Yiquanissa nk. ”fa-li”, joka tarkoittaa ”voiman vapauttamista”, koetaan usein vaikeaksi asiaksi.  Zhang Changwangin kirjassa ”Yi quan  – tie terveyteen ja hyvinvointiin” asiaa käsitellään vain lyhyesti. On mielenkiintoista, miten kirjan uuteen painokseen (s. 27) on lisätty uusi kappale, jossa fa-lista todetaan mm. näin: ”Se ei sinällään ole yiquanin päämäärä, eikä sen oppiminen sinällään tarkoita mitään erityistä.” Ja: ”Kaikki yiquanin harrastajat eivät opi vapauttamaan voimaa, mutta se ei tee heidän harjoittelustaan yhtään sen epäaidompaa tai vähempiarvoisempaa.”  Painoksien välillä on 11 vuotta, jonka aikana suomalaiset harrastajat olivat yrittäneet asiaa oppia ja ymmärtää ja ilmeisesti oli käynyt niin, että kirjoittajan mielestä tässä ei oltu hyvin onnistuttu, joten hän on katsonut tarpeelliseksi lisätä kirjaan tämän kaltaisia huomautuksia. Eli jos asiaa ei opita, niin itse asiassa asia ei edes ole kovin tärkeä. En itse ajattele näin. Ennemminkin ajattelen, että jos jotakin asiaa ei ole opittu, syytä on haettava ymmärryksestä tai metodista. Ymmärryksellä tarkoitan sitä, että on mahdollista, että sitä, mitä pyritään oppimaan, ei ole oikein ymmärretty. Tai sitten on niin, että metodi ei ole hyvä. Kummatkin erikseen tai molemmat yhdessä ovat mahdollisia.

Olen kirjoittanut fa-lista ja siihen liittyvistä prosesseista paljon tässäkin blogissa, enkä palaa niihin enää. Haluan vain nostaa esiin vielä muutaman asiaan liittyvän näkökulman, jotka saattavat auttaa asian kanssa painiskelevia harrastajia.  Saadakseni asiaan järjestystä, kokoan tähän muutaman teesin ja pyrin perustelemaan niitä. Samalla tulee toivottavasti analysoitua myös sitä, miksi fa-li koetaan ongelmalliseksi. Tässä nämä teesit:

1. Jos et ymmärrä, mitä fa-li tarkoittaa, et voi oppiakaan sitä.

2. Yiquanissa ei ole mitään sellaista voimankäytön tai fa-lin tapaa, mitä muissa kamppailutaidoissa ei olisi.

2. Ei ole mitään ”pelkkää” fa-litä, joka ei liittyisi johonkin kamppailutekniikkaan.

3. On yhtä monta erilaista fa-litä, kuin on kamppailutekniikkaakin.

4. Neuvo: käytä myös lyhyttä keppiä (120 cm) tekniikkaharjoittelussa, niin opit helpommin, mitä kahden käden fa-li tarkoittaa.

1. Selvitä itsellesi, mitä ”voiman vapauttaminen” tarkoittaa. Tämä on oikean ymmärryksen peruslähtökohta. Jos ymmärrämme asian väärin, tavoittelemme väärää asiaa, jolloin oppimisprosessikin menee pieleen. Fa-li tarkoittaa suomeksi ”voiman vapauttamista” tai ”voiman vapauttamista räjähtävästi”. Länsimaisin termein asiaa kutsutaan ”nopeusvoimaksi” ja ” räjähtäväksi voimaksi”. Kyse on hermolihasjärjestelmän kyvystä tuottaa mahdollisimman suuri voima lyhyessä ajassa. Voima tuotetaan jännittämällä nopeasti lihaksia, jotka sen jälkeen rentoutuvat.

Yiquan on kamppailutaito, jolloin siinä ilmaisu tarkoittaa räjähtävän voiman tuottoa kamppailutilanteessa, tarkemmin kamppailutekniikassa. Kaikissa kamppailutaidoissa kamppailun tekniikoita ovat iskut, potkut, heitot, murrot, väännöt jne.  Aina kun teemme minkä tahansa tällaisista tekniikoista, vapautamme siinä voimaa ja yleensä aika nopeasti.  Eli jokainen kamppailutekniikka sisältää voiman vapauttamista. Ilman voimaa ei ole tekniikkaa eikä tekniikkaa ilman voimantuottoa.

Yiquanin erikoisuus on, että tämä kamppailutekniikan voimantuotto on ikään kuin eristetty ja prosessoitu omaksi harjoituksekseen. Tämä on sekä yiquanin vahvuus että sen heikkous. Positiivista on, että se mahdollistaa voiman tuoton ja siihen liittyvän koko kehon biomekaniikan harjoittelun systemaattisesti ja ikään kuin kehittyvänä prosessina. Sen heikkous on, että prosessi ja ajatustapa on niin abstrakti, että se aiheuttaa harrastajalle jopa ymmärtämisvaikeuksia.

Yksi perustava virheajatus on, että olisi olemassa voiman tuotto, joka on irrallaan tekniikasta. Ei ole olemassa mitään fa-lita, tai voimantuottoa, joka olisi tekniikasta/ muodosta/ liikkeestä irrallinen. On vain erilaisia tekniikoita, joihin se liitetään. Käytän nyt käsitettä ”tekniikka” tässä hyvin laajassa merkityksessä. Viittaan sillä liikkeeseen, millä on jokin tarkoitus. Kun nostan kahvikupin huulilleni, kyse on ”kahvikupin nostamien tekniikasta”. Silläkin on oma voimankäytön tapansa.

On siis erilaisia kamppailutekniikoita, joissa voimaa tuotetaan eri tavoin. Yksi tärkeä muuttuja tässä on tekniikan liikkeen pituus. Jos harjoittelemme fa-lita zhan zhuang -asennossa, jolloin pyrimme jännittämään ja rentoutumaan ikään kuin 0-pituisessa liikkeessä, sekin on kamppailutekniikka, jota kaikissa kamppailutaidoissa käytetään, kun otetaan vastaan vaikkapa isku vartaloon. Silloin pitää nopeasti jännittää koko keho. Toinen tärkeä muuttuja on voiman vapauttamiseen kuluva aika. Iskussa se on lyhyt, esimerkiksi heittotekniikassa pidempi. Jokaisella tekniikalla on siis oma voiman vapauttamisen tapansa. Samoin jokaisella lajilla on omansa, jotka painottuvat: tenniksellä on omansa, judolla on omansa, joka on eri kuin nyrkkeilyllä jne.

On tärkeää tiedostaa, että yiquanin fa-li, eli voiman vapauttaminen esimerkiksi lyönnissä on sama asia, kuin se tapa, miten länsimainen nyrkkeilijä vapauttaa voimansa iskun osumahetkellä.  Tämän takia säkkiharjoittelu on myös yiquanin harrastajalle aivan olennaista. Jos haluaa oppia oikeaa voiman käyttöä tekniikassa, eikä siis vain huidottaessa ilmaan, sitä on testattava kohteeseen. On aistittava, miten koko keho jännittyy iskun osuessa kohteeseen, ja miten koko kehon massan liikevoima siirtyy myös kohteeseen. On myös muita tapoja välittää voimaa kohteeseen, kuten ballistinen liike jne., mutta en mene tässä tällaisiin yksityiskohtiin.

2. Huomaa, että jokainen yiquanin seisonta-asento ja erityisesti shi-li-harjoitus on kamppailutekniikka. Ne eivät ole pelkästään ”muotoja”, joissa harjoitellaan koko kehon voiman yhdistämistä tai voiman liikuttamista kuuteen suuntaan. Kaikkiin yiquanin ”muotoihin” liittyy iso joukko kamppailusovelluksia, jotka pitää nähdä, jotta voi harjoitella niihin liittyvää voimantuottoa järkevällä tavalla. Huomaa myös, että voimantuottoon liittyy aina kaksi asiaa: oikea biomekaniikka, joka palautuu kehon avautumisen ja sulkeutumisen mekaniikkaan ja toisena kehon jännittäminen, kun voimaa vapautetaan. Kolmantena tietysti mielen käyttö, asentoihin ja muotoihin liittyvä asenne, joka on yiquanin kannalta aivan olennainen ja joka myös usein määrittelee koko muodon. Kamppailun tekniset muodot ovat yhteisiä monille kamppailutaidoille.

Yiquanin kamppailutekniikoista on huomattava, että ne ovat yleensä aina kahden käden tekniikoita. Jokainen asento (zhan zhuang) ja voimankoitto-harjoitus tehdään kahdella kädellä. Samoin yiquanin ”nyrkit” eli lyöntiharjoitteet. Eli kun nopeutat shi-lin kohti fa-lita, on kuviteltava, mistä tekniikasta on kyse ja käytettävä voimaa tekniikan eli sovelluksen vaatimalla tavalla. Kummatkin kädet tuottavat voimaa. Niiden voimien suunnat voivat vaihdella riippuen tekniikasta.

3. On monia erilaisia tapoja käyttää voimaa riippuen siitä mitä tehdään. Ne ovat kaikki ”voiman vapauttamista”. Tekniikoita voidaan luokitella monin tavoin ja kaikkiin niihin liittyy useita erilaisia voiman käytön tapoja. Esimerkiksi kädellä voi lyödä lävistävästi tai ruoskamaisesti ja voima vapautetaan niissä eri tavalla. Samoin lyönnin pituus vaihtelee tilanteesta riippuen. Ei ole vain lyhyeen tekniikkaan perustuvaa kamppailutaitoa. Yiquankaan ei ole sellainen. Kyynärpääiskuun vapautetaan voimaa eri tavalla kuin polvipotkuun, kyynärlukkoon eri tavalla kuin jos vastustaja kaadetaan jalkapyyhkäisyllä. Eli: on yhtä monta erilaista fa-litä kuin on kamppailutekniikkaakin.

4. Käytä lyhyttä keppiä kokeaksesi, miten voima tuotetaan kummastakin kädestä.  Esimerkiksi shi-li ”lankulla” eteen ja taakse antaa kepillä tekniikaksi poikittaisen iskun. Sivuvoima antaa iskun sivulle kepin päällä jne. Tämä harjoitustapa opettaa hyvin, miten kädet työskentelevät yhdessä. Erityisen hyödyllistä on harjoitella kepillä liikkeitä, missä käsien voiman suunta on eri. Vaikkapa isku kepillä ylhäältä alas miekan tavoin on tässä hyvä. Kun harjoittelet voiman vapauttamista tekniikkaan, tee sitä säännöllisesti myös erilaisten lyhyen kepin iskujen avulla. Tutki kaikkia suuntia. Hyvä idea on tehdä kepin päällä ensin ympyröitä (shi-li) ja vapauttaa voima sitten johonkin suuntaan tangentille.