Samaanien matkassa 9

Tämä matka alkaa lähestyä loppuaan, mutta vielä pari
huomiota. Kaivaessani esiin Anders Poulsenin tarinan ja samaanirummun
innoittamana enemmän tietoa samaanirummun symboliikasta, myös Nils-Aslak
Valkeapään Sajokseen ripustettu taulu alkoi näyttäytyä selkeämmässä valossa. Tuli
ilmeisemmäksi, miten Valkeapää oli tauluunsa piirtänyt samaanirumpujen
välittämän maailmankuvan ja käyttänyt siinä rumpujen yleistä symboliikkaa.
Vertaamalla Valkeapään kuvia aitoihin samaanirummun kuviin ilmeni, että
Valkeapäällä oli ollut käytettävissä aitojen samaanirumpujen kuvia. Yksi
tällainen lähde on saattanut olla Ernst
Manker: Die Lappische Zaubertrommel I – II, johon on kuvattu kaikki 71
tunnettua ja maailman eri museoista löytyvää samaanirumpua.

Esimerkiksi
Valkeapään kuva hirvestä on suurin piirtein suora kopio hirvisymbolista, mikä
löytyy Mankerin kirjasta. Koska vuonna 1991, jolloin Valkeapää on taulunsa
maalannut, ei kaikkea tätä materiaalia voinut löytää netistä, niin kuin nyt
voi, hänellä on täytynyt olla käytössään kirjallisia lähteitä. Toinen esimerkki
voisi olla Valkeanpään kolmisarvisen jumaluuden symboli, joka esiintyy Mankerin
kirjassa samanlaisena:

Valkeapää oli siis perehtynyt noitarummun symboliikkaan ja
niitä tehtyihin tutkimuksiin ja piirsi taulunsa tietoisena niiden
merkityksistä. Tämän ymmärrettyäni saatoin ajatella, että Valkeanpään taulu on
nykytaiteilijan näkemys noitarummun kalvosta. Olen alla olevaan kuvaan rajannut
Valkeanpään suorakaiteen muotoisesta taulusta rummun muotoisen alueen, jossa
Valkeapään noitasymboliikka on tuotu lähemmäksi näiden symbolien alkuperäistä
esitystapaa: noitarummun ovaalia muotoa. Seuraavassa selitän vähän tarkemmin Valkeapään
piirtämän noitarummun symboliikkaa, mutta kevyellä kädellä, kuten tällaisessa
matkakertomuksessa kuuluu.

Ensinnäkin olen violetilla viivalla jakanut rummun kalvon
kolmeen tasoon näyttääkseni, miten rumpu noudattaa aiemmin kuvaamani ”tasomallia”,
jossa kuvataan samanistisen maailman kolme tasoa. Rummun keskellä tosin seisoo jumalhahmo,
jonka pää muistuttaa aurinkosymbolia, jolloin voisi ajatella, että Valkeapää
yhdistää rummussaan sekä aurinkokeskeisen että kolmea maailman tasoa kuvaavat
mallit. Palaan tähän kohta.

Rummun yläosa kuvaa yötaivasta, jolla paistaa kuu ja tähdet
piirtyvät näkyviin. Tähdissä kulkee porolauma ja yksi kettu tai susikin on
saanut kuvansa taivaalle. Myös karhu pentuineen kulkee taivaan tähtivyöllä. Taivaan
oikeaan reunaan on piirretty hirvi ja hirvien alla jälkien päässä on mystisen
näköinen, vaikeammin tunnistettava eläin.

Porojen, karhujen, hirvien ja tähtien yhteys on
moninainen. Pentikäinen kertoo
kirjassaan, miten eräs hantisamaani piirsi hänen päiväkirjaansa poronkuvan ja
selitti, miten poro on tähtikuvio. Myös karhu on tähtikuvio. Hantit näkivät
nämä eläimet taivaan tähtikuvioissa ja liittivät myytteihinsä, joita kerrottiin
esimerkiksi porouhrin yhteydessä. Karhun tähtikuvio on tuttu monille pohjoisen
kansoille ja se esiintyy pohjoisissa mytologioissa. Pentikäisen mukaan
”pohjoisen napapiirin pohjoispuolella asuvien kansojen nimitys ’arktisen
kansat’ viittaa juuri karhun kreikankieliseen nimitykseen arktos; näiden
kansojen kun ajateltiin elävän tämän myyttisen tähtikuvion (Otava) ja sen
metsästäjän (Orion) alla. ”Tähtikuviot ovat toimineet aina myös pohjoisen
kansan kompassina. Tähtitaivaan alla on helppo osata kotiin. Jotkut tukijat
ajattelevat nk. aurinkokeskeisen rummun olevan itse asiassa tähtikartta, jonka
keskellä on pohjantähti.

Noidalle taivas on myös henkien ja jumalten asuinpaikka. Jos
alhaalla alisessa asuvat vainajien henget, niin ylhäällä ylisessä asuvat jumalhahmot,
joilta samaani voi pyytää neuvoa ongelmia kohdatessaan. Yliselle pääsee
lentämällä esimerkiksi linnun hahmossa..

Rummun keskellä, ihan sen keskiössä on pyhä paikka, seita,
johon on rakennettu alttari. Tämä alttari itsessään on kolmen maailman kuva.
Sen päällä on aurinkopäinen jumalolento. Auringolla on ollut keskeinen asema
saamelaisten kulttuurissa. Pentikäinen toteaa jossain artikkelissaan, että
saamelaisrumpujen auringoista ja niiden aurinkokeskeisyydestä ei kuitenkaan
pitäisi tehdä sitä johtopäätöstä, minkä monet tutkijat ovat tehneet, että
muinaiset saamelaiset olisivat palvoneet aurinkoa jumalana. Pentikäisen mukaan
tästä ei ole kyse vaan siitä käytännöllisestä asiasta, että aurinko oikeasti
määritteli tämän liikkuvan kansan elämän ja vuodenkierron. Aurinko oli ylhäällä
kesällä monta kuukautta ja talvella taas monta kuukautta poissa näkyvistä.
Kansa liikkui eläinten elinpiirien vaihteluiden mukana, oli erikseen talvikylät
ja kesäkylät riippuen siitä, missä porot kulloinkin laidunsivat. Oli jopa
kevät-, kesä-, syksy- ja talvikyliä. Auringon ja vuoden kierto määritteli siis
saamelaisten elämään hyvin konkreettisella tavalla. Siksi aurinko oli
keskeisessä asemassa myös heidän maailmankuvassaan.

Luonnonkansojen maailmankuvassa kaikki on henkeä. Tätä
kutsutaan animistiseksi maailmankuvaksi. Jumaluuksia tai jumalolentoja on monta.
Tätä kutsutaan polyteistiseksi maailmankuvaksi. Myös saamelaisten maailmankuva
oli ilmeisen animistinen ja polyteistinen.
Silloin mikä tahansa ilmiö, ei vain aurinko, kuu ja tähdet, vaan myös
ukkonen, salama ja sade saattoivat saada niitä edustavan jumaluuden hahmon ja
symbolin. Tätä symboliikkaa myös noitarummut ovat täynnä.

Alttarin kesiosassa keskellä on ihmishahmo, joka voisi
esittää noitaa itseään ja ympärillämme olevaa fyysistä maailmaa. Sen alle on
piirretty poro. Poron hahmossa noita pystyi kulkemaan pitkiä matkoja kaukaisiin
paikkoihin, mutta myös vainajien ja henkien maailmaan noutamaan tietoa
esimerkiksi sairauksien synnyistä ja keinoista niiden parantamiseksi. Alttari
on koristettu poronsarvilla, tapa jolla pyhät paikat, seidat yleensä koristeltiin.

Alttarin oikealle puolelle on piirretty muutama kota, ja
sekä sen oikealla että vasemmalla puolella näkyy lisää kolmisarvisen jumaluuden
symboleita.

Tämän maailman ja alisen erottaa tähtimäisten pisteiden vyö.
Näiden kahden maailman ero on piirretty ikään kuin epäselvin merkein, joka
näyttää korostavan ajatusta, miten tämän maailman ja henkien maailman väline
ero on veteen piirretty viiva. Samaani pystyy kulkemaan maailmojen välillä
”lankeamalla loveen”. Unissa ja näyissä muutkin kuin noidat voivat saada
kokemuksen siitä, mitä tällä paikalla tarkoitetaan. Valkeanpää on piirtänyt
rumpukalvonsa alaosaan alisille ihmishahmoja, mutta yksi hänen tähän maailmaan
piirtämistä hahmoistaan muistuttaa kreikkalaisen mytologian kentauria, ihmisen
ja hevosen liittoa. Tietenkin siinä voi olla myös ihminen, joka ratsastaa
porolla, mutta tällä porolla ei ole sarvia. Enemmän se näyttää hevoselta.
Kentaurin idea samaanirummussa olisi looginen. Kentaurissa ihminen ja hevonen
ovat samaa samalla tavalla kuin samaani ja poro, kun samaani ottaa poron
muodon. Kuvan ihmishahmoisista piirroksista tulee mieleen myös kivikautiset
kalliopiirrokset ja niiden ihmis- ja eläinhahmot. Jotkut tutkijat ovat sitä
mieltä, että monet noitarummun symbolit juontavat jo kivikauden ihmisen
samanistisesta kulttuurista. Valkeapää saattaa näillä kuvilla hyvin viitata
suomalaisen samanismin kivikautisiin juuriin.

Samanistisen maailman kolmea tasoa voi tulkita monella
tavalla, ja on tulkittukin. Itse haluan katsoa tällaisia ilmiöitä ihmisen
mielen toiminnan ja kokemuksen ulottuvuuksien kannalta. Meillä kaikilla on ainakin
kolme mielen tasoa, jotka sopivat hyvin samanistiseen maailmankuvaan. Meillä
kaikilla on unien ja visioiden maailma, toisilla voimakkaampana, toisilla
kevyempänä. Mielellä on kyky luoda miltei mitä vain, vaikka omia maailmojaan.
Meillä kaikilla on myös arkinen minämme, jonka avulla kykenemme toimimaan tässä
maailmassa. Meillä kaikilla on myös jotain yhteistä, kollektiivista, jota voisi
kutsua kollektiiviseksi ja tiedostamattomaksi minäksi. Se välittyy meille
kielen, ympäristön, historian, kulttuurin tuloksena ja saa meidät uskomaan
taruihin, jumaliin, jopa psykoanalyysiin.

Olisi mielenkiintoista tietää, miten Valkeapään maalaus on
syntynyt. Miten paljon se on rationaalisen tutkimuksen ja systemaattisen
ajattelun tulos ja kuinka paljon se on syntynyt siitä saamelaisuuteen
liittyvästä kollektiivisesta tietoisuudesta, missä vielä noitarummun perinne
elää hiljalleen hiipuvaa elämäänsä. Joka tapauksessa Sajoksessa se on
ripustettu noitarummun muotoisen käräjäsalin ulkoseinään, sille tehdylle kunniapaikalle,
missä se antaa ohikulkijalle häivähdyksen samanistisen maailmankuvan monista
tasoista, joista jotkut vielä ehkä elävät omankin mielemme syvyyksissä,
suomalaisessa mielenmaisemassa.

PS. Kuvassa myös näkyvä kirjoittajan selfie ei kuulu
alkuperäiseen teokseen 🙂