Olen vasta pitänyt muutaman tunnin etäopetusta, mutta jo
nämä pari tuntia ovat vahvistaneet sen, mitä ennakolta ajattelinkin. Kun
opetuksesta karsitaan kehollinen läsnäolo, siitä karsitaan samalla vaikuttavan
opetuksen peruselementit. Teknologian kautta opetuksesta katoaa kokonainen
ihminen ja jäljelle jää vain ruudun kuva ja kaiuttimista tuleva ääni. Tämä on
paradigmaattinen esimerkki ihmisen esineellistämisestä, minkä teknologia tekee
tässä puolestamme. Elävä ihminen muuttuu tulitikkuaskin kokoiseksi kuvaksi
ruudulla. Elävä ääni vivahteineen muuttuu kaiuttimista tulevaksi välillä
katkeilevaksi meluksi.
Toisaalta etäyhteys myös näyttää elävän kanssakäymisen
ulottuudet. Ne huomaa helpommin, kun ne eivät ole läsnä. Teknologisessa
kontaktissa eivät välity normaaliin kanssakäymiseen kuuluvat keholliset
vivahteet, jotka ovat kuitenkin kaiken kommunikaation ydintä: pienet eleet,
hienovaraiset ilmeet, äänen sävyt, kehon asennot ja liikkeet. Silloin myöskään
tunne ei välity ja samalla myös innostusta on vaikea, miltei mahdoton siirtää.
Samoin spontaani vastavuoroisuus jää kokonaan puuttumaan. Kanssakäyminen on
mielenkiintoinen sanakin. Kanssakäyminen on yhdessä kävelemistä. Se vaatii
toteutuakseen elävän ja liikkuvan kehon. Vain kehollisina olentoina voimme
käydä yhdessä.
Teknologia myös sitoo opettajan tuolin ääreen istualleen ja
riistää häneltä mahdollisuuden normaaliin liikkeeseen. Itselleni esimerkiksi on
tärkeää luennoidessa päästä rauhassa kävelemään tilassa edestakaisin. Ilman
vapaata kehon liikettä, myöskään ajattelu ei virtaa vapaasti. Kun
teknologisessa vuorovaikutuksessa litistetään keho ruudun kuvaksi, menetetään
iso osa vuorovaikutuksen perustavista elementeistä.
Minulta aina silloin tällöin pyydetään asahi-ohjaajakurssia
verkkokurssina. En ole siihen lähtenyt, koska mielestäni erityisesti taitoja ei
pitäisi opettaa verkon kautta. Taitojen opiskelussa opettajan pitää pystyä
välittämään taitonsa kehomielestä kehomieleen. Monissa idän perinteissä tämä on
tärkein taidon opetustapa. Niissä opettaja ei välttämättä selitä kovin paljon,
hän siirtää omaa taitoaan itse tekemällä. Taidon siirto tapahtuu suoraan
ihmiseltä ihmiselle ja teknologia ei voi välittää tätä suoraa taidon siirtoa.
Tästä syystä opettajan läsnäolo on välttämätön. Monissa taidoissa tähän liittyy
myös kosketuksen välttämättömyys. Opettaja opettaa myös hienovaraisella
kosketuksella. Tähän teknologia ei tietenkään taivu.
Teknologian kautta opettamiseen liittyy siis monia vaaroja. Jos tämä opettamisen tapa yleistyy, se tarkoittaa välttämättä opetuksen ohentumista ja välitettävän tiedon ja taidon kaventumista. Se voi olla katastrofaalista tässä aina monimutkaisemmaksi käyvässä maailmassamme. Toisaalta tiedon ja sen välityksen ohentuminen ja pinnallistuminen ovat aikamme ilmiöitä, johon etäopetus helposti uppoaa. Kun tekstiviestit ja sähköpostit tulivat käyttöön, huomattiin, että tällainen kommunikaatio aiheutti paljon väärinkäsityksiä, koska viestit eivät kyenneet välittämään tunnetta. Sama tapahtuu nyt tässä etäopetuskokeilussa. Ehkä kohta tehdään sama, kuin silloin, että meeting-ohjelmiin tulee isoja emoji-painikkeita, joista voi läväyttää ruudulle välillä ison hymyn. Tai saattaa olla, että on jo todellisuutta. En tiedä.
Aivan asahin
alkuaikoina, kun kuvasin asahin perusasentoa, otin mukaan myös kuvauksen kielen
asennosta. Kuvaus kuului suurin piirtein näin. Anna pään olla hyvässä asennossa
selkärangan jatkeella. Aisti kevyt kohoava tunne päälaella. Rentouta
kasvolihakset. Anna suun olla kiinni. Aseta kieli kitalakea vasten ylähampaiden
taakse. Voit ikään kuin imaista suun tyhjäksi ilmasta, jolloin suuhun tulee
alipaine ja kieli tuntuu imeytyvät kitalakeen imukupin tavoin. Rentouta leuka
ja kaikki kasvolihakset. Älä purista hampaita yhteen. Hengitä rauhallisesti
nenän kautta.
Asahin
periaatteet, asennot ja liikkumisen tapa tulevat kiinalaisesta taijista ja qigongista
ja olin omaksunut tämänkin yksityiskohdan sieltä. Edellä kuvattu kielen asento
perustellaan kiinalaisissa lajeissa meridiaani-opin kautta ja kun asahissa emme
tukeudu tällaisiin kiinalaisen ajattelun malleihin, jätin hiljalleen tämän
kuvauksen pois, koska en oikein osannut perustella sitä länsimaisin termein.
Nyt osaan, kun vähän googlasin asiaa.
Edellä
kuvaamani kielen asento on kielen perustava lepoasento, jonka hallinta voi olla
monelta ihmiseltä hukassa. Jostain löysin maininnan, että 50 % ihmisistä
tekevät tämän asian virheellisesti. Virheet kielen lepoasennossa tuottavat
monenlaisia terveysongelmia. Ensinnäkin oikea kielen lepoasento mahdollistaa
esteettömän nenähengityksen. Erityisesti kasvuvaiheessa kielen lepoasento on
erityisen tärkeä. Jos pieni lapsi oppii pitämään kieltään alhaalla ja suutaan
auki, jolloin hän myös hengittää sen kautta, tällä on monia negatiivisia
terveysvaikutuksia.
Tässä yksi
luettelo virheellisen kielen asennon mahdollisista vaikutuksista, jonka on
koonnut yhdysvaltalainen hammaslääkäri Owen Mandanas kotisivuilleen:
nielemisvaikeudet, kuorsaus, uniapnea, näköongelmat, leukanivelten
toimintahäiriöt, hampaiden ahtaus, purentahäiriöt, vetäytynyt leuka, eteen
työntyvä pään asento, niska-hartiajännitys ja kipu, päänsäryt.
Kieli toimii
kasvojen kasvuvaiheessa ikään kuin kitalakea vasten painuneena muottina, jota
vasten kasvojen luut saavat muotonsa. Jos kieli puuttuu sieltä, on siis
alhaalla, tätä muottia ei ole ja kasvot muotoutuvat eri tavalla, poskipäät
eivät levene ja alaleuka voi vetäytyä taakse. Aikuinen ei enää voi oikealla
kielen asennolla ilmeisesti paljonkaan vaikuttaa enää kasvojensa muotoon, mutta
moniin muihin kielen väärästä asennosta johtuviin ongelmiin hän vielä voi
vaikuttaa.
Tämä asia on
monimutkainen, enkä ole tietenkään asiantuntija, mutta muutamalla google-haulla
tästä löytyy paljon materiaalia. Kun olen nyt tutustunut siihen, voin vain
ihmetellä, miten kiinalaisissa kehon harjoittamisen perinteissä tämäkin asia on
tunnettu jo tuhansia vuosia. Kielen asento on ihan olennainen asia kaikissa
taolaisissa harjoituksissa, koska kieli yhdistää kehon keskeltä kulkevat ”hallitsevan”
ja ”hedelmöittävän” kanavan yhdeksi kierroksi. Jos kieli lasketaan alas
kitalaesta, tämä kierto katkeaa. Monissa taolaisissa harjoituksissa ”keskikierron”
tai ”pienen taivaallisen kierron” harjoittaminen ja avaaminen on perusasia.
Opin tämän
asian jo vuosikymmeniä sitten myös zen-harjoituksissa. Yleensä kaikissa zazenin
(zen-meditaatio) ohjeissa neuvotaan, miten kieli asetetaan kitalakea vasten
imukupin tavoin. Huulet pidetään suljettuna ja hengitys tapahtuu nenän kautta.
Jos on tehnyt taolaisia harjoituksia tai zen-harjoituksia pitkään, ja
toteuttanut tätä kielen asentoa, voi tuntea voiman joka nousee kehosta kieleen
asti. Kieli ja koko kitalaen alue aina nenäonteloihin ja jopa otsaonteloihin
asti voi tuntua ikään kuin voiman pesältä, jota on vaikea kuvata sanoin.
Asahissa
meidän ei tarvitse miettiä kiinalaisia selityksiä tässä asiassa. Kitalakea
vasten asettuva kieli on kielen perustava lepoasento, jonka voi ottaa osaksi
asettautumista asahin perusasentoon. Se
mahdollistaa hyvän nenähengityksen ja auttaa koko pään ja hartiaseudun, itse
asiassa koko kehon hyvän linjauksen ottamisessa. Puhutaan myös ”kielen ryhdistä”. Kielen
ryhdillä on oma panoksensa koko kehon optimaaliseen asentoon ja sen hallintaan.
Muuten,
Buddhan hymyä selitetään usein myös tällä kielen asennolla (kuva alla).
Kehotan lukijaa
googlaamaan termillä ”tongue position” ja etsimään lisää. Koska juttuja löytyy
paljon, kannattaa keskittyä esim. hammaslääketieteeseen.
Marjo Rein: Hengitätkö nenän vai suun kautta? Lääkäri: ”Lapsilla suuhengitys voi aiheuttaa purentaongelmia” https://yle.fi/uutiset/3-10470568. 1.11.2018
Yli kuukausi sitten julkaisin Asahi-Akateminan FB-sivuilla
vanhan (5.12.2005) suunnitelmani siitä, millaisia jatkokoulutuksia asahi voisi
sisältää. Yksi teemoista oli ”Asahi ja itsesuojelu”. Kuvaus kuuluu näin:
”Itsestään huolehtimiseen kuuluu myös itsensä puolustaminen. Tämä olisi asahiin
perustuva itsepuolustusseminaari tavallisille ihmisille, joissa opetellaan
Asahin periaatteita itsensä suojelun kannalta.” Olen viime aikoina suunnitellut tähän teemaan
liittyvää koulutuspäivää. Koulutuksen nimi voisi olla ”Asahi ja arjen
turvallisuus”.
Viime aikoina olen pohtinut paljon asahin ja itsesuojelun
näkökulmaa. Miksi puhun ”itsesuojelusta” enkä ”itsepuolustuksesta”. Näin siksi,
että itsepuolustuksen käsite on suppeampi. Yleensä sillä tarkoitetaan toimintaa
väkivaltatilanteessa. Itsesuojelun tai turvallisuuden käsitteet ovat laajempia,
vaikka samalla pitää todeta, että itsepuolustuksen käsitettäkin käytetään myös
laajassa mielessä. Itsensä suojelemisessa on tärkeää estää turvattomat tai
vaaralliset tilanteet ennakolta. Hyvinvoinnin käsitekin saa tässä laajemman
merkityksen. Hyvinvoinnistaan huolehtiminen ei tarkoita vain huolehtimista
siitä, että emme sairastu, vaan se tarkoittaa myös sitä, että pyrimme
välttämään tilanteita, missä hyvinvointimme voi vaarantua vaikkapa väkivallan tai
muun uhan seurauksena.
Tämä on myös vanha kiinalainen käsitys hyvinvoinnista. Siksi
kiinalaisessa perinteessä terveystaidot ja itsepuolustustaidot ovat kulkeneet
käsi kädessä. On tietysti itsestään selvää, että jos joudut hyökkäyksen kohteeksi,
seuraus voi olla, että sen jälkeen et enää ole terve. Terveydestään
huolehtiminen tarkoittaisi silloin, että et anna kenenkään satuttaa itseäsi.
Sama pätee läheisiisi. Heidän terveydestään huolehtiminen tarkoittaa, että et
anna satuttaa heitäkään. Tässä mielessä kiinalaiset ovat kauan yhdistäneet sekä
terveystaidot että itsepuolustustaidot. Taiji on hyvä esimerkki tästä. Siinä
sekä terveystaidot että itsepuolustustaidot yhdistyvät samaan liikesarjaan.
Asahia voidaan tarkastella samasta näkökulmasta.
Uhka on suhdekäsite
Turvallisuusajattelu perustuu uhka-analyysiin. Nyt me elämme
aikaa, missä sairastumisen uhka on todellinen. Itsestään ja hyvinvoinnistaan
huolehtimista voidaan ja sitä pitää katsoa mahdollisimman laajasta
näkökulmasta. Käyn seuraavassa läpi erilaisten terveyteemme liittyvien uhkien
analyysin peruskäsitteitä ja ajatuksia. Turvallisuus ja uhkien ehkäiseminen on
äärimmäisen monimutkainen asiakokonaisuus ja tässä voi syventyä lyhyesti vain
aivan perusteisiin. Tällaisten
peruskäsitteiden ymmärrys voi olla kuitenkin aivan olennaista oman
hyvinvointimme suojaamisessa.
Aivan ensimmäiseksi on huomattava, että uhka on suhdekäsite, missä on kolme elementtiä. Niiden jokaisen tiedostaminen on uhkan toteutumisen ehkäisemisen perusta. Nämä kolme elementtiä ovat uhkan aiheuttaja, uhkan laatu ja uhkan kohde. Tämän lisäksi uhka toteutuu aina jossakin paikassa ja jonakin aikana (kuva alla). Jos haluamme suojella itseämme uhkilta, tavoitteena on tietysti aina uhkan toteutumisen ennaltaehkäiseminen. Uhkan ennaltaehkäisemisen perusta on ymmärtää ja tiedostaa nämä uhkan elementit ja muuttamalla niitä vaikuttaa niin, että uhka ei toteudu.
1. Uhkan aiheuttaja. Nykyaikaisessa yhteiskunnassa on monia
erilaisia uhkia ja niiden aiheuttajia. Henkilökohtaisellakin tasolla tapahtuva
turvallisuusajattelu perustuu niiden tiedostamiseen. Tavallisempia uhkia ovat
esimerkiksi liikenneonnettomuudet, tulipalot, väkivalta, mutta myös vakavat
sairaudet. Tässä puhun kohdasta kaksi, eli uhkan laadusta. Kun ymmärrämme uhkan
laadun, voimme tarkemmin tarkastella sen aiheuttajaa. Nykyisessä
pandemiatilanteessa uhkan aiheuttaja on covid-19 –virus.
2. Uhkan laatu viittaa uhkaan tapahtumana. Se tarkoittaa
silloin vakavaa sairastumista, auton alle jäämistä tai väkivaltaisen
hyökkäyksen kohteeksi joutumista. Tämä on se tapahtuma, joka pyritään estämään
toteutumasta.
3. Uhkan kohde voi myös vaihdella. Se voi olla yksittäinen
ihminen (minä), joukko (läheiseni), yhteiskunta tai jokin abstraktimpi asia,
kuten instituutio (terveydenhoitojärjestelmä) tai esimerkiksi demokratia.
Rakenna monitasoinen suoja uhkia vastaan
Voidaan ajatella, että itsensä suojaaminen uhkilta perustuu siihen, että uhkia tai tiedossa olevaa uhkaa vastaan rakennetaan ikään kuin monitasoinen suojamuuri, jonka jokaisen seinämän läpi uhka joutuu tunkeutumaan ennen kuin se pääsee ”iholle” ja oikeasti toteutumaan. Alla oleva kuva havainnollistaa tätä ajattelua. Tämä ajatustapa pätee sekä itsepuolustukseen, että itsensä suojelemiseen yleisemmin.
1. Tietoisuuden hallinta.
Ensimmäinen ja ehkä tärkein suoja on
tietoisuus. Turvallisuusajattelussa puhutaan tilannetietoisuudesta (situational
awareness). Kamppailutaidoissa asia
saatetaan ilmaista toteamalla, että jos joudut hyökkäyksen kohteeksi, olet jo
tehnyt virheen. Harjoituksen tarkoituksena on luoda sellaista
tilannetietoisuutta, että väkivallan uhkat eivät saa mahdollisuutta
toteutua. Tietoisuudella viitataan tällä
tasolla moneen asiaan, joita seuraavassa lyhyesti ja luettelomaisesti.
1. Turvallisuusajattelun ottaminen mukaan omaan
maailmankuvaan. Tällä tarkoitan yleistä tilanteiden ja tapahtumien tarkastelua
ja tiedostamista turvallisuuden näkökulmasta. Jotta tämän pystyy toteuttamaan,
siihen on oltava motivaatio. Usein se löytyy vasta ikävien tapahtumien
seurauksena.
2. Tietoisuuden eri tarkkaavaisuusasteiden tai moodien
ymmärtäminen, harjoittelu ja käyttöönotto.
Yksi helppo ajatustapa on liikennevalojen värikoodit: vihreä, keltainen
ja punainen. Vihreä: ei uhkia; keltainen: uhkan mahdollisuus läsnä; punainen:
uhka toteutumassa.
Kaikkia näitä moodeja pitää sitten tutkia monesta
näkökulmasta, joita ovat ainakin filosofinen, psykologinen ja kehollinen. Mitä
tämä tarkoittaa? Esimerkki: uhka on väkivaltatilanne, missä olen
hengenvaarassa. On ennalta ajateltava, mitä olet valmis sellaisessa tilanteessa
tekemään. Tämä on tavallaan filosofinen kysymys, koska kyse on äärimmäisestä
tilanteesta, missä joku yrittää vahingoittaa sinua vakavasti ja selviäminen
vaatii sinulta myös samaa. Kyse on myös psykologinen. Miten voin ja voinko
ylipäätään valmistaa mieltäni tällaiseen tilanteeseen? Kysymys on tietysti myös
kehollinen ja tekninen: mitä kehollisia taitoja ja valmiuksia minulla on
selvitä tilanteen vaatimasta kamppailusta. Esimerkki näyttää uhkatilanteiden
äärimmäisen monimutkaisuuden ja samalla myös äärimmäisen vaikeuden.
3. Selviytymismoodin tiedostaminen (survival mode). Tällä
tarkoitan erikseen sitä mielentilaa, minkä selviytyminen vakavasta uhasta
vaatii. Tätä on vaikea harjoitella, mutta se on hyvä tiedostaa.
4. Liitän tietoisuuden kategoriaan myös tiedon suodattamisen
tärkeyden. On pyrittävä erottamaan uhkaan tai uhkiin liityvä misinformaatio
tutkitusta tiedosta. Misinformaatioon luottaminen saattaa johtaa vääriin
toimenpiteisiin ja turvallisuutesi vaarantumiseen. Esimerkki: ketä kuuntelet
pandemiatilanteessa, virologia vai diplomi-insinööriä? Ole siis tietoinen
erilaisista informaation lähteistä ja siitä, että ne eivät ole samanarvoisia.
Totesin edellä, että on järkevää rakentaa ikään kuin
monitasoinen suojamuuri uhkia vastaan. Tietoisuus on ensimmäinen, tärkein ja myös
kaikki muut tason lävistävä elementti.
2. Ympäristön hallinta.
Ympäristöllä tarkoitetaan tässä laajasti situaatiota, mihin liittyy fyysisen
ympäristön lisäksi myös tilanteen kulttuuriset ja muut abstraktit komponentit
(Ks. Lauri Rauhalan situaation analyysi.) Perustavaa ympäristön hallintaa on
tiedostaa uhkan paikka ja aika ja pysytellä niistä poissa. Tämä on ehkä tärkein
neuvo, mitä henkilökohtaisen uhkan torjumiseksi voi kenellekään antaa. Älä ole
läsnä siellä, missä uhka on mahdollinen tai jo toteutumassa. Epidemiaan
sovellettuna se tarkoittaa, että on pysyttävä poissa paikoista, joissa todennäköisesti
covid-19 virusta voi olla ilmassa.
Silloin voit välttää kaksinkertaisen uhan: et saa virusta itse ja
sinusta ei tule viruksen levittäjä. Matkustamisturvallisuuden kannalta tämä
kohta tarkoittaa esimerkiksi, että jos matkustat vieraaseen kaupunkiin, otat
ennalta selvää vieraan kaupungin vaarallisimmat kujat ja vältät niitä. Jotkut
paikat tulevat turvattomiksi vasta tiettyyn aikaan. Tiedosta nämä ajat.
Ympäristön hallintaan kuuluu myös paikan kulttuuristen
tapojen tuntemus. Niiden noudattaminen lisää turvallisuuttasi ja noudattamatta
jättäminen vähentää sitä.
Ympäristön hallintaan liittyy myös tiedostaa, mitä kannat
päälläsi tai taskuissasi ja se, mitä näet ympäristössäsi sellaista, mitä voit
käyttää uhkatilanteessa hyväksesi. Tähän liittyy myös kysymys ennalta varustautumisesta.
Esimerkki: voinko pukeutumisellani (suojamaskeilla ym.) suojata itseäni tai
muita? Kannanko mukanani taskulamppua, kun liikun syyspimeässä?
3.Kehon hallinta. Koska lähdin liikkeelle
asahista, niin haluan jakaa kehon hallinnan vielä kahteen kategoriaan, niin
kuin teemme asahissakin. Tämä jako on perusteltua myös itsesuojelun
näkökulmasta. Erotan kehon hallinnan yleisesti ja teknisen taidon erityisesti.
Kehon hallinnalla tarkoitan asahin periaatteita ja niiden hallintaa. Asahin
periaatteet ovat peräisin taijista ja siis kamppailutaidosta. Koko kehon
voimantuotto, hyvä tasapaino, keskilinjan hallinta, hengityksen hallinta jne.
ovat kaikki tärkeitä yleisiä taitoja myös itsensä puolustamisen tai
suojelemisen näkökulmasta. Kamppailutilanteessa on esimerkiksi tärkeää pysyä
pystyssä. Hyvä tasapaino ja kyky vajota ja juurtua auttavat tässä. On myös
tärkeää pystyä vapauttamaan voimaa nopeasti koko kehosta, jos tilanne sellaista
vaatii. Näin voidaan luoda se tila ja aika, mikä mahdollistaa juoksemisen pois
paikalta.
Asahissa harjoiteltava hyvä pystylinjaus, voimakas kehon
kannattelun taito, on myös tärkeä periaate itsesuojelun kannalta. Jos
kannattelemme itseämme hyvässä ja voimakkaassa asennossa, emme näyttäydy ulospäin
uhrilta. Voimme viestiä asennollamme ja liikkumisemme tavalla voimaa ja
päättäväisyyttä, mikä voi auttaa pitämään saalistajat loitolla.
4. Tekninen taito.
Teknisellä taidolla tarkoitan konkreettisia liikkeitä, joita voidaan soveltaa
itsepuolustustilanteessa. Asahin perusliikesarjoissa on monia tällaisia
liikkeitä. Ne voidaan nostaa sieltä esiin ja ottaa erikseen harjoittelun
kohteeksi. Olen käynyt läpi asahin perusliikesarjan ja suunnitellut sen
jokaiselle liikkeelle parin kanssa harjoiteltavan itsesuojelusovelluksen. Koko
sarja voidaan tehdä myös käyttämällä näiden sovelluksien mielikuvia. Sarjan
nimi on vielä työn alla, mutta aivan kuten olen Syvä-asahissa käyttänyt nimiä
Asahi Somatics tai Asahi Rentous, tästä sarjasta on tulossa ehkä Asahi
Itsesuojelu. Palaan koulutukseen tarkemmin sitten, kun tällaiset asiat taas
käyvät ajankohtaisiksi.
Esitin edellä neliportaisen suojan, jonka varassa voimme
opetella ymmärtämään itsesuojelun perusteita. Tämä on vasta alustavaa pohdintaa
ja se varmaan tarkentuu vielä. Jos vielä liitän nämä ajatukset meneillään
olevaan kriisiin, sen kannalta painottuvat kaksi ensimmäistä: tietoisuuden
hallinta ja ympäristön hallinta. Mutta samalla on tärkeää myös pitää huolta
kehostaan ja mielestään, kehomielestä. Asahi terveysliikuntana, somaattisena
menetelmänä ja kehomieliharjoituksena on vahva itsestähuolehtimisen väline
aivan samoin kuin monet muut joogan, taijin tai qigongin tapaiset
liikuntamuodot. Kannattaa myös muistaa, että reipas kävely, lenkkeily, samoilu
metsässä jne. ovat vähintään yhtä tärkeitä itsesuojelun keinoja erityisesti
näinä ikävinä aikoina.
Kävin läpi kaikki 34 asahiin liittyvää ammattikorkeakoulujen
lopputyötä ja etsin niistä ne, jotka liittyivät mielenterveystyöhön. Löydät
yhteenvedon kaikista 34:stä asahiin liittyvästä tutkielmasta Asahi-Akatemian
sivuilta, täältä: https://www.asahi.pro/terveysliikunta.
Katso linkki sivun lopussa.
Tässä lyhyt yhteenveto siitä, miten asahia oli niissä
käytetty ja millaisia kuvauksia ja johtopäätöksiä töistä saattoi löytää. Tämän
aihepiirin tutkielmia löytyi yhdeksän. Tämä tekee 26,4 % eli vähän yli neljäsosa
töistä liittyi mielenterveystyöhön. Tämä oli ensimmäinen tulos, joka kiinnitti
huomioni. Pitäisi tietenkin tutkia tarkemmin, missä terveydenhuollon
ammattilaiset asahia oikeasti käyttävät, mutta opiskelijoiden opinnäytetyöt
antavat asiasta ainakin jonkinlaista suuntaa.
Ajattelen, että jos asahia käytetään ylipäätään osana
mielenterveyspotilaiden kuntoutusta ja hyvinvoinnin edistämistä, se tarkoittaa,
että asahi nähdään kokonaisvaltaisena, koko ihmisen kehomieltä eheyttävänä
somaattisena ja kehomieli-menetelmänä. Saman voi päätellä siitä, minkälaisten
menetelmien tai lajien seuraan asahi näissä tutkielmissa asettuu. Asahin
rinnalla kulkevat monet erilaiset kehotietoisuutta syventävät lajit. Näissä
interventioissa ei siis asahia tarkastella pelkästään fyysisiä vaivoja
parantavana tai ennaltaehkäisevänä liikuntamuotona, vaan painopiste on asahin
somaattisessa ja kehomieliyhteyttä korostavassa ulottuvuudessa.
Liikuntaryhmiä, joissa asahi oli mukana, toteutettiin
useammassa mielenterveyskuntoutujien päivätoimintakeskuksessa, psykiatrisessa
vankimielisairaalassa, kidutuksen uhriksi joutuneiden maahanmuuttajien kanssa
sekä itsemurhan tehneen läheisten vertaistukiryhmässä. Yhdessä tutkielmassa
toimeksiantajat olivat fysioterapeutteja, jotka toimivat yliopistollisen
sairaalan psykiatrian palveluyksikössä ja halusivat kerätä yhteen
kehonkuvaharjoitteita, joita fysioterapeutit käyttivät masennus-,
ahdistuneisuushäiriö-, paniikkihäiriö-, syömishäiriö-, stressi- ja uupumus-,
kipupotilaiden sekä seksuaalisen hyväksikäytön uhrien kanssa.
Yhdessä liikuntaryhmässä yhdistettiin asahi, jooga ja
mindfulness. Näistä muodostettiin mielenterveyskuntoutujille sopiva
kokonaisuus. Tutkielman kirjoittavat kertovat, että osallistujat kokivat asahin
ja joogan enimmäkseen toimivina keinona avata kehon lihasjäykkyyksiä. Jo yksi
harjoitus antoi tällaisia tuloksia. Tutkielman tekijät kirjoittavat: ”Schwecken
(2003, 123–125) mukaan liikunnallisten harjoituksien ja kehon
tietoisuusharjoituksien opettaminen kuntoutujille auttaa kuntoutujia
säätelemään stressiä. Suurin osa osallistujista mainitsikin kirjallisessa
palautteessa stressin vähentymisestä harjoituksien aikana. Myös suullisessa
palautteessa tuotiin esiin, että harjoitukset vähensivät stressin tuntemuksia.
Näiden palautteiden perusteella näyttää siltä, että asahi, jooga ja mindfulness
auttavat stressin säätelyssä.” Ja edelleen: ”Yllätyimme siitä, miten voimakkaan
positiivisina mielenterveyskuntoutujat kokivat asahin, joogan ja mindfulnessin
vaikutukset. Lajien terveysvaikutukset saivat vahvistusta osallistujien
kertomista kokemuksista. Asahi, jooga ja mindfulness vaikuttaisivat näiden
ohjauskertojen perusteella vaikuttavan pienissä määrinkin harjoiteltuna
suotuisalla tavalla hyvinvointiin.”
Toinen asahia hyödyntävä liikuntaryhmä toimi Eliaskartanon
kuntoutuskodissa. Siellä opiskelijat vetivät ryhmää, jonka sisältöön he
halusivat liitää ”flow-liikunnan, filosofisen liikunnan sekä elämysliikunnan.”
Tämän liikuntalajien luokituksen on esitellyt ”onnellisuusprofessori” Markku
Ojanen useissa kirjoituksissaan.[i]
Hän on tutkinut paljon liikunnan ja mielenterveyden yhteyttä. Tutkielman
tekijät kirjoittavat: ”Filosofinen liikunta auttaa hallitsemaan omaa kehoaan
(Mielenterveyden keskusliitto 2006, 12-13). Tätä harjoitusta Eljaskartanon
työntekijöiden mukaan kuntoutujat eniten tarvitsevat. Filosofiseen liikuntaan
valitsimme asahin, joka sopii hyvin liikuntaa aloittavalle ja
aktiiviliikkujalle ikään katsomatta.”
”Filosofinen liikunta” on mielenkiintoinen käsite. TEHY-lehden
haastattelussa Ojanen toteaa filosofisesta liikunnasta seuraavasti: ”Vanha
sanonta ’Terve sielu terveessä ruumiissa’ kertoo tästä pyrkimyksestä jotakin,
mutta tavoitteena on saavuttaa vielä enemmän, henkisen kasvun kohonnut tila tai
sisäinen uudistuminen. Jooga on hyvä esimerkki filosofisesta liikunnasta”.[ii]
Ojanen kirjoittaa aiheesta myös näin: ”Ihminen voi olla ehyt vain hoitaessaan
ruumista. Tämä tapahtuu noudattamalla ohjelmaa, jossa sekä sielu että ruumis
saavat oman osansa. Liikunta ei hoida vain ruumista, vaan myös sielua. Miten
tämä tapahtuu perustellaan siinä filosofiassa, jota liikkuja noudattaa.”[iii]
Itse nostin esiin neljä keskeistä liikunnan projektia, ja niiden päämäärät,
joita liikkujat tavoittelevat tutkimuksessani ”Liikunta tienä kohti varsinaista
itseä” (Tampereen yliopisto 1991). Näitä ovat voiton, terveyden, ilmaisun ja
itsen tutkimisen päämäärät. Itsen tutkiminen on filosofinen projekti ja
näyttäisi siltä, että Ojanen tavoittelee ”filosofisella liikunnalla” samaa tai
samankaltaista liikunnan kuvausta.
Tutkielman tekijät kirjoittavat: ”Filosofisena
liikuntalajina pidimme asahia, josta yleinen kuva oli positiivinen.
Osallistujat kokivat sen rentouttavan kehoa ja mieltä sekä helpottavan
lihasjännityksiä. Kuten aikaisemmin on tullut teoriassa ilmi, asahilla oli
rentouttava vaikutus, jota voidaan käyttää hyödyksi esimerkiksi
ahdistuneisuuden hallinnassa. Asahissa liikesarjat olivat yksinkertaisia,
yhdistettynä tehokkaaseen hengitystekniikkaan, minkä osallistujat kokivat
helpoksi. Ohjauksesta huolimatta asukkaat saivat suorittaa liikkeitä omaan
tahtiinsa ja näin kuulostella rauhassa omaa kehoaan. Asahin vaikutukset
tuntuivat heti, eikä se ollut osallistujien mielestä liian raskasta, mutta
kuitenkin tehokasta. Asahi oli osallistujille uusi laji, jota he tahtovat
kokeilla uudestaan siihen varatulla ajalla.”
Tästä tutkielmasta jäi itselleni erityisesti mieleen asahin
pitäminen ”filosofisena liikuntana”. Olen paljon pohtinut tätä teemaa ja
kirjoittanut siitä paljon eri näkökulmista (ja myös ”liikunnan filosofiasta”), mutta
tämä Ojasen käsite sai minut taas miettimään. Olen käyttänyt asahia kuvatessani
paljon tietoisuustaitojen ja somaattisten menetelmien käsitteistöä, mutta ”filosofinen
liikunta” terminä tuntuu jotenkin ”tavallisemmalta” tai helpommin
lähestyttävämmältä. Ehkä pitää vielä kerran palata tuonne 1990-luvun alun
tutkimuksiin, missä yritimme usean tutkijan voimin avata suomalaiseenkin
urheiluun ja liikuntaan filosofista näkökulmaa. Sieltä saattaa löytyä vielä
uutta ammennettavaa asahillekin.
Yksi tutkielmista oli kehittämistehtävä, missä tarkoituksena
oli selvittää, mitä menetelmiä fysioterapeuteilla on käytettävissä kidutuksen
uhriksi joutuneiden maahanmuuttajien kuntotuksessa. Työn näkökulma oli
psykofyysinen. Tutkielman kirjoittaja kirjoittaa: ”Klemolan (2014. 10),
Jalamon, Mähösen ja Mikkosen kehittämä Asahi on osoittautunut hyväksi
psykofyysiseksi harjoitteeksi kidutuksen uhriksi joutuneen kuntoutuksessa.
Asahin liikeperiaatteita ovat kehon pystylinjaus, koko kehon laajuinen liike,
liikkeen sisäinen kuuntelu ja kontrolli, hengityksen ja liikkeen yhteys sekä
liikkeen sisäinen ja ulkoinen laatu. Näiden periaatteiden avulla asiakas voi
oppia kehon optimaalista asentoa, hyvää pystylinjausta, hyvää ergonomiaa,
yleistä rentoutta, liikkeenhallintaa ja tasapainoa. (Klemola 2014. 91) Useimmat
asiakkaistani ovat ottaneet Asahin liikeharjoitukset hyvin vastaan ja osalla ne
ovat päivittäisinä harjoituksina. Asahin perusliikesarjassa on sopivan
monipuolisia ja haastavia liikkeitä niin, että ne tasapainottavat vireystilaa
ja vapauttavat lihasten jännityksiä.”
Lopuksi haluan nostaa esiin vielä yhden opinnäytetyön, missä
selvitettiin, miten toiminnallinen SomeBody®-menetelmä soveltui itsemurhan tehneiden
läheisten vertaistukiryhmän ohjausmenetelmäksi. Tavoitteena oli edistää
itsemurhan tehneiden läheisten selviytymistä ja heidän omia voimavarojaan
kehittämällä toimeksiantaja Surunauha ry:lle uusi toiminnallinen
vertaistukiryhmämalli. Asahia käytettiin tässä työssä osana kehitteillä olevaa
SomeBody-menetelmää. Tutkielman tekijä siteeraa omaa havaintopäiväkirjaansa
seuraavasti: ”Olen jo useasti kiitellyt
ryhmäläisiä aktiivisesta osallistumisesta ja sitoutumisesta ryhmään, niin
tänäänkin. Erityisesti asahi-harjoitus ja vatsapalleahengitys-harjoitus saivat
paljon positiivista palautetta ryhmässä. Harjoitukset koettiin vaikuttaviksi.
Ryhmäläisiltä tuli huomioita ja oivalluksia, miten liikunta ja liike muuttaa,
kun siihen liitetään mukaan hengitys.” Sekä edelleen: ”Hengitysharjoituksista ryhmäläisten sanallinen palaute: “Onnistuin
estämään paniikkikohtauksen hengitysharjoituksella.” “Voitaisiin paremmin, jos
hengitettäisiin kuin lapset.” “En pystynyt keskittymään.” “Uloshengitys,
mielikuva aalloista tuntui hyvältä.” Asahi harjoituksesta tykättiin “Tuntui
oikeasti hyvältä.” “Lähti veri kiertämään, tuli lämmin.” “Hengitys+liike tuntui
hyvältä.”
On aivan käsittämättömän upeaa, miten terveyden ja kuntoutusalan ammattilaiset ylipäätään soveltavat ja vievät asahia työhönsä. Suomalainen filosofi ja psykologi Lauri Rauhala on kirjoissaan avannut paljon sitä, miten ihmistä tulee lähestyä kokonaisvaltaisesti oli sitten kyse hoitotyöstä, valmennuksesta tai mistä tahansa inhimillisestä toiminnasta. Lyhyesti voisi sanoa (tästä myöhemmin enemmän), että mielenterveystyössä (kuntoutuksessa, terapiassa jne.) on tärkeää, että ihmistä lähestytään sekä mielen että kehon kanavan kautta. Kielen ja siis puheen avulla voidaan ymmärtää sitä, miten merkitykset ovat syntyneet ja miten niitä voidaan muuttaa. Voidaan puhua merkitysten uudelleenorganisoitumisesta, jonka kautta tapahtuu eheytymistä. Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana on kuitenkin alettu enemmän ymmärtää myös sitä, että ihmistä tulee samalla lähestyä myös kehon kanavan kautta. Puhutaan jopa ”kehollisesta käänteestä” (tästäkin myöhemmin enemmän). Käsitteellisetkin merkitykset rakentuvat kehon esiymmärryksen varaan ja kehoa harjoittamalla voidaan tutkia ja avata näitä esikäsitteellisiä rakenteita. Myös keho voi ”uudelleenorganisoitua”. Kun tähän vielä liitetään ”situaation” eli ympäristön uudelleenorganisoiminen, lähestytään ihmistä kokonaisvaltaisesti, ”holistisesti” niin kuin Rauhala haluaa sanoa.
Ajattelen, että asahi voi olla etulinjassa tässä ”kehollisessa
käänteessä”, kun sitä opetellaan viemään esimerkiksi terapia- ja
mielenterveystyöhön. Itse pyrin jatkossakin kehittämään ja avaamaan tähän käänteeseen
liittyvää käsitteistöä, sen käytännöllisiä ja teoreettisia perusteita.
Nyt kun on käyty kosmisissa ulottuvuuksissa, on aika palata
arkeen ja maan pinnalle. Arki koittaa lopulta aina.
Kun tarkastelemme asahin periaatteita edellisissä
artikkeleissa kuvatun kehollisen esiymmärryksen kautta, avautuu seuraavanlainen
maisema. Asahi somaattisena harjoituksena ja menetelmänä pyrkii tekemään harjoittajansa
tietoiseksi hänen kehonsa tai soomansa keskeisistä esikäsitteellisistä
prosesseista. Monet niistä ovat painuneet pois tietoisuutemme piiristä, useasti
iso osa. Jos saamme ne edes osittain palautettua tietoisuutemme piiriin,
jolloin myös tietoinen itsesäätelykykymme myös ulottuu niihin ainakin jossain
määrin, olemme astuneet somaattisen harjoituksen tielle, millä on iso
muutosvoima. Käyn vielä lyhyesti tässä läpi nämä periaatteet ja niihin
liittyvät keskeiset ideat.
Mutta ennen asahin periaatteiden yhteenvedon omaista
käsittelyä haluan nostaa esiin kolme tasoa tai tapaa, miten näitä periaatteita
asahissa harjoitellaan. Periaatteita harjoitellaan 1. erikseen, 2. integroituna
asahin liikkeisiin ja 3. arjen toiminnassa. Tämä kuvaa samalla myös sitä prosessia,
miten tällainen somaattinen oppiminen ehkä ideaalisti etenee.
Meidän on aluksi tunnistettava harjoitettava prosessi,
tultava siitä tietoiseksi ja tehtävä siihen liittyviä harjoituksia.
Harjoituksia tehdään mielen ohjauksessa kehoa ja sen liikkeitä aistien. Tämä tarkoittaa, että käytetään mielikuvaa ja
sen ohjaavaa vaikutusta aistien samalla kehoa sisäkautta. Samalla aistitaan
myös sitä, miten keho vastaa mielen ohjaukseen. Jokaista periaatetta
harjoitellaan näin yksitellen. Olen kuvannun kaikissa asahi-kirjoissani näitä
asahin ”periaateharjoituksia”. Asahi-tunnilla tämä on yksi tärkeä opetettava
osio. Periaateharjoituksissa opiskeltava periaate nostetaan esiin selkeästi,
yksinkertaistetusti, ikään kuin riisuttuna. Olen luonut Syvä-asahiin myös
periaateharjoitusten sarjoja, jotka edelleen helpottavat periaatteiden
oppimista ja niiden opettamista.
Toinen vaihe on, että viemme periaatteen asahin liikkeisiin
ja liikesarjoihin. Pyrimme siis toteuttamaan periaatetta läpi koko asahin
virtaavan liikekokonaisuuden. Tämä vaatii keskittymistä, kehon sisäistä
kuuntelua ja tutkittavan periaatteen ainakin jonkinasteista ymmärrystä, jotta
sitä voidaan pyrkiä toteuttamaan monimutkaisempien liikkeiden yhteydessä. Yksinkertaisemmat periaateharjoitukset
auttavat tässä. Koska liikesarjassa noudatettavia periaatteita on paljon, on
harjoitteluvaiheessa hyvä idea keskittyä kerralla vain yhteen. Liikesarjan voi
tehdä aistimalla keskilinjaa ja tutkimalla, miten keskilinja liikkuu, kiertyy,
taipuu jne. Toisella kerralla voi keskittyä hengitykseen, avata hengitystä
tietoisemmin, tutkia, miten hengitys kannattelee avautuvia ja sulkeutuvia
liikkeitä jne.
Kolmas ja yhtä tärkeä somaattisten prosessien harjoittelun
taso on arjen toiminta. Somaattiset menetelmät pyrkivät siihen, että kykenemme
toteuttamaan niiden periaatteita kuten kehon hyvää linjausta, vapaata
hengitystä, optimaalista voimantuottoa jne. jokapäiväisissä arjen
askareissamme. Samalla se tarkoittaa sitä, että teemme arjesta myös
harjoituspaikan. Tällä tasolla harjoitus laajennetaan elämään niin, että elämä
on harjoitusta, harjoitus elämää. Somaattisissa menetelmissä, kuten asahissa,
ei ajatella, että harjoitus päättyy, kun suljemme harjoitussalin oven.
Päinvastoin. Harjoitussali avaa oven arjen harjoitteluun. Käytännössä se
tapahtuu niin, että pyrimme tuomaan kaikki harjoiteltavat periaatteet
kävelemiseen, istumiseen, työskentelyyn tietokoneen äärellä, esineiden
nostamiseen, vasarointiin, autolla ajamiseen, ruuan laittoon jne. Kun
harjoittelemme esimerkiksi kehon keskilinjaa ja optimaalista kehon kannattelua,
se synnyttää meissä tietoisuutta siitä, missä asennossa ylipäätään
kannattelemme itseämme. Voimme kutsua sitä ”rakennetietoisuudeksi”. Samalla
tavalla somaattinen harjoittelu kehittää meissä ”tietoisuuden koko kehon
liikkeestä”, ”hengitystietoisuuden” jne. Yleisemmin: somaattisten periaatteiden
harjoittaminen ja tiedostaminen tuottaa ”periaatetietoisuutta”, jonka sitten
pyrimme tuomaan arjen kaikkiin askareisiin. Tätä prosessia olen edellisissä
artikkeleissa kuvannut somatiikan kehittäjän Thomas Hannan käsitteillä. Hän
kuvaa kirjoituksissaan, miten somaattisella oppimisella tarkoitetaan
tiedostamattomien somaattisten prosessien nostamista tietoisuuden piiriin.
Yksinkertaisesti: tulemme enemmän tietoisiksi.
Seuraavassa vielä lyhyt kertaus asahin periaatteista
somatiikan näkökulmasta.
1. Liikkeen sisäinen
aistimus ja tietoinen ohjaaminen, kehon sisätilan aistiminen. Tämä on
somatiikan lähtökohta. Somaattiset menetelmät eivät ole niin yhtenäisiä, kuin
Hanna antaa kirjoituksissaan ymmärtää. Ne ovat hyvin erilaisten luovien
ihmisten työn ja pohdinnan tulosta. Toiset liittyvät tanssiin, toiset kehon
optimaaliseen kannatteluun, jotkut, kuten monet aasialaiset menetelmät
erilaisiin filosofiin järjestelmiin. Mutta ilmeisesti tämä yksi periaate on
yhteistä kaikille: niissä kaikissa pyritään aistimaan kehoa sisäkautta.
Lähtökohtana on siis koettu keho, ei objektikeho. Asahissakin tämä on kaikkein
ensimmäinen periaate. Muiden periaatteiden tunnistaminen ja harjoittaminen on
mahdollista vain, jos niitä lähestytään kehon aistimisen kautta. Jos tämä
ulottuvuus asahista puuttuu, kyse ei ole enää asahista somaattisena menetelmänä.
2. Kehon kannattelu
hyvässä pystylinjauksessa. Myös tämä on yksi hyvin yleinen somaattisten
menetelmien periaate, jota lähestytään eri tavoin. Asahissa sitä lähestytään
”keskilinjan” ja kehon ”keskiasentojen” (lantio, hartialinja, pää) kautta.
Niiden avulla etsitään kehon voimakasta ja yhtenäistä rakennetta, jota maan
vetovoima tukee, ei hajota. Se on myös ergonomisen työskentelyn perusperiaate.
Asahissa opettelemme selän linjauksen lisäksi linjaamaan myös kehomme muitakin
rakenteita voiman tuoton kannalta optimaalisella tavalla. Kehon hyvän
linjauksen idea viedään sitten kaikkiin arjen toimintoihin.
Keskilinjaharjoitukset näyttävät myös voimakkaasti kehon ja mielen yhteyden.
Selkärangan ojentaminen pystyyn ja sen kannattelu osoittavat asennon ja
asenteen kulkevan myös käsi kädessä.
3. Hengityksen
vapauttaminen. Hengityksen harjoittaminen on vanha joogan ja ylipäätään
Aasian kontemplatiivisten perineiden keskeinen menetelmä. Sieltä se on
siirtynyt monien lännessä kehitettyjen somaattisten menetelmien osaksi.
Asahissa sillä on keskeinen merkitys. Hengityksen harjoittamisen ulottuvuudet
ovat syvät ja laajat. Länsimainen kapean vyötärön kauneusihanne estää vapaan
hengityksen ja kuristaa kehon.
Fitness-menetelmien ”vatsakorsetit” pitävät näitä ihanteita yllä, vaikka
fyysisistä korseteista luovuttiin jo yli sata vuotta sitten. Monet meistä
kantavat korsetteja vielä korviensa välissä. Vatsan jatkuvan kuristamisen
terveyshaittoja ei vielä edes tunneta. Joka tapauksessa hengityksen
kuristaminen estää normaalin ja vapaan hapen ja hiilidioksidin vaihdon
keuhkoissa. Tietoinen hengitys on nk. tietoisuustaitojen perusmenetelmä.
Tietoinen hengitys avaa myös kehon sisäisiä aisteja ja vapauttaa meitä
”aistimotorisesta muistinmenetyksestämme”. Hengityksen kannattelema liike on
eheyttävän liikkeen perusmalli. Länsimainen ihminen elää suurimman osan
elämästään ”puhuvassa päässään”. Hengityksen harjoittaminen voi vapauttaa hänet
tästä ainakin jossain määrin ja avata tien aistivaan, liikkuvaan ja
hengittävään kehoon.
4. Optimaalinen
voimantuotto koko kehosta (kehonlaajuinen liike). Asahin liikkumisen tapa,
kehonlaajuinen liike, ei ole tyypillinen somaattisten menetelmien periaate.
Asahiin se on tullut taijista, mikä on kiinalainen kamppailutaito. Se ei ole
tyypillinen liikkumisen tapa edes aasialaisissa kamppailutaidoissa. Sitä on
kehitetty lähinnä kiinalaisissa ”sisäisissä taidoissa”. Kyseessä on hyvin
hienovarainen liikkumisen tapa, missä opetellaan hallitsemaan liikkeen
kineettistä ketjua ja tiedostamaan se. Harjoitus tuottaa tietoisuuden kehon
vipuvarsien ekstensio- ja flexio –liikkeistä. Liikkeen kineettistä ketjua
opetellaan hallitsemaan myös biomekaniikassa, mutta asahissa liikettä
lähestytään sisäisten aistien ja sisäisen ohjauksen kautta. Voidaan puhua
kokemuksellisesta biomekaniikasta. Harjoitus tuottaa kyvyn liikkua ja käyttää
voimaa koko kehosta eikä vain paikallisista lihaksista. Kun saamme tämän
periaatteen toimimaan arjessa, ja saamme sen yhdistettyä hyvään kehon
linjaukseen, tuloksena on kehon optimaalinen voimantuoton ja liikkumisen tapa.
Alamme nostaa vaikkapa tarjottimemme ruokalinjastolta jaloilla ja selällä,
emmekä pelkästään käsillä.
5. Rentouden
tunnistaminen. Kaiken liikkeen ja siis toimintamme taustalla ovat
ekstension ja flexion ja jännityksen ja rentouden vaihteluiden periaatteet.
Kehomme kerää itseensä paineisessa arjessa paljon jännityksiä. Henkiset paineet
näkyvät kehon jännityksinä. Asahissa pyrimme tunnistamaan kehon erilaisia
jännitystiloja ja vapautumaan niistä. Asahia voidaan pitää rentoutusmenetelmänä.
Jännitykset toimivat kehossa käsijarrujen tavoin. Jos saamme purettua edes osan
näistä kehon sisäisistä käsijarruista, kaikki liikkeemme ja toimintamme sujuvat
vapaammin, taloudellisemmin, vähemmällä ponnistuksella. Rentous on vapaan liikkeen
yksi keskeisistä edellytyksistä.
6. Juuren ja tasapainon aistiminen ja tunnistaminen. Kiinalaisen sanonnan mukaan ihminen asuu taivaan ja maan välissä, niiden risteyskohdassa. Hänen päänsä kurottaa kohti taivasta, mutta jalkapohjat juurtuvat tukevasti maahan. Tämä on hyvä kielikuva myös juuren ja tasapainon merkityksestä. Kahdella jalalla kulkevana olentona joudumme jatkuvasti pitämään huolta tasapainostamme. Yleensä emme ole siitä lainkaan tietoisia, mutta jos harjoitamme tietoisuutta juuresta, myös tasapainomme vahvistuu. Juurella tarkoitetaan kontaktia maahan, tuoliin, vuoteeseen jne. Olemme aina kontaktissa johonkin. Se on juuremme. Terapiayhteyksissä puhutaan maadoittumisesta. Sillä tarkoitetaan samaa asiaa. Maadoittuminen tarkoittaa tietoisuutta kontaktipinnoista. Kun aistimme kehomme kontaktipintoja, palaamme välttämättä myös ajallisesti tähän hetkeen. Kehon aistimukset ovat läsnä tässä ja nyt. Asahissa juurrumme maahan koko jalkapohjallamme. Näin optimoimme tasapainomme kannalta tärkeän tukipinnan, jonka varassa seisomme ja liikumme. Kun olemme tietoisia juurestamme, siis kontaktipinnoistamme, tietoisuutemme putoaa kehoon ja sisäinen puheemme vaikenee hetkeksi. Tämä on tärkeä somaattisen harjoituksen ulottuvuus. Voimme hyödyntää tätä periaatetta esimerkiksi nukkumaan mennessämme. Silloin on hyvä maadoittua eli tulla tietoiseksi kehon aistimuksista kontaktipintoja vasten.
7. Kehomieliyhteyden
tunnistaminen. Asahin hitaassa ja tietoisessa liikkeessä yhdistyvät kehon
liike, hengitys ja mieli. Huomio suuntautuu sisäänpäin ja ohjaa liikkeen ja
hengityksen yhteen. Aistimme vain kehoa ja sen liikettä. Mieli tyhjenee
luonnollisella tavalla sisäisestä puheesta ja muusta sisällöstä. Tätä kokemusta
voimme kuvata kehomieliyhteydeksi. Mieli
ei ole erillään ruumiista vaan se keskittyy vain liikkeen aistimiseen. Kehon ja
mielen yhteys ei tarkoita mitään tämän kummempaa. Kun mieli kulkee liikkeen
aikana kauppalistassa, silloin se on erillään ruumiista. Kun se jättää taakseen
kauppalistan ja keskittyy vain liikkeen aistimiseen, se on läsnä ruumiissa.
Keho ja mieli, ruumis ja sielu ovat tässä kokemuksessa yhtä. Joissakin
somaattisissa menetelmissä, kuten asahi, pyritään tällaiseen kehotietoisuuden
kokemukseen. Kehotietoisuus on käsitteenäkin kuvaava. Se on kehoa ja tietoisuutta
yhtä aikaa.
Ja lopuksi
Syntymänsä jälkeen lapsi alkaa heti tutkia ja opiskella somaattisen ytimensä sisältämää kolmea perusorientaatiota: seisomista, kävelemistä ja käsittelemistä. Ajan kuluessa hänelle kehittyy kyky käyttää kieltä ja käsitteitä, jotka nekin rakentuvat tämän toiminnan varaan. Noustessaan pystyyn hän ojentaa itsensä maan vetovoimaa vasten. Koska hänen päänsä on painava, hän joutuu linjaamaan itsensä tarkasti. Kun hän ei saa haluamaansa, hän huutaa koko kehollaan. Jännitys näkyy varpaissa asti. Hän ei vedä vatsaansa sisään, koska ei tiedä, että pullistuva vatsa ei ole nyt muodissa. Hän aistii kehossaan lämmön, kosketuksen, turvan. Hän ei vielä erota toisistaan omaa sisäistä maailmaansa ja ulkoista maailmaa, koska mitään minää, joka tekisi tämän rajan, ei vielä ole. Useissa somaattisissa menetelmissä ja kontemplatiivisissa perinteissä viitataan pienen lapsen kaltaiseksi tulemiseen. Ehkä siinä on jokin viisaus. Viitataan ehkä siihen, että kasvaessamme aikuisiksi saamme paljon, mutta jotain myös menetämme. Joitakin aikuistumisen, kasvamisen ja vanhenemisen myötä menettämistämme asioista somaattisissa menetelmissä pyritään ikään kuin palauttamaan.
Jotta voisimme lähestyä kehomme optimaalista tilaa tai
olemisen ja liikkumisen tapaa, meidän tulisi ymmärtää, miksi kehomme ovat
sellaisia kuin ovat. Tämä on tietysti kysymys, mihin emme pysty lähimainkaan
kattavasti vastaamaan, mutta jotakin ehkä voimme sanoa. Thomas Hanna lähestyy
tätä kysymystä kosmisesta näkökulmasta (Hanna 1986-87). Kehomme evoluutio sellaiseksi, millainen se
on, on tapahtunut kosmisissa puitteissa. Olemme kaikki maailmankaikkeuden
synnyn ja kehityksen tulosta. Tässä prosessissa ovat kehittyneen luonnonlait
sellaiseksi, mitä ne nyt ovat.
Maailmassa vallitsevat lainalaisuudet ovat myös muokanneet elämän muodot
sellaisiksi, kuin millaisina ne nyt tunnemme. Omat kehomme tai soomamme ovat myös
kehittyneet näiden lainalaisuuksien puristuksissa. Elämää kannattelevat
peruselementit ovat joutuneet sopeutumaan näihin puitteisiin.
Kun katson ulos ikkunasta, näen kuusimetsän. Puut kurottavat
maasta suoraan kohti taivasta. Samoin tekevät niiden taimet ja puiden juurella
kasvavat pihlajat. Pellon takana oleva horisontti on vaakasuorassa ja metsän
viivat piirtyvät siitä tarkasti suorassa kulmassa ylöspäin. Tämä puiden ja ja
kasvien vertikaalinen muoto on suoraa seurausta siitä tavasta, miten ne ovat
sopeutuneet maan vetovoimaan. Voittaakseen maan vetovoiman, ne kasvavat siitä
suoraan poispäin. Kamppailussa maan vetovoimaa vastaan vertikaalisuus on
kestävin rakenne. Kehomme pyrkivät
toteuttamaan samaa periaatetta.
Samalla tavalla kuin kaikki elävät olennot kehomme ovat joutuneet
sopeutumaan maailmankaikkeudessa vallitseviin lainalaisuuksiin. Yksi perustava
maailmankaikkeudessa vaikuttava voima, jonka piirissä myös kaikki elävät
organismit ovat, on gravitaatio. Gravitaatio,
maassa maan vetovoima, on perustava haaste, mihin kaikkien elollisten olentojen
pitää pystyä vastaamaan. Elämä ylipäätään perustuu liikkeeseen, mikä tapahtuu gravitaatiokentässä
sen yhdensuuntaista voimaa vastaan. Tätä liikkumisen kykyä voimme kutsua elävän
organismin itsesäätelykyvyksi. Elävät organismit vastaavat maan vetovoiman
kutsuun rakenteellaan ja liikkeellään. Evoluution saatossa on kehittynyt
monenlaisia vastauksia siihen, miten liike gravitaatiokentässä on mahdollista.
Ihmisen vastaus on kahdella jalalla seisova ja tukirangan varassa liikkuva
keho. Ihmiskehon vastaus on panostaa vertikaalisuuteen. Ihmiskehon
vertikaalisuus ei siis ole ihan mikään pieni asia. Se mahdollistaa gravitaation
voimista vapautumisen. (Hanna 1986-87.) Koska elämme maan vetovoimakentässä,
joka vetää meitä koko ajan alaspäin, meidän on kannateltava itseämme sitä
vasten. Pystylinjaus antaa tälle työlle parhaan rakenteen.
Toinen kosminen lainalaisuus graviaation lisäksi, minkä
puitteissa soomamme elää, on suunta.
Liikkeellä on aina suunta ja vauhti. Kosmoksenkin mittakaavassa liikkeen suunta
on aina eteenpäin. Tulevaisuus on edessä, menneisyys takana. Liikesuunta
taaksepäin tarkoittaisi paluuta menneisyyteen. Kehommekin on sopeutunut tähän
liikesuuntaan. Sillä on eteenpäin suuntautuneet kasvot, jolloin tärkeät aistit
suuntautuvat eteenpäin. Sen askel suuntautuu eteen. Kävelemme kohti
tulevaisuutta. (Hanna 1986-87.) Kehomme ottaa vastaan painovoiman haasteen
vertikaalisuudellaan, mutta on rakentunut aistimaan ja liikkumaan maailmassa
horisontaalissa tasossa.
Kokemuksessammekin on sama suunta. Koemme, että
menneisyytemme on jotain, joka on takanamme ja tulevaisuus edessämme.
Tietoisuutemme intentionaalisuutta, siis periaatetta että olemme aina tietoisia
jostakin, kuvataan usein horisontaalisella nuolella, missä näytetään, miten
tietoisuutemme suuntautuu kohteeseen. Intentionaalisuutemmekin on ajallista.
Kokemuksemme tapahtuu aina ajassa, jolloin silläkin on horisontaalinen rakenne. Menneisyys on takana, tulevaisuus edessä. Kehomme
tai oikeastaan kehomielemme siis todellistuu näiden vertikaalisten ja
horisontaalisten voimien risteyskohdassa.
Elämme kolmiulotteisessa avaruudessa, joka antaa liikkeellemme
kolme perussuuntaa: ylös-alas, eteen-taakse ja vasen-oikea. Kehomme kokema
avaruus ei kuitenkaan ole sama kuin objektiivinen, tieteen avaruus. Koetun
avaruuden suunnat eivät ole tasavertaisia. Eteenpäin suuntautunut kehomme
painottaa niitä eri tavoin. Aistimisemme, liikkumisemme, toimintamme
pääasiallisin ja vahvin suunta on eteenpäin. Vertikaaliakselilla kannattelumme suunta on
ylöspäin. Liikumme harvoin sivuttain, useammin kierrymme keskilinjan ympäri,
mutta kätemme kurottavat oikealle ja vasemmalle. Käsittelemme esineitä tasolla.
Kehomme vastaa avaruuden kolmiulotteisuuteen rakentumalla sen ulottuuksien
mukaisesti, mutta omalla ainutlaatuisella tavallaan.
Vielä voidaan kysyä, mikä on se universaali tapa, miten
aistivat ja tuntevat olennot saavat aikaan liikkeen. Kiinalaisissa vanhoissa kamppailutaidoissa
tätä kykyä kuvataan sanonnalla ”on vain avautuminen ja sulkeutuminen, yin ja
yang”. Kehoja voidaan kuvata erilaisilla pallojen tai vipuvarsien muodostamien
biomekaanisten mallien avulla. Liike syntyy, kun nämä pallot tai vipuvarret
ojentuvat ja vetäytyvät kasaan, avautuvat ja sulkeutuvat. Tämä puolestaan
tapahtuu kovempien tukirakenteiden ympärillä olevien pehmeiden rakenteiden
jännittymisen ja rentoutumisen tuloksena. Biomekaniikka kuvaa ja laskee näitä
liikkeen synnyttämiseen tarvittavia voimia. Sooman kannalta on tärkeämpää
opetella tunnistamaan ja aistimaan liikevoimia kehon sisällä. Somaattisten
menetelmien biomekaniikka on kokemuksellista.
Kehomme on sopeutunut maailmankaikkeuden lainalaisuuksiin ja
voimiin tavalla, mikä mahdollistaa ympäristön aistimisen, liikkumisen ja siinä
selviämisen. Suuntaan ja tilaan liittyvät käsitteetkin määrittyvät koetusta
kehosta käsin. ”Edessä” tarkoittaa kehomme edessä, ”vasemmalla” eteen suuntautuneen
kehomme vasemmalla jne. Sopeutumisemme
tavat ovat kehollisen maailmassa-olemisemme rakennetekijöitä, aistimotorisia
malleja. (Hanna 1986-87.)
Hanna kuvaa soomaa prosessina, jossa on kaksi tasoa:
tiedostamaton ja tietoinen (Hanna 1987). Tiedostamattomat prosessimme eivät ole
yleensä tahtomme varaisia, vaan ne ovat geneettisesti määräytyneitä kehollisia
tapahtumia. Tietoiset somaattiset prosessit ovat tapojamme tai tottumuksiamme,
jotka olemme oppineet ja tässä oppimisprosessissa ne ovat ainakin joskus olleet
tietoisuutemme piirissä, mutta jotkut niistä ovat vaipuneet tiedostamattoman
hämärään. Osan voimme helposti palauttaa edelleen tietoisuuden piiriin, jotkut
ovat vaipuneet niin syvälle tiedostamattomaan, että niiden palauttaminen sieltä
on vaikeampaa.
Kehossamme on tiedostamaton, somaattinen ydin, joka voidaan
ymmärtää myös filosofisesti kehollisen esiymmärryksen käsitteen (Heidegger) avulla.
Kehomme esiymmärrystä ovat edellä kuvatut tavat, miten kehomme on rakentunut
ympäristönsä voimien ja ulottuvuuksien tuloksena. Kehollisen esiymmärryksen
muotoja ovat kehomme vertikaalisuus, sen edessä olevaa painottava aistimisen ja
liikkumisen tapa, sen kyky liikkua ekstensio-fleksio –mekaniikan avulla. Samaa
kehomme esiymmärtyneisyyttä ovat kykymme käyttää hyväksemme ilmakehämme happea
hengittämällä sitä, kykymme hyödyntää ympäristöstä löytyvää elollista ainetta ravintonamme.
Myös aistimme ovat kehittyneet sellaisiksi kuin ne ovat vuorovaikutuksessa
ympäristön kanssa ja heijastavat ihmisen tapaa aistia ympäröivää maailmaa. Myös
tavat, miten aistimme ympäristöämme, ovat kehollista esiymmärtäneisyyttämme. Ne
ovat tiedostamattomia somaattisia prosesseja, joiden päälle rakentuvat
tahdonalaiset toimintamme.
Ranskalainen filosofi Maurice Merleau-Ponty käyttää
käsitettä ”operatiivinen intentionaalisuus” tällaisesta kehollisesta
esiymmärryksen tavasta. Tietoisuutemme intentionaalisuuden voidaan ajatella
rakentuvan tämän esikäsitteellisen, kehollisen intentionaalisuuden varaan. Edellä
kuvattu on se tiedostamaton somaattinen ydin, jonka päällä tietoinen kokemus
lepää. Myös käsitteellinen ajattelumme perustuu esikäsitteelliselle,
keholliselle esiymmärrykselle. Käsitteiden kehollinen alkuperä ja luonne ja sen
tutkimus on mielenkiintoinen kognitiotieteen alue, josta pyrin kirjoittamaan
enemmän myöhemmin.
Somaattisella oppimisella tarkoitetaan tiedostamattomien
somaattisten prosessien nostamista tietoisuuden piiriin. Hannan käyttämä ”aistimotorisen
muistinmenetyksen” käsite tarkoittaa, että olemme kadottaneet tai unohtaneet
joitakin joskus tietoisuutemme piirissä olleita somaattisia prosessejamme ja somaattisella
harjoituksella voimme pyrkiä nostamaan niitä jälleen tietoisuuteemme. Näitä
prosesseja voivat olla se tapa, miten kannattelemme itseämme hyvässä
linjauksessa maan vetovoimaa vastaan, miten liikumme koko keholla, miten
syvähengitys kannattelee toimintaamme jne. (Hanna 1987.)
Pyrimme asahissa tietoisen liikkeen ja siihen liitettyjen
psykofyysisten periaatteiden avulla hoitamaan Hannan kuvaamaa ”aistimotorista
muistinmenetystä”. Asahin periaatteet kiteyttävät ihmisen kehon keskeiset
esikäsitteelliset ja häntä kannattelevat somaattiset prosessit ja nostavat ne
harjoituksen keskiöön. Nämä prosessit on asahissa kuvattu selkeästi. Asahi on
kuitenkin myös enemmän. Asahin somatikka taso on vain yksi asahin kolmesta
keskeisestä ulottuvuudesta. Liikkumisen tapana asahi on terveyttä ylläpitävää,
mutta myös kehoa vahvistavaa ja hoitavaa liikuntaa. Yhdistäessään liikkeen,
hengityksen ja mielen, se on myös ihmistä psykofyysisesti eheyttävä kehomieli
laji.
Tekstiin liityvät Hannan artikkelit:
Thomas
Hanna: What is Somatics? Part II. This
article first appeared in Somatics, Magazine-Journal of the Bodily Arts and
Sciences, Volume VI, No. 1, Autumn-Winter 1986-7. https://somatics.org/library/htl-wis2
Thomas Hanna: What is Somatics? Part III. From SOMATICS: Magazine-Journal of the Bodily Arts and Sciences, Volume VI, No. 2, Spring/Summer 1987. https://somatics.org/library/htl-wis3
Somaattisten menetelmien käsitteen loi yhdysvaltalainen
filosofi Thomas Hanna 1970-luvulla, kun hän alkoi käyttää ”somatics” termiä.
Hän viittasi sillä erilaisiin kokemuslähtöisiin kehon tutkimisen, hoitamisen ja
ilmaisun menetelmiin. Hän kirjoittaa: ”Somatiikka on tutkimusala, joka tutkii
soomaa, eli kehoa niin kuin se havaitaan ensimmäisen persoonan havainnossa. Kun
ihmistä tarkastellaan ulkoapäin eli kolmannen persoonan näkökulmasta, havaitaan
ihmisen keho (body) (Hanna 1986).” Hanna halusi siis erottaa kaksi näkökulmaa
kehoon: sisäisen ja ulkoisen ja kutsui sisäistä eli kokemuksellista näkökulmaa
kreikan käsitteellä ”soma”, ulkoiseen näkökulmaan hän viittasi englannin kielen
sanalla ”body”, jonka voimme kääntää kehoksi tai ruumiiksi. Hanna kirjoitti
tästä teemasta useita kirjoja ja artikkeleita, kehitti oman ”Clinical Somatic
Education” –menetelmänsä ja vakiinnutti ”somatiikka” ja ”somaattiset
menetelmät” –käsitteet viittaamaan erilaisiin kehollisiin menetelmiin, joissa
lähtökohtana oli kehon sisätilan kuuntelu. Somaattisia menetelmiä Hannan
määritelmän mukaan ovat sellaiset lännessä kehitetyt lajit kuten
Alexander-tekniikka, Feldenkreis-menetelmä,
Body-Mind Cenrering, kontakti-improvisaatio, mutta myös monet idän
perinteiset kehon ja mielen harjoitusmenetelmät, kuten jooga, taijiquan ja
qigong. Näissä kaikissa tarkastelunäkökulma on kehon sisäinen aistimus. Niin on
myös asahissa, joten asahi sopii hyvin myös näiden lajien jatkoksi.
Omissa filosofisissa töissäni olen käyttänyt samasta jaosta
ilmaisuja ”koettu keho” ja ”objektikeho” (Klemola 1991). Koettu keho viittaa
tapaan, miten koemme oman kehomme proprioseptisessa havainnossa. Objektikeho
viittaa kehon tarkasteluun ulkoisesti esineen tavoin. Somaattisissa
menetelmissä asetetaan siis kehon kokemus keskiöön, ja siitä voidaan sitten
johtaa erilaisia hoitamisen, ilmaisun, kehon tutkimisen ja liikkumisen menetelmiä.
Näiden kahden näkökulman erottaminen on aivan olennaista. Yleistäen
voidaan todeta, että länsimainen tiede korostaa objektikehon näkökulmaa ihmisen
kehoon. Hyvä esimerkki tästä on vaikkapa valmennustiede, missä on edelleen vallalla
hyvin mekanistinen käsitys ihmisestä. On totta, että monilla alueilla on alettu
puhua ”ihmisen valmentamisesta”, itse asiassa jo 1990-luvulla, mutta muutos on
ollut hyvin hidasta, miltei olematonta. ”Tieteellisen” objektiivisuuden
vaatimus jyrää helposti subjektiivisen kokemuksen yli, vaikka ihmiselle
itselleen hänen kokemuksensa on kuitenkin ensisijaista, oli sitten kyse
valmentamisesta tai vaikkapa lääketieteellisestä hoidosta.
Koetun kehon näkökulmaan liittyy 1. tietoisuus ja 2.
itsesäätelyn kyky. Ihminen on tietoinen aistiensa sisällöistä ja pystyy
ohjaamaan tietoisesti itseään. Mekaaninen kone ei pysty kumpaankaan. Ihmisen
aistimotorinen systeemi toimii kokonaisuutena. Kognitiotieteen nk. ”kehollisen
kognition” tutkimusohjelma (embodied cognition) korostaa, miten koko ihmisen
tietoisuus syntyy aistivan ja liikkuvan kehon ja maailman vuorovaikutuksen
tuloksena, ikään kuin siinä välissä (Varela ym). Että ylipäätään pystymme
kokemaan maailman sellaisena kuin sen koemme, vaatii aistivan ja liikkuvan
kehon.
Tietoisuus, aistiminen ja liike kulkevat käsi kädessä. Että
voimme aistia jotakin aistisisältöä, meidän on suunnattava huomiomme siihen.
Tämä pätee sekä ulkoisiin, että sisäisiin kohteisiin. Jos haluamme aistia, mitä
kehossamme tapahtuu, se on helpompaa liikkeen avulla. Somaattiset menetelmät
käyttävätkin systemaattisesti tietoista liikettä kehotietoisuuden avaamisen
välineenä.
Itsesäätelyä voidaan kuvata myös tahdon käsitteen avulla.
Ulkoisesta näkökulmasta liike on mekaaninen tapahtuma, mutta sisäisestä
näkökulmasta, koetun kehon näkökulmasta kyseessä on tahdon tapahtuma.
Tietoisuus liikkeestä on samalla myös tietoisuutta itsesäätelykyvystämme, jota
voimme kutsua myös tahdonponnistukseksi. Kun teemme hidasta, tietoista
liikettä, siinä yhdistyvät liikettä kannatteleva tahdonponnistus, tietoisuus ja
liikeaistimus yhdeksi kokemuksen kokonaisuudeksi.
Koetun kehon käsite pitää sisällään käsityksen kehon ja
mielen yhteydestä ja ykseydestä. Koettuun kehoon kuuluu jo määritelmän mukaan
tietoisuuden eli kokemuksen elementti. Objektikeho tai kuollut ruumis ei ole
kokeva. Puhe kehotietoisuudesta eli siitä tavasta, miten keho on tietoinen
itsestään, asennoistaan, liikkeistään jne. murtaa ruumiin ja sielun tai kehon
ja mielen dualismin. Somaattisissa menetelmissä pyritään tekemään tätä
ruumis-sielu –dualismin murtamista heti käsitteellisellä tasolla. Tämä on
vaikea, miltei mahdoton projekti, koska kulttuurimme instituutiot kuten ihmistä
käsittelevät tieteet tai vaikkapa hoitamisen muodot, mutta myös kieli
perustuvat ruumiin ja sielun erottavaan dualistiseen ihmiskäsitykseen. Esimerkiksi
puhe terveysliikunnasta perustuu länsimaisen lääketieteen dualistiseen
ihmiskuvaan. Sillä tarkoitetaan sairauksista vapaata ruumista.
Mielenterveydestä puhutaan erikseen. Somaattiset menetelmät pyrkivät
häivyttämään tämän eron korostamalla, että keho on tietoinen, kokemus
”soomasta” on kokemusta kehomielestä.
Thomas Hanna puhuu ”senso-motorisesta amnesiasta”, jolla hän
viittaa erilaisten ympäristön vaatimusten ja stressin ehdollistamaa kehoamme,
joka ei enää pysty aistimaan omaa tilaansa ja toimimaan vapaasti (Hanna 1986)”.
Suuri osa meistä kärsii tällaisesta ”aistimotorisesta muistinmenetyksestä”.
Somaattiset menetelmät pyrkivät parantamaan tätä avaamalla ja herkistämällä
aistejamme, erityisesti kehon sisäisiä aisteja. Kun opimme aistimaan kehoamme
ja sen sisäisiä tiloja, opimme ainakin jossain määrin vapauttamaan itseämme
tarpeettomista jännityksistä, virheellisistä asennoista,
epätarkoituksenmukaisista toimintatavoista ja löytämään liikkeissään ja
olemuksessaan vapaamman ja avoimemmilla aisteilla toimivan kehon. Suhteemme
itseemme ja ympäristöömme voi tulla harjoituksen myötä tietoisemmaksi,
vapaammaksi ja herkemmäksi. Somaattisissa menetelmissä harjoitetaan ihmisen
aistimotorista järjestelmää, opetellaan tuomaan sen prosesseja enemmän
tietoisuuden piiriin ja etsitään optimaalista kehomielen olemisen tapaa, asentoa
ja asennetta.
Hanna puhuu myös ”somaattisesta vapaudesta”, jolla hän
tarkoittaa optimaalista ihmisenä olemisen tilaa (Hanna 1986)”. Ulkoisesta
(dualistisesta) näkökulmasta tämä tarkoittaa sekä fyysistä että psyykkistä
terveyttä. Hanna kiteyttää somaattisten menetelmien tavoitteet vapaasti
käännettynä näin: ”(…) somatiikka tarkoittaa sooman tutkimista, millä ei
viitata vain ensimmäisen persoonan havaintoon elävästä kehosta vaan sillä
viitataan myös sen säätelyyn. Sooma on aistimotoristen funktioiden kokonaisuus,
joista tietoisen, tahdonvaraisen osan olemme oppineet ja osa on tietoisuutemme
ulkopuolella olevaa oppimisesta riippumatonta tapahtumaa. Tiedostamattomat
funktiot voidaan opetella liittämään tahdonalaisiin toimintoihin ja
aistimotorisen systeemimme tietoisiksi osiksi kohdistamalla niihin
tietoisuutemme ja eristämällä ne harjoituksen kohteeksi (Hanna 1986).”
Asahissa Hannan kuvaamat aistimotoriset funktiot, joihin
harjoitus kohdistuu, tulevat tarkemmin kuvatuksi asahin periaatteiden muodossa.
Somaattisissa menetelmissä pyritään etsimään Hannan termein ”somaattista vapautta”
ja herättämään eloon sitä sisäistä kokemusta, minkä olemme arjen kiireeseen
kadottaneet. Asahissa keskeisiä somaattisia prosesseja ovat: 1. liikkeen
sisäinen aistimus ja ohjaaminen, kehon sisätilan aistiminen, 2. kehon kannattelu
hyvässä pystylinjauksessa, 3. hengityksen vapauttaminen, 4. optimaalinen
voimantuotto koko kehosta (kehonlaajuinen liike), 5. rentouden tunnistaminen,
6. juuren ja tasapainon aistiminen ja tunnistaminen ja 7. kehomieliyhteyden
tunnistaminen. Asahin kaikissa liikkeissä ja liikkumisen tavassa harjoitetaan
näitä periaatteita. Joissakin liikkeissä ja harjoitteissa paino voi olla enemmän
yhdessä periaatteessa, mutta yleensä asahin liikkumisen tavassa kaikki nämä
periaatteet ovat läsnä.
Opetellessamme näitä somaattisia periaatteita teemme sitä asahissa
muiden somaattisten menetelmien tavoin käyttämällä pääasiassa mielikuvaa,
intentiota. Pyrimme toteuttamaan tässä periaatetta: mieli ohjaa, keho seuraa. On
tietysti itsestään selvää, että tällaisten asioiden harjoittaminen ja oppiminen
voi viedä yhden elämän. Siksi asahissakaan ei pidä odottaa näiden seikkojen
suhteen mitään pikaista muutosta. Asahi niin kuin muutkaan somaattiset menetelmät
eivät ole mitään pikaruokaa, mutta samalla pitää todeta, että säännöllinen
harjoittelu tuottaa hiljalleen myös tulosta. Säännöllinen kehon sisäisen
kokemuksen aistiminen alkaa tuottaa arjessa eräänlaisia ”kehollisia oivalluksia”.
Huomaamme, että hartiamme ovat koholla ja laskemme ne alas, tulemme tietoiseksi
istuma-asennostamme ja ojennamme välillä itsemme suoremmaksi, kun pudotamme
kynän, emme mene aina käsi edellä sitä nostamaan, vaan taivutammekin ensin
polvet ja pidämme selkämme hyvässä asennossa jne. Tämä on juuri somaattisten
menetelmien idea: oppiminen alkaa näkyä arjen toiminnoissa.
Viittasin edellä muutamaan lähteeseen:
Hanna, Thomas:
What is Somatics? This article first
appeared in SOMATICS: Magazine-Journal of the Bodily Arts and Sciences, Volume
V, No. 4, Spring-Summer 1986. https://somatics.org/library/htl-wis1
Klemola,
Timo: Liikunta tienä kohti varsinaista itseä. Filosofisia tutkimuksia
Tampereen yliopistosta, Vol XII. Tampereen yliopisto 1991.
Varela, Francisco J., Rosch, Eleanor, Thompson, Evan: The Embodied Mind. Cognitive Science and Human Experience. The MIT Press; Revised ed. edition (November 13, 1992).
”8. Jätä heiluri pois ja tee fa-li kamppailuasennosta mihin
suuntaan vain, millä voimalla ja liikepituudella vain. 9. Vie fa-li mihin
tahansa kamppailutekniikkaan.”
Zhang Chang Wang kirjoittaa kirjassaan ”Tie terveyteen ja
hyvinvointiin” sivulla 140, missä hän kuvaa fa-lita, näin: ”Mitä sujuvampaa
rentouden ja jännityksen vaihtelu on, sitä suurempi on vastaavasti ulos
saatettu voima ja voiman nopeus.” Tähän kaikki edellä olevat harjoitukset ja
niiden suoritustapa tähtäävät. Muutos rentoudesta jännitykseen ei voi olla
sujuvaa, jos lähtökohta ei ole mahdollisimman rento. Voi olla, että rentoutta
voi oppia myös vain seisomalla, mutta helpommin sitä oppii, jos harjoitukseen
liitetään dynaamisia rentousharjoituksia.
Edellä kuvatuissa harjoituksissa edetään laajoista liikkeistä
kohti lyhyitä liikkeitä. Tämä tarkoittaa etenemistä helposta kohti vaikeaa,
vaikka yi quanin yhteydessä pitääkin todeta, että helppokaan ei ole aivan
helppo. Mutta tämä on pedagogisesti järkevä etenemissuunta. Ajatus ei tietenkään
ole omani. Esimerkiksi Jan Diepersloot, joka toi yi quanin Suomeen 1995, opetti
samalla idealla seisomiseen liittyvän ”sisäisen liikkeen”. Hän lähestyi
seisomista shi-lin kautta. Aluksi tehtiin shi-li-harjoitusta laajoin liikkein.
Sitten liikerataa lähdettiin hiljalleen lyhentämään ja lyhentämään. Jolloin
ulkoinen liike hiljalleen pysähtyi, mutta liike jatkui kehon sisässä. Näin
siirryttiin ulkoisesta liikkeestä kehon sisäiseen liikkeeseen. Hän kuvasi tätä
muutosta liikkeen energiasta kohti energian liikettä.
Samaa ajatustapaa voidaan käyttää lähestyttäessä fa-litä.
Ulkoinen pitkä liike voidaan ikään kuin jalostaa ”puhtaaksi fa-liksi”, missä
liikkeellä ei ole pituutta lainkaan. Fa-li tehtynä tavallaan puhtaasti
periaatteen tasolla, ilman ulkoista liikettä, siis liikkeen pituutta tai
sovelluksen muotoa, on vaikein tapa, miten fa-lin voi ylipäätään tehdä. Koko
fa-lin harjoituksen idea on siinä, miten se viedään kamppailutekniikan voiman
käytön moottoriksi. Se saa itse asiassa merkityksensä siitä, miten sitä
sovelletaan, ja kamppailusovellukset, iskut, heitot, potkut jne. vaativat
kaikki erilaisia voiman käytön ja vapauttamisen tapoja. Yi quanissa pätee sama
kuin muissakin kamppailulajeissa, että on opeteltava vapauttamaan tai
käyttämään voimaa eri tavoin tilanteesta ja tekniikasta riippuen. Fa-li ei
tarkoita vain räjähtävää voimaa lyhyessä tekniikassa. Se tarkoittaa myös voiman
keskittämistä pitkään tekniikan, esimerkiksi iskun osumakohdassa. Ei ole
kamppailutaitoa, missä tekniikat ovat vain viisi tai kymmenen senttimetriä
pitkiä. Yi quankaan ei ole sellainen. Siksi fa-lin harjoittelua tulee tehdä
”mihin suuntaan vain, millä voimalla ja liikepituudella vain.” Samoin on myös
tärkeää viedä ” fa-li mihin tahansa kamppailutekniikkaan”. Fa-li on kamppailutekniikan
voiman moottori, jonka pyrimme yi quanissa kehittämään huippuunsa.
Itse en näe, että on olemassa erikseen ”terveyspuolen” yi quania ja ”kamppailupuolen” yi quania, ja että terveyspuolella fa-li ei ole niin tärkeä. Kaikilla harjoituksilla, niin seisomisasennoilla kuin shi-lin muodoilla, on omat kamppailusovelluksensa. Seisomisharjoitus opettaa koko kehon yhtenäisen voiman (hun yuan li). Shi-li –harjoituksissa opimme saattamaan tämän voiman liikkeelle ja fa-li harjoituksissa opettelemme käyttämään sitä nopeasti. Tämä prosessi on jatkumo, missä kaikki kohdat ovat yhtä tärkeitä.
Jos seuraat tätä progressiota askel askeleelta, niin luulen, että fa-li ei tule tuottamaan sinulle mitään ongelmia. Muutaman vuodenhan tällaiset prosessit aina kestävät, mutta niin pitääkin. Kannattaa edetä askel askeleelta, tehdä yhden vaiheen harjoituksia niin paljon ja niin kauan, että todella ymmärtää, mistä asiassa on kysymys. Jokaiseen edellä kuvaamani vaiheeseen liittyy paljon harjoituksia, joista olen tässä antanut vain esimerkin. Jos saan aikaiseksi, yritän järjestää tästä kuviosta pidemmän seminaarin, missä käymme tarkemmin läpi tässä kuvattuja vaiheita, niiden periaatteita ja niihin liittyviä harjoituksia.
”4. Anna käsien pudota heti takaisin hellalle hieman toiseen
kohtaan. Kädet pomppaavat itsestään hellasta kaksi kertaa. Kun opit tämän, voit
antaa käsien pomppia hellalla kuin kumipallon. Fa-li on kuin kumipallo, joka
pomppii maassa. Opit myös vaihtamaan fa-lin suuntaa, jolloin kätesi ovat kuin
laatikkoon heitetty superpallo, joka pomppii seinästä seinään.”
Tämän harjoituksen tarkoituksena on opetella ylittämään se
yleinen vaikeus, että jos teet useamman fa-lin perätysten, kehosi alkaa
jännittyä liike liikkeeltä. Jo toinen tai kolmas fa-li tuntuu huomattavasti jäykemmältä
kuin ensimmäinen. Käsijarru menee itsestään päälle. Optimaalinen tilanne olisi
tietysti se, että liikkeen rentous säilyy koko ajan huolimatta siitä, kuinka
monta fa-litä teet. Tämä on sama ongelma, mihin wado-karatekat törmäävät tehdessään
sellaisia kumite gatoja, joissa tehdään monta perättäistä, lyhyttä, mutta
nopeaa lyöntiä tai liikettä. Esimerkiksi kumite gata numero 15 on tällainen.
Siinä pitää tehdä nopeasti perättäin kuusi liikettä ja kehon ei pitäisi
liikkeiden aikana jännittyä. Se on miltei mahdotonta. Se vaatii juuri sellaista
nopeaa jännityksen ja rentouden vaihtamisen kykyä, mitä yi quanissa treenaamme
ja mitä perinteinen karateharjoitus ei pidä sisällään lainkaan.
Jotta saisit kätesi pomppimaan hellalla kumipallon tavoin,
sinun on liikkeen loppuvaiheessa annettava siihen myös voimaa. Tämä tapahtuu
jännitysrefleksin avulla aika lailla itsestään. Jännitysrefleksi luo
liikkeeseen sen kimmoisan voiman, minkä avulla kädet jälleen lentävät hellalta
takaisin ylös ja josta voit pudottaa ne saman tien myös alas. Voit pudottaa ne
yhtä hyvin samaan kohtaan, mutta voit vaihtaa myös paikkaa.
”5. Tutki samalla idealla myös muut perussuunnat.” Tällä tarkoitan: ”samalla heilurin idealla”.
Tee siis käsien heiluriliike, kuten edellisessä harjoituksessa, mutta heitä
siitä kädet johonkin muuhun kuudesta perussuunnasta kuin alas. Tämä on
helpointa tehdä alas, mutta pienellä tutkimisella löydät, miten säilytät saman
idean muissa suunnissa. Anna käsien pompata takaisin samalla tavalla kuin
edellisessä harjoituksessa. Käytä hyväksesi kokemustasi putoavasta liikkeestä.
Harjoittele tässä vaiheessa myös kuuden perussuunnan lisäksi muita suuntia,
esim. ”repäisevä voima”, missä kädet vapauttavat voimat eri suuntiin.
”6. Tee edelleen heilurin kautta, mutta lyhennä putoavaa
liikerataa.” Liikkeellä on aina voima,
suunta ja pituus. Tässä ehdotan, että siirryt pitkästä liikeradasta lyhyempään
liikerataan. Tässä vaiheessa annat heilurin vielä olla pitkä, mutta putoavan
liikkeen lyhyt. Tämä on välivaihe, mistä on sitten helppo pudottaa heiluri
kokonaan pois ja siirtyä vapauttamaan voima suhteellisen lyhyeen liikkeeseen,
mikä on tavallaan yi quanin tavaramerkki. Pitkään liikkeeseen on helpompi
vapauttaa voimaan kuin lyhyeen. Jos harjoittelet lyhyen liikkeen voiman
vapautusta heilurin kautta, opit pitämään rentouden vakiona. Tee tätä harjoitusta paljon alaspäin, mutta
harjoittele myös muut voiman suunnat.
”7. Tee kuten edellä, mutta käy jännityksen aikana maksimivoimassa tai lähellä sitä. Huomaa, että voit lisätä voimaa jännitysrefleksin sisällä. Siellä on kyllä aikaa. Jos yrität lisätä voimaa aikaisemmin, liike jäykistyy ja idea katoaa.” Tällä tarkoitan sitä, että tämä on vaihe, missä voit alkaa enemmän tutkia myös isompia voimia. Harjoitus tuottaa havainnon, että vaikka teet liikettä edelleen refleksinomaisesti, voit lisätä siihen voimaa ikään kuin tämän refleksin sisällä. Varo, että et yritä liikaa. Yrittäminen pilaa rentouden. Vaikka refleksiliike on hyvin nopea, voit löytää sen sisältä aikaa ottaa mukaan enemmän jännitystä. Anna refleksin laueta ja sitten heität siihen hieman lisää löylyä. Harjoituksella löydät, mitä tarkoitan.
Ennen kuin siirryn käsittelemään kolmatta kohtaa, missä
tehdään fa-li vapaasti putoavasta liikkeestä, haluan vielä tarkentaa edellistä
kuvausta shi-li-harjoituksesta. Kuvasin siinä harjoitusta aktiivisen ja
reaktiivisen shi-lin yhdistelmänä. Itse asiassa harjoituksessa ”aktiivisuus”
voidaan yhdistää kehon painopisteen liikkeeseen ja ”reaktiivisuus” käsien (eli
kontaktipisteen) liikkeeseen. Kuvaamani ajatuskoe, jossa laitat kuminauhan
päässä olevan pallon edestakaiseen liikkeeseen kuvaa tätä hyvin. Siinä käsi,
jota liikutat on aktiivinen ja se vertautuu kehon painopisteeseen ja kuminauhan
päässä oleva pallo on reaktiivinen ja se vertautuu kontaktipisteeseen. Kun
pallo on lentämässä liikeratansa toiseen päähän, liikutat kättäsi
(aktiivisesti) vastakkaiseen suuntaan, jolloin pallo reagoi tähän liikkeeseen
ja vaihtaa myös suuntaa, mutta ikään kuin vaiheen perässä.
Herää myös kysymys, miksi teemme tämän shi-li-harjoituksen
käsien riippuessa alaspäin. Yleensähän shi-li-harjoittelu tapahtuu kädet
kannateltuina rinnan edessä. Selitys on sama kuin fa-linkin kohdalla, jonka
harjoittelun alamme pudottamalla kätemme kuumalle hellalle. Kun teemme harjoituksen alaspäin, pystymme hyödyntämään
vapaasti putoavaa liikettä, josta voima on pudotettu kokonaan pois. Pystymme
siis olemaan liikkeessä rennommin kuin, jos tekisimme sitä kädet rinnan edessä
kannateltuina. Hyödynnämme siis käsien vapaata pudotusta, joka on, kuten edellä
kuvasin, ballistinen liike. Siinä annetaan vain voiman suunta ja lähtövoima ja
annetaan käden jatkaa liikettään omalla painollaan. Tällöin shi-li-harjoitus
toimii myös rentousharjoituksena, missä rentoutta etsitään vapaan liikkeen
kautta. Kun liikkeen suunta on alas, siinä on kaksi rentoutta opettavaa
tekijää. Ensinnäkin liikettä ei tarvitse kannatella lainkaan. Jos liike
suuntautuu vaikkapa vain 10 astetta etuviistoon, joudumme jo ohjaamaan sitä ja
jonkin verran siis kannattelemaan. Toiseksi, voimme hyödyntää maan vetovoimaa
ja sen aiheuttamaa putoamisliikettä täysin. Luulen, että shi-li-harjoitusta
kannattaa tehdä paljon benji-harjoituksen tapaan suoraan alas, jolloin opitaan
löytämään elastiseen voimaan mahdollisimman rento lähtöpiste. Fa-li tarkoittaa
räjähtävää siirtymistä rennosta tilasta jännittyneeseen tilaan, ja mitä
avoimempi, tavallaan suurempi on tämä väli, rentouden ja jännityksen välinen
dynamiikka, sitä suurempi voima fa-lissä. Kun opettelemme avaamaan tätä väliä
alas, mihin se on myös helpoin tehdä, se sitten siirtyy myös muihin voiman
suuntiin. Kannattaa edetä helpoimmasta kohti vaikeinta.
Mutta sitten kohtaan kolme, joka kuului näin:
”3. Tee vapaa heiluri ja pudota kädet kuumalle hellalle. On
tärkeää yrittää olla tekemättä mitään. Jos yrität tehdä fa-lin, se jäykistyy.
Ota putoavasta liikkeestä sen rentous ja kuuman hellan mielikuvasta
jännitysrefleksi. Silloin fa-li tapahtuu, sitä ei tehdä. Huomaa, että kun kädet
putoavat alaspäin, myös painopiste putoaa. Ota haltuun myös painopisteen
vapaasti putoava liike. Huomaa siis, että fa-lissä pyrimme ottamaan hallintaan refleksiliikettä,
joka on yleensä hallintamme ulkopuolella.”
Tässä on tiiviisti monta asiaa, joista osaa olen jo
perustellut. Jaetaan harjoitus osiin, niin sen ideat selkiintyvät.
1. Tee vapaa heiluri.
2. Pudota kädet.
3. Pudota myös painopistettä.
4. Käytä kuuman hellan mielikuvaa.
5. Syntyy jännitysrefleksi.
6. Refleksi on tapahtuma, mikä syntyy itsestään, sitä ei
tehdä. Mukana ei siis ole mitään minää, joka tekee jotain. Asia tapahtuu.
1. Lähdetään liikkeelle vapaasta heilurista. Perustelin tätä
jo edellä rentouden yhteydessä. Vapaa heiluri opettaa pudottamaan pois kaiken
liikkeen kannattelun. Fa-lissä on tärkeää lähteä voiman vapauttamiseen ikään
kuin ”nollatilasta”. Kun harjoituksessa jatkuvasti palataan käsien
heilutteluun, samalla palataan siis jännitysten kannalta nollatilaan. Tämä
vaatii harjoittelua. On opeteltava jännityksen jälkeen pudottamaan pois
ponnistus ja kannattelu, jolloin seuraava fa-li lähtee myös nollatilasta. Tämä
mahdollistaa useiden fa-liden tekemisen ilman, että jännitykset alkavat
kerääntyä kehoon.
2. Pudota kädet. 3. Pudota myös painopistettä. Tässä kuvaan
sitä, mitä tuossa edellä kuvasin kehon painopisteen ja kontaktipisteen
suhteesta. Liike lähtee painopisteen pudottamisella, jolloin kädet seuraavat.
Kun painopiste lähtee nousemaan, kädet vielä jatkavat putoamistaan. Fa-lissä
tämä on nopea tapahtuma. Paino putoaa ja samalla se myös heitetään hieman
etujalan päkiälle, joka lepää maassa kantapää ilmassa, jolloin myös nilkan
elastinen voima saadaan mukaan vahvistamaan liikettä. Voima ikään kuin kimpoaa
silloin ylös kummastakin jalasta, mutta etujalan nilkka ja polvi ovat
liikkeessä mukana vahvojen jousten tavoin.
4. Käytä kuuman hellan mielikuvaa. 5. Syntyy
jännitysrefleksi. Yksi tapa lähestyä
fa-litä ja siinä nopeasti tapahtuvaa muutosta rennosta jännittyneeksi on
ymmärtää se kehon automaattisena refleksinä. Keholla on tämä nopean
jännittymisen ja räjähtävän liikkeen kyky, mitä se käyttää esimerkiksi
tilanteessa, missä vahingossa nojaat kuumaan hellaan. Räjähtävä liike tapahtuu
silloin itsestään, sitä ei tehdä. On myös muita mielikuvia ja tapoja lähestyä
fa-litä, mutta kuuman hellan mielikuva ja sen synnyttämä refleksiliike on ehkä
niistä helpoin. Näin ainakin itse koen. Useilla meillä on kokemus, miten
kehomme reagoi kuumaan pintaan, kynttilän liekkiin tai vastaavaan. Jos meillä
on tämä kokemus, saamme siihen liittyvän mielikuvankin eläväksi ja helposti
toimivaksi.
6. Refleksi on tapahtuma, mikä syntyy itsestään, sitä ei tehdä. Mukana ei siis ole mitään minää, joka tekee jotain. Asia tapahtuu. Tämä on tärkeä huomata, sillä olemme usein liian tietoisia, että yritämme tehdä fa-lin. Yritys synnyttää helposti jännityksen. Vasta, kun on oppinut tekemään fa-lin rennolla tavalla, ei ole väliä, miten siihen lähtee. Mutta oppimisprosessissa kannattaa edetä niin, että ei yritä mitään, vaan antaa tapahtua. Niinhän refleksi toimii: se vain tapahtuu ja huomaammekin sen vasta, kun se on jo tapahtunut.