Olen vasta pitänyt muutaman tunnin etäopetusta, mutta jo nämä pari tuntia ovat vahvistaneet sen, mitä ennakolta ajattelinkin. Kun opetuksesta karsitaan kehollinen läsnäolo, siitä karsitaan samalla vaikuttavan opetuksen peruselementit. Teknologian kautta opetuksesta katoaa kokonainen ihminen ja jäljelle jää vain ruudun kuva ja kaiuttimista tuleva ääni. Tämä on paradigmaattinen esimerkki ihmisen esineellistämisestä, minkä teknologia tekee tässä puolestamme. Elävä ihminen muuttuu tulitikkuaskin kokoiseksi kuvaksi ruudulla. Elävä ääni vivahteineen muuttuu kaiuttimista tulevaksi välillä katkeilevaksi meluksi.

Toisaalta etäyhteys myös näyttää elävän kanssakäymisen ulottuudet. Ne huomaa helpommin, kun ne eivät ole läsnä. Teknologisessa kontaktissa eivät välity normaaliin kanssakäymiseen kuuluvat keholliset vivahteet, jotka ovat kuitenkin kaiken kommunikaation ydintä: pienet eleet, hienovaraiset ilmeet, äänen sävyt, kehon asennot ja liikkeet. Silloin myöskään tunne ei välity ja samalla myös innostusta on vaikea, miltei mahdoton siirtää. Samoin spontaani vastavuoroisuus jää kokonaan puuttumaan. Kanssakäyminen on mielenkiintoinen sanakin. Kanssakäyminen on yhdessä kävelemistä. Se vaatii toteutuakseen elävän ja liikkuvan kehon. Vain kehollisina olentoina voimme käydä yhdessä.

Teknologia myös sitoo opettajan tuolin ääreen istualleen ja riistää häneltä mahdollisuuden normaaliin liikkeeseen. Itselleni esimerkiksi on tärkeää luennoidessa päästä rauhassa kävelemään tilassa edestakaisin. Ilman vapaata kehon liikettä, myöskään ajattelu ei virtaa vapaasti. Kun teknologisessa vuorovaikutuksessa litistetään keho ruudun kuvaksi, menetetään iso osa vuorovaikutuksen perustavista elementeistä.

Minulta aina silloin tällöin pyydetään asahi-ohjaajakurssia verkkokurssina. En ole siihen lähtenyt, koska mielestäni erityisesti taitoja ei pitäisi opettaa verkon kautta. Taitojen opiskelussa opettajan pitää pystyä välittämään taitonsa kehomielestä kehomieleen. Monissa idän perinteissä tämä on tärkein taidon opetustapa. Niissä opettaja ei välttämättä selitä kovin paljon, hän siirtää omaa taitoaan itse tekemällä. Taidon siirto tapahtuu suoraan ihmiseltä ihmiselle ja teknologia ei voi välittää tätä suoraa taidon siirtoa. Tästä syystä opettajan läsnäolo on välttämätön. Monissa taidoissa tähän liittyy myös kosketuksen välttämättömyys. Opettaja opettaa myös hienovaraisella kosketuksella. Tähän teknologia ei tietenkään taivu.

Teknologian kautta opettamiseen liittyy siis monia vaaroja. Jos tämä opettamisen tapa yleistyy, se tarkoittaa välttämättä opetuksen ohentumista ja välitettävän tiedon ja taidon kaventumista. Se voi olla katastrofaalista tässä aina monimutkaisemmaksi käyvässä maailmassamme. Toisaalta tiedon ja sen välityksen ohentuminen ja pinnallistuminen ovat aikamme ilmiöitä, johon etäopetus helposti uppoaa. Kun tekstiviestit ja sähköpostit tulivat käyttöön, huomattiin, että tällainen kommunikaatio aiheutti paljon väärinkäsityksiä, koska viestit eivät kyenneet välittämään tunnetta. Sama tapahtuu nyt tässä etäopetuskokeilussa. Ehkä kohta tehdään sama, kuin silloin, että meeting-ohjelmiin tulee isoja emoji-painikkeita, joista voi läväyttää ruudulle välillä ison hymyn.  Tai saattaa olla, että on jo todellisuutta. En tiedä.