Sain taas hyvän kokemuksen siitä, miten hienoa on opettaa
taitoja, koska opettaessa voi oppia itse uutta. Pidin viikonvaiheessa päivän
koulutuksen asahi-ohjaajille teemasta ”Asahi ja kiinalaiset somaattiset
menetelmät”. Kävimme siinä läpi joitakin asahin taustalta löytyviä
qigong-harjoituksia kuten baduanjin, yijinjing ja taiji-mestari Huangin viisi
rentousliikettä. Pidin myös teorialuennon kiinalaisten perinteisten menetelmien
tausta-ajattelusta. Olennaista tässä nyt esiin nostamani teeman kannalta on,
miten vanha kiinalainen ajattelu, esimerkiksi yin-yang –teoria ja viiden
elementin teoria ovat vuosituhansia vanhoja primitiivisen ihmisen yrityksiä
selittää todellisuutta. Kaikki tällaiset mallit ovat esitieteellisiä yrityksiä
ymmärtää sitä maailmaa, minkä ihminen ympärillään kohtaa. Hän huomaa, että
ympäristö muuttuu vuoden kierrossa, hän huomaa, että kaikki mikä on elävää,
kuolee lopulta jne. Näistä havainnoista hän sitten yrittää muodostaa yleisemmän
todellisuutta kuvaavan teorian eli havainto muuttuu teoriaksi. Viiden elementin
teoria on tästä hyvä esimerkki. Primitiivinen ihminen kohtaa ympäristössään
vettä, tuulta, sadetta, hän kaivaa maata ja kerää polttopuuta. Kun hän sitten
haluaa kuvat sitä, mistä todellisuus koostuu, kun hän haluaa kiteyttää
kokemuksensa teoriaksi, hän kuvaa samat elementit, syntyy elementtiteoria.
Kiinalaiset kuvasivat viisi elementtiä: vesi, puu, tuli, maa ja metalli. Edelleen
elementtejä tutkiessaan, hän huomaa, että lisäämällä puita tuleen tulen voima
kiihtyy ja lisäämällä tuleen vettä, tuli sammuu. Hän tekee samankaltaisia
havaintoja muidenkin elementtien suhteen. Hän huomaa, että tuli sulattaa
metallia, kun lisää vettä puiden juurelle niin ne kiihdyttävät kasvuaan jne.
Näin syntyy uuden tason teoria elementtien välisistä suhteista, jota
kiinalaiset kuvaavat viiden elementin ”vahvistavaksi ja rajoittavaksi
kierroksi”. Tämä muutosta kuvaava teoria laajeni Kiinassa kattamaan koko elämän
kirjon astrologiasta lääketieteeseen ja vaikkapa arkkitehtuuriin ja
ruokakulttuuriin asti. Kyse on siis primitiivisen kulttuurin esitieteellisestä
maailmankuvasta ja siihen liittyvästä mallista.

Vastaava maailmankuva löytyy myös Kreikan antiikista.
Aristoteles kuvasi kuun alisen maailman koostuvan neljästä peruselementistä:
maa, vesi, ilma ja tuli. Viidennestä elementistä koostuvat taivaankappaleet.
Elementit voivat muuttua toisikseen, jos niiden sisäiset ominaisuudet muuttuvat
tarpeeksi. Emme kuitenkaan enää ajattele näin, koska tieteellinen
maailmankuvamme on antanut tarkemman kuvan maailman rakenteesta.

Usein törmää siihen, että esimerkiksi kiinalaista
lääketiedettä opiskelevat tai käyttävät ihmiset ovat taipuvaisia ajattelemaan,
että vanhassa kiinalaisessa elementtiteoriassa tai vastaavissa teorioissa on
jotain sellaista vanhaa viisautta, minkä me olemme kadottaneet tai emme ole
koskaan edes löytäneet. Vaikka kysymys on monimutkainen, niin yleisesti ottaen
voisi sanoa, että ei ole. Kuten edellä yritin lyhyesti sanoa, kun puhutaan
elementeistä tai yin-yang –teoriasta tai vastaavista, kyse on primitiivisestä
maailmankuvasta, mitä tieteellinen maailmankatsomus ei tue.

Se, että tällaisilla teorioilla voidaan hoitaa ihmistä, jopa
tuloksellisesti, perustuu toisaalle. Asia on monimutkainen tämäkin, mutta oma
käsitykseni on, että vanhojen kulttuurien hoitomenetelmien mahdollinen tuloksellisuus
perustuu ihmisen plastisuuteen. Ihminen sopeutuu kaikkiin menetelmiin ja
teorioihin, millä häntä hänen kulttuurissaan yritetään auttaa. Ihminen on
ympäristönsä. Nykyaikaisessa kognitiotieteessä käsitellään paljon sitä, miten
ihmisen tietoisuus syntyy systeemisessä kokonaisuudessa. Tähän systeemiin
kuuluu ihmisen hermojärjestelmä aivoineen, aistiva ja liikkuva keho sekä ympäristö.
Tietoisuutta ei voi redusoida systeemin yhden osan, esimerkiksi aivojen tai
hermoston, ominaisuudeksi. Tavallaan voisi sanoa, että ihminen on ympäristönsä.
Ympäristö ja kulttuuri tunkeutuvat ihmisen joka soluun. Ihmistä ja ympäristöä
ei yksinkertaisesti voi erottaa toisistaan. Tämä pätee silloin myös kulttuurin
ihmistä hoitaviin menetelmiin. Jopa samanistiset hoitomenetelmät toimivat,
koska ihminen on plastinen, ympäristöönsä sopeutuva ja ympäristönsä osa. Ihminen
on siis sama asia kuin vaikkapa hänen kulttuurinsa käsitys tuloksellisesta
hoidosta. Tämä näkyy länsimaisessakin kulttuurissa hyvin mm. psykoterapiassa,
missä on havaittu, että hoidon onnistumisen kannalta ei ole olennaista, mikä on
terapeutin teoreettinen viitekehys. Kaikki, jopa toisilleen ristiriitaiset
viitekehykset toimivat, jos terapeutin ja asiakkaan suhde on toimiva.
Hoidettava kyllä sopeutuu hoidon perustana olevaan teoriaan. Tässä mielessä
ihminen on kulttuuriinsa sopeutuva, plastinen olento.

No, olin siis kertomassa siitä, miten tein havainnon ja jäin
pohtimaan oikeastaan edellä kuvattua ilmiötä, mutta sovellettuna kiinalaisten
taitojen, erityisesti yi quanin opetustapoihin. Yi quanissa korostetaan mielen
ja mielikuvan tärkeyttä harjoituksen alkuna. Neuvotaan ottamaan mielikuva,
jonka kanssa sitten työskennellään ja jäädään ikään kuin odottamaan, että
mielikuva alkaa toimia. Yritän kuvata seuraavassa, miten tämä tapa perustuu
mielestäni väärinkäsitykseen, primitiiviseen toiminnan kuvaukseen. Tätä voisi
verrata edellä käsittelemääni kuvaukseen viidestä elementistä.

Tällaisen teorian ja opetusmenetelmän taustalla on
mielestäni primitiivinen ihmisen toiminnan analyysi, kiinalainen käsitys siitä,
miten ihmisen toiminta muodostuu. Tämä käsitys on helppo löytää monista
kiinalaisten taitojen oppikirjoista. Ensin on yi eli tahto. Jotta voin työntää auton ojasta, minun on tahdottava
sitä. Yi aktivoi qin, eli jotta
työntö voi tapahtua pitää aktivoida kehon qi-energia. Qi-energia aktivoi sitten
lihaksen, mikä tuottaa voimaa ja liikettä. Käänsin tässä yin käsitteen
tahdoksi. Nykyään erityisesti yi quanissa esiintyy monia muitakin käännöksiä,
kuten ”mieli”, ”intentio”, ”aikomus” jne. Kannattaa muistaa, että Xing Yi Quan,
mistä yi quan on peräisin, käännetään yleensä englanniksi ”Form and Will Boxing”,
missä yi on käännetty tahdoksi.

Kiinalaiset selittävät qitä mielellään sähkömagnetismin
avulla. Erityisesti 1980-luvulla Kiinassa tehtiin paljon tutkimuksia, missä
qihin liittyviä ilmiöitä pyrittiin ymmärtämään länsimaisen fysiikan avulla ja
keskiössä oli silloin erityisesti sähkömagneettiset ilmiöt. Ilmeisesti monet
qigongin ja taijin opettajat omaksuivat tämän selitystavan etsiessään
perinteisten kiinalaisten käsitteille tieteellistä selitysmallia. Näistä
ponnistuksista huolimatta mitään ratkaisevaa tai lopullista tieteellistä
selitystä qin käsitteelle ei ole löytynyt. Hyvä esimerkki tästä selitystavasta
ovat Yhdysvalloissa taijita opettavan Yang
Jwing-Ming
in kirjat, joissa hän selittää qin sähkömagneettisena ilmiönä.
Hän on kirjoittanut yli kymmenen kirjaa kiinalaisista kamppailutaidoista ja
qigongin eri muodoista.

Netistäkin löytyy hänen
artikkelinsa ”Generating
Martial Power (Jin)”, missä hän kuvaa voiman käyttöä kamppailutaidoissa (https://legacy.ymaa.com/articles/generating-jin).
Artikkelissa hän kuvaa voiman syntyvän, kuten edellä kuvasin, seuraavan ketjun
tuloksena: yi -> qi -> jin. Ensin on tahto (yi), tahto herättää energian
(qi) ja kun energia yhtyy lihasvoimaan (li), syntyy voima, jota ”sisäiset
kamppailutaidot” kutsuvat sanalla ”jin”, eräänlainen ”kamppailuvoima”.
Kuvauksen lopussa siis on ajatus qi + li = jin. Hän kirjoittaa: ”Jotta lihakset
voivat aktivoitua tuottamaan voimaa, mielen on johdettava qi alueelle, missä
lihasten aktivointi tapahtuu.” Ja: ”Esimerkiksi kun työnnät autoa, on ensin
synnytettävä idea, silloin mielestä syntyy lähdejännite (electromotive force,
EMF). Tästä lähdejännitteestä qi ohjataan lihaksiin, jotta ne aktivoituvat.”
Tässä kuvauksessa yhtyvät sekä perinteinen, toiminnan primitiivinen kuvaus
yi-qi-jin –ketju, että qin vaikutuksen selitys elektromagnetiikan avulla.

Kun selitämme toimintaa edellä kuvatulla tavalla
perinteisillä kiinalaisilla käsitteillä kuten yi-qi-jing –ketjulla, niin syntyy
monia ongelmia. Esimerkiksi yi
käännetään sanoilla mieli, intentio, tahto jne. Ohjeistetaan, että ensin on yi,
intentio ja keskittykää tähän intentioon esimerkiksi mielikuvan avulla. Koska
ensin on mieli, ajatellaan että ensin on mielikuva, siitä sitten syntyy
jotakin, liikettä, voimaa jne. Tämä perustuu edellä kuvattuun primitiiviseen
kiinalaiseen toiminnan kuvaukseen. Yksi iso ongelma on myös kielemme
dualistisuus. Ymmärrämme heti, että yi, koska se liittyy mieleen, on jotakin
erilaista kuin keho. Kiinan kielessä näin ei ole.

Asia tulee mielestäni selvemmäksi, kun kuvaamme samaa asiaa
länsimaisen termein. Lännessä puhumme tahdosta ja tahdon vaikutuksesta ihmisen
toimintaan. Emme voi työntää autoa ojasta, jos emme ensin tahdo sitä ja
työnnönkin aikana meidän on tavallaan tahdottava tekemistämme. Mutta voidaanko
tahto irrottaa toiminnasta erilliseksi kohteeksi, mitä voidaan harjoittaa? Ei
voida. Tahto ilmenee aina toiminnassa. Ei ole mitään pelkkää tahtoa. Tästä syystä
esimerkiksi psykologiassa ei puhuta oikeastaan lainkaan tahdosta, pelkästään
toiminnan motivaatiosta. Filosofiassa tahtoa käsitellään mielen toimintaan liittyvänä
kykynä. Yksi länsimainen tahtoon viittaava kuvaustapa on puhua organismin
itsesäätelykyvystä.

Ongelma on se, että puhe kiinalaisilla käsitteillä kuten yi
(tahto, intentio) reifioi (esineellistää, tekee esineen kaltaiseksi) nämä
käsitteet. Kielellä on tämä kyky. Kun käytämme jotain käsitettä, ajattelemme
helposti, että käsitteemme viittaavat johonkin todellisuudessa olevaan esineen
kaltaiseen olioon, vaikka sellaista ei ole olemassakaan. Tästä esimerkiksi yin
käsitteen esineellistämisestä on konkreettisia seurauksia. Harrastajat, joita
ohjeistetaan tekemään harjoituksia mielikuvan avulla kuvittelevat, että vaatimus
käyttää yitä tarkoittaa harjoituksen tekemistä vain mielikuvassa. Se ei
tarkoita sitä. Mielikuva on vain apuväline, jonka tarkoituksena on antaa malli
tekemiselle. Eli ei tehdä vain mielikuvassa vaan tehdään oikeasti, mutta
mielikuvan antaman mallin mukaan.

Kuvasin aika yksityiskohtaisesti taidon oppimista kirjassani
”Taidon filosofia”. Kuvaan siellä, miten opettaja antaa opetettavan liikkeen
mallin. Opetellessani sitä, yritän matkia opettajan liikettä. Kun sitten menen
kotiin ja opettaja ei ole paikalla, muistelen miten opettaja liikkeen teki. Nyt
mielessäni on liikkeen muistikuva, mielikuva, liikkeen edustus eli representaatio
mielessäni. Pyrin nyt tekemään liikkeen tämän mallin mukaan. En vain kuvittele
tekeväni, vaan pyrin ikään kuin näkemään mielikuvastani mahdollisimman tarkasti
liikkeen yksityiskohtia ja kopioimaan ne omaan liikkeeseeni. Kirjoitin silloin,
että taidon oppiminen perustuu imitaatioon ja toistoon. Me matkimme
mahdollisimman tarkasti opettajan mallia tai mielikuvaamme mallista.

Ei siis ole niin, että mielikuva synnyttää jotain vaan me
teemme mielikuvan mukaan. Mielikuva ei synnytä liikettä, kyllä meidän on itse
tehtävä liike. Annan esimerkin. Teimme viikonvaihteen seminaarissa baduanjin-liikesarjaa,
missä yhdessä liikkeessä ojennetaan kädet vuorotellen ylös ja kättä venyttäen
ikään kuin poimitaan omena korkealta puun oksalta. Mielikuva on siis tämä.
Mutta kun annoin tällaisen mielikuvan, niin helposti näytti käyvän niin, että
ihmiset ojentavat kyllä vuorotellen kätensä ylös, mutta eivät tee sormillaan
omenaan tarttumisliikettä vaan vain kuvittelevat sen, vaikka tein sen malliksi.
Mielikuva voittaa helposti näyttämäni mallin.

Teimme myös yijinjingin 12-liikkeen sarjan. Yhdessä
liikkeessä kuvitellaan, että työnnetään edessä olevaa seinää. Annoin tämän
mielikuvan ja harjoittelimme sen avulla yijinjingiin tyypillistä venyttävää
voimaa. Näytin mallin, missä voima ja venytys tuodaan sormenpäihin asti. Kaikki
eivät kuitenkaan saaneet tuotua voimaa sormiin. Ihmettelin tätä ja näytin,
miten sormia venytetään taivuttamalla niitä taakse. Erään yi quania harrastavan
osallistujan vastaus oli merkittävä. Hän totesi, että ei tämä mielikuva tuota
tuollaista liikettä hänellä. Jos hän tekee noin, niin hän joutuu pakottamaan
voiman sormiin. Aivan. Tämä oli todella merkittävä ja paljastava huomio. Ei
mielikuva voikaan aiheuttaa venytystä sormenpäihin asti, se pitää tehdä itse.
Tämä oli yi quan –harjoittelun luoma käsitys siitä, että mielikuva on jotain
ensin ja toiminnasta riippumatonta, joka sitten synnyttää toiminnan, kun jään
odottamaan. Ei synnytä. Sitä saa odottaa elämänsä loppuun asti ja mitään ei
tapahdu. Venytys sormenpäihin asti pitää tehdä itse. Mielikuva, esimerkiksi
seinä edessä, on vain apuväline, mikä yrittää antaa oikean liikkeen mallin. Malli
kannattaa katsoa mahdollisimman tarkasti opettajalta, joka seisoo edessä ja
matkia sitä niin hyvin kuin voi ja niin pieniä yksityiskohtia myöten kuin
pystyy sillä hetkellä havaitsemaan. Tätä liikettä pitää sitten toistaa tuhansia
kertoja: siis imitaatio ja toisto. Tämä on myös hyvin yleinen kiinalainen
opetustapa. Jos jäät jumiin ajatukseen mielikuvasta ja yi:stä, et ehkä koskaan
saa kiinni siitä, mitä harjoituksella etsitään: elastista voimaa, jännityksen
ja rentouden avautuvaa ja sulkeutuvaa vaihtelua kehossa. Sen sijaan, että
mietit, mitä mielikuvassa tapahtuu, pyri matkimaan tarkasti opettajan mallia.
Jos opettaja toteaa, että ”tuo voima sormenpäihin asti”, se tarkoittaa vain,
että katso tarkasti, miten opettaja taivuttaa sormensa kaarelle niin että
jännitys lävistää jokaisen sormen. On parempi joskus katsoa tarkasti, matkia tarkasti
ja keskittyä vain matkimiseen ja toistoihin. Sieltä se taito tulee.