Voi olla, että tämä matka ei päätykään koskaan. Kesän
samaanikuvioiden ymmärtämiseksi tuli hankittua pari kirjaa myös kirjamessuilta.
Tarja osti minulle joululahjaksi Risto Pulkkisen Suomalainen kansanusko –
Samaaneista saunatonttuihin
. Anna-Leena
Siikalan Suomalainen samanismi on
vielä kesken. Sen seuraksi ostin messuilta hänen toisen kirjansa Itämerensuomalaisten mytologia. Nyt olen
Pulkkisen kirjaa lukenut kolmanneksen ja on todettava, että mielenkiintoista on
ollut. Suomalainen mielenmaisema avautuu uudella tavalla.

Erityisen mielenkiintoista on ollut lukea Pulkkisen
kirjasta, miten suomalaiset ovat ajatelleet, että ihmisellä on kaksi tai kolme
sielua. Pulkkinen kutsuu niitä ruumissieluksi, vapaasieluksi ja
haltijasieluksi. Ruumissielua on kutsuttu myös henkisieluksi. Kyseessä oli
elämää ylläpitävä voima, eräänlainen elämänvoima. Itselleni tuli yllätyksenä,
että suomalainen kansaperinne tuntee saman käsitteen kuin kiinalaiset, jotka
kutsuvat elämää ylläpitävää voimaa sanalla qi (ch’i) (japaniksi ki). Tämä
elämänvoima on edelleen kiinalaisen lääketieteen peruskäsite. Suomalaisillekin
se merkitsi jotakin, jonka poistuessa ruumista ruumis kuolee. Sitä on kutsuttu
myös henkisieluksi. Kuollut ruumis on hengetön. Kun henki lähtee, ihminen
kuolee. Henki lähtee ihmisestä viimeisessä henkäyksessä. Pulkkinen kirjoittaa,
että ”se ei ollut luonteeltaan persoonallinen ’olento’ vaan todellakin
eräänlainen elämänvoima.”

Seuraava Pulkkisen huomautus oli vielä jännittävämpi.
Pulkkinen kirjoittaa: ”Sukukansat ovat käyttäneet siitä samakantaisia ilmaisuja,
kuten hing eestissä tai jen marissa. Useammin ruumissielua on
sukukielissä kuitenkin tarkoittanut suomen löyly-sanalle
sukua oleva ilmaisu (lievla
pohjoissaamessa, lol komissa, lul udmurtissa, lili tai lele mansissa, lil hantissa tai lélek unkarissa). Muinaissuomalaiset ovat siten saattaneet nimittää
ruumissielua myös löylyksi.”

Tästä tulee mieleen monta asiaa. Muistan kerran, kun
istuimme yi quan opettajani Zhang Changwangin kanssa suomalaisen saunan
löylyissä ja totesin hänelle leikilläni, että eiväthän suomalaiset mitään
seisomisharjoitusta (zhan zhuang) tarvitse, hehän oppivat tuntemaan qin
saunassa. Zhang ei huumorilleni lämmennyt ja oli sitä mieltä, että kyllä
seisomistakin tarvitaan. Mutta nyt
tajuan selkeämmin, että ajatukseni ei ollut ollenkaan outo, päinvastoin. Löyly nostaa
esiin kehon lämmön, sen sisältä huokuvan elinvoiman. Saunassa voi tuntea kehon
lämpimän sykkeen. Kiinalaiset kutsuvat tätä herkistyneessä kehotietoisuudessa
esiin nousevaa kokemusta qiksi. He nostavat sen esiin usein liikunnan avulla.
Suomalaiset tuntevat saman kokemuksen löylyn ansiosta. Ei ole mikään ihme, että
löylyn esiin nostamaa kokemusta, kehon sykkivää elinvoimaa, on kutsuttu myös
samalla nimellä. Ulkoisen lämmön ja sisäisen lämmön ero onkin tavallaan
illuusio. Löylyä ovat kummatkin.

Toinen yllättävä ja kiehtova tieto oli Pulkkisen kuvaus ”vapaasielusta”,
joka kantoi ihmisen yksilöllistä persoonaa, lähinnä suomalaisten käsitys tämän
sielun jälleensyntymisestä. Suomalaisilla on ollut usko, että sielut voivat
syntyä uudelleen oman sukunsa parissa niin kauan kuin muisto heistä on
tallella. Aika hieno käsitys, johon en myöskään ollut aiemmin törmännyt. Tämä
sielu tuli ja meni aika vapaasti, häipyi ruumiista mm. unen aikana. Siksi
ihmistä ei pitänyt liian äkisti herättää, että matkoilla oleva sielu ehtisi
palata ruumiiseen.

Haltijasieluksi kutsuttiin ihmisen hyvinvointia ylläpitävää
ulottuvuutta, jota saatettiin kutsua nimillä hahmo, haamu tai aave. Haltijan
poistuminen saattoi aiheuttaa ihmisen sairastumisen. Haltia saattoi näyttäytyä
myös kaksoisolentona, etiäisenä.
Etiäisistä Pulkkinen toteaa, että ”etiäisilmiö on ollut saamelaisilla
tunnetumpi kuin suomalaisten parissa, ja se on saamelaisilla yhä elävää perinnettä
(pohjoissaamen ovdasas, edelläkävijä).”

Hauskasti Pulkkinen toteaa, miten suomalaisten usko
erilaisiin maahisiin, kanssaeläjiin, haltijoihin ym. alkoi vähentyä sitä
mukaan, kun maatalous koneellistui, eikä vähiten, kun sähkövalot maaseudullakin alkoivat lisääntyä.