa eläimestä pyritään löytämään sen henki, spirit
ja vaikkapa yksi tyypillinen liike. Tällä ajatuksella voi katsoa, kuinka
kissaeläin venyttää kyntensä esiin tai raapii puuta, miten peurat iskevät
sarvensa vastakkain, miten kurki iskee siivillään tai miten karhu tömistää
maata etujaloillaan. Yö mökissä oli kuuma ja levoton, uni ei kunnolla tullut.
Joskus aamuyöstä Snuupi hiipi naapurin tyhjän mökin terassille kehittelemään
ahman liikesarjaa. Aamulla se oli kai valmis. Oma mieleni jatkoi eläinsarjojen
yhdistämistä asahin liikkeisiin. Siitä ei tullut valmista.

Seuraavana päivänä oli aika jatkaa matkaa Norjan Finnmarkin
puolelle. Joskus viisi vuotta sitten lastasimme auton laivaan Kirkenesissä ja otimme
sen pois Vardössä. Ajoimme siitä sitten Varangenin vuonon pohjoispuolta pitkin
kohti länttä ja Kjöllefjordia, jossa vietimme muutaman päivän. Vardö ja koko
Varangenin niemimaa jäi mieleen karuista maisemistaan, joita joskus voisi
palata uudelleenkin katsastamaan. Olimme nyt vuokranneet huoneen Vardöstä,
jonne suuntasimme sitten automme nokan.

Vasta perillä selvisi, että matkamme samaaniteema saisikin
Vardössä huiman jatko-osan. Eikä Vardökään ollut samaaniteemamme päätepiste, vaan
samaanirumpu näytti seuraavan meitä matkallamme loppuun asti.

Saavuimme Vardöhön illalla. Asettauduimme kämpille, söimme
ja lähdimme tutustumaan ympäristöön. Etsimme paikan jonkinlaista kauppakatua
tai keskusta, mutta se ei ollut ihan helppoa. Muutaman kaupan löysimme, mutta
ihmisiä ei näkynyt missään. Kyllä, paikka oli pieni, mutta muutaman kulkijan
olisi odottanut näkevänsä. Pubiakaan ei löytynyt. No, palasimme kämpille ja
päätimme yrittää seuraavana päivänä paremmalla tuurilla. Joka tapauksessa olimme
nyt Varangerin niemen aivan itäisessä kärjessä, pienessä satamakaupungissa,
jonne vievä tie kulki jylhien, puuttomien taivalten halki ja jossa tiellä tepastelevien lampaiden lisäksi emme vielä
olleet nähneet oikein ketään.

Mutta onneksi on netti. Makasin illalla selälläni sängyllä,
ja googlasin, mitähän Vardössa pitäisi käydä katsomassa. Kun kirjoittaa
Googleen ”Vardö”, löytyy TripAdvisorin linkki ”10 parasta nähtävyyttä, Vardö”.
Listan ensimmäisellä sijalla on Steilneset
Memorial,
joka on saanut miltei kaikilta arvostelijoilta viisi tähteä. Pian
selviää, että kyseessä on massiivinen noitavainojen muistomerkki. Muistan
Snuupin kertoneen, että lappilainen samanismi sai jonkinlaisen kuoliniskun
1600-luvun noitavainoissa, missä suurin piirtein viimeiset Lapin samaanit
poltettiin roviolla, niin mielenkiintoni syttyi heti. Huomenna menisimme
siis tänne.