Viimeisen kolmenkymmenen treenivuoteni aikana olen paljon pohtinut kiinalaisissa kamppailutaidoissa tehtävää eroa ”ulkoisiin” (waijia) ja ”sisäisiin” (neijia) kamppailutaitoihin. Joskus jo 90-luvulla käsittelin asiaa Zenshindojon ”Huomioita”-lehdessä useaan kertaan. Silloisten kirjoitusteni pääajatus oli, että ei ole mitään sisäisiä tai ulkoisia taitoja sinänsä, vaan kyse on harjoitusprosessin kuvauksesta, sen suunnasta. Ulkoisissa taidoissa edetään ulkoisesta voimasta kohti sisäistä voimaa, sisäisissä taidoissa päinvastoin. Kummatkin tekemisen tavat jäävät puutteelliseksi, jos tätä prosessia ei viedä loppuun. Karate on tyypillinen Shaolin-perustainen ”ulkoinen” taito ja sen harjoitusmetodit painottivat ja varmaan edelleen painottavat nk. ulkoista voimantuottoa. Olin noihin aikoihin, tai itse asiassa 80-luvun puolessa välissä, löytänyt tai-chin ja sen kautta nk. sisäiset harjoitusmenetelmät. Yritin tuoda niitä silloin osaksi karatea, koska ajattelin, että karaten harjoitusprosessi pitää täydentää sisäisillä harjoituksilla, jotta se tulisi täydeksi (Ks. ”Zen-karate”). En ollut tässä ajattelussa yksin, monet kiinalaiset opettajat olivat samaa mieltä kanssani ulkoisen ja sisäisen suhteesta.

Yi quanin kohdalla ei ole ollenkaan itsestään selvää, kumpaan luokkaan, siis neijia vai waijia, se tulisi sijoittaa. Useimmiten siitä puhutaan sisäisenä taitona, koska siinä korostetaan mielen tai tahdon merkitystä harjoittelussa. Kiinalaiset pitävät sisäisissä taidoissa keskeisinä periaatetta, että niissä ”yi johtaa qitä” eli mieli johtaa voimaa. Kannattaa samalla kuitenkin muistaa, että yi quanin perustaja kuvaa kirjoituksissaan (”The right path of yiquan”)  yi quanin lähtökohdaksi Shaolinquanin qigong-harjoituksen: yijinjingin, mikä on harjoitus ”jänteiden ja lihasten” muuttamiseksi.  Samoin kannattaa muistaa, että yi quanin perusharjoitus, oikeastaan sen keskeisin harjoitus, on zhan zhuang, seisominen, jota tehdään yleisesti sekä sisäisissä että ulkoisissa koulukunnissa. Seisomisharjoitus on kehon voimaa kasvattava kehonpainoharjoitus, jota kiinalaisissa kamppailutaidoissa on hyödynnetty satoja vuosia. Seisomisharjoitukseen otetaan yi quanissa ”sisäinen” elementti mielikuvien avulla. Kaikki jotka ovat vähänkään tutustuneet zhan zhuang -harjoitteluun tietävät, että kyse on raskaasta fyysisestä harjoituksesta, missä keho totutetaan kannattelemaan käsien painoa pitkiä aikoja mahdollisimman rennolla tavalla. Tämä aiheuttaa prosessin, missä kehon rakenteet liittyvät optimaalisella tavalla yhteen tehtävän suorittamiseksi. Paikallinen lihasvoima antaa hiljalleen periksi koko kehon yhdistetylle voimalle.

Sisäisen ja ulkoisen ero kuvataan usein juuri eroksi paikallisten lihasten ja koko kehon lihasten ja rakenteiden käytöllä. Tämä on huono jako. Missään ulkoisissakaan taidoissa ei pyritä liikkumaan vain paikallisilla lihaksilla. Aloittelijan liike tosin voi toteuttaa tätä, mutta harjoitusprosessissa pyritään aina vapauttamaan voimaa koko kehosta, oli kyse mistä tahansa koulukunnasta.

Mutta nyt tämän lyhyen johdannon jälkeen asiaan eli voiman harjoitteluun. On yleisesti tiedossa oleva kiinalaisten sisäisten taitojen ”salaisuus”, että kun olet päässyt taidossa pidemmälle, lisäät harjoitteluusi painot, jopa raskaat painot. Tie siis kulkee sisäisestä kohti ulkoista. Sama periaate piilee ulkoisten taitojen puolella. Pidemmälle ehtineet keskittyvät enemmän sisäisiin harjoituksiin, koska ulkoinen voima on jo rakennettu. Kummassakin taidoissa pitää huomata, että nykyihminen, joka istuu päivät päästään tietokoneen ääressä, ei ole fyysisesti valmis minkäänlaiseen tekniikkaharjoitteluun. Perusvoima pitäisi rakentaa ensin tai ainakin heti alussa tekniikkaharjoituksen rinnalla. Tällaisia asioita kiinalaisten ei tarvinnut pohtia. Kamppailutaidon harjoittajat olivat luonnollisella tavalla voimakkaita, koska he elivät yhteiskunnassa, missä fyysinen työ oli yksi elämän edellytys. Fyysisen työn harjoittamalla keholla oli helppo astua niin ulkoisten kuin sisäisten koulukuntien tielle. Nyt se ei käy niin vain, kun nuoret miehet ja naiset eivät pysty enää vetämään edes yhtä leukaa.

Sama pätee yiquanin harrastajiin. Perusneuvoni aloittelijoille sekä yiquanissa että karatessa on, että käyttäkää alussa rauhassa muutama vuosi lihasvoiman ja peruskestävyyden harjoitteluun. Yleisenä ohjeena sanoisin, että ainakin vielä 60-vuotiaana pitäisi pystyä vetämään kymmenkunta leukaa, tekemään yhden käden etunojapunnerruksen ja yhden jalan pistoolikyykyn. Nuorempana tietysti monta. Ilman tätä voimatasoa on turha kuvitella saavuttavansa korkeaa tasoa missään kamppailutaidossa, oli se ulkoinen tai sisäinen. Kestävyyspuolella riittää, että pystyy juoksemaan kympin lenkin halutessaan.  Tällaisen kestävyystason saavuttaminen vie vain muutaman kuukauden.

Sitten yiquanin voimaharjoitteluun. On kaksi tapaa lisätä painon ja sen kautta voiman elementtiä harjoituksiinsa. Toinen tapahtuu ilman ulkoista painoa, siis kehon painon avulla ja toinen ulkoisilla välineillä. Sekä vartalon että käsien painoa ja sen kautta harjoituksen rasittavuutta voidaan lisätä ottamalla laajempia asentoja. Olemme tottuneet yleensä seisomaan suhteellisen lyhyissä ja kapeissa asennoissa ja kädet suhteellisen lähellä kehoa. Jalkojen rasitusta voidaan lisätä ottamalla matalampia asentoja. Hyviä esimerkkejä tästä ovat ”tiikerin” ja ”lohikäärmeen” asennot, joissa voidaan laskeutua hyvinkin alas, jolloin jalkojen rasitus kasvaa isoksi. Kannattaa myös tiedostaa, että yiquanin perusharjoitusten tekemisen tapa oli juuri tämän tapainen, laaja ja syvä, vielä 1900-luvun alkupuolella. Muistan jostain lukeneeni, että WXZ suosi aluksi matalia ja laajoja asentoja juuri siksi, että ne tuottavat voimaa. Vasta vanhemmilla päivillään hän alkoi seistä suppeissa ja kapeissa asennoissa. Tässäkin näkyy siis tie ulkoisesta kohti sisäistä. Yao Zongxun (Zhangin opettaja) taisi viedä tämän kehityksen nykyiseen muotoonsa.

Kun Jan Diepersloot opetti meille 90-luvun puolessa välissä Han Xing Yuanin yiquania, hänen opettamassaan zhan zuang -asentojen sarjassa oli asennot, jossa seistiin kädet suorina edessä sekä sivuilla. Käsien ojentaminen käytännössä suoriksi lisää niiden painon tuntua huomattavasti, koska käden painopiste siirtyy kauemmaksi olkanivelestä eli kannattelun tukipisteestä. Kyse on samasta asiasta kuin miltä tuntuu kannatella metrin pituista keppiä keskeltä tai sen päästä. Kontaktipisteeseen kohdistuva vääntövoima on täysin toinen. Tämä on tapa, miten lisäämme käden painoa ilman välinettä: tekemällä laajempia asentoja. Toisaalta, kun haluamme keventää harjoituksen rasitusta, supistamme asentoa.

Toinen tapa on ottaa mukaan ulkoinen paino. Kirjoitan tästä nyt siksi, että olen tutkinut itse seisomista sekä pienten että vähän isompien painojen kanssa. Isommista painoista puhun ehkä myöhemmin, mutta nyt muutama sana harjoittelemisesta kevyen painon kanssa. Tarkoitan tässä kevyellä painolla muutaman sadan gramman painoja ja ehkä maksimissaan noin kilon. Hyvä väline on puinen keppi. Itse käytän noin 120 cm pitkää keppiä, jonka paino voi vaihdella noin 400 – 600 gramman välillä.

Kannattaa huomata, että jos seison kädet rinnan edessä pallon ympärillä normaalissa ”pitele palloa” (cheng bao) –asennossa, ja lisään tähän asentoon esimerkiksi puisen kepin, joka painaa noin 500 grammaa (kuva 1), rasitus on aika lailla sama kuin asennossa, jossa seison ilman painoa, mutta kädet eteen suoriksi ojennettuna.  Tämä tarkoittaa, että näiden kahden harjoituksen välillä ei ole siis käytännössä mitään eroa, vaikka toinen tehdään ilman ”ulkoista” välinettä, toinen ulkoisen välineen kanssa. Tällä huomautuksella haluan sanoa, että kyse on vain eri tavoista säädellä rasitusta, ei sen kummemmasta. Ero tulee siitä, että kevyen apuvälineen kanssa tästä säätelystä tulee helpompaa ja sitä voidaan tehdä huomattavan monipuolisesti.  Silloin myös pelkkä käsien paino ei rajoita sitä, minkälaiseen rasitukseen kehon halutaan reagoivan. Väline siis ei sinänsä tee ”sisäisestä” harjoituksesta ”ulkoista”.

  Kuva 1.

Yi quan on tutkimista. Zhang zhuan on sen tutkimista, miten keho reagoi, kun seisomme pitkiä aikoja erilaisissa asennoissa erilaisia voimia tutkien. Nämä voimat otetaan kahdesta suunnasta: 1. kehon omasta ja käsien painosta ja 2. mielikuvista. Kehon ja sen raajojen paino on staattinen maan vetovoiman suuntaan pyrkivä voima, joka herättää reaktiovoiman, jota lihashermojärjestelmämme kannattelee. Tätä voimaa voimme säädellä kahdella tavalla, kuten edellä totesin: 1. asentojen laajuudella ja 2. ulkoisella välineellä (paino, keppi, miekka jne.) Mielikuvan voimaa säätelemme samalla tavalla kuvittelemalla erisuuruisia vastuksia: höyhenestä vuoriin, kuuhun ja planeettoihin asti. Monipuolinen harjoitus käyttää kaikkia näitä menetelmiä.

Perussääntö on siirtyä ulkoisiin välineisiin vasta, kun zhan zhuang -harjoitusta on tehty muutama vuosi niin, että on jo kokemus seisomisesta koko kehon voimalla ja on selkeä ymmärrys ja kokemus siitä, mitä koko kehon yhtenäisyys tarkoittaa. Sen jälkeen voi ja kannattaa tutkia seisomista esimerkiksi puisen kevyen kepin kanssa. Se lisää seisomisen intensiivisyyttä monella tavalla. On itse asiassa aika mielenkiintoista huomata, miten pienikin paino muuttaa heti seisomisen laatua. Tapahtuu voiman lisääntymistä, kehotietoisuuden laajentumista, vahvistuvaa juurtumisen tuntua, koko kehon elävöitymistä uudelle tasolle. Tutki kepin kanssa kaikkia mahdollisia zhan zhuangin asentoja. Kun kannattelet palloja, kepin voi asettaa peukaloiden hankaan. Kun kämmenet ovat alaspäin, aseta keppi etu- ja keskisormen juureen rystystä vasten, niin huomaat mielenkiintoisen vaikutuksen sormissasi. Tutki monipuolisesti ja eripituisia aikoja. 5-20 minuuttia asennossa on hyvä neuvo, asennosta riippuen.

Ai niin, aina pitää viitata myös lähteisiin, että ei tule ajatus, että olisin keksinyt jotakin päästäni. Innostuin näistä kuvioista leikittyäni lyhyen puukepin kanssa pari vuotta kehitellessäni keppi-asahia, mutta zhan zhuangia kevyiden painojen kanssa kuvaa DK Yoo kirjassaan ”Cham Jang Gong” (= zhan zhuang koreaksi). Hän ei käytä keppiä vaan pieniä palloja tai käsipainoja.

Upotan tähän alle Zenshindojon yiquan ryhmälle tekemäni jouluvideon, missä käyn läpi perusasennot lyhyesti kepin kanssa. Seison asennoissa vain hetken. Videon lopussa teen kepin kanssa myös muutaman shi-li –harjoituksen.