Pitää vielä jatkaa tuon toisen blogin taulukon purkamista.
Yritän nyt olla lyhytsanaisempi, että saisin tämän blogisarjan joskus loppuun.
Kolmantena vertailun näkökulmana otin siinä esiin harjoittajille annettavat lupaukset. Käsittelinkin tätä osin jo
edellä, missä siteerasin yhden mindfulness-perustaisen stressinpoistosivuston
lupausten luetteloa. Menetelmän luvataan auttavaan mitä erilaisimpiin fyysisiin
ja psyykkisiin vaivoihin vatsakivuista, päänsäryistä ja unen laadusta aina
masennukseen ja kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön asti. Terapeuttiset
mindfulness-menetelmät ovat lupauksissaan varovaisempia. On jopa ruvettu
korostamaan, että mindfulness-perustaiset menetelmät eivät sovi kaikille
ihmisille ja ne saattavat jopa pahentaa joitakin mielen ongelmia.
Kontemplatiivisissa perinteissä ei yleensä tehdä mitään lupauksia, koska niissä
ei tehdä mitään varsinaista kaupallista markkinointiakaan. Ryhmät ovat
pääasiassa ei-kaupallisia. Harjoituksia ja luentoja järjestävät lähinnä
erilaiset yleishyödylliset yhdistykset, mitkä eivät perustu voiton
tavoitteluun.

Neljäntenä vertailin mindfulness-perustaisia menetelmiä yhteiskunnallisesta näkökulmasta.
Nostin tämän esiin lähinnä siksi, että on noussut kriittisten tutkijoiden
joukko, joka pitää mindfulness-perustaisten menetelmien työpaikoille tuotuja
sovelluksia lähinnä yhteiskunnan alistavia ja työntekijöitä vieraannuttavia
rakenteita tukevina interventioina. Esimerkiksi Ronald Purser on tarkastellut
artikkeleissaan mindfulnes-menetelmien suhdetta uusliberalismiin. Suomessa tätä
näkökulmaa on nostanut esiin mm. filosofi ja mindfulness-tutkija Ilmari Kortelainen. Voisi ehkä sanoa, että
kaupalliset mindfulness-menetelmät sisältävät naiivin ja kritiikittömän käsityksen
yhteiskunnasta ja sen toiminnasta.

Terapeuttisissa menetelmissä tunnistetaan ihmisten
pahoinvoinnin yhteiskunnalliset ja rakenteelliset syyt, jolloin esimerkiksi työstressiin
liittyvien ongelmien syitä ei nähdä vain yksilötasolla, vaan tunnistetaan
ongelmien yhteisöllinen ja rakenteellinen luonne. Hoitoprosessiin liittyy
silloin parhaimmillaan työn uudelleenorganisoimista, sosiaalisten verkostojen
toiminnan tarkastelua yms.

On monenlaisia kontemplatiivisia perinteitä ja on vaikea
sanoa niistä mitään yleistä yhteiskunnallisesta näkökulmasta.
Kontemplatiivisissa perinteissä harjoittajien yhteiskunnallinen aktiivisuus
vaihtelee ääripäästä toiseen. Jotkut pyrkivät vetäytymään kokonaan maailmasta,
toiset osallistuvat aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun. Silloin
aktiivisuus keskittyy usein erilaisten kärsimysten muotojen, myös
rakenteellisten ja yhteiskunnallisten, tiedostamiseen ja niiden lieventämiseen.
Kontemplatiiviset perinteet korostavat ihmisen ja hänen ympäristönsä, ihmisen
ja maailman yhteyttä ja samuutta ja perustavat toimintansa tästä yhteyden
kokemuksesta nousevaan etiikkaan.

Vielä voisi nostaa esiin opettajuuden ja koulutuksen näkökulmat. Kaikki mindfulness-perustaiset
menetelmät vaativat ohjaajilta koulutusta ja koulutuksen jälkeen he omaksuvat
yhdenlaisen opettajan roolin. Kaupallisissa menetelmissä (esim. MBSR)
valmistutaan mindfulness-ohjaajiksi kahden noin 10 lähipäivää kestävän kurssin
suorittamisen jälkeen. Kurssit kestävät noin puoli vuotta, jolloin
mindfulness-ohjaajaksi voidaan valmistua vuodessa ja lähipäivä on silloin käyty
noin 20. Tämän lisäksi opiskelijoilta edellytetään omaa säännöllistä
harjoittelua. Mitään ennakkovaatimuksia ei ole. Kaikki halukkaat otetaan
mukaan. Koska mindfulness-ohjaaja ei ole millään tavalla suojattu nimike, sitä
voi vapaasti käyttää kuka tahansa. Samoin kuka tahansa voi aloittaa
mindfulness-ohjaajien koulutuksen, jos hän niin haluaa.

Mindfulness-perustaisia terapiamuotoja koulutetaan monissa
erilaisissa formaateissa. Olennaista on kuitenkin, että niitä voivat käyttää
terapiatyössä vain koulutetut psykoterapeutit, jotka ovat valmistuneet
yliopistojen psykoterapeuttikoulutuksista, jotka kestävät vähintään kolme vuotta.
Tutkintoon voivat hakeutua asetuksessa määritetyn pätevyyden omaavat hakijat,
joilla on myös vähintään kahden vuoden työkokemus hoito- tai
mielenterveystyössä. Psykoterapeutti on nimikesuojattu ja Valviran valvoma
käsite, mitä ei saa käyttää muut, kuin Valviran hyväksymät koulutetut
psykoterapeutit.

Kontemplatiivisia perinteitä opettavat hyvin eritaustaiset
ihmiset. Yhteistä heille on yleensä se, että he ovat harjoittaneet perinteessä
suhteellisen kauan, yleisesti 10 – 20 vuotta, ennen kuin he ovat saaneet
opettajan pätevyyden. On yleistä, että opettajat arvioivat itse oppilaidensa
pätevyyden opettaa ja antavat heille opetusluvan, kun katsovat oppilaan olevan
tähän valmis. Monissa perinteissä tähän liittyy erilaisia seremonioita ja
todistuksia. Opettajien pätevyyden kontrolli tapahtuu siis täysin perinteen
sisällä. Tämä voi olla ongelma, koska opettajuuteen liittyy myös vahva
auktoriteettiasema (guru), mikä altistaa opettajan vallan väärinkäyttöön. Tällä
hetkellä asiasta keskustellaan paljon, koska esimerkkejä paljastuu jatkuvasti
erityisesti Yhdysvalloissa.

Vielä voisi puhua etiikasta
ja arvoista
. Kaupallisissa mindfulness-menetelmissä mielen harjoittamisen
tekniikoita käytetään välineellisesti ilman sen suurempaa eettistä pohdintaa.
Mindfulness on niissä psykotekniikka, mitä voidaan käyttää mitä erilaisimpien
päämäärien tavoitteluun. Päämäärien kirjo onkin suuri. Tämä onkin aiheuttanut
myös paljon kritiikkiä. Jos mindfulness-perustaisia menetelmiä voidaan käyttää
armeijoiden erikoisyksiköiden toiminnan tehostamisessa, niin millaiseen
etiikkaan tällainen toiminta perustuu. Samalla kannattaa kuitenkin huomata,
että kysymys ei ole ollenkaan uusi. Vanhassa Japanissa zen ja sen harjoitukset
olivat erityisesti samurailuokan suosiossa. Vielä toisessa maailmansodassa monet
zen-opettajat opettivat japanilaisia sotilaita taistelemaan ja kuolemaan ”tyhjällä
mielellä”. Zenin ja nationalismin suhde Japanissa on ollut aina vahva.

Mindfulnessin terapiasovelluksissa etiikka on eri tavalla
läsnä. Toimintaa ohjaavat aina ensisijaisesti ihmisten auttamiseen liittyvät
arvot. Terapiamaailmassa ollaan yleisesti sitoutuneita samoihin
ammattieettisiin periaatteisiin kuin terveydenhoidossa yleensäkin. Säännökset
löytyvät laeista ja niiden noudattamista valvoo Valvira.

Kontemplatiiviset perinteet ovat monitasoisia ja usein
vuosituhansia vanhoja kulttuurisia muodostelmia, joita esimerkiksi filosofi
Lauri Rauhalalla oli tapana kutsua filosofis-uskonnollis-psykologisiksi
systeemeiksi. Tällä hän tarkoitti, että
vaikkapa buddhalaisuudesta tai hindulaisesta joogasta voi löytää kaikki nämä
tasot. Harjoittajan oma valinta on, mitä tasoja hän haluaa omassa
harjoituksessaan korostaa. Etiikka on aina olennainen osa kaikkia uskonnollisia
tai elämänfilosofisia järjestelmiä.
Harjoittajat tutustuvat yleensä systeeminsä etiikkaan suoraan
kontemplatiivisten harjoitusten kautta (esim. myötätuntomeditaatio) ja
lukemalla perinteen tekstejä (esim. nk. boddhisattva-lupausten lukeminen ääneen
ennen harjoitustuokiota). Länsimaisia
mindfulness-sovelluksia kritisoidaankin usein siitä, että niissä
meditaatiotekniikat tulevat tavallaan repäistyksi irti eettisiltä juuriltaan.

On tietysti totta, että siirtyessään kulttuureista toisiin
perinteillä on tapana muuttua. Ne kadottavat joitain piirteitään ja omaksuvat
joitain piirteitä uudesta kulttuurista. Näin on aina käynyt. Hyvä esimerkki on
tästä buddhalainen zen-perinne, joka on vaeltanut Intiasta Kiinaan, sieltä
Japaniin ja Japanista Yhdysvaltain kautta länteen. Jokainen hyppy maasta ja
kulttuurista toiseen on tuonut mukanaan muutoksen. Näin tapahtuu kaikkien kulttuuristen
ilmiöiden kohdalla. Mitään ”kulttuurista omimista” ei ole olemassa. Ei ole mitään kulttuurin muotoa, mihin
ympäröivä kulttuuri ei olisi vaikuttanut. Esimerkiksi zenin kohdalla on nyt
havaittavissa ilmiö, miten amerikkalainen terapiakulttuuri tunkeutuu zenin
ytimeen, sen retriitti- ja opetuskäytäntöihin ja samalla myös ymmärrykseen
siitä, mitä zen-buddhalaisuus ylipäätään on. Ilmiö on nähtävissä myös Suomessa.

No, ehkä näiden alustavien pohdintojen jälkeen pääsen jo
seuraavassa blogissa vastaamaan otsikon kysymykseen. Katsotaan.