Blog Image

Huomioita

Pitkä huomio asennoista ja niissä olemisesta

Kehotietoisuus Posted on Tue, September 12, 2017 13:34:43

Aluksi

On
olemassa useampi sellainen outo perinne tai menetelmä, jossa ihmiset haluavat olla
liikkumatta paikallaan pitkiä aikoja. Olen itse harjoittanut niistä monia ja
viime aikoina olen taas yrittänyt ajatella asiaa tarkemmin. Mikä pistää meidät
istumaan tyynyllä pitkiä aikoja tai seisomaan ”kannattele palloa rinnan edessä”
–asennossa? Zen-perinteessä istumme
tyynyllä jalat ristissä, kädet zen-mudrassa ja keskitymme hengitykseen ja kehon
liikkumattomaan asentoon. Samalla tavalla yi quanissa ja monissa muissa
kiinalaisten kamppailutaitojen ja qigongin perinteissä seistään pitkiä aikoja
kannatellen mielikuvapalloa rinnan edessä tai ottamalla erilaisia eläinten
asentoja.

Lukiessani nykyisistä nk. ”uusamanistisista” koulukunnista
opin, että toinen suuri koulukunta, jonka on perustanut yhdysvaltalainen
antropologi Felicitas Goodman, perustaa oppinsa ja transsitekniikkansa
vanhoihin rituaaliasentoihin, joissa pysytään liikkumattoman viidentoista
minuutin ajan. Goodman on kehittänyt tai omasta mielestään löytänyt arkaaisen,
jo tuhansia vuosia samanistisissa perinteissä käytetyn transsiin vaipumisen
tavan, jossa ollaan liikkumatta asennossa ja samalla kuunnellaan rummun tai
helistimen rytmiä. Hän kertoo kokeidensa perusteella löytäneen, että 200-210 iskua
minuutissa on paras rytmi transsin synnyttämiseksi. Hän on kerännyt vanhoista
kalliopiirroksista, vanhojen kulttuurien kivipatsaista ja muista säilyneistä
figuureista asentoja, jotka hän tulkitsee kuvaavan näiden kulttuurien
rituaaliasentoja, joiden tarkoituksen on ollut muuntuneen tietoisuuden tilan
saavuttaminen.

Goodman on monella tapaa mielenkiintoinen hahmo, jonka
antropologisista tutkimuksista näyttäisi olevan tiede kaukana. Remeksen
väitöskirja, jota vähän avasin edellisessä blogissani, antaa hyvän kuvan
Goodmanin metodista. Luin hänen oppilaansa Belinda Coren kirjan Ecstatic Body
Postures, jossa Goodmanin kehittämä metodi kuvataan yksityiskohtaisesti ja myös
39 vanhoihin patsaisiin ja kuviin perustuvaa asentoa. Myös Core, vaikka
koulutukseltaan tohtori, suhtautuu asentoihin ja niiden kautta koettaviin
samanistisiin matkoihin täysin kritiikittömästi. Mutta täytyy muistaa, että
Goodmanin menetelmä on hyvin tuotteistettu ja markkinoitu tuote, kohtuullisen
puhdasta liiketoimintaa, mikä naamioidaan henkisyyden ja tieteellisyyden
kaapuun. Samaa, mitä tapaamme nykyaikaisten länsimaisten
mindfulness-sovellutusten puolella. Goodman ja Core kannattavat kummatkin
käsitystä, että menetelmällä aikaan saadussa samanistisessa matkassa kohdataan
ja kommunikoidaan oikeasti henkimaailmassa asustavien henkien, vainajien,
esi-isien ja muunlaisten oppaiden kanssa. Toisaalta amerikkalaisessa
uskonnollisessa viitekehyksessä tämä ei kai ole mitään ihmeellistä. Tieteen ja
uskonnon erottaminen ei monelle amerikkalaiselle onnistu.

Goodman jakaa kuvaamansa asennot seuraaviin kategorioihin
niiden tuottaman transsin perusteella. On olemassa: 1. parantavaa transsia tuottavat asennot; 2.
ennustavaa transsia tuottavat asennot, jotka tuovat meidät lähemmäksi totuutta;
3. metamorfoosia eli toiseksi muuntumista tuottavat asennot, voit muuttua
esimerkiksi karhuksi tai linnuksi; 4. henkimatkan tuottavat asennot, jossa
voidaan matkustaa kolmessa maailmassa: keskimaailmassa, alamaailmassa ja
taivaassa ja 5. initiaatiotranssi, jossa käydään läpi henkilökohtainen kokemus
kuolemasta, jossa kuolema ymmärretään elämän ja kuoleman kiertokulun kautta,
jatkuvan muutoksen kautta.

Vaikka en hyväksy Goodmanin perusideoita, hänen
ajatuksissaan on kuitenkin paljon mielenkiintoista ja tutkimisen arvoista. Yksi
mielenkiintoinen piirre on, että esimerkiksi monet Goodmain asennot ovat samoja
tai suunnilleen samoja, joita käytetään zen-perinteessä, joogassa ja yi
quanissa. Perusidea siitä, että pitkiä
aikoja samassa asennossa oleminen tuottaa erilaisia tietoisuuden tiloja, on
mielenkiintoinen ja luultavasti pitää paikkansa, mutta missä määrin, on eri
asia.

Toinen paikka, missä törmäsin asennoissa olemiseen, oli
Aamulehden kirjoitus, jossa käsiteltiin liike- ja tanssiterapiaa. Jutussa tuli
esiin, ja siitä oli myös kuva, nk. mielihyväasento, jossa ”tarkoitus on löytää
itselle rauhaa ja hyvää oloa”. No, kaikki ne asennot, joita olen eri perineissä
harjoittanut, tuottavat harjoittajalleen ilman muuta ”rauhaa ja hyvää oloa”. En
tiennyt että kehoterapioissa hyödynnetään samaa ideaa. Tosin ei ihan samaa.
Valitettavasti kirjallisuutta tästä aiheesta on vaikea löytää, koska asentojen
terapeuttista vaikuttavuutta selittäviä ja arvioivia tutkimuksia ei ilmeisesti
ole olemassakaan. Puhumme nyt siis tutkimuksellisesti neitseellisestä alueesta
(tutkijat huom!). Kysyin artikkelissa haastatellulta tanssiterapeutilta
tarkennusta jutussa kuvatusta asentoharjoituksesta ja sainkin selventävän
vastauksen.

Tanssiterapeutti
Päivi Pylvänäinen kertoi minulle, että ”Tanssi-liiketerapiassa
mielihyväasennon idea liittyy keskeisimmin siihen, että ihminen voi itse
aktiivisesti etsiä oman mielihyväasentonsa. Sitä siis ei anneta valmiina
muotona, vaan kukin löytää omansa. Ydinajatus on siinä, että on oikeus etsiä
keholla hyvää asentoa, ja hakeutua kehollaan sellaiseen, mikä itselle tuntuu
turvalliselta, kannattelevalta ja nyt-hetken tarpeisiin sopivalta.”

Edelleen hän tarkensi ideaa seuraavasti: ” Mielihyväasennon
idea linkittyy myös traumaterapiastakin tuttuihin turvapaikkaharjoituksiin,
joissa pyritään aktiivisesti kehittämään taitoa suuntautua ympäristöön ja omaan
olemiseen sitä kautta, että siinä voi olla turvallista olla. Usein näissä
harjoitteissa keskeisenä mukana on maadoittuminen, eli etsiytyminen kehossa
sellaisiin asentoihin, joissa voi olla niin, että tuntee tuen, jonka saa
alustasta, ja voi tuntea oman hengityksensä virtauksen. Kyllähän näissä on
mukana se, että keho toimii tai liikkuu sellaisilla tavoilla, että autonominen
hermosto tyyntyy/tasapainottuu.”

Tässä on niin paljon tuttua siihen, mitä olen oppinut zenin
tai yi quanin kautta, joissa tosin asennot ovat annettuja, perinteisiä, ei
itsestä lähtöisin. Olen FK-ohjelmani liikesarjoissa yhdistänyt liikettä ja
liikkumattomuutta ja jossain määrin käyttänyt myös ei-perinteisiä asentoja,
mutta tämä tanssiterapian idea, jossa asento on omalähtöinen, sai minut
ajattelemaan uudella tavalla. Idea liittyy myös yi quaniin, jossa pitkän
harjoittelun jälkeen perinteiset asennot voidaan ikään kuin murtaa. Edistyneet
harjoittelijat voivat ”seistä” periaatteessa missä asennossa vain. Edistyneellä
tasolla yi quan avautuu eräänlaiseksi improvisoiduksi tanssiksi, missä liikettä
tai asentoa ei ole ennalta määrätty.

Joitakin asentoihin
perustuvia menetelmiä/ perinteitä

Yritän seuraavassa tarkastella, mitä yhteistä tällaisilla
asentoon liittyvillä harjoituksilla, menetelmillä tai perinteillä voisi olla ja
mitä näkökulmia niihin voisi ottaa.
Mainitsin edellä neljä harjoitustapaa, joita ovat siis:

A Meditaatioperinteet, esimerkkinä zen ja jooga

B Aasialaiset kamppailutaitojen perinteet, esimerkkinä yi
quan ja taiji

C Rituaaliasennot, Goodmanin asennoilla aiheutettu ”matka”

D Tanssi- ja liiketerapian ”mielihyväasento”

Kun tarkastelen näitä, mieleeni tulee vielä kaksi
harjoitustapaa, joissa asento on keskeisessä roolissa. On olemassa asentoa
korostavia somaattisia menetelmiä, kuten Alexander-tekniikka. Tekniikassa ei
kuitenkaan harjoiteta pitkään asennossa seisomista/istumista/makaamista, vaan
kyseessä on enemmän dynaaminen menetelmä, jossa korostetaan kehon hyvää
linjausta asennon perustana, joka saadaan aikaan vapauttamalla jännityksiä
pään, kaulan ja rintakehän alueelta ja tiedostamalla kehon ja mielen erilaisia
reaktiivisia malleja. Kyse on hyvin monimutkaisesta prosessista, ei vain
tietyssä asennossa olemisesta.

Toisena asentoa käyttävänä menetelmänä tulee mieleeni
erityisesti yhdysvaltalaisen sosiaalipsykologin Amy Cuddyn lanseeraama ja
tutkima nk. ”voima-asentojen” menetelmä. Voima-asentoja on myös jonkin verran
tutkittu sekä psykologian, mutta myös lääketieteen keinoin. Voima-asennon idea
on, että ottamalla vain vähäksi aikaa, vaikkapa muutamaksi minuutiksi kehon
avoimen, voimaa ilmaisevan asennon, se voimauttaa koko ihmisen. Cuddy teki
tutkimuksia, joissa työhaastatteluun menevät opiskelijat ottivat erilaisia
voima-asentoja muutaman minuutin ajan. Osoittautui, että he pärjäsivät
työhaastattelussa paremmin kuin kontrolliryhmä, joka ei ottanut näitä asentoja tai
otti suljettuja, voimattomuutta ilmaisevia asentoja. Kaikkia Cuddyn tutkimustuloksia ei ole
kuitenkaan voitu toistaa ja menetelmän vaikutukset ovat edelleen
kiistanalaisia.

1. Asennon kesto

Yhdeksi lähtökohdaksi kaikissa näissä tekniikoissa voimme ottaa,
että asento toimii harjoituksena, jonka avulla pyritään erilaisiin
päämääriin. Meditaatioperinteissä
harjoitus on ”mielen katselua” ja sen kautta pyritään ymmärtämään mielen tai
kehomielen toimintaa. Lyhyt
harjoitusaika ei tuota tulosta. Oli harjoituksen päämäärä mikä tahansa, kehon
vahvistaminen, mielen rauhoittaminen tai muu, se ei tapahdu parissa minuutissa.
Siksi asennoissa yleensä pysytään pitkään. Meditaatioperinteissä aika voi olla
kerralla 30-45 minuuttia, samoin yi quanin –tapaisissa kamppailutaidoissa.
Goodmanin rituaaliasentoja pidetään 15 minuuttia. Tähän hän on päätynyt omien
kokeilujensa tuloksena.

Tanssiterapian mielihyväasentoa, jonka ihminen valitsee itse
sen mukaan, missä hän kokee olonsa hyväksi ja turvalliseksi, tekee mieli lähestyä
arkisen esimerkin kautta. Kun menen nukkumaan, asetan yleensä itseni oikealle
kyljelle, jalat koukkuun, oikea käsi pään ja tyynyn alle, vasen käsi lepää
rentona edessäni patjalla. Tämä on suunnilleen jokailtainen rutiinini. Otamme
nukkumaan mennessämme miellyttävän asennon, jossa meidän on hyvä nukahtaa.
Jäämme sitten tähän asentoon pitkäksi aikaa. Asennon tarkoituksena on muuttaa
tietoisuutemme tila valvetilasta unitilaan. Eli asento on tässäkin tarkoitettu
muuntuneen tietoisuuden tilan saavuttamiseksi. Me opimme ehdollistamaan itsemme
asentoihin, jotka tuottavat helpoimmin unen. Yritämme sitten viipyä tässä
asennossa vähän pidempään ja antaa unen tulla. Jatkuva asennon muuttaminen ei
tuota unta. Tietenkin voimme sitten
muuttaa asentoa, ikään kuin yrittää toista, mutta siihenkin sitten jäämme
lepäämään liikkumatta. Mielihyväasennon idea muistuttaa mielestäni tällaista
arjen hetkeä. On helppo nukahtaa turvallisesta ja miellyttävästä asennosta.
Joskus polven nostaminen ylös ja käsien kietominen säären ympärille rauhoittaa
mielen.

2. Hengitys

Ulkoisesti liikkumaton keho on aina sisäisesti liikkeessä.
Hengityslihakset toimivat ja kuljettavat ilmaa keuhkoihin ja sieltä pois.
Liikkumaton asento onkin aina suhteellinen, emme koskaan ole täysin
liikkumatta. Kun olemme asennossa vähän pidempään, tulemme yleensä tietoiseksi
hengitysliikkeestä. Erilaisissa asentoihin liittyvissä tekniikoissa
tarkkaavaisuus suunnataan tietoisesti hengitysliikkeeseen. Hengitysliike on
liikettä liikkumattomuudessa, josta tulemme tietoiseksi. Istuen tyynyllä harjoitettavat
meditaatiotekniikat perustuvat yleisesti hengityksen tiedostamiseen. Se on
ensimmäinen keskittymisen kohde. On lukemattomia tapoja viljellä hengitystä.
Myös kamppailutaidoissa hengitys on harjoittamisen kohde. Hengityksen hallinta
liittyy niissä enemmän voiman hallintaan ja voiman vapautukseen, mutta sitä
käytetään myös keskittymisen kohteena.

Myös Goodman käyttää rituaaliasennoista koostuvassa
menetelmässään hengityksen tarkkailua. Hän ohjeistaa aloittamaan rituaalin
niin, että matkaaja keskittyy ensin hengitykseensä ja laskee rauhallisesti
viisikymmentä hengitysliikettä. Näin luodaan keskittynyt ja rauhallinen
ympäristö, missä ekstaasi on helpompi toteuttaa.

Terapeuttisessa mielihyväasennossa hengityksen aistimisella
rauhoitetaan myös mieli. Kun tiedostamme hengitysliikkeen, mieli tyyntyy
luontevalla tavalla ikään kuin itsestään. Tyyni mieli ja rauhallinen hengitys
kulkevat yhdessä. Kun mieli keskittyy hengitykseen, muut ajatukset ovat poissa.
Voidaan keskittyä vain kehon ajattelemiseen.

3. Asentotietoisuus

On monia kehon asennon aistimista kuvaavia käsitteitä, jotka
ovat osin päällekkäisiä, toiset kuvaavat erilaisia asioita. Näitä ovat
kehotietoisuus, asentotietoisuus, asentoaisti, proprioseptiikka, rakennetietoisuus
jne. En mene tässä näihin tarkemmin. On selvää, että kaikissa asentoon
perustuvissa menetelmissä pyritään tulemaan normaalia enemmän tietoiseksi
kehosta. Voidaan puhua
asentotietoisuuden tai rakennetietoisuuden kehittämisestä. Käsittelen tässä
rakennetietoisuutta erikseen, vaikka sitä voidaan pitää asennetietoisuuden
alakäsitteenä.

Kun puhutaan kehon asennon aistimisesta,
asentotietoisuudesta, ollaan asentoon perustuvan harjoittelun ytimessä.
Kaikkien edellä kuvaamieni menetelmien vaikutukset perustuvat ymmärtääkseni
pääasiassa tähän harjoituksen ulottuvuuteen. Voimme tulla enemmän ja enemmän
tietoisemmiksi kehostamme ja sen prosesseista, jolla puolestaan on monia
vaikutuksia. Erityisesti tämä vaikuttaa mielemme sisältöihin. Länsimainen
ihminen on usein paossa kehoaan. Asentotietoisuuden harjoittaminen on kehon ja
kehollisuuden viljelyä. Se on tutustumista siihen, mitä me perustaltamme
ensisijaisesti olemme, elävä ja kokeva keho, joka tekee myös ajattelun ja muun
henkisen toiminnan mahdolliseksi. Olen kirjoittanut paljon tästä tematiikasta
viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Yksi ajatteluni keskeinen teema on
ollut, miten kehotietoisuuden harjoittaminen asettaa egotietoisuutemme,
ajattelevan minän ikään kuin uuteen kontekstiin, kehon kokemuksen kontekstiin,
joka tekee mielen sisältöjen katselemisen ja ymmärtämisen helpommaksi. Kun keho
asettuu keskiöön, ego joutuu siirtymään hetkeksi syrjään, periferiaan. Silloin
tietoisuuden tilamme muuttuu. Kehon aistimisen harjoittaminen joko liikkeen tai
liikkumattoman asennon avulla on keskeinen kontemplatiivisten perinteiden
menetelmä ”muuntuneiden tietoisuuden tilojen” saavuttamiseksi. ”Muuntunut” ei
tässä tietenkään tarkoita mitään muuta kuin, että se poikkeaa tavanomaisesta
arkikokemuksesta, missä rationaalinen, ajatteleva mieli on keskiössä ja keho on
unohtunut.

4. Linjaus,
rakennetietoisuus

Kaikissa edellä kuvaamissani menetelmissä ei kiinnitetä
huomiota kehon optimaalisiin asentoihin tai linjauksiin maan vetovoiman
suhteen. Kontemplatiivisissa perinteissä tämä on kuitenkin yksi keskeinen kehon
ja mielen yhdeksi kehomieleksi yhdistävä ulottuvuus. Kun istun tyynyllä
zazen-asennossa tai seison yi quanin zhan zhuang –harjoituksessa, pyrin
tulemaan tietoiseksi maan vetovoiman suunnasta ja asettamaan itseni hyvään
linjaukseen sitä vasten. Näin pystyn säilyttämään parhaiten rennon ja
voimakkaan asennon. Samalla joudun myös keskittämään mieleni kehoni voimaan ja
kykyyn asettua hyvään asentoon. Hiljalleen harjoitustuntien lisääntyessä tämä
kyky käy enemmän arkiseksi ja siitä tulee enemmän normaali kehon kannattelun
tapa.

5. Huomion suuntaus

Jos pyrimme tulemaan tietoiseksi asennostamme, kehittämään
asentotietoisuuttamme, meidän on myös suunnattava huomiomme siihen. Itse
asiassa huomion suuntaaminen ja tietoisuus ymmärretään usein samaksi asiaksi.
Tietoisuuden harjoittaminen on aina huomion suuntaamisen harjoittamista. Jos
taas ajattelen pysymistä samassa asennossa pitkiä aikoja, liikkumaton asento
nostaa esiin kehon ja antaa huomiolle luontaisen keskittymiskohteen. Voimme
liikuttaa huomiotamme kehossa niin kuin maisemassa, josta voi löytää paljon
yksityiskohtia. Kun suuntaamme huomiomme kehoomme, voimme kokea
hengitysliikkeen, voimme aistia kehomme kontaktipinnan alustaan, voimme aistia
kosketusta ihollamme. Jos asetamme kätemme yhteen niin kuin
meditaatioperinteiden muudrissa tehdään tai asetamme vaikka kämmenemme
vatsallemme tai reitemme päälle, kohtaamme mielenkiintoisen ilmiön, jota
kehollisuuden filosofiassa kutsutaan kaksoiskosketukseksi. Jos kosketan
kämmenelläni reittäni, niin myös reiteni koskettaa ihollaan kämmentäni. Tässä
tilanteessa subjektin ja objektin ero tavallaan hämärtyy. Tämä on helppo kokea,
jos harjoittaa zazenin kaltaista harjoitusta, jossa kädet pidetään sormet ja
peukalot yhteen liitettyina zen-muudraan. Istuessa vähän pidempään ero oikean
ja vasemman käden välillä katoaa käsien kosketuspinnassa. Sama liittyy
lootuksen tai puoli-lootuksen kaltaisiin asentoihin. Kun jalat ovat ristissä ja
päällekkäin vähän pidempään, ne ikään
kuin sulautuvat yhdeksi. Zazen-asennossa
keho alkaa tuntua sisäisesti yhdeltä ikään kuin siinä ei olisi lainkaan mitään
erillisiä raajoja ja osia.

Kehon yhtenäisyyden kokemus syntyy myös muissa paikallaan
pysyvissä harjoituksissa. Yi quanin seisomisasennossa kokemus voi myös olla
vahva. Kun keho tuntuu yhdeltä ja sen sisäinen kokemus, sen sisäinen avaruus,
on noussut kokemuksen keskiöön, myös mielen on helppo sulautua siihen. Kehon
kokemus on tietoinen, se on yhtä aikaa sekä kehollista että tietoista.
Puhutaankin kehotietoisuudesta, jossa siis keho ja tietoisuus ovat samaa. Kun
puhutaan kehon ja mielen integraatiosta, tarkoitetaan samaa asiaa. Pitkän aikaa
samassa asennossa viipyminen luo tavallaan optimaaliset olosuhteet tämän
integraation tapahtua. Samalla tavalla
sitä tekee hidas ja tietoinen liike. Ajattelen, että sekä hidas, tietoinen
liike, että paikallaan pidettävä asento luovat kummatkin eräänlaiset ihmistä
eheyttävät olosuhteet. Olen kirjoittanut ja puhunut paljon asahin kaltaisesta
eheyttävästä liikkeestä. Samalla tavalla voisi puhua eheyttävästä asennosta.
Molemmilla on valtava terapeuttinen potentiaali, mitä ei vielä hyvin
tunnisteta.

6. Vaikutus mieleen

Sekä tietoinen liike että tietoinen liikkumattomuus
vaikuttavat siis voimakkaasti mieleen. Tähän ei voi mennä kovin
yksityiskohtaisesti, koska alue on valtava. Koko kontemplatiivisen harjoituksen
psykologia ja filosofia, jota on esimerkiksi buddhalaisuuden piirissä tutkittu
ja siitä on kirjoitettu noin 2500 vuoden ajan, käsittelee tätä kysymystä. Otan
vain lyhyesti esiin harjoituksen kaksi ulottuvuutta. (1) Harjoitus nostaa
mielen sisällöt katseltaviksi ja ikään kuin erottaa ne taustastaan. Tätä voisi
verrata teehen ja teekuppiin. Samoin kuin tee on kupissa, mielen sisällötkin
ovat jossakin. Samoin kuin voimme erottaa teen ja teekupin, voimme erottaa
mielen sisällöt ja sen sisäisen avaruuden tai pelkän tietoisuuden, jossa ne
ovat. Tämän eron tekeminen ja sen tutkiminen, mitä tästä erottelusta seuraa, on
sitä buddhalaisen psykologian ydintä, jota esimerkiksi kontemplatiivisiin
menetelmiin perustuvissa terapiamuodoissa nyt yritetään ymmärtää ja soveltaa.

(2) Harjoitus näyttää mielen hiljaisuuden mahdollisuuden.
Tämä liittyy tietysti edelliseen, mutta nostetaan usein esiin omana
kokemuksenaan. Edellä kuvaamani
kehotietoisuuden esiin nosto mahdollistaa mielen hiljaisuuden viljelyn, koska
kehon ”ajatteleminen” ei ole käsitteillä ajattelemista. Tämä puolestaan
mahdollistaa sitten mielen sisältöjen katselun uudesta näkökulmasta, kun ne
taas hiljaisuudesta nousevat.

Lopuksi

Asentoihin perustuvia menetelmiä tai taitoja voisi katsoa
vielä monesta näkökulmasta. Voisi esimerkiksi katsoa, onko menetelmässä
yhdistetty sekä liike että asento, koska kummatkin tuottavat omanlaistaan
kokemusta, jotka usein täydentävät toisiaan. Samoin olisi kiinnostavaa katsoa,
millaisesta ihmiskuvasta tai filosofisesta näkökulmasta menetelmässä ihmistä
katsotaan, koska tämä viitekehys nousee sitten myös kokemuksen tulkiksi, kun
kokemuksesta halutaan puhua.

Hyödyllistä olisi myös tutkia, mitä esimerkiksi vaikkapa
mielihyväasentoa käyttävä terapia voisi oppia muista systemaattisesti asentoa
käyttävistä menetelmistä. Sama pätee tietysti koko nk. psykofyysiseen
näkökulmaan yleensäkin. Luulen, että paljonkin. Tällaiset menetelmät,
varsinkaan nykyiset, eivät ole valmiita, vaan monella tapaa keskeneräisiä. Nykyään kehollisuutta on alettu nostaa esiin
terapiamaailmassa, mutta eheyttävän liikkeen ja liikkumattomuuden tutkimus on
olemassa vasta lähinnä ajatuksena. Tässäkin olisi mindfulness-tutkijoille
työsarkaa.



Julius Yego, tanssiva keihäänheittäjä

Kehotietoisuus Posted on Mon, December 14, 2015 11:16:50

Julius Yegon voitto keihäässä sai
minut tekemään 27.8. seuraavan päivityksen FB-sivulleni. Viittasin siinä tähän
Mtv3:n nettijuttuun:

Päivtys kuului näin: ” Mielenkiintoista. Kun afrikkalaiset
enemmän innostuvat keihäänheitosta, niin suomalaiset eivät enää pärjää, jos
eivät muuta täysin treenimenetelmiään. Tämä juttu paljastaa hyvin, miten Yegon
kehossa on “luonnollista” ja “elastista” voimaa, joka
lähtee jaloista, ja jota ei saada esiin pelkästään raudalla. Puhumme paljon
tästä voimasta yi quanin, taijn ja asahin yhteydessä. Tämä koko kehon elastinen
voima ja sen viljeleminen on vielä osa joitakin kulttuureja. Samaan liittyy kehon hyvä linjaus (siis esim.
afrikkalaisten heimojen kyky kantaa taakkoja pään päällä, joka perustuu kehon
rakenteelliseen voimaan.) Kirjoitin tästä koko kehon elastisen voiman käytön
“ydintaidosta” ja “kokemuksellisesta biomekaniikasta”
viimeisessä asahi-kirjassani ja pitäisi varmana tehdä nyt tuo yi quan-blogi
kirjaksi, koska se käsittelisi sitten kokonaan tätä taitoa. Tosin –
urheiluvalmennuksen menetelmien muuttaminen on taistelua tuulimyllyjä vastaan,
se on jo monasti nähty!”

Tämä tuli nyt mieleeni kun
Helsingin Sanomissa oli tänään juttu afrikkalaisesta tanssista.

Ajattelin nyt kirjoittaa vähän enemmän
auki sitä, mitä tuossa lyhyessä päivityksessä tarkoitin.

Lahjakkuus on myös kulttuurista.
Afrikkalaiseen kulttuuriin liittyy olennaisena osana tanssi ja sen viljeleminen
mitä erilaisimmissa elämän tilanteissa. Tanssilla ilmaistaan tunteita laidasta
laitaan. Tanssitaan ilosta, surusta, mutta tanssilla osoitetaan myös
mieltä. Joihinkin afrikkalaisiin kulttuureihin liittyy myös taito kantaa
taakkoja pään päällä. Tämä taito opitaan jo pienenä ja se vaatii hyvää kehon
pystylinjauksen hallintaa.

Mitä sitten tällaiset kulttuuriset taidot
antavat urheilun kannalta. Ne antavat sellaisen kehon hallinnan ja aistimisen
perustan, joka länsimaiselta ihmiseltä puuttuu. Tanssi lapsesta asti tuottaa
monia perustavia taitoja. Ainakin seuraavat: (1) herkistynyt kehotietoisuus.
Tanssi on erilaisten tunteiden ja ajatusten ilmaisua. Tanssija aistii nämä
kokemukset kehossaan ja antaa niiden tulla esiin liikkeenä. Kehon liikkeen
aistiminen on aina osa tanssia. Tanssija oppii tunnistamaan kehonsa
kinesteettisen kokemuksen. Urheilunkin kannalta taidon keskeinen osa,
kokemuksellinen biomekaniikka, on tämän päälle helppo rakentaa.

(2) Tanssi kehittää kehon rennon
elastisuuden. Afrikkalainen tanssi sinänsä on yhdenlainen dynaaminen
rentousmenetelmä. Siinä keho avataan rentoon ja avoimeen liikkeeseen erilaisten
rytmisten hyppyjen ja ravistusten avulla. Urheilun kannalta dynaaminen rentous
on aivan olennaista.

(3) Tanssi kehittää rytmitajua. Myös
taito monissa muissa lajeissa perustuu hyvään rytmitajuun. Vaikkapa
keihäänheiton askellussarja on varmaankin sellainen.

(4) Tanssi tuottaa kokonaisempaa kuvaa
ihmisestä, jossa kehoa ei eroteta radikaalisti mielestä ja mielen sisällöistä.
Erityisesti tanssi tuottaa positiivisen suhteen ihmisen keholliseen olemuspuoleen.

Käsityksemme ihmisestä ohjaa toimintaamme
ihmisen parissa. Urheiluvalmennuksen mekanistisesta ihmiskäsityksestä on
kirjoitettu paljon. FT Jyri Puhakainen nosti tämän teeman esiin 1990-lvuulla.
Urheiluvalmennuksessakin (kuten ihmistä hoitavissa menetelmissä) vallalla oleva
ihmiskäsitys jakaa edelleen ihmisen kahteen sfääriin: ruumiiseen ja sieluun.
Ruumis on kone, jota trimmataan ja mieli on siitä erillinen psykologisen harjaannuttamisen
tai valmennuksen kohde. Valitettavasti tällaista kahtiajakautunutta ihmistä ei
ole olemassakaan. Iso ongelma on tietysti se, että tieteen nykyisessä kehitysvaiheessa
ei vielä ole mitään täsmällistä kuvaa tai kuvausta tästä äärimmäisen
monimutkaisesta ja monitasoisesta kokonaisuudesta, jota kutsumme ihmiseksi.
Tosin, erilaisia ihmisen ykseyttä korostavia malleja kehitetään koko ajan.

Mekanistisesta ihmiskäsityksestä
lähtevät anatomiset/ fysiologiset/ psykologiset mallit ovat aina rankasti
todellisuutta yksinkertaistavia abstraktioita, jotka puolestaan ohjaavat
ihmisten toimintaa ja heidän toiminnassaan käyttämiä malleja ja käytäntöjä.
Esimerkiksi valmentamisen kannalta tällaisilla malleilla on suuri merkitys. Jos
malli on puutteellinen, myös valmentaminen sen mukaisesti on puutteellista. Jos
malli kuvaa paremmin kohdettaan, siitä johdettu toiminta tuottaa myös erilaista
tulosta.

Mallit ovat
myös kulttuurisia. Afrikkalaisessa kulttuurissa ei ole meille tyypillistä kehon
teoretisoinnin mallia. Malli on ennemminkin kokemuksellinen. Afrikkalaisen keho
muokkaantuu sekä liikkumaan että ymmärtämään ja kokemaan oman liikkeensä eri
tavalla kuin meidän kehomme. Väite
vaatisi tietysti paljon perusteellisempaa analyysia kuin mitä tässä pystyn
tekemään, mutta on aivan ilmeistä, että esimerkiksi tanssin merkitys
afrikkalaisessa kulttuurissa merkitsee myös erilaista kasvua oman kehon
kokemukseen. Monissa afrikkalaisissa kulttuureissa tanssi on edelleen yksi
luonnollinen kehomielen tuntemusten ilmaisukanava, joka meiltä puuttuu.
Tietenkin meilläkin on siitä vielä jäljellä jotain, kun hypimme ilmaan ja
pompimme, kun vaikka Tero Pitkämäen keihäs lentää pitkälle, mutta yleisemmin
ottaen olemme kadottaneet jotakin tästä luonnollisesta liikkeen ja tunteen
yhteydestä.

Lopuksi vielä edelliseen liittyen
muutama kysymys urheiluvalmentajille.

Kuinka paljon vaikkapa keihään
heittäjät tai muut huippu-urheilijat harjoittelevat systemaattisesti
kehotietoisuuttaan, siis esimerkiksi liikkeen kineettisen ketjun aistimista
suorituksessa liikettä hidastamalla?

Miten huippu-urheilussa erotetaan
toisistaan staattinen ja dynaaminen rentous ja rentousmenetelmät? Paikallaan
maaten tehtävät mielikuvia käyttävät rentoutusmenetelmät eivät välttämättä
opeta rentoutta liikkeessä. Siihen vaaditaan dynaamisia rentousmenetelmiä,
joissa opetellaan rentoutta liikkeen aikana.

Kuinka paljon lajeissa, joihin
liittyy esim. askelten rytmitys, harjoitellaan systemaattisesti rytmitajua tai
oman lajin rytmien sisäistämistä?

Kuinka paljon
urheiluvalmennuksessa systemaattisesti puretaan vanhanaikaisia mekanistisia
malleja, joihin valmennus sitten perustuu?

Nämä kysymykset tulevat
väkisinkin mieleen kun mietitään Julius Yegon tapaisia keihäänheittäjiä tai
muita afrikkalaisia urheilijoita. Heille nämä asiat ovat osa heidän
kulttuurista lahjakkuuttaan.



Sivupolku kehollisuuden filosofiaan

Kehotietoisuus Posted on Wed, January 21, 2015 13:39:21

En otsikoi tätä “Yi quanin perusteiksi”, vaikka se onkin jatkoa edellisiin yi quania käsitteleviin blogeihini. Teen tässä blogissa pienen sivupolun kehollisuuden filosofiaan, joka tosin ponnistaa myös yi quanin harjoituksista. Eli tähän
pieni pätkä kehollisuuden filosofiaa ja siihen liittyviä käsitteitä. Olkoon tämä tämän vuoden filosofinen
kontribuutioni, jota en viitsi kääntää englanniksi ja tarjota alan
kansainväliseen julkaisuun.

Tuossa
edellisessä blogissa kuvasin, miten seisomisharjoittelu ja itse asiassa kaikki
yi quanin harjoitteet saavat meidät kuuntelemaan kehoa ja sen sisäisiä
aistimuksia. Voidaan puhua kehotietoisuuden kehittämisestä. Englanninkielisessä
kirjallisuudessa käytetään käsitteitä ”body awareness” tai ”body
consciousness”. Kehosta ja sen harjoittamisesta puhuttaessa käytetään myös
kahta mutta käsitettä, jotka ovat ”kehon kuva” (body image) ja ”kehon kaava”
(body schema). Nämä käsitteet ovat olleet käytössä jostakin viime vuosisadan
alkupuolelta lähtien. Valitettavasti tilanne edelleen on se, että käsitteet
jatkuvasti sekoitetaan toisiinsa ja pyrkimys käsitteiden selkeyttämiseen ei
näytä onnistuvan. Shaun Gallagher yrittää tätä 2006 julkaistussa kirjassaan
“How the body shapes the mind”, jota olen juuri lueskellut.

Gallagher
erottaa toisistaan body image ja body schema käsitteet ja pitää tietoisuutta
omasta kehostamme (body awareness)
yksinkertaisesti body imageen
kuuluvanan ominaisuutena. Kokemus omasta kehosta on kuitenkin monisyisempi.
Monesti minusta tuntuu, että monet kehollisuudesta kirjoittavat filosofit ovat
jollain tapaa kehottomia. Ehkä he eivät harjoita kehoaan. Ehkä heillä ei ole
oikeasti kokemusta siitä, mihin sellaisella käsitteellä kuin body awareness viitataan.

Itse teen
eron kolmeen käsitteeseen, jotka kuvaavat kolmea asiaa: body awareness, body image
ja body schema. Tässä kolmijaossa body awareness,
kehotietoisuus, viittaa välittömään havaintoomme omasta kehostamme niin, että
tässä havainnossa ei ole vielä mitään tiedollista, kognitiivista elementtiä.
Voidaan varmaan puhua myös proprioseptisestä havainnosta tai kinesteettisetä
havainnosta. Tämä on tuttu havainto kaikille, jotka harjoittavat mitä tahansa
kehon aistimiseen perustuvaa liikettä tai liikkumattomuutta (esim. zazen). Voi
olla että filosofien on vaikea ymmärtää, että voi olla olemassa pelkkä havainto
ilman käsitteitä, mutta puhtaan havainnon käsite on esimerkiksi buddhalaisen psykologian
ja tietoteorian peruskäsitteitä.
Esimerkiksi zazen-harjoituksen yksi aivan keskeinen ulottuvuus on
opetella asumaan tässä kehotietoisuuden kokemuksessa, missä käsitteet eivät
vielä nouse. Totta kai, jos tästä ei ole kokemusta, voi ajatella, että sitä ei
ole olemassakaan.

Käsitteellä
body image, kehon kuva, viitataan myös kokemukseen, miten havaitsemme oman
kehomme, mutta nyt mukaan on tullut käsitteellinen ja samalla kulttuurinen
ulottuvuus. Kehon kuvan tasolla havaitsemme kehomme jonakin. Tämä jokin voi
olla esim. ”normaali”, ”liian lihava”,
”ruma” jne. Kehon kuvan taustalla on siis jo jokin käsitys siitä, miten
kulttuurimme määrittelee ihmisen kehon ja kehona olemisen.

Kehon kaava,
body schema puolestaan viittaa niihin hermostollis-motorisiin toimintamallehin
tai motorisiin kaavoihin (vrt. kognitiivinen skeema), jotka ohjaavat kehomme
liikettä jatkuvasti, kun teemme tai ilmaisemme kehollamme jotakin. Kaikki nämä kolme kuvaamaani kehon
ulottuvuutta ovat tietysti jatkuvasti vuorovaikutuksessa toisiinsa hyvin
monimutkaisilla tavoilla, joita kuva 1. yrittää kuvata.

Kuva 1.

Olisiko
näistä käsitteistä sitten jotain hyötyä, kun yritämme kuvata kehon
harjoittamista? No ehkä, mutta asia käy hyvin monimutkaiseksi, koska
puhuessamme kehosta, olemme nostaneet esiin vasta puolet koko kehomielen
kokonaisuudesta. Olen jo monesti todennut, että harjoitus tapahtuu koko
kehomielessä.

Yi quanissa
käytämme harjoituksessa jatkuvasti erilaisia mielikuvia, intentioita, tahdon
ponnistusta, jotka kaikki pyrimme tuntemaan koko kehomielessämme. Hyvin
klassinen mielen kolmijako näyttäisi sopivan yi quaniin kuin nyrkki silmään. Usein
on tapana jakaa mielen ulottuvuus ajatteluun, tunteeseen ja tahtoon. Nämä ovat
siis myös mielen aspekteja samalla tavalla kuin kuvasin edellä kehon aspekteja.
Ajattelu viittaa mielemme kykyyn tehdä käsitteellisiä erotteluita ja päättelyä.
Tätä kykyä voimme kuvata ”järjeksi”.
Tunne on eräänlainen kehomielen viritys, mikä nousee kun tämä aistiva ja
liikkuva kehomielemme kohtaa maailman.
Tunne nousee ennen käsitettä ja vaikuttaa siihen, mitä käsitteitä
tilanteesta nousee eli miten tulkitsemme tilanteen. Tahdolla taas viitataan
jonkinlaiseen koko kehomielen liikkeessä pitävään voimaan, joka on aktiivinen
kaikessa toiminnassamme. Tahto on eri kuin halu. Haluamme voimme ainakin
jossain määrin säädellä tahdon avulla. Samoin tunteitamme. Tunne vaikuttaa
ajatteluumme, ajattelumme synnyttää tunteita. Jos lakkaamme tahtomasta, kaikki
liike lakkaa.

Kuvassa 2.
olen piirtänyt nämä mielen aspektit edellisen kuvan tavoin.

Kuva 2.

Kehon ja
mielen yhteyden kannalta on mielenkiintoista huomata, miten nämä kaikki mielen
aspektit ovat samalla hyvin kehollisia. Tunnemme kehossamme, tahdon voima on
samalla kehon voimaa ja on vaikeaa ajatella, mitä ajattelu ilman kehollista
perustaa voisi tarkoittaa. Päädymme kuvan 3. kuvaamaan kehomielen
kokonaisuuteen, jossa voimme harjoituksen vuoksi erottaa mielemme aspektin,
nostaa siitä esiin kolme perustavaa elementtiä: ajattelun, tunteen ja tahdon;
voimme erottaa myös kehomme aspektin, ja nostaa siitä esiin kolme perustavaa
elementtiä: kehotietoisuuden, kehon kuvan ja kehon kaavan.


Kuva 3.

Tämä
kokonaisuus on se, mitä voimme paremman nimen puutteessa kutsua vaikkapa
kehomieleksi. Jos nyt katsoo kuvaa 3
vähän tarkemmin, niin ainakin minun mieleeni syntyy hirvittävä määrä erilaisia
yhteyksiä. Kuvaan voisi piirtää ristiin
rastiin erilaisia vuorovaikutusnuolia, jotka yhdistävät kaksi, kolme tai
useampiakin elementtejä.

Tässä vain
esimerkkinä muutamia: Ajattelu – kehon kuva; tämä suhde on tietysti se, miten
kehon kuvamme määräytyy myös kulttuurisesti. Samalla on tietysti suhde
kehotietoisuus – kehon kuva, koska kehon kuvaamme liittyy myös oman kehon
aistimisen kokemus. Kysymys: mitä tarkoittaa kehon kuva, joka on ”vääristynyt”,
”epänormaali”? Miten kiinalainen kehon kuva eroaa länsimaisesta kehon kuvasta?

Ajattelu –
tunne – kehotietoisuus. Jäämme luuppiin johonkin ajatukseen, joka nostaa
tunteen, jonka koemme kehossamme, joka synnyttää ajatuksen …

Kehon kuva –
kehon kaava – tahto. Otamme mielikuvan keskilinjasta, joka opettaa uuden tavan
kannatella kehoa eli kehon kaava muuttuu, tämä vaikuttaa tapaan, miten pystymme
aktivoimaan tahdon voimaamme …

Seuraavassa kuvassa olisi sitten kuvattuna tämän kehomielen suhde maailmaan: ympäristöön ja toisiin ihmisiin, mutta siitä ehkä joskus toiste.

Tässä osa
sitä tapaa, miten yritän tätä psykofysiikkaa avata enemmänkin, jos vain saan
kirjoitus- ja tutkimusprosessini hyvin käyntiin.



Pari huomiota juoksemisen biomekaniikasta

Kehotietoisuus Posted on Mon, August 15, 2011 18:22:01

Luin Marko Kantanevan aivan uuden juoksukirjan Juoksemisen Taito, jota takakannessa mainostetaan ”uudeksi suomalaiseksi juoksuraamatuksi”. Olen tässä nyt lueskellut muutamia näitä juoksukirjoja ja se on ollut todella mielenkiintoista ja opettavaista lähinnä siksi, miten niinkin tavallaan yksinkertaista asiaa kuin juoksemista voidaan tarkastella todella erilaisista näkökulmista. Enkä nyt tarkoita pelkästään tätä paljasjalkajuoksubuumia.

Olen muissakin kirjoissa kiinnittänyt huomiota siihen, että kirjoittajilla on minusta outoja käsityksiä juoksemisen biomekaniikasta. Tämä on vaivannut minua. Yksi usein toistuva kuvaus juoksusta on, että hyvässä juoksutyylissä jalat kulkevat ”vartalon alla”. Jos tätä kuvausta tarkennetaan, niin todetaan, että jalkojen kontaktipiste on joko vartalon painopisteen kohdalla tai hieman sen edessä. Tämä on ollut minusta aina outo väite, siis että kontaktipiste voisi olla painopisteen kohdalla. Kantaneva kirjoittaa näin:

( 1)”Jalan pitäisi osua maahan vartalon alla tai aavistuksen vartalon etupuolella.” (s. 36) Hän tarkentaa sitten tätä tarkemmalla biomekaanisella kuvauksella: (2) ”Kehossa on kolme painopistettä: Nämä ovat pää- ja hartiaseutu, lantio ja jalkaterät. Jalan iskeytyessä maahan kolmen painopisteen ketju on keskenään suorassa linjassa.” (s.40)

Tämä on kyllä mielestäni valitettavan väärä kuvaus juoksun biomekaniikasta ja menee pieleen oikeastaan joka kohdassaan. Mietin ensinnäkin, mitä Kantaneva voisi tarkoittaa ensimmäisellä kuvauksellaan. Tarkoittaako hän sitä, että askeleen kontaktipiste on kehon painopisteen kohdalla, siis painopisteestä alas piirretyn luotisuoran kohdalla, vai kehon keskilinjan jatkeella. Toinen, tarkempi määritelmä yrittää kuvata, että jalka osuisi maassa kehon keskilinjan jatkeelle. Kumpikin tilanne on juoksussa mahdoton.

Asia kiinnostaa minua oikeastaan vain siksi, että olen niin paljon pohtinut tuota kehon optimaalista asentoa ja se suhdetta keskilinjaan ja toisaalta sitä, miten kehon keskilinja määritellään. Kantaneva osoittaa kuvauksellaan jo kehon painopisteistä, että tämän tyyppinen biomekaaninen kuvaus ei ole hänellä lainkaan hanskassa.

Puretaanpa tätä kohta kohdalta. ”Kehossa on kolme painopistettä: Nämä ovat pää- ja hartiaseutu, lantio ja jalkaterät.” Tämä on outo kuvaus kehon painopisteistä. Kun kehon keskilinjaa määritellään, se tehdään yleensä nimenomaan kehon osien painopisteiden kautta, jotka pyritään asettamaan sitten suoraan linjaan. Silloin erotetaan kehosta kolme isoa massaa: pään massa, ylävartalon massa lantiosta ylöspäin ja kolmantena lantion massa. Päätä ei voi liittää yhteen hartiaseudun massan kanssa, koska pään painopiste voi liikkua (ja liikkuukin) joka suuntaan ilman, että ylävartalon massan painopiste liikkuu. Tästä pitää huolta kaularangan ja rintarangan liikkuvuus. Samoin on lantion painopisteen laita. Jos erotetaan erikseen jalkaterän massa, samalla logiikalla pitäisi erottaa myös reiden ja pohkeen massa eli jakaa jalka kolmeen osaan. Ehkä Kantaneva tarkoittaakin lauseellaan, että hänen kuvaamansa kahden ylimmän painopisteen tulee olla suorassa linjassa kontaktipisteen kanssa. Siinä olisi enemmän järkeä, mutta totta kai hän voi myös tarkoittaa, että niiden tulee olla suorassa linjassa jalkaterän painopisteen kanssa. Joka tapauksessa kumpikin on mahdoton toteuttaa juoksussa.

Mutta aluksi kysymys vartalon painopisteen suhteesta askeleen kontaktipisteeseen.

Juostessa maahan osuvan jalan kontaktipiste osuu aina vartalon painopisteen eteen. Se ei osu vartalon painopisteen alle, mikä voisi olla yksi tulkinta Kantanevan väitteestä. Vain lähtötelineistä liikkeelle ampaiseva pikajuoksija juoksee ennen pystyyn nousuaan hetken niin, että vartalon painopiste on aluksi askeleen kontaktipisteen edessä, sitten hetken aikaa kohdalla ja lopuksi pystyssä juoksussa sen takana. Jos painopiste pysyisi jalan kontaktipisteessä, juoksija joutuisi juoksemaan sellaisessa etunojassa, että hän kaatuisi kasvoilleen.

Kuva 1.

Kuvassa 1 on verrattu juoksua ja kävelyä ja siinä näytetään, miten kävelyssä jalan kontaktipiste on etäämmällä painopisteestä kuin juoksussa. Juoksussa tämä etäisyys lyhenee, mutta jalan asettaminen suoraan painopisteen alle juostessa on mahdollista vain, kun vartalo kaatuu samalla voimakkaasti eteenpäin.

Tässä vielä pari valokuvaa näyttämään, mitä tarkoitan. Kuvassa 2 juostaan lenkkitossulla, kuvassa 3 minimalistitossulla paljasjalkatekniikalla. Kuvittele juoksijan vartalon painopiste, joka sijaitsee suurin piirtein navan takana vähän vartalon sisässä ja vedä siitä suora viiva alas lattiaan. Kummankin juoksijan askeleen kontakti osuu tämän pisteen eteen.

Olen piirtänyt kuvaan kuitenkin näkyville Kantanevan varsinaisen väitteen, jossa hän toteaa että vartalon kolme painopistettä tulisi olla suoralla linjalla (ks. edellä hänen kuvauksensa). Ovatko ne? En pysty mitenkään ymmärtämään tätä kuvausta, tarkoitetaan sitten jalkaterällä tässä jalkaterän painopistettä tai sitten jalan kontaktipistettä. Kuten kuva kertoo, juoksussa askel osuu maahan välttämättä selkeästi tämän linjan etupuolelle!

Kuva 2.

Kuva 3.

Mitä tästä virheellisestä kuvauksesta tulisi ajatella? Että se on pikku juttu, ihan ok, sellaista sattuu. Minusta ei ihan niin. Tässä puhutaan aivan perustavasta juoksun biomekaniikasta ja jos siinä mennään pahasti pieleen “juoksuraamatussa”, niin missä on kaiken muun materiaalin uskottavuus? Jos tätä asiaa ei ole ajateltu loppuun asti niin miten sitten kaikki muu?

Kirjasta voisi sanoa paljon muutakin. Se on esimerkiksi hyvä esimerkki urheiluvalmennus oppaasta, jossa ihminen nähdään vain mekaanisena koneena, tässä tapauksessa juoksukoneena, jonka nivelet ja nippelit tulee rasvata hyvin, jotta kone toimisi hyvin. Tässä ei ole tietenkään mitään uutta. Se, että todetaan että on myös tärkeä kuunnella kehoaan, ei muuta asiaa. Juoksijan kokemuksellisuus ei muulla tavalla tule lainkaan esiin. Tietenkin juoksijan kokemuksen mukaan ottaminen veisi kirjan ihan toiseen suuntaan. Täytyy myös samalla todeta, että Kantanevan kirja on varmasti ihan hyvä valmennusopas ja edustaa varmaan ihan hyvin tätä valmennuskirjallisuuden lajityyppiä. Hän vain kirjoittaa juoksemisesta, niin kuin tapana on. Minua se ei tyydytä. Taidanpa etsiä hyllystäni vaikkapa Tapio Kosken kirjan!



Pari huomiota vastaliikkeen voimasta juoksemisessa

Kehotietoisuus Posted on Tue, July 26, 2011 11:10:29

Eilisellä lenkillä havahduin lantion kiertoliikkeeseen ja
etsin mielikuvaa, miten sitä voisi voimistaa. Lantiohan kiertyy juostessa
horisontaalitasossa: askeleen ottavan jalan lonkka työntyy ensin eteen ja
kiertyy sitten taakse jne. Tutkiessani tätä erilaisilla mielikuvilla tulin
selkeämmin tietoiseksi myös lantion kiertoon liittyvästä vastaliikkeestä:
hartialinjan vastakkaiskierrosta. Tähänhän liittyy käsien edestakainen liike
vartalon sivuilla. Tästä tuli mieleeni Juhan joskus mainitsema karatessa
korostettu ”hikiten” –periaate, joka hänen mukaansa toimii myös juoksussa.
Päätin tutkia sitä lenkkini loppumatkan, noin viitisen kilometriä ja täytyy
sanoa, että sain sen avulla ison oivalluksen juoksun biomekaniikasta. Se
vaikutti myös selkeästi joksuvoimaani, askelpituuteen ja näiden kautta myös
nopeuteen.

Hikite tarkoittaa karatessa kainaloon vetäytyvän käden liikkeen korostamista
lyöntitekniikassa. Yksinkertaisesti: jos lyöt suoran lyönnin eteenpäin oikealla
kädellä, korosta vasemman käden taaksepäin vetäytyvää liikettä eli ikään kuin
lyöt vasemmalla kyynärpäällä taaksepäin. Tämä lisää oikean käden lyöntivoimaa.
Tämä on tuttu kaikille karaten harrastajille. Mitä tämä tarkoittaisi juoksussa?

Juoksussa kädet heiluvat vartalon sivuilla edestakaisin
tasapainottaen alavartalon liikkeitä. Mitä tapahtuu, kun juostessani vedän vasemman
kyynärpääni taakse? Samalla oikea jalka kannattaa vartalon painoa ja siirtää
painopistettä eteen kun lantio kiertyy oikealle ja vasen jalka on ilmassa
ottamassa askelta eteen. Kokeilin, mitä tapahtuu jos hyvin kevyesti korostan
vasemman kynärpään liikettä taakse eli ikään kuin isken vasemmalla kyynärpäällä
taakse aina kun on vasemman kyynärpään vuoro siirtyä taaksepäin. Tein sen hyvin
kevyellä korostuksella, mutta vaikutus oli voimakas. Jos korostan vasemman
kyynärpään taakse menevää liikettä, oikean jalan taakse menevän liikkeen voima
lisääntyy ja vasen jalka ikään kuin loikkaa pitempään askeleeseen.

Toisin sanoin
vastaliikkeen korostaminen ylävartalossa korostaa myös alavartalon
liikettä. Voiman voi tuntea selässä menevän ristiin vasemmasta kyynärpäästä
ylös lapaan ja sieltä selästä ristiin alas oikeaan pakaraan ja jalkaan. Eli
selässä ristiin kulkeva lihastoimintaketju selkeästi aktivoituu enemmän. Tiellä on heijastintolppia noin 30 metrin välein. Tutkin
tätä voiman tunnetta niin, että korostin aina vasemman käden liikettä yhden
tolpan välin ja sitten oikean käden liikettä toisen tolpan välin jne. Ristiliikkeen
idea hahmottui selkeästi. Kun keskityin vasemman kyynärpään taakse vetämiseen,
aistin lisääntyvän voiman oikeassa, taakse siirtyvässä jalassa ja samalla
huomasin, miten vasen jalka miltei hyppäsi eteenpäin. Vasemman jalan askel
piteni varmaankin jonkin sentin tai siltä se ainakin tuntui. Samalla selässä
vasemmalta ristiin alas oikealle kulkeva voima veti koko ylävartaloa hieman kaarelle
taaksepäin ja nosti automaattisesti myös päätä pystyyn ja taakse. Juoksusta
tuli selkeästi voimakkaampaa ja koko kehon yhteys tuntui paremmin. Tuntui että
olisin loikkinut vasemmalla jalalla selkeästi pidempiä askeleita.

Tajusin, että
aiemmin en ole osannut käyttää kunnolla selkälihaksiani juoksun apuna, olen
juossut enemmän vain jaloilla. Nyt opin, miten voin harjoitella selkälihasten
tietoisempaa käyttöä juoksun tukena. Tätä oli helppo harjoitella niin, että
keskittyi rauhassa ensin vasempaan kyynärpäähän ja aistin kehossa sen
synnyttämää voimaa ja sitten taas rauhassa oikeaan kyynärpäähän ja sen
synnyttämään voimaan. Juoksun liike on niin nopeaa, että vielä en kyennyt
korostamaan jokaisen askeleen vastaliikettä, mutta ehkä seuraavalla kerralla.



Pari huomiota juoksemisesta ja mielikuvista

Kehotietoisuus Posted on Tue, May 24, 2011 09:27:02

Oli mielenkiintoinen lenkki eilen illalla. Juoksin kevyellä
vauhdilla tunnin, ilmassa koivujen, tuomien ja lehmänlannan tuoksut. Lenkki
siis maalaismaisemassa. Mielenkiintoiseksi lenkin teki päivällispöydän keskustelu,
jossa puhuimme juoksemisesta avojaloin ja miten se muuttaa askelta ja koko
juoksuasentoa. En ole juossut avojaloin ainakaan kolmeenkymmeneen vuoteen.
Nuorena, kun aloitimme karaten harjoittelun, treenasimme kesällä ulkona
Kangasalan harjulla. Treenin päätteeksi juoksimme aina avojaloin lenkin harjun
pururadoilla ja poluilla. Vaikka polut olivat täynnä juurakkoja ja kiviä, en
muista että olisin koskaan satuttanut varpaitani. Kun juoksee paljain jaloin
juurakossa, jalka putoaa maahan suoraan ylhäältäpäin.

Iltalenkillä sitten kaikki nämä asiat palasivat mieleeni. Yi
quan –miehenä kokeilin tietysti heti juoksemista avojaloin, mutta mielikuvassa.
Paljaan jalan mielikuva muutti heti juoksua mielenkiintoisella tavalla.
Keskityin nilkan ja pohkeen rentouteen ja askel tuli heti rennommaksi, nilkka
suorastaan roikkui askeleen aikana. Samalla askel muuttui pehmeämmäksi niin,
että jalka alkoi tulla alas enemmänkin koko jalkapohja edellä kuin kantapää
edellä. Huomasin myös, että askel alkoi rullata selkeämmin keskilinjan alla ja
koko keskilinja nousi selkeämmin pystyyn.

Tutkin sitten askelten rullaamista myös muiden mielikuvien
avulla. Kuvittelin juoksevani ikään kuin vierivän tynnyrin sisällä, joka antoi
mielikuvan ympyrää pyörivistä jaloista. Tällainen mielikuva parantaa vielä
juoksun rullausfiilistä ja painopiste ei hyppele juuri lainkaan ylös ja alas.

Juostessani tällä mielikuvalla, mieleeni juolahti
muistaakseni Mabel Toddin tai jonkun hänen oppilaidensa kehittelemä mielikuva,
jonka avulla opetellaan kehon pystylinjausta ja erityisesti sitä, että emme
jatkuvasti kulkisi pää edellä, vaan pää asettuisi suoraan keskilinjan
jatkeelle. Tässä mielikuvassa kuvitellaan, että ajetaan roomalaisilla
hevosvaunuilla. Annoin mielikuvatynnyrini muuttua hevosvaunujen pyöriksi,
joiden keskeltä kulki eteen aisat, joita hevoset vetivät. Ideanahan tässä
mielikuvassa on, että sen avulla saadaan tuntuma siitä, että liikkeen eteenpäin
vievä voima syntyy alhaalta jaloista, eikä ylhäältä muusta kohtaa vartaloa. On
helppo kuvitella, miten hevoset kiihdyttävät vauhtia ja samalla huomaat, miten
vartalosi alkaa kaatua taaksepäin. Itse asiassa tämä liike nostaa tehokkaasti
keskilinjasi pystyyn.

Tutkin tätä mielikuvaa ja huomasin muutaman mielenkiintoisen
seikan. Ensinnäkin tuntuma keskilinjan pystyyn asentoon vahvistui heti.
Mielenkiintoisempaa oli kuitenkin, että huomasin, miten keskilinja huojui
hengitysliikkeen tahdissa. Hengitän aina sisäänhengityksen niin, että aistin
sen aivan alhaalla lantionpohjassa asti. Mielikuva, jota usein käytän, on että
sisäänhengitysliike laajentaa alhaalla vatsalla olevan ison pallon joka
suuntaan: eteen, taakse, oikealle, vasemmalle, alas ja ylös. Tämä pudottaa hengityksen alas ja avaa
erityisesti selän hengitysliikkeelle. Nyt huomasin, että sisäänhengitys
taivutti kevyesti keskilinjani eteen ja uloshengityksellä se hienovaraisesti
ojentautui korostetun pystyyn. Samalla myös askel aina tuntui kevyemmältä.
Sisäänhengitys oli ikään kuin latausvaihe, hieman raskaampi ja uloshengitys
vapautus, jossa askel ja koko juoksu tuntui myös kevyemmältä. Tämähän on
käänteinen mekaniikka normaaliin hengitykseen nähden, jossa sisäänhengitys on
kehoa ojentava ja laajentava, uloshengitys supistava. Mielenkiintoista … tätä
pitää tutkia enemmän …

Niin … oikeastaan tärkein kokemus meinasi jäädä kokonaan mainitsematta, oikeastaan se, miksi aloin tätä blogia kirjoitella. Yleensä aina lenkin jälkeen karatessa särjetty selkäni tulee vähän kipeäksi tai sitä ainakin aristaa. Aristus kyllä sitten katoaa aika nopeasti. Tämän lenkin jälkeen selkäni ei oireillut yhtään. Jotain siis tuli tehtyä eri tavalla ja terveellisemmin. Siksi tämä pieni into asiaan.



Funktionaalisesta kehotietoisuudesta

Kehotietoisuus Posted on Thu, March 31, 2011 11:49:32

”Funktionaalisen kehotietoisuuden” koulutusohjelmani alkaa
olla valmis. Mitä tarkoitan tässä yhteydessä sanalla ”funktionaalinen”?
Oikeastaan olen päätynyt tämän termin käyttöön joidenkin kriittisten
havaintojeni perusteella. On olemassa koko joukko erilaisia kehotietoisuuteen
tähtääviä menetelmiä, joista mielestäni puuttuu ajatus siitä, miten harjoitus
viedään arjen elämään tai tämä yhteys on heikko, eli mikä on tietyn
harjoituksen funktio arjen elämän kannalta. Annan esimerkin.

Voimme maata selällämme, kieriskellä lattialla ja etsiä sen
avulla ja saavuttaakin tietoisuutta kehostamme. Mutta seuraava kysymys kuuluu,
miten pystymme viemään tämän tietoisuuden jokapäiväisen elämämme askareisiin,
nostamiseen, kävelemiseen, seisomiseen, istumiseen, työntämiseen jne. Emme
välttämättä mitenkään. Omassa
ohjelmassani tämä on peruslähtökohta. Jokaisesta harjoituksesta pitää voida
kysy, mikä on sen funktio kehon arkisen käytön kannalta. Arjen liikkeissämme on
jokin funktio: me nostamme, työnnämme, ojennamme esineitä, kannamme, osoitamme
jne. Funktionaalisen kehotietoisuuden ohjelmassa tutkimme sitä, mikä on kehon
optimaalisen käytön tapa näissä arkisissa liikkeissä. Miten kannamme,
kävelemme, seisomme niin, että kykenemme tekemään sen mahdollisimman
taloudellisesti ja rennosti käyttäen hyväksi kehon rakenteellista voimaa ja
lihasvoimaa niin vähän kuin mahdollista. Tämä vapauttaa liikettämme, itse
asiassa koko olemistamme ja lisää voimavarojamme, kun emme tuhlaa niitä epäfunktionaalisiin
toimintamalleihin.

Mitä tämä tarkoittaa liikkeen kannalta? Se tarkoittaa kahta
asiaa: kehon rakenteellisen tuen tiedostamista, joka tarkoittaa tukirakenteiden
asettamista optimaaliseen linjaan voiman suuntaan nähden; ja toisaalta koko
kehon liikettä, jossa liikkeen kineettinen ketju tiedostetaan maasta jaloista
ja selästä kohti käsiä ja päälakea. Tämä opettaa koko kehon rentoa voimankäyttöä
ja pudottaa pois jännittynyttä paikallista lihastyötä. Puhumme siis
perustavista ihmiskehon ergonomisista periaatteista.

Esimerkki. Makaan selälläni, ojennan kädet lattialle pääni
yläpuolelle ja ojentelen käsiäni vuorotellen. Voin tässä asennossa pyrkiä
aistimaan, mitä kehossa tapahtuu. On monta erilaista tapaa hahmottaa, mitä
tässä tapahtuu riippuen siitä, millaista ”tekniikkaa” olemme harjoitelleet ja
mihin mielemme sijoittaa ”liikekeskuksen”. Tällaiset ”liikekeskukset” ovat kuitenkin
teoreettisia malleja, jotka ohjaavat liikkeitämme. Esimerkiksi: tekniikoissa, missä kehoa ei
hahmoteta kokonaisuutena, liike voidaan kokea syntyvän jostakin pallean
tienoilta. Jos minä makaan maassa selälläni ja ojennan vaikkapa oikeaa kättäni
lattiaa pitkin ylös, tunnen samalla oikean jalkani työntävän vastavoiman
alaspäin ja koko oikean puolen vartalostani venyvän ja vasemman supistuvan. Ei
ole mitään ”liikekeskusta” vaan koko oikean puolen lihastoimintaketjun
aktiivinen venyminen ja vasemman puolen supistuminen. Voin kyllä keskittymällä
katkaista tämän ketjun keskeltä ja pyrkiä pitämään jalkojen voiman liikkeestä
irrallaan, mutta se vaatii ponnistelua. Eli tehdessäni tämän liikkeen aktivoin
koko kineettisen ketjun jaloista ylös sormenpäihin aivan kuin jos tekisin sen
seisten, jossa liikkeen tuki on aina maassa. Eli: jos nostan oikealla kädelläni
pallon ylhäällä olevaan koriin tapahtuu sama koko lihastoimintaketjun
aktivoituminen. Liikkeen tuki on lattiassa ja liikkeen kineettinen ketju kulkee
lattiasta jalan ja selän kautta käteen.

Toinen esimerkki. Jos haluan tiedostaa ja avata
hengitysliikettäni, on huomattava, että selinmakuulla hengitys toimii hyvin eri
tavalla kuin pystyasennossa, jossa vietämme kuitenkin suurimman osan
valveillaoloaikaamme. Siksi hengitystä kannattaa tutkia ja avata hyvässä
pystylinjauksessa. Miksi hengitys toimii eritavalla makuuasennossa? Koska maan
vetovoima vetää palleaa ja muuta hengityslihaksistoa alaspäin eli selän
suuntaan. Pystyssä tämän vedon suunta on alaspäin. Tässä on todella suuri ero.
Otapa kilon paino käteesi ja ojenna kätesi sitten suoraan eteenpäin. Aisti,
miltä painon kannatteleminen tuntuu. Pidä kätesi samassa asennossa ja asetu
selinmakuulle ja aisti sitten, miltä painon kannatteleminen tuntuu: aika lailla
erilaiselta ja helpommalta, kun käsipainon paino suuntautuukin nyt käsivartta
pitkin kohti selkää. Hengitykseen osallistuvat lihakset työskentelevät myös
aina maan vetovoimakentässä ja tämän vetovoiman suunta määrää sitä, miten
joudumme lihaksistoamme aktivoimaan. Pallea ja muut hengityslihakset painavat
varmaan vähintään tuon kilon, joka tarkoittaa, että selinmakuulla hengitys
tapahtuu aika lailla eri tavalla kuin pystyasennossa. Tarkemmin: tila jonka
hengitys kehosta täyttää, on erilainen. Tästä seuraa esimerkiksi se, että nk.
vatsahengitys tapahtuu eri tavalla seisten kuin maaten.

Oli kehotietoisuuden ”tekniikka” tai ”koulukunta” mikä tahansa,
mitä harjoitamme, niin aina on järkevää kysyä, mikä on harjoituksen funktio,
miten harjoitus vaikuttaa arjen olemiseemme, miten harjoitus korjaa
epäfunktionaalisia toimintamallejamme. Mitään teoreettista liikemallia ei pidä
ottaa liian tosissaan. Kriittinen ja tutkiva suhtautuminen on aina paikallaan,
niin myös kehotietoisuuden tutkimisessa.



Avautumisesta ja sulkeutumisesta

Kehotietoisuus Posted on Mon, January 31, 2011 14:31:43

Tässä taas pari huomiota hiihtämisestä. Yi quanissa,
taijissa ja muissakin kiinalaisissa taidoissa koko kehon käytön periaate
kuvataan hyvin kiteytetysti: ”On vain avautuminen ja sulkeutuminen, yin ja
yang.” Tässä kaikki. Avautumisella
tarkoitetaan liikkeen koko kineettisen ketjun ojentumista joka kohdastaan,
sulkeutumisella tämän ketjun supistumista. Eli havainnollisesti:

Kuvassa on avautumisliike. Jos liike tapahtuisi toisinpäin,
kyseessä olisi sulkeutuminen. Koko kehon yhtäaikainen avaaminen ja sulkeminen
vaatii paljon harjoittelua. Esimerkiksi yi quanissa ja taijissakin miltei koko
harjoittelu perustuu tämän mekaniikan opettelemikselle. Vain ”avautumisen” ja ”sulkeutumisen”
oppimisen kautta opitaan käyttämään koko kehon voimaa rennolla ja
taloudellisella tavalla.

Sama mekanikka pätee hiihtämiseenkin (ja tennikseen, golfiin,
nyrkkeilyyn jne.). Hiihdeltyäni eilen takaisin Taivalpirtiltä, kiinnitin
huomiota tähän asiaan. Siihen, miten potkuliike on koko kehon avautuva liike ja
miten sitä varten, pitää ensin sulkeutua, pudottaa siis painopistettä, jotta
koko kehon avautumiseen tulee mahdolliseksi. Tämä ei tarkoita pelkästään
painopisteen pudottamista, silloin liikkuisivat vain alaraajan nivelet. Tämä
tarkoittaa koko kehon sulkeutumista. Samoin avautuminen ei tarkoita vain jalan
ojentumista, vaan koko kehon ojentumista päälakeen asti. Potkun jälkeisen
luiston aikana tähän ojentuneeseen tilaan jäädään, siitä nautiskellaan siihen
hetkeen asti, kunnes luisto ei enää kanna ja on taas sulkeuduttava ja
valmistauduttava uuteen ponnistukseen.

– No … käsien liike tekee asiasta monimutkaisemman. Itse
asiassa hiihdossa on paljon samaa mekaniikkaa kuin taijin ”pilvikäsissä”, jossa
voimat kulkevat kehossa ristiin ja on opeteltava jakamaan avautuvia ja
sulkeutuvia voimia yhtäaikaisesti eri puolille kehoa.

Kuinka paljon hiihtäjät voisivatkaan oppia tekemällä taijita tai seisoskelemalla yi quanin perusasennossa tutkimassa avautumisen ja sulkeutumisen mekaniikkaa!!



Kehollinen oivallus

Kehotietoisuus Posted on Thu, January 27, 2011 19:03:03

On uskomattoman hieno fiilis, kun keho oivaltaa jonkin
asian. Jos on harjoitusprosessissa, jossa kehotietoisuus on päivittäisen
tutkimuksen yksi kohde (yi quan, taiji, asahi, jooga, zazen jne.) voi silloin
tällöin herätä kokemukseen, missä keho tekee oivalluksen. Tarkoitan todella oivallusta, jossa
esimerkiksi jonkin liikkeen syntymekanismi äkisti avautuu tai kehomieli tulee
siitä tietoiseksi. Kyse ei siis ole älyllisestä oivalluksesta, vaan esimerkiksi
jonkin uuden yhteyden kokemus kehossa. Tällaisen oivalluksen hetkellä keho
ikään kuin sanoo: ”Aivan … näinhän se menee … mielenkiintoista!” Sanomatta tietenkin sanaakaan. Tätä
oivallusta kehomieli jää sitten tutkimaan ja aistimaan siksi aikaa, kun kokemus
yhteydestä on vielä elävä, kunnes lopulta kokemus hiipuu ja katoaa muistojen joukkoon.

Tulin juuri hiihtämästä. Tein leppoisan lenkin, joka kesti
noin tunnin. Hiihtäessäni perinteistä
vuorohiihtoa tasaisella peltoaukealla, tämä hiihtämisen tapa avautui yhtäkkiä
keholleni uudella tavalla. Kehomieleni tuli tietoiseksi, miten potkaiseva jalka
ja vastakkainen käsi toimivat saumattomassa yhteistyössä. Voiman vapauttaminen potkuun ja vastakkaisen
käden työntöliike tapahtuvat täsmällisesti yhtäaikaisesti. Keho kiertyy ja
voima kulkee kehossa ristiin. Saman tien tämä ristikkäiskuvio vaihtuu toisin
päin, kun toinen jalka potkaisee ja toinen käsi työntää. Tämä on tietysti
itsestään selvää. Niinhän se vuorohiihto menee, mutta sen kokeminen
oivalluksena kehossa on jotakin muuta. Se on eräänlainen kehollinen ”kensho”
(zen-perinteen nimitys ”oivallukselle”). Tämän oivalluksen jälkeen hiihtämiseen
tuli uusi laatu, uusi ulottuvuus, joka sitten jo ennen kotipihaa hiipui pois. Kehollinen
oivallus ei aukea etsimällä, pakottamalla. Se tulee yllättäen … pyytämättä.



Lenkillä

Kehotietoisuus Posted on Fri, November 26, 2010 14:46:19

Kun harjoitamme kehoamme, käymme esimerkiksi lenkillä, emme
yleensä ajattele harjoitusta mielen harjoituksena. Ylipäätään mielen
harjoittamisen näkökulma on meille lännessä vaikea. Olemme kyllä tottuneet
harjoittamaan ruumistamme, joka siis nähdään mielen vastakohtana, emmekä
yleensä yhdistä ruumiinharjoitusta mielen harjoittamiseen. Meillä voi olla
jokin hämärä intuitio siitä, että kehon harjoittaminen liittyy tahtoon ja
tahdonvoimaan ja että tahdon kautta kehon harjoittamisella ja mielen
harjoittamisella voi olla yhteys.  

On mielenkiintoista huomata, millaisia mielen tekniikoita
käytämme irrottaaksemme itsemme vielä perusteellisemmin ruumiistamme –
nimenomaan fyysisen harjoituksen aikana. Hyvän esimerkin tästä tarjoavat
kuntosalien valtavat screenit kuntopyörien tai cross-training –laitteiden edessä.
Harjoituksen aikana ei vain kuunnella musiikkia vaan katsotaan musiikkivideota
tai elokuvaa. Kun huomio suunnataan tällä tavoin kehon ulkopuolelle elokuvan
juoneen tai screenin maisemiin, emme edes huomaa, miltä harjoitus tuntuu
kehossa. Tämä on tarkoituskin. Kun suuntaamme huomion kehon ulkopuolelle,
voimme ottaa vastaan rasitusta helpommin. Kehon harjoitus tulee suoritettua
siinä samalla, kun olemme katsoneet elokuvan. Kyse on kohtuullisen
täydellisestä irtaantumisesta kehosta rasituksen aikana. Kyse on mielen
tekniikasta, jolla tavallaan vahvistamme ruumis-sielu dualismiamme. Kehoa on
helpompi kurittaa, kun suuntaamme mielemme muualle. Kyse on myös mielen
tekniikasta, jolla kova fyysinen rasitus on helpompaa ottaa vastaan.

Mutta voimme ottaa monta muutakin mielen asennetta
harjoitukseen – tietoisesti – riippuen harjoituksen päämäärästä. Olen
kirjoittanut tästä muualla enemmän asahi-kävelyn yhteydessä, enkä mene tähän
tässä syvempään. Totean vain, että voimme käyttää myös mielen tekniikkaa, jossa
pyrimme aistimaan tarkasti kehon tuntemuksia, suuntaamme siis huomiomme
kehomielemme sisäisiin kokemuksiin. Tämä mielen tekniikka avaa meille uusia
kokemuksia kehomielestämme. Huomion suuntaaminen kehotietoisuuteen voi avata
mielenkiintoisia kokemuksia esimerkiksi siitä, miten keho tasapainottaa itseään
monimutkaisten liikkeiden aikana. Pelkkä juoksuaskel ja sen kuunteleminen voi
avata kokemuksen, miten kädet ja ylävartalo hienovaraisesti ja tarkasti tekee
monimutkaiset vastaliikkeensä, jotta tasapaino juostessa säilyy. On
mielenkiintoista seurata vaikkapa vasemman jalan ja oikean käden yhteistyötä. Yleisemmin
tällainen liikkeen tutkiskelu avaa kehomme rakennetietoisuutta,  asentotietoisuutta ja muita
kehotietoisuutemme ulottuvuuksia.

Juoksuaskeleen ja hengityksen tietoinen yhdistäminen on yksi harjoitus.
Voimmme esimerkiksi laskea neljä askelta uloshengitykseen ja kaksi
sisäänhengitykseen. Tässä teemme itse asiassa ”istumista juostessa”.  Yi quanin harrastajille tällainen ilmaisu on
tuttu. Yi quanissahan teemme seisomisharjolitusta myös istuen, maaten, kävellen,
jopa juosten



Next »