Aluksi

On
olemassa useampi sellainen outo perinne tai menetelmä, jossa ihmiset haluavat olla
liikkumatta paikallaan pitkiä aikoja. Olen itse harjoittanut niistä monia ja
viime aikoina olen taas yrittänyt ajatella asiaa tarkemmin. Mikä pistää meidät
istumaan tyynyllä pitkiä aikoja tai seisomaan ”kannattele palloa rinnan edessä”
–asennossa? Zen-perinteessä istumme
tyynyllä jalat ristissä, kädet zen-mudrassa ja keskitymme hengitykseen ja kehon
liikkumattomaan asentoon. Samalla tavalla yi quanissa ja monissa muissa
kiinalaisten kamppailutaitojen ja qigongin perinteissä seistään pitkiä aikoja
kannatellen mielikuvapalloa rinnan edessä tai ottamalla erilaisia eläinten
asentoja.

Lukiessani nykyisistä nk. ”uusamanistisista” koulukunnista
opin, että toinen suuri koulukunta, jonka on perustanut yhdysvaltalainen
antropologi Felicitas Goodman, perustaa oppinsa ja transsitekniikkansa
vanhoihin rituaaliasentoihin, joissa pysytään liikkumattoman viidentoista
minuutin ajan. Goodman on kehittänyt tai omasta mielestään löytänyt arkaaisen,
jo tuhansia vuosia samanistisissa perinteissä käytetyn transsiin vaipumisen
tavan, jossa ollaan liikkumatta asennossa ja samalla kuunnellaan rummun tai
helistimen rytmiä. Hän kertoo kokeidensa perusteella löytäneen, että 200-210 iskua
minuutissa on paras rytmi transsin synnyttämiseksi. Hän on kerännyt vanhoista
kalliopiirroksista, vanhojen kulttuurien kivipatsaista ja muista säilyneistä
figuureista asentoja, jotka hän tulkitsee kuvaavan näiden kulttuurien
rituaaliasentoja, joiden tarkoituksen on ollut muuntuneen tietoisuuden tilan
saavuttaminen.

Goodman on monella tapaa mielenkiintoinen hahmo, jonka
antropologisista tutkimuksista näyttäisi olevan tiede kaukana. Remeksen
väitöskirja, jota vähän avasin edellisessä blogissani, antaa hyvän kuvan
Goodmanin metodista. Luin hänen oppilaansa Belinda Coren kirjan Ecstatic Body
Postures, jossa Goodmanin kehittämä metodi kuvataan yksityiskohtaisesti ja myös
39 vanhoihin patsaisiin ja kuviin perustuvaa asentoa. Myös Core, vaikka
koulutukseltaan tohtori, suhtautuu asentoihin ja niiden kautta koettaviin
samanistisiin matkoihin täysin kritiikittömästi. Mutta täytyy muistaa, että
Goodmanin menetelmä on hyvin tuotteistettu ja markkinoitu tuote, kohtuullisen
puhdasta liiketoimintaa, mikä naamioidaan henkisyyden ja tieteellisyyden
kaapuun. Samaa, mitä tapaamme nykyaikaisten länsimaisten
mindfulness-sovellutusten puolella. Goodman ja Core kannattavat kummatkin
käsitystä, että menetelmällä aikaan saadussa samanistisessa matkassa kohdataan
ja kommunikoidaan oikeasti henkimaailmassa asustavien henkien, vainajien,
esi-isien ja muunlaisten oppaiden kanssa. Toisaalta amerikkalaisessa
uskonnollisessa viitekehyksessä tämä ei kai ole mitään ihmeellistä. Tieteen ja
uskonnon erottaminen ei monelle amerikkalaiselle onnistu.

Goodman jakaa kuvaamansa asennot seuraaviin kategorioihin
niiden tuottaman transsin perusteella. On olemassa: 1. parantavaa transsia tuottavat asennot; 2.
ennustavaa transsia tuottavat asennot, jotka tuovat meidät lähemmäksi totuutta;
3. metamorfoosia eli toiseksi muuntumista tuottavat asennot, voit muuttua
esimerkiksi karhuksi tai linnuksi; 4. henkimatkan tuottavat asennot, jossa
voidaan matkustaa kolmessa maailmassa: keskimaailmassa, alamaailmassa ja
taivaassa ja 5. initiaatiotranssi, jossa käydään läpi henkilökohtainen kokemus
kuolemasta, jossa kuolema ymmärretään elämän ja kuoleman kiertokulun kautta,
jatkuvan muutoksen kautta.

Vaikka en hyväksy Goodmanin perusideoita, hänen
ajatuksissaan on kuitenkin paljon mielenkiintoista ja tutkimisen arvoista. Yksi
mielenkiintoinen piirre on, että esimerkiksi monet Goodmain asennot ovat samoja
tai suunnilleen samoja, joita käytetään zen-perinteessä, joogassa ja yi
quanissa. Perusidea siitä, että pitkiä
aikoja samassa asennossa oleminen tuottaa erilaisia tietoisuuden tiloja, on
mielenkiintoinen ja luultavasti pitää paikkansa, mutta missä määrin, on eri
asia.

Toinen paikka, missä törmäsin asennoissa olemiseen, oli
Aamulehden kirjoitus, jossa käsiteltiin liike- ja tanssiterapiaa. Jutussa tuli
esiin, ja siitä oli myös kuva, nk. mielihyväasento, jossa ”tarkoitus on löytää
itselle rauhaa ja hyvää oloa”. No, kaikki ne asennot, joita olen eri perineissä
harjoittanut, tuottavat harjoittajalleen ilman muuta ”rauhaa ja hyvää oloa”. En
tiennyt että kehoterapioissa hyödynnetään samaa ideaa. Tosin ei ihan samaa.
Valitettavasti kirjallisuutta tästä aiheesta on vaikea löytää, koska asentojen
terapeuttista vaikuttavuutta selittäviä ja arvioivia tutkimuksia ei ilmeisesti
ole olemassakaan. Puhumme nyt siis tutkimuksellisesti neitseellisestä alueesta
(tutkijat huom!). Kysyin artikkelissa haastatellulta tanssiterapeutilta
tarkennusta jutussa kuvatusta asentoharjoituksesta ja sainkin selventävän
vastauksen.

Tanssiterapeutti
Päivi Pylvänäinen kertoi minulle, että ”Tanssi-liiketerapiassa
mielihyväasennon idea liittyy keskeisimmin siihen, että ihminen voi itse
aktiivisesti etsiä oman mielihyväasentonsa. Sitä siis ei anneta valmiina
muotona, vaan kukin löytää omansa. Ydinajatus on siinä, että on oikeus etsiä
keholla hyvää asentoa, ja hakeutua kehollaan sellaiseen, mikä itselle tuntuu
turvalliselta, kannattelevalta ja nyt-hetken tarpeisiin sopivalta.”

Edelleen hän tarkensi ideaa seuraavasti: ” Mielihyväasennon
idea linkittyy myös traumaterapiastakin tuttuihin turvapaikkaharjoituksiin,
joissa pyritään aktiivisesti kehittämään taitoa suuntautua ympäristöön ja omaan
olemiseen sitä kautta, että siinä voi olla turvallista olla. Usein näissä
harjoitteissa keskeisenä mukana on maadoittuminen, eli etsiytyminen kehossa
sellaisiin asentoihin, joissa voi olla niin, että tuntee tuen, jonka saa
alustasta, ja voi tuntea oman hengityksensä virtauksen. Kyllähän näissä on
mukana se, että keho toimii tai liikkuu sellaisilla tavoilla, että autonominen
hermosto tyyntyy/tasapainottuu.”

Tässä on niin paljon tuttua siihen, mitä olen oppinut zenin
tai yi quanin kautta, joissa tosin asennot ovat annettuja, perinteisiä, ei
itsestä lähtöisin. Olen FK-ohjelmani liikesarjoissa yhdistänyt liikettä ja
liikkumattomuutta ja jossain määrin käyttänyt myös ei-perinteisiä asentoja,
mutta tämä tanssiterapian idea, jossa asento on omalähtöinen, sai minut
ajattelemaan uudella tavalla. Idea liittyy myös yi quaniin, jossa pitkän
harjoittelun jälkeen perinteiset asennot voidaan ikään kuin murtaa. Edistyneet
harjoittelijat voivat ”seistä” periaatteessa missä asennossa vain. Edistyneellä
tasolla yi quan avautuu eräänlaiseksi improvisoiduksi tanssiksi, missä liikettä
tai asentoa ei ole ennalta määrätty.

Joitakin asentoihin
perustuvia menetelmiä/ perinteitä

Yritän seuraavassa tarkastella, mitä yhteistä tällaisilla
asentoon liittyvillä harjoituksilla, menetelmillä tai perinteillä voisi olla ja
mitä näkökulmia niihin voisi ottaa.
Mainitsin edellä neljä harjoitustapaa, joita ovat siis:

A Meditaatioperinteet, esimerkkinä zen ja jooga

B Aasialaiset kamppailutaitojen perinteet, esimerkkinä yi
quan ja taiji

C Rituaaliasennot, Goodmanin asennoilla aiheutettu ”matka”

D Tanssi- ja liiketerapian ”mielihyväasento”

Kun tarkastelen näitä, mieleeni tulee vielä kaksi
harjoitustapaa, joissa asento on keskeisessä roolissa. On olemassa asentoa
korostavia somaattisia menetelmiä, kuten Alexander-tekniikka. Tekniikassa ei
kuitenkaan harjoiteta pitkään asennossa seisomista/istumista/makaamista, vaan
kyseessä on enemmän dynaaminen menetelmä, jossa korostetaan kehon hyvää
linjausta asennon perustana, joka saadaan aikaan vapauttamalla jännityksiä
pään, kaulan ja rintakehän alueelta ja tiedostamalla kehon ja mielen erilaisia
reaktiivisia malleja. Kyse on hyvin monimutkaisesta prosessista, ei vain
tietyssä asennossa olemisesta.

Toisena asentoa käyttävänä menetelmänä tulee mieleeni
erityisesti yhdysvaltalaisen sosiaalipsykologin Amy Cuddyn lanseeraama ja
tutkima nk. ”voima-asentojen” menetelmä. Voima-asentoja on myös jonkin verran
tutkittu sekä psykologian, mutta myös lääketieteen keinoin. Voima-asennon idea
on, että ottamalla vain vähäksi aikaa, vaikkapa muutamaksi minuutiksi kehon
avoimen, voimaa ilmaisevan asennon, se voimauttaa koko ihmisen. Cuddy teki
tutkimuksia, joissa työhaastatteluun menevät opiskelijat ottivat erilaisia
voima-asentoja muutaman minuutin ajan. Osoittautui, että he pärjäsivät
työhaastattelussa paremmin kuin kontrolliryhmä, joka ei ottanut näitä asentoja tai
otti suljettuja, voimattomuutta ilmaisevia asentoja. Kaikkia Cuddyn tutkimustuloksia ei ole
kuitenkaan voitu toistaa ja menetelmän vaikutukset ovat edelleen
kiistanalaisia.

1. Asennon kesto

Yhdeksi lähtökohdaksi kaikissa näissä tekniikoissa voimme ottaa,
että asento toimii harjoituksena, jonka avulla pyritään erilaisiin
päämääriin. Meditaatioperinteissä
harjoitus on ”mielen katselua” ja sen kautta pyritään ymmärtämään mielen tai
kehomielen toimintaa. Lyhyt
harjoitusaika ei tuota tulosta. Oli harjoituksen päämäärä mikä tahansa, kehon
vahvistaminen, mielen rauhoittaminen tai muu, se ei tapahdu parissa minuutissa.
Siksi asennoissa yleensä pysytään pitkään. Meditaatioperinteissä aika voi olla
kerralla 30-45 minuuttia, samoin yi quanin –tapaisissa kamppailutaidoissa.
Goodmanin rituaaliasentoja pidetään 15 minuuttia. Tähän hän on päätynyt omien
kokeilujensa tuloksena.

Tanssiterapian mielihyväasentoa, jonka ihminen valitsee itse
sen mukaan, missä hän kokee olonsa hyväksi ja turvalliseksi, tekee mieli lähestyä
arkisen esimerkin kautta. Kun menen nukkumaan, asetan yleensä itseni oikealle
kyljelle, jalat koukkuun, oikea käsi pään ja tyynyn alle, vasen käsi lepää
rentona edessäni patjalla. Tämä on suunnilleen jokailtainen rutiinini. Otamme
nukkumaan mennessämme miellyttävän asennon, jossa meidän on hyvä nukahtaa.
Jäämme sitten tähän asentoon pitkäksi aikaa. Asennon tarkoituksena on muuttaa
tietoisuutemme tila valvetilasta unitilaan. Eli asento on tässäkin tarkoitettu
muuntuneen tietoisuuden tilan saavuttamiseksi. Me opimme ehdollistamaan itsemme
asentoihin, jotka tuottavat helpoimmin unen. Yritämme sitten viipyä tässä
asennossa vähän pidempään ja antaa unen tulla. Jatkuva asennon muuttaminen ei
tuota unta. Tietenkin voimme sitten
muuttaa asentoa, ikään kuin yrittää toista, mutta siihenkin sitten jäämme
lepäämään liikkumatta. Mielihyväasennon idea muistuttaa mielestäni tällaista
arjen hetkeä. On helppo nukahtaa turvallisesta ja miellyttävästä asennosta.
Joskus polven nostaminen ylös ja käsien kietominen säären ympärille rauhoittaa
mielen.

2. Hengitys

Ulkoisesti liikkumaton keho on aina sisäisesti liikkeessä.
Hengityslihakset toimivat ja kuljettavat ilmaa keuhkoihin ja sieltä pois.
Liikkumaton asento onkin aina suhteellinen, emme koskaan ole täysin
liikkumatta. Kun olemme asennossa vähän pidempään, tulemme yleensä tietoiseksi
hengitysliikkeestä. Erilaisissa asentoihin liittyvissä tekniikoissa
tarkkaavaisuus suunnataan tietoisesti hengitysliikkeeseen. Hengitysliike on
liikettä liikkumattomuudessa, josta tulemme tietoiseksi. Istuen tyynyllä harjoitettavat
meditaatiotekniikat perustuvat yleisesti hengityksen tiedostamiseen. Se on
ensimmäinen keskittymisen kohde. On lukemattomia tapoja viljellä hengitystä.
Myös kamppailutaidoissa hengitys on harjoittamisen kohde. Hengityksen hallinta
liittyy niissä enemmän voiman hallintaan ja voiman vapautukseen, mutta sitä
käytetään myös keskittymisen kohteena.

Myös Goodman käyttää rituaaliasennoista koostuvassa
menetelmässään hengityksen tarkkailua. Hän ohjeistaa aloittamaan rituaalin
niin, että matkaaja keskittyy ensin hengitykseensä ja laskee rauhallisesti
viisikymmentä hengitysliikettä. Näin luodaan keskittynyt ja rauhallinen
ympäristö, missä ekstaasi on helpompi toteuttaa.

Terapeuttisessa mielihyväasennossa hengityksen aistimisella
rauhoitetaan myös mieli. Kun tiedostamme hengitysliikkeen, mieli tyyntyy
luontevalla tavalla ikään kuin itsestään. Tyyni mieli ja rauhallinen hengitys
kulkevat yhdessä. Kun mieli keskittyy hengitykseen, muut ajatukset ovat poissa.
Voidaan keskittyä vain kehon ajattelemiseen.

3. Asentotietoisuus

On monia kehon asennon aistimista kuvaavia käsitteitä, jotka
ovat osin päällekkäisiä, toiset kuvaavat erilaisia asioita. Näitä ovat
kehotietoisuus, asentotietoisuus, asentoaisti, proprioseptiikka, rakennetietoisuus
jne. En mene tässä näihin tarkemmin. On selvää, että kaikissa asentoon
perustuvissa menetelmissä pyritään tulemaan normaalia enemmän tietoiseksi
kehosta. Voidaan puhua
asentotietoisuuden tai rakennetietoisuuden kehittämisestä. Käsittelen tässä
rakennetietoisuutta erikseen, vaikka sitä voidaan pitää asennetietoisuuden
alakäsitteenä.

Kun puhutaan kehon asennon aistimisesta,
asentotietoisuudesta, ollaan asentoon perustuvan harjoittelun ytimessä.
Kaikkien edellä kuvaamieni menetelmien vaikutukset perustuvat ymmärtääkseni
pääasiassa tähän harjoituksen ulottuvuuteen. Voimme tulla enemmän ja enemmän
tietoisemmiksi kehostamme ja sen prosesseista, jolla puolestaan on monia
vaikutuksia. Erityisesti tämä vaikuttaa mielemme sisältöihin. Länsimainen
ihminen on usein paossa kehoaan. Asentotietoisuuden harjoittaminen on kehon ja
kehollisuuden viljelyä. Se on tutustumista siihen, mitä me perustaltamme
ensisijaisesti olemme, elävä ja kokeva keho, joka tekee myös ajattelun ja muun
henkisen toiminnan mahdolliseksi. Olen kirjoittanut paljon tästä tematiikasta
viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Yksi ajatteluni keskeinen teema on
ollut, miten kehotietoisuuden harjoittaminen asettaa egotietoisuutemme,
ajattelevan minän ikään kuin uuteen kontekstiin, kehon kokemuksen kontekstiin,
joka tekee mielen sisältöjen katselemisen ja ymmärtämisen helpommaksi. Kun keho
asettuu keskiöön, ego joutuu siirtymään hetkeksi syrjään, periferiaan. Silloin
tietoisuuden tilamme muuttuu. Kehon aistimisen harjoittaminen joko liikkeen tai
liikkumattoman asennon avulla on keskeinen kontemplatiivisten perinteiden
menetelmä ”muuntuneiden tietoisuuden tilojen” saavuttamiseksi. ”Muuntunut” ei
tässä tietenkään tarkoita mitään muuta kuin, että se poikkeaa tavanomaisesta
arkikokemuksesta, missä rationaalinen, ajatteleva mieli on keskiössä ja keho on
unohtunut.

4. Linjaus,
rakennetietoisuus

Kaikissa edellä kuvaamissani menetelmissä ei kiinnitetä
huomiota kehon optimaalisiin asentoihin tai linjauksiin maan vetovoiman
suhteen. Kontemplatiivisissa perinteissä tämä on kuitenkin yksi keskeinen kehon
ja mielen yhdeksi kehomieleksi yhdistävä ulottuvuus. Kun istun tyynyllä
zazen-asennossa tai seison yi quanin zhan zhuang –harjoituksessa, pyrin
tulemaan tietoiseksi maan vetovoiman suunnasta ja asettamaan itseni hyvään
linjaukseen sitä vasten. Näin pystyn säilyttämään parhaiten rennon ja
voimakkaan asennon. Samalla joudun myös keskittämään mieleni kehoni voimaan ja
kykyyn asettua hyvään asentoon. Hiljalleen harjoitustuntien lisääntyessä tämä
kyky käy enemmän arkiseksi ja siitä tulee enemmän normaali kehon kannattelun
tapa.

5. Huomion suuntaus

Jos pyrimme tulemaan tietoiseksi asennostamme, kehittämään
asentotietoisuuttamme, meidän on myös suunnattava huomiomme siihen. Itse
asiassa huomion suuntaaminen ja tietoisuus ymmärretään usein samaksi asiaksi.
Tietoisuuden harjoittaminen on aina huomion suuntaamisen harjoittamista. Jos
taas ajattelen pysymistä samassa asennossa pitkiä aikoja, liikkumaton asento
nostaa esiin kehon ja antaa huomiolle luontaisen keskittymiskohteen. Voimme
liikuttaa huomiotamme kehossa niin kuin maisemassa, josta voi löytää paljon
yksityiskohtia. Kun suuntaamme huomiomme kehoomme, voimme kokea
hengitysliikkeen, voimme aistia kehomme kontaktipinnan alustaan, voimme aistia
kosketusta ihollamme. Jos asetamme kätemme yhteen niin kuin
meditaatioperinteiden muudrissa tehdään tai asetamme vaikka kämmenemme
vatsallemme tai reitemme päälle, kohtaamme mielenkiintoisen ilmiön, jota
kehollisuuden filosofiassa kutsutaan kaksoiskosketukseksi. Jos kosketan
kämmenelläni reittäni, niin myös reiteni koskettaa ihollaan kämmentäni. Tässä
tilanteessa subjektin ja objektin ero tavallaan hämärtyy. Tämä on helppo kokea,
jos harjoittaa zazenin kaltaista harjoitusta, jossa kädet pidetään sormet ja
peukalot yhteen liitettyina zen-muudraan. Istuessa vähän pidempään ero oikean
ja vasemman käden välillä katoaa käsien kosketuspinnassa. Sama liittyy
lootuksen tai puoli-lootuksen kaltaisiin asentoihin. Kun jalat ovat ristissä ja
päällekkäin vähän pidempään, ne ikään
kuin sulautuvat yhdeksi. Zazen-asennossa
keho alkaa tuntua sisäisesti yhdeltä ikään kuin siinä ei olisi lainkaan mitään
erillisiä raajoja ja osia.

Kehon yhtenäisyyden kokemus syntyy myös muissa paikallaan
pysyvissä harjoituksissa. Yi quanin seisomisasennossa kokemus voi myös olla
vahva. Kun keho tuntuu yhdeltä ja sen sisäinen kokemus, sen sisäinen avaruus,
on noussut kokemuksen keskiöön, myös mielen on helppo sulautua siihen. Kehon
kokemus on tietoinen, se on yhtä aikaa sekä kehollista että tietoista.
Puhutaankin kehotietoisuudesta, jossa siis keho ja tietoisuus ovat samaa. Kun
puhutaan kehon ja mielen integraatiosta, tarkoitetaan samaa asiaa. Pitkän aikaa
samassa asennossa viipyminen luo tavallaan optimaaliset olosuhteet tämän
integraation tapahtua. Samalla tavalla
sitä tekee hidas ja tietoinen liike. Ajattelen, että sekä hidas, tietoinen
liike, että paikallaan pidettävä asento luovat kummatkin eräänlaiset ihmistä
eheyttävät olosuhteet. Olen kirjoittanut ja puhunut paljon asahin kaltaisesta
eheyttävästä liikkeestä. Samalla tavalla voisi puhua eheyttävästä asennosta.
Molemmilla on valtava terapeuttinen potentiaali, mitä ei vielä hyvin
tunnisteta.

6. Vaikutus mieleen

Sekä tietoinen liike että tietoinen liikkumattomuus
vaikuttavat siis voimakkaasti mieleen. Tähän ei voi mennä kovin
yksityiskohtaisesti, koska alue on valtava. Koko kontemplatiivisen harjoituksen
psykologia ja filosofia, jota on esimerkiksi buddhalaisuuden piirissä tutkittu
ja siitä on kirjoitettu noin 2500 vuoden ajan, käsittelee tätä kysymystä. Otan
vain lyhyesti esiin harjoituksen kaksi ulottuvuutta. (1) Harjoitus nostaa
mielen sisällöt katseltaviksi ja ikään kuin erottaa ne taustastaan. Tätä voisi
verrata teehen ja teekuppiin. Samoin kuin tee on kupissa, mielen sisällötkin
ovat jossakin. Samoin kuin voimme erottaa teen ja teekupin, voimme erottaa
mielen sisällöt ja sen sisäisen avaruuden tai pelkän tietoisuuden, jossa ne
ovat. Tämän eron tekeminen ja sen tutkiminen, mitä tästä erottelusta seuraa, on
sitä buddhalaisen psykologian ydintä, jota esimerkiksi kontemplatiivisiin
menetelmiin perustuvissa terapiamuodoissa nyt yritetään ymmärtää ja soveltaa.

(2) Harjoitus näyttää mielen hiljaisuuden mahdollisuuden.
Tämä liittyy tietysti edelliseen, mutta nostetaan usein esiin omana
kokemuksenaan. Edellä kuvaamani
kehotietoisuuden esiin nosto mahdollistaa mielen hiljaisuuden viljelyn, koska
kehon ”ajatteleminen” ei ole käsitteillä ajattelemista. Tämä puolestaan
mahdollistaa sitten mielen sisältöjen katselun uudesta näkökulmasta, kun ne
taas hiljaisuudesta nousevat.

Lopuksi

Asentoihin perustuvia menetelmiä tai taitoja voisi katsoa
vielä monesta näkökulmasta. Voisi esimerkiksi katsoa, onko menetelmässä
yhdistetty sekä liike että asento, koska kummatkin tuottavat omanlaistaan
kokemusta, jotka usein täydentävät toisiaan. Samoin olisi kiinnostavaa katsoa,
millaisesta ihmiskuvasta tai filosofisesta näkökulmasta menetelmässä ihmistä
katsotaan, koska tämä viitekehys nousee sitten myös kokemuksen tulkiksi, kun
kokemuksesta halutaan puhua.

Hyödyllistä olisi myös tutkia, mitä esimerkiksi vaikkapa
mielihyväasentoa käyttävä terapia voisi oppia muista systemaattisesti asentoa
käyttävistä menetelmistä. Sama pätee tietysti koko nk. psykofyysiseen
näkökulmaan yleensäkin. Luulen, että paljonkin. Tällaiset menetelmät,
varsinkaan nykyiset, eivät ole valmiita, vaan monella tapaa keskeneräisiä. Nykyään kehollisuutta on alettu nostaa esiin
terapiamaailmassa, mutta eheyttävän liikkeen ja liikkumattomuuden tutkimus on
olemassa vasta lähinnä ajatuksena. Tässäkin olisi mindfulness-tutkijoille
työsarkaa.