Otsikko kuulostaa filosofiselta ja vähän onkin sitä. Huomasin, että olen kirjoittanut kohta 100 blogia asahista viimeisen kymmenen vuoden aikana. Aloitin näiden blogien kirjoittamisen syyskuussa 2009 ja nyt vuosi 2019 on kääntymässä loppua kohti. Itse asiassa siis 11 vuotta tulee nyt täyteen. Tämä on 99. blogi. Yhden ehdin tehdä vielä ennen vuodenvaihdetta, niin saan tasaluvun täyteen. Tänä aikana olen myös kirjoittanut pari kirjaa asahista ja kolmas on loppumetreillä. Miksi sitten kaikki tämä kirjoittaminen? Siihen on kaksi selitystä. Ensimmäinen on se, että olen käytännössä koko ikäni harrastanut kirjoittamista. Se on minulle miltei yhtä luontevaa kuin hengittäminen. Toinen ja ehkä tärkeämpi selitys on se, että filosofina haluan ymmärtää ilmiöitä. Olen ikäni tutkinut useampia kehon ja mielen harjoittamisen taitoja oppinut sen, että taidot eivät ole pelkästään tekniikkaa, joka opitaan toistoilla, vaan oppiminen vaatii myös taidon ymmärtämistä. Ymmärtäminen ja taidon oppiminen ovat mielenkiintoisessa vuorovaikutuksessa, jota haluan tässä blogissa hieman avata enemmän. Kaikki kirjoittamiseni perustuu siihen, että en halua opettaa vain taitoa, vaan haluan siirtää myös taitoon liittyvää ymmärrystä.

Eivät kaikki taidot tietenkään vaadi mitään erityistä ymmärtämistä. Malli riittää. Opimme kävelemään, vaikka emme sen kummemmin ymmärrä, miten se tapahtuu. Opimme ajamaan polkupyörällä, hiihtämään jne. Asahiakin opimme mallista ja toistamalla tiettyyn rajaan asti. Fyysisen liikkeen oppiminen vaatii mallisuorituksen, ehkä hieman sanallista selitystä, mutta erityisesti se vaatii toistoja.

Milloin sitten taidon ymmärtäminen tulee tärkeäksi? Se tulee tärkeäksi silloin, kun taidon harjoittelun päämäärä käy monimutkaisemmaksi. Selitän asiaa asahin avulla. Asahikin on taito, se on kehon ja mielen harjoittamisen taito. Jo tämä lause sisälsi ajatuksen, joka ei ole helppo ymmärtää, kun totesin, että asahi on muutakin kuin fyysistä liikettä. Se on myös mielen harjoittamista. Tästä olenkin kirjoittanut paljon. Tässä tulee esiin asahin monitasoisuus. Korostan omassa opetuksessani aina asahin kolmitasoisuutta: asahi on 1. terveysliikuntaa, 2. se on somaattinen menetelmä ja 3. se on kehomieliharjoitus.  Yksinkertaistaen voisi sanoa, että asahin terveysliikuntataso ja siitä hyödyn saaminen ei vaadi mitään erityistä ymmärtämistä. Kun pyörität hartiaa tai taivuttelet selkääsi, liikkeen terveysvaikutus on siinä läsnä huolimatta siitä, ymmärrätkö sitä tai et. Sama juttu, kun menet lenkille. Saadaksesi lenkkeilyn terveyshyödyt, voit juostessasi kuunnella äänikirjoja tai musiikkia, voit ajatella, että juoksullasi ei ole mitään vaikutuksia, niin niitä on silti. Tällaisen liikunnan ymmärtäminen sinänsä ei vaikuta siihen, mitä vaikutuksia sillä on. Tämä koskee kaikenlaista jumppaa.  Asahin terveysliikuntataso on tällainen.

Heti, jos alamme puhumaan asahista vaikkapa somaattisena menetelmänä ja sen periaatteista, mukaan astuu myös käsityksemme siitä, mitä tällainen harjoittelu on, mitä sillä tarkoitetaan, miten sen ymmärrämme. Se vaatii silloin myös ajattelultamme enemmän. Jotta saamme kaikki asahin periaatteet mukaan tekemiseemme, sitä hyödyttää suuresti, jos myös ymmärrämme niiden merkityksen. Tämän ymmärryksen kautta pystymme toteuttamaan niitä liikkumisemme yhteydessä paremmin. Jos emme ylipäätään ymmärrä esimerkiksi hyvän pystylinjauksen merkitystä arkiseen olemisemme, sen harjoittaminen asahinkaan yhteydessä ei avaudu. Sama pätee muihinkin asahin periaatteisiin: koko kehon liikkeeseen, hengitykseen, liikkeen jatkuvuuteen jne. Monimutkaisemmaksi asian tekee vielä se, että jokainen asahin periaate avautuu moneen suuntaan. Tällä tarkoitan, että periaatteet ovat hyvin syvällisiä ja monitasoisia itsessään ja niitä voidaan selittää ja ymmärtää monesta näkökulmasta. Kirjoitin esimerkiksi joskus koko kehon liikkeen periaatteesta, ”kokemuksellisesta biomekaniikasta”, seitsenosaisen blogisarjan. Hengityksen periaatteesta kirjoitin viisiosaisen blogin. Kaikissa näissä blogeissa olen yrittänyt selittää, miten nämä periaatteet voi ymmärtää ja sen kautta ottaa tietoisemmin mukaan harjoitteluun. Asahin periaatteet eivät siis ole pelkästään liikkeitä, jotka opitaan mallista kopioimalla, vaan niiden oppimisen edellytys on myös niiden perusulottuvuuksien ymmärtäminen.  Siksi niitä kutsutaan periaatteiksi. Periaatehan tarkoittaa jotakin yleistä mallia tai sääntöä, mitä sovelletaan sitten yksittäisiin tekniikoihin. Koko periaatteen käsite vaatii jo sen, että ylipäätään ymmärretään, mitä periaatteella tarkoitetaan.

Asia menee vielä monimutkaisemmaksi, jos mukaan otetaan asahin kolmas taso: kehomieliharjoitus. Sellainen ymmärrys, että liikkeen avulla voidaan harjoittaa myös mieltä, vaatikin jo sitten todellista perehtymistä asiaan. Tämä taso ei todellakaan ole mitenkään automaattisesti mukana asahin liikkeessä.  Annan esimerkin kuinka vaikeasti ymmärrettävästä asiasta tässä on kyse. Olin mukana eräässä Suomessa järjestetyssä tieteellisessä mindfulness-seminaarissa, missä eräs psykologian professori piti esitelmän mindfulness-perustaisista terapiamuodoista.  Samaan aikaan maailmalla oli menossa jääkiekon mm-kisat. Hän otti esimerkiksi keskittymisharjoituksesta jääkiekko-ottelun katsomisen televisiosta. Olin aika hämmästynyt, kun hän totesi, miten nyt kaikilla meillä on mahdollisuus harjoitella keskittymistä katsomalla illalla telkkarista jääkiekkomatsia. On tietysti selvää, että kun katsomme elokuvaa tai jääkiekko-ottelua, huomiomme pysyy silloin kohteessaan pitkiäkin aikoja, mutta tällaista huomion suuntaamista ei voida verrata siihen huomion suuntaamiseen, mikä tapahtuu meditatiivisissa harjoituksissa. Psykologian professori, johtuen varmaankin siitä, että hänellä ei itsellään ollut mitään kokemusta meditatiivisista harjoituksista, ei kyennyt näkemään tätä eroa. Asia on monimutkainen, enkä syvenny siihen tässä. Halusin tällä esimerkillä vain nostaa esiin sen, miten vaikeaa länsimaisessa kulttuurissa on ymmärtää mielen harjoittamista, koska siihen ei ole mitään valmiita viitekehyksiä, ei mieltä tutkivissa tieteissäkään.  Itse olen pyrkinyt kehittelemään tällaisia ymmärtämisen tapoja perustuen länsimaiseen filosofiaan, psykologiaan, kasvatusajatteluun ja erityisesti idän kontemplatiivisiin perinteisiin.

Siksi ei siis ole mikään ihme, että kovin monet asahin harrastajat, ohjaajat tai kouluttajat eivät ole tästä asahin ulottuvuudesta kovinkaan kiinnostuneita.  Minulle se on kuitenkin asahin mielenkiintoisin ja samalla myös vaikuttavin taso. Asahia meditatiivisena liikkeenä on mahdollista lähestyä monista viitekehyksistä käsin, joista yksi on itsensä kasvattaminen. Itsensä tutkiminen ja kasvattaminen vaativat kuitenkin ymmärrystä siitä, millaisiin tavoitteisiin tällaisella toiminnalla pyritään. Ehkä päämääränä on ”hyvä elämä”. Mutta jos niin on, niin mitä hyvä elämä tarkoittaa? Jos otamme tällaisen näkökulman, kysymykset kasvavat aika isoiksi!