Asahissa pyrimme opettelemaan taidon, missä syvä
hengitysliike kannattelee myös kehon muuta liikettä. Esimerkiksi sarjan alun
hengitysliikkeessä kohotamme kädet sisäänhengityksellä ja laskemme ne alas
uloshengityksellä. Tavoitteena on, että koko liikesarja ensimmäisestä
viimeiseen liikkeeseen kulkee rauhallisen ja syvän hengityksen kannattelemana.
Koko liikesarjasta tulee silloin yksi pitkä hengitysharjoitus.

Tämän taidon oppiminen ei kuitenkaan ole helppoa
aloittelijalle, jolla ei ole mitään kokemusta liikkeen ja hengityksen
yhdistämisestä tai ylipäätään hengitysharjoittelusta. Siksi siihen kannattaa
mennä vaiheittain. Ehdotukseni on, että aloittelijan kannattaa aluksi hengittää
asahin liikkeiden aikana pääasiassa normaalisti, niin kuin hän on siihenkin
asti hengittänyt. Hengityksen ja liikkeen yhdistäminen kannattaa aloittaa niin,
että harjoittelee sitä aluksi liikesarjan varsinaisissa hengitysliikkeissä (alun
ja lopun laajat hengityksen tasausliikkeet ja osioiden välien lyhyet
tasausliikkeet), mutta antaa muissa liikkeissä vielä hengityksen kulkea niin
kuin se itse haluaa.

Jos ohjaaja heti liikkeen opettelun alussa korostaa, missä
liikkeen kohdassa hengitetään sisään, missä ulos, erityisesti moniosaisen
liikkeen oppiminen voi käydä aloittelijalle vaikeaksi. Jos liikkeen ja
hengityksen rytmi on lisäksi liian nopea, tuloksena voi olla ylihengitys
(hyperventilaatio). Aluksi on syytä opetella liike ja sen vaiheet ilman
hengityskytkentää antaen hengityksen kulkea liikkeen taustalla omia polkujaan.
Kun sitten liikeradat on hyvin opittu, voidaan alkaa kiinnittää enemmän huomiota
hengityksen ja liikkeen yhdistämiseen ja hengityksen säätelyyn, mikä tarkoittaa
hengityksen syventämistä ja hidastamista.

On myös totta, että liikkeen ja hengityksen yhdistyminen on
luonnollinen oppimisprosessi. Tarkoitan tällä sitä, että kun harrastaja tekee
asahia ja tiedostaa, että päämääränä on hengityksen kannattelema liike, hän
oppii sen hiljalleen viikkojen, kuukausien, ehkä vuosien kuluessa. Hengitys
tavallaan itsestään liittyy hitaaseen liikkeeseen ja hengityksen ja liikkeen
yhdistymistä voi olla jopa vaikea estää. Mutta tämä vie aikansa eikä kiirettä
kannata pitää. Toinen mahdollisuus on tehdä asioita enemmän systemaattisesti.
Erityisesti opettamisen kannalta systemaattisessa etenemisessä on oma järkensä.
Mutta ennen kuin menen tähän systematiikkaan, haluan sanoa vielä jotain
säätelemättömästä hengityksestä.

Erotin tuossa alussa kaksi eri suhtautumista hengitykseen
asahin liikkeissä. Neuvoin aloittelijaa
tekemään liikkeitä normaalilla hengityksellä ja opettelemaan hengityksen
säätelyä aluksi vain sarjan varsinaisissa hengitysliikkeissä. Tässä puhutaan
siis (1) normaalista, säätelemättömästä, automaattisesta hengityksestä ja (2)
hengityksen säätelystä. Itse asiassa on
hyvin vaikeaa tehdä ensimmäistä. Hidas liike miltei itsestään hidastaa myös hengityksen
ja hengityksestä tulee säädeltyä. Tähän liittyy monta asiaa, mutta nostan esiin
yhden. Usein näkee, että ihmiset tekevät asahia hyvin nopeilla liikkeillä. Tämä
näyttäisi johtuvan siitä, että he pyrkivät yhdistämään oman ”luonnolliseksi”
ajattelemansa hengityksen asahin liikkeeseen. Koska normaalin, ”luonnollisen” hengityksen rytmi on noin 15 kertaa
minuutissa, pienessä rasituksessa hyvinkin 20, tämä aiheuttaa, että liikettä
tulee tehtyä silloin noin 15-20 kertaa minuutissa. Tämä on niin nopea
liikerytmi, että liiketietoisuus kärsii tai katoaa. Asahi on ensisijassa
hidasta ja tietoista liikettä. Jos teemme vaikkapa hartianpyöritysliikkeen
tällä tahdilla, se tarkoittaa kokonaista kierrosta noin kolmessa sekunnissa.
Itse teen yhden hartianpyöräytysliikkeen noin 10 sekunnissa, jolloin niitä
tulee tehtyä minuutissa noin 6. Kolmen sekunnin tahdilla minuuttiin mahtuu 20
liikettä. Tämä on jo niin iso liikenopeus, että siinä ei enää voida puhua
hitaasta ja tietoisesta liikkeestä, missä liikettä ohjataan tietoisesti sen jokaisen
liikeradan pisteen läpi. Jos hengitystä on myös syvennetty, mutta rytmi on nopea, saatetaan helposti myös ylihengittää.

Mikä ratkaisuksi? Ratkaisu ei ole liikkeen nopeuttaminen
”normaalin tai luonnollisen hengityksen” tahtiin vaan on kaksi mahdollisuutta.
(1) Hengitys vapautetaan ja irrotetaan liikkeestä, jolloin se voi kulkea vaikka
20 kertaa minuutissa liikkeen taustalla, mutta liikenopeus pidetään hitaana,
jolloin liiketietoisuus säilyy. Kannattaa muistaa ohje, että mitä hitaampi
liike, sitä paremmin meillä on aikaa sitä aistia ja ohjata. Toinen ratkaisu on (2) hengityksen säätely
eli hengitysliikkeen syventäminen ja hidastaminen. Jos asahia tehdään edellä
kuvaamallani tavalla täysin vapaalla hengityksellä, niin se ei toimi
hengitysharjoituksena. Hengitysharjoituksen siitä tekee vasta hengityksen
syventäminen ja säätely.

Miten sitten tähän hengityksen säätelyyn voisi edetä? Jos
pyrimme oppimaan systemaattisesti hengityksen kannatteleman liikkeen, yksi
etenemisjärjestys, yhdenlainen progressio, voisi lyhyesti kuvattuna olla seuraavanlainen:

1. Oman normaalin hengityksen tiedostaminen, miten hengitän
normaalisti.

2. Pallea/vatsahengityksen harjoitteleminen, jos se ei ole
osa normaalia hengitystottumusta. (Jos hengitys syvenee, rytmin tulee hidastua,
jolloin vältetään ylihengitys.)

3. Syvähengityksen vaiheiden tiedostaminen, hengityskierron
kaikki vaiheet.

4. Syvähengityksen harjoitteleminen, esimerkiksi liikesarjan
alun ”laajassa hengityksen tasausliikkeessä”.

5. Osittainen syvähengitys mukaan ”lyhyeen hengityksen
tasausliikkeeseen” (sisäänhengityksen varatilaa ei täytetä kokonaan).

6. Osittainen syvähengitys mukaan hengityksen kannalta
yksinkertaisimpiin liikkeisiin, esim. hartianpyöritys, päänkääntö jne.

7. Syvähengitys/ osittainen syvähengitys mukaan sarjan
kaikkiin liikkeisiin jokainen liike erikseen tutkien; etsitään oma liikettä
kannatteleva hengitysrytmi (tehdäänkö liike yhdellä vai kahdella hengityksellä
jne.) liikkeen hitaus ja tietoisuus säilyttäen.

Tässä vaiheessa on syytä sanoa pari sanaa hengityksen kemiasta.
Samalla selittyy osittain, miksi
hengitystä kannattaa harjoitella. Monet meistä hengittävät pinnallisesti niin,
että pallea pysyy miltei liikkumattomana ja hengitystyön tekevät pääasiassa
hengityksen apulihakset. Luulisi, että
tällainen hengitystapa aiheuttaisi hapen puutetta ja meidän pitäisi siitä
syystä hengittää enemmän ja syvempään, tuulettaa keuhkojamme enemmän tasapainon
saavuttamiseksi. Asia on kuitenkin päinvastoin. Pinnallinen hengitys ei aiheuta hapen puutetta
vaan se aiheuttaa hyvin yleistä ylihengittämistä (hyperventilaatio), koska
hengitys myös samalla kiihtyy. Pinnallinen hengitys on usein myös
nopearytmistä. Hengityksen kemian kannalta ylihengittäminen aiheuttaa veren
hiilidioksidiniukkuutta, hypokapniaa. Veren
hiilidioksidivajeella on todettu olevan monia epäterveellisiä vaikutuksia. Tästä
syystä monet hengitysmenetelmät opettavat syventämään ja hidastamaan
hengitystä, jotta hiilidioksidivajeelta säästytään.

Kaasujenvaihdon kemian tasapaino edellyttää luonnollista
hengitystekniikkaa. Ihmisen hengitys voi olla monella tapaa puutteellista. Vanhoilla
ihmisillä rintarangan ja kylkiluiden liittymäkohdan nivelet voivat jäykistyä,
joka vaikuttaa hengityskapasiteettiin. Silloin asahin ”simpukkaliikkeen”
kaltaiset harjoitukset ovat tärkeitä. Jotkut tutkijat varoittavat, että
hengitysharjoittelu saattaa johtaa hiilidioksidivajeen lisääntymiseen, jos
korostetaan vain syvää hengitystä. Samalla on myös korostettava hengitysrytmin
hidastamista, jotta ylihengitykseltä vältytään. Asahissa opettelemme
syvähengityksen kautta optimaalista hengitystekniikkaa, mutta samalla
korostamme liikkeen ja hengityksen hidastamista, jolloin ylihengittämisen
vaaraa ei ole. Aloittelijan kannattaa hengityksen säätelyssä lähteä kuitenkin aina
varovasti liikkeelle. Asahissa hengityksen voi aina antaa tulla ja mennä niin
kuin se itse haluaa.