Huomioita

Johdantoa

Asahia on helppo pitää tavallisena terveysliikunnan muotona,
mutta sitä se ei ole. Asahin syntytapa ja sen liikkeiden historia tekee siitä
hyvin moniulotteisen. Tämä asahin monitasoisuus ei ole ilmeinen harrastajalle,
jolla ei ole pitkää kokemusta esimerkiksi kiinalaisissa sisäisissä
kamppailutaidoissa. Heille
hartianpyöritys näyttää hartianpyöritykseltä, käsien heiluttelu käsien
heiluttelulta, mutta kamppailutaitojen näkökulmasta tämä on illuusio.
Tosiasiassa asahi pitää sisällään kaikki keskeiset nk. ”sisäisen voiman”
harjoitusmenetelmät. Koska suunnittelen parhaillaan koulutuspäivää, jonka teema
on ”Asahi, kamppailutaidot ja ’sisäinen voima’”, yritän tässä artikkelissa
avata, mistä tässä on kyse. Jos on kiinnostunut asahista vain terveysliikunnan
näkökulmasta, tämä juttu kannattaa ehkä ohittaa.

Kun kokoonnuimme päättämään asahin ensimmäisestä
liikesarjasta, olin valmistellut tapaamisen huolella. Minulla oli valmis
ehdotus itse asiassa viisitasoisesta liikuntajärjestelmästä, mikä perustui
viiteen kiinalaiseen qigong-menetelmään. Ensimmäinen taso perustui
Baduanjin-liikesarjaan. Ehdotuksessani oli kuitenkin tämän liikesarjan lisäksi
viisi muuta osiota: rentous-osio, hartioita ja selkää avaava osio, kaksi
seisomiseen perustuvaa osiota ja askel/ kävelyharjoitus osio. Yleisesti voisi
todeta, että kaikki nämä muut osiot olivat sellaisia, että olin jo vuosia
tehnyt niitä kamppailupuolella eräänlaisina valmistavina harjoituksina. Myös
Baduanjin oli tällainen. Teimme sitä aina taiji-harjoitusten alussa.
Kamppailutaidoissa on usein niin, että erilaiset lämmittely- tai valmistavat
harjoitukset sisältävät taidon tai tyylin tärkeimmät periaatteet, vaikka tätä
ei useinkaan ääneen sanota. Olin itse tutkinut 1990-luvulla paljon sitä, miten
karatesta näytti ikään kuin puuttuvat sellaiset ”sisäisen voiman” harjoitukset,
joita kiinalaisissa menetelmissä vielä harjoiteltiin. Näytti siltä, että
karatessa oli kyllä jäljellä ikään kuin jälkiä niistä, mutta itse menetelmät
olivat kadonneet. Tästä syystä karaten tekninen suoritustapa oli hyvin
ulkoista. Ulkoinen ja sisäinen viittaavat tässä kiinalaiseen tapaan erottaa
kamppailutaidot sen mukaan, miten niissä voimaa käytetään.

Olin paljon tutkinut nk. ”sisäisen voiman mekaniikkaa” ja
kehitellyt erilaisia sisäistä voimaa kehittäviä harjoituksia. Tavallaan oli onni, että asahi-ryhmän muut
jäsenet pudottivat suuren osan ehdottamistani Baduanjin-sarjan liikkeistä pois,
mutta hyväksyivät asahiin mukaan muut suunnittelemani osiot. Ottamalla mukaan muutaman Baduanjin-liikkeen,
jakamalla jonkin liikkeen kahteen osaan, muuntelemalla hieman osioitteni
järjestystä ja kehittelemällä pari lisäliikettä asahin perusliikesarja oli
valmis.

Mitä sitten jäi jäljelle? Miltei kaikki nk. sisäistä voimaa
harjoittavat liikkeet ja osiot. Jotta ymmärtäisi, mitä nämä liikkeet ja osiot
harjoittavat, pitää ensin lyhyesti selittää, mitä tarkoitetaan
kamppailutaidoissa sisäisellä voimalla ja miten sitä ylipäätään harjoitetaan
vanhoissa kiinalaisissa sisäisissä taidoissa. Kirjoitin tästä 1997 kirjan ”Zen-karate”,
missä selitän näitä käsitteitä ja tuon niitä karaten yhteyteen. Pitää myös
todeta, että olin tottunut tekemään myös Baduanjin-harjoitusta sisäisen voiman
mekaniikalla ja syvällä hengityksellä, joten siitäkin oli itselleni jo tullut
sisäistä voimaa harjoittava liikesarja, vaikka se alun perin onkin etupäässä
terveyssarja. Olin oppinut sarjan zen-harjoituksena, joten tietoisen liikkeen
meditatiivinen ulottuvuus oli myös jo silloin harjoituksessani aina läsnä.

Kamppailutaidoissa kutsutaan sisäiseksi voimaksi sellaista voiman
tuottamisen tapaa, missä näyttää siltä, että saadaan isoja voimia aikaan
pienellä ponnistuksella. Tekniikka tai tekeminen ylipäätään ei näytä kovin
voimakkaalta, mutta vastustaja tuntee, että iso voima kohdistuu häneen. Jotkut
todella taitavat opettajat näyttävät vapauttavan isoja voimia miltei ilman
mitään ponnistusta. Tästä syystä tämä voiman käytön tapa on synnyttänyt
ympärilleen paljon mystiikkaa ja sekaannusta. Toinen syy tähän on myös se, että
kiinalaiseen ja japanilaiseen perinteeseen kuuluu parhaiden opetusmenetelmien
piilottaminen ja niiden opettaminen vain harvalle sisäpiiriläiselle. Vasta
viime vuosikymmeninä on tarkemmin alettu analysoida tätä voiman ja kehon käytön
tapaa. Pääasiassa sitä ovat tehneet länsimaiset opettajat. Idässä asian ympärillä
on edelleen usein salaperäisyyden verho. Tämä on sekä historiallisesti,
kulttuurisesti, käsitteellisesti ja teknisesti niin monimutkainen asia, että
tässä en voi mennä siihen syvällisesti. Olen kirjoittanut tästä paljon muualla.
Yksi ongelma on, että tieteellisestä näkökulmasta mitään sisäistä tai ulkoista
voimaa ei ole, on vain erilaisia kehon käytön tapoja. Kyse on enemmänkin
taidosta käyttää kehon ja mielen kykyjä. Nämä kyvyt, että ne saadaan esiin, voivat
tosin olla ankaran ja pitkän harjoittelun takana. Erityisesti kiinalaisissa
kamppailutaidoissa näitä kykyjä on satojen vuosien ajan tutkittu ja analysoitu
ja kehitetty niiden harjoittamiseen erilaisia menetelmiä, joita lännessä emme
vielä hyvin tunne tai tunnista.

Sisäisen voiman periaatteita

Seuraavassa luettelomaisesti niitä kehon käytön
periaatteita, mitä sisäisen voiman käyttöön erikoistuneet taidot pyrkivät
kehittämään. Kannattaa siis muistaa,
että kyse on nimenomaan erilaisista taidoista. Mielen taitoja luettelossa ei
ole, vaikka ne ovat myös olennainen osa tällaista harjoittelua. Järjestys on sattumanvarainen. Luettelen
seuraavassa periaatteen tai taidon ja kuvaan lyhyesti siihen liittyvän
esimerkkiharjoituksen tai harjoitusmenetelmän.

1. Kehon painopisteen hallinta. Painopiste pitää voida saada
nopeaan liikkeeseen mihin suuntaan vain. Sama pätee raajojen painopisteeseen.
Tämä vaatii kehon rentoutta ja liikelaajuuksien avoimuutta. Kehon painon
sitominen tekniikkaan tuo siihen valtavan voiman.

Harjoitus: Siirrä painoa jalalta toiselle ja anna
painopisteen piirtää alakaari. Kuvittele, että painopisteesi liikkuu kuin pallo
maljassa, nousee reunaa ylös ja putoaa sieltä alas jne. Tällaisia harjoituksia
tehdään esimerkiksi taijissa ja aikidossa.

2. Koko kehon liike, joka ottaa tukensa maasta. Englanniksi
käytetään joskus termiä ”ground force”. (Esim. Mike Sigman, ”peng” -voiman
analyysi.) Jos tekniikkani suuntautuu ylöspäin, voima siihen on otettava
jaloista, selästä ja käsistä. Aloittelija työskentelee lähinnä käsillään.

Eräänlaisen tämän periaatteen alakohtana voisi pitää koko
kehon yhteyttä ja sen säilyttämistä monimutkaisessa liikkeessä. Optimaalinen
voiman käyttö vaatii tekniikasta, mihin sitä käytetään, monimutkaista kehon
liikettä. Koko kehon liikemekaniikan oppiminen vaatii paljon harjoitusta. Tässä
monimutkaisempi esimerkki: ota pitkä keppi ja kuvittele eteesi lattialle iso
puurokattila. Hämmennä sitten kepillä puuroa ja katso, miten kehosi liikkuu.
Jos voima tulee tähän liikkeeseen koko kehostasi, huomaat, miten painopisteesi
pyörii samaan suuntaan kuin alin kätesi, mutta yläkätesi pyörii eri tahdissa ja
sitä tukee ylävartalon painopiste, joka pyörii käden kanssa samaan tahtiin.
Tämä vaatii elastista selkää. Tällaisen liikemekaniikan oppiminen ei ole
itsestään selvää. Harjaantumaton ihminen tekee tällaisen hämmennysliikkeen
pääasiassa käsillään. Koko kehon yhteys liikkeessä tarkoittaa taitoa yhdistää
kehon eri osat, jotka ovat synnyttämässä voimaa. Koska voimme tehdä käsillä
lukemattomia liikkeitä tai tekniikoita, niiden taustalla oleva voima muodostuu
myös kehossa lukemattomilla eri tavoilla.
Joissakin kamppailutaidoissa niitä harjoitellaan ikään kuin mallien
kautta, joita ovat erilaiset pysty- ja vaakaympyrät. Olennainen osa tämän
taidon harjoittamista on hidas ja tietoinen liike ja kehon sisäisten aistien
herkistäminen (proprioseptiikan harjoittaminen). Hitaassa liikkeessä on aikaa
aistia, miten liike muodostuu.

Harjoitus: Kaikkien nk. ”sisäisten kamppailutaitojen”
liikesarjat tehdään tällä periaatteella.
Eli sitä harjoittavat vaikkapa taijin liikesarjat, yi quanin shi-li
–harjoitukset jne. Koko kehon yhteyttä ja voimaa harjoitellaan seisomalla
asennoissa. Tämä on yksi keskeinen
miltei kaikki kiinalaiset kamppailutaidot yhdistävä harjoitus. Seistään
erilaisissa asennoissa pitkiä aikoja. Harjoitus tuottaa kokemuksen, missä koko
keho ikään kuin sulautuu yhdeksi lihakseksi. Tämän kautta se myös kykenee
käyttämään koko kehon yhdistettyä voimaa liikkeessä. Harjoitus on hyvin
monitasoinen ja syvällinen.

3. Juurruttamisen periaate. Edellinen periaate toimii
kahteen suuntaan. Voin vapauttaa voimaa ojentamalla jalat, selän ja kädet.
Mutta jos joku työntää minua, voin muuttaa hänen voimansa suunnan kohti maata
samaa kehon reittiä.

Harjoitus: Monissa kamppailutaidoissa työnnetään paikallaan
seisovaa paria ja pari ohjaa työntövoiman maata kohti. Kaikissa nk. push-hand
–harjoituksissa tämä periaate on läsnä.

4. Kehon hyvä linjaus voiman suuntaan. Kun keho vapauttaa
voimaa esimerkiksi työntöön, iskuun tai muuhun liikkeeseen, se pitää linjata
optimaalisella tavalla. Kun työnnät autoa ojasta, jaloista tuleva työntövoima
pitää ohjata selkään ja sieltä käsiin niin, että nojataan sopivasti eteenpäin.
Selkä asetetaan jalan linjalle. Myös lantio asetetaan keskelle. Tässä on nk.
”lantion neutraaliasennon merkitys”. Hyvä linjaus antaa myös koko kehon
rakenteellisen voiman.

Harjoitus: Kaikkien kiinalaisten sisäisten taitojen
liikesarjoissa harjoitellaan myös hyvää kehon linjausta, lantion neutraaliasentoa
jne. Myös seisomisharjoitukset harjaannuttavat kehon linjauksen aistimiseen.
Ylipäätään kyseessä on kehon sisäisen aistijärjestelmän (proprioseptiikka)
harjoittamisesta.

5. Avautumisen ja sulkeutumisen käsitteet. Kun harjoitellaan
kaikkia edellä kuvattuja taitoja, sitä helpottaa, jos meillä on havainnollinen
malli kehosta ja sen toiminnasta. Yksi
tällainen malli, mikä jälleen tulee kamppailupuolelta, on kolmen jousen malli.
Kehon nähdään koostuvan kolmesta jousistosta, joita ovat jalkojen jouset, selän
jousi ja käsien jouset. Nämä jouset voivat avautua ja sulkeutua eli ojentua ja
mennä kasaan. Voima vapautuu kehosta
tällä mekaniikalla. Kun työnnän autoa ojasta, kaikki jouset avautuvat. Kun
valmistan kehoni tähän liikkeeseen, jousien pitää ensin sulkeutua.

Harjoitus: Vanha kiinalainen kamppailutaitoihin liittyvä
sanonta kuuluu: ”On vain avautuminen ja sulkeutuminen, yin ja yang.” Kaikki
kamppailutaitojen liikesarjat harjoittavat avautumisen ja sulkeutumisen
taitoja. On myös yksittäisiä harjoituksia, jotka keskittyvät pääasiassa tähän
periaatteeseen. Kyseessä on koko kehon liikemekaniikan peruskuvaus ja taito.

6. Voiman tuoton kannalta on tärkeää osata jännittää koko
keho. Kun katsotte painonnostajaa, niin hänen koko kehon jännityksensä on
ankara. Samoin kun työnnät autoa ojasta, se ei ole mahdollista, jos et saa
kehoasi jännittymään. Ja jotta voit saada kehosi jännittymään, sinun on ensin
oltava rento. Iso osa
kamppailutekniikoista perustuu kehon nopeaan jännittämiseen, esimerkiksi isku.
Kamppailutaidoissa onkin kehitetty erilaisia harjoituksia, missä koko kehon
jännityksen ja rentouden vaihtelua harjoitellaan systemaattisesti.

Harjoitus: Hyvä esimerkki tästä on Shaolinin yijinjing,
jonka jokainen liike tehdään toistamalla jännityksen ja rentouden vaihtelu
useita kertoja. Yi quanissa koko kehon jännitystä harjoitellaan omana
harjoituksenaan.

7. Eksentrinen, venyttävä jännitys. Tämä liittyy myös
edelliseen kohtaan. Sisäistä voimaa kuvataan yleensä niin, että se erotetaan
paikallisesta lihasvoimasta ja puhutaan koko kehon jänteiden, kalvojen ja
muiden kehon elastisten rakenteiden synnyttämästä voimasta. Tätä harjoitellaan
tekemällä eksentristä, siis kehon lihas-jänne-kalvorakennetta venyttävää ja
samalla jännittävää liikettä. Fysiologisin termein kyse on plyometrisestä
harjoituksesta, jossa vastus liikkeeseen otetaan kehon sisältä, ei ulkoisesta
painosta.

Harjoitus: Tämä on tyypillinen kiinalainen voimaharjoitus,
jota edustaa esimerkiksi Shaolinin yijinjing, jota jo kuvasin edellisessä
kohdassa. Vastus liikkeeseen otetaan kehon sisältä antagonistisista
lihas-jänne-kalvoketjuista. Karaten joissakin katoissa näkyy edelleen jälkiä
tästä harjoitusmenetelmästä.

8. Rentous. Jos haluamme kehostamme irti räjähtävää voimaa,
lähtötilanteessa meidän on oltava mahdollisimman rentoja. Jos emme ole, tilanne
on sama kuin kehossamme olisi ikään kuin käsijarruja päällä. Monet
kamppailutaidot sisältävät systemaattista dynaamisen rentouden harjoittelua,
joita ovat erilaiset käsien ja koko kehon ravistelut ja heiluttelut.

Harjoitus: Hyvä esimerkki näistä harjoituksista on
taiji-mestari Huangin ”viisi rentousliikettä”. Kiinalaisiin kamppailutaitoihin
liittyy paljon erilaisia käsien pyörityksiä ja heilutuksia.

9. Keskustan voima. Tämä on vaikea käsite, mutta siinä
ajatus on, että koko kehon voima lähtee keskustan liikkeestä. Tällä voidaan
viitata moneen asiaan, joista yksi on painopisteen liike. Kun painopisteen
liike vie tekniikkaa, siitä lähtevää voimaa voidaan kutsua ”keskustavoimaksi”.
Toisaalta keskusta voidaan myös hahmottaa isoksi vatsan seudun palloksi, jonka
pyörivä liike synnyttää muut liikkeet. Erityisesti joissakin kiinalaisissa
kamppailutaidoissa käytetään tätä nk. dan-tienin pyörivää liikettä voiman
synnyttämiseksi.

Harjoitus: Ehkä paras esimerkki keskustaharjoituksesta on
Chen-tyylin taijihin liittyvä Chan Si Gong eli ”Silk Reeling Exercises”. Siinä
harjoitellaan erilaisia ympyräliikkeitä niin, että tekniikkaa johtaa keskustan
(dan tien) liike.

10. Syvähengityksen harjoitteleminen. Hengityksen
harjoittamisella on aina kaksi ulottuvuutta. Se on aina mielen harjoitus, koska
huomio keskitetään siinä hengityskokemukseen ja annetaan kaiken muun sisällön
poistua mielestä. Näin kehitetään mielen keskittymiskykyä, mutta myös taitoa
pudottaa pois mielen häiritsevä sisältö. Hengitysharjoituksilla voidaan myös
säädellä ja harjoitella vatsaontelon sisäistä painetta, mikä on voimantuoton
kannalta aivan olennaista. Painonnostajat käyttävät vyötä juuri siksi, että he
voivat painaa vatsaontelon paineen vyötä vasten. Ilman vyötä sama paine pitää
tietysti ottaa vastaan vatsalihaksilla. Hengitysharjoituksissa voidaan
keskittyä siis vatsaontelon sisäisen paineen hallintaan.

Harjoitus: Hyvä esimerkki tällaisesta harjoitustavasta
löytyy aikidosta. Esimerkiksi Koichi Tohei kuvaa tällaisia harjoituksia
muistaakseni kirjassaan ”Aikido in Daily Life”.

Yritin edellä kiteyttää kymmeneen kohtaan äärimmäisen
syvällistä ja monimutkaista asiaa. Luin juuri Ellis Amdurin kirjan “Hidden in Plain Sight, Esoteric Power
Training Within Japanese Martial Tradition”. Kirja antaa 470 sivullaan
hyvän kuvan siitä, miten monimutkaisesta ja hankalasta asiasta on kyse. Koko
kirja käsittelee sitä, miten japanilaisissa kamppailutaidoissa joko on opetettu
tai piiloteltu menetelmiä, jotka tähtäävät sisäisen voiman taitoihin ja miten
nämä taidot ovat pääasiassa näistä koulukunnista kadonneet. Esimerkiksi edellä kymmeneen kohtaan
kiteyttämäni luettelo sisältää sellaisia ”salaisuuksia”, että kyse voisi olla
jonkin vanhan ryuhan menkyo kaiden –dokumentista, sen
kuvauksesta tyylin salaisista periaatteista, joka siirretään tässä dokumentissa
vain tyylin seuraavan sukupolven opettajalle.

Entä sitten asahi?

Mutta – mikä hienointa! Asahissa siirrämme kaiken tämän
tiedon juuri sinulle, jos olet valmis sen vastaanottamaan! Tiedän, että tämä
valmius vaatii vuosien valmistavan budo-harjoittelun ja ehkä myös jonkin verran
ihmettelyä tai oudoksuntaa siitä, mistä budon teknisessä harjoittelussa
ylipäätään on kyse. Vaatii siis ehkä
eräänlaisen nöyrän hämmennyksen tilan, että tällaista tietoa ylipäätään pystyy
omaksumaan.

Käyn seuraavassa lyhyesti läpi, miten edellä kuvatut
periaatteet on ikään kuin sisäänrakennettu asahin joihinkin harjoituksiin ja
liikeperiaatteisiin. Koska asahi saa liikeperiaatteensa taijista, joka on yksi
kiinalaisesta sisäisestä taidosta, on siis vain luonnollista, että asahi nämä
sisältää. Teen jälleen yhdenlaisen yksinkertaistetun luettelon. Käyn läpi edellä kuvaamani listan taidoista
ja nostan esiin siihen liittyviä asahin harjoituksia. Asahin harjoitusten
luettelo ei pyri olemaan täydellinen. Annan siinä esimerkkejä. Esitän asian
taulukon muodossa:

Edelle koottu taulukko selittää varmaan, miksi joskus asahin
ohjaajakoulutuksissa käy niin, että sinne tullut budon harrastaja usein toteaa,
että nyt hän ymmärtää enemmän sitä, mitä he hänen budo-lajissaan tekevät, mutta
kukaan ei ole koskaan selittänyt sitä. Budon ja myös kiinalaisten
kamppailutaitojen ongelma on, että liikettä ja sen periaatteita ei yleensä
analysoida edellä kuvatulla tavalla. Koko tällainen analyysi ja käsitteet ovat
hyvin länsimainen tapa lähestyä näitä lajeja. Kiinalaiset tai japanilaiset
opettajat eivät opeta näin. He näyttävät tekniikan ilman sanoja ja oppilaan
pitää osata kopioida oikea liikkumisen tapa. Opetus tapahtuu esimerkillä, ei
verbaalisesti. Perinteisessä aasialaisessa opetustavassa sanoja vältellään ja
kysyjä saa lyhyitä vastauksia. Vasta viime vuosina ja vuosikymmeninä tällainen
lähestymistapa on yleistynyt ja sitä ovat tehdään pääasiassa länsimaiset
opettajat. Tutkin itse paljon näitä asioita 80-luvulta tuonne 2000-luvun alkuun
ja harjoittelin ja kehittelin niihin liittyviä harjoitusmenetelmiä, jotka
näkyvät nyt asahissa tavalla ja syystä, minkä edellä olen kuvannut.

Olen sitä mieltä, että asahi olisi ihanteellinen sisäisen
voiman harjoitus niille budon harrastajille, jotka haluavat löytää lajiinsa
ikään kuin uuden moottorin. Tein itse tämän karateeni 90-luvulla ja voin
kertoa, että se toimii. Kuorta eli muotoja ei tarvitse vaihtaa. Tekniikat ja
muodot voivat säilyä samoina, mutta tekniikoiden takana toimiva moottori, kehon
voiman tuoton tapa, voidaan vaihtaa rennompaan, taloudellisempaan,
tehokkaampaan ja räjähtävämpään muuttamalla harjoittelun metodologia. Siihen
asahi antaa mahdollisuuden. Huomaa esimerkiksi, että asahin edellä kuvatut
liikkeet voidaan ottaa omiksi harjoituksikseen ja laajentaa harjoitussarjoiksi
erilaisten variaatioiden avulla.

Kehittelen parhaillaan koulutusta teemalla ”Asahi,
kamppailutaidot ja sisäinen voima”. Koulutuksessa käymme systemaattisesti läpi
tämän artikkelin ideoita, tutkimme asahin perusliikesarjaa, mutta sovellamme
sen liikkeitä enemmän edellä kuvattuun harjoitusmetodiin soveltuvaksi. Koulutus
antaa mahdollisuuden opetella harjoitussarja, johon on sisäänrakennettu kaikki
keskeiset sisäisen voiman harjoittamisen elementit.

Tavoitteeni ei ole saada niin paljon asahi-ohjaajia
maailmalle kuin mahdollista, vaan tavoitteeni on saada maailmalle niin hyviä
asahi-ohjaajia kuin mahdollista. Siksi olen kehittänyt asahi-ohjaajille nyt
kymmenen jatkokoulutuspäivää, joissa he voivat syventää asahi-taitojaan.

Olen kehittänyt asahia nyt viisitoista vuotta. Yhteensä olen
harjoittanut, opettanut ja tutkinut liikettä, liikuntaa, kehollisuutta,
kehomielen yhteyttä noin 50 vuotta. Asahin pääkehittäjänä olen voinut laittaa
asahiin paljon siitä, mitä olen elinikäisen harjoitteluni kautta oppinut. Asahi
ei ole syntynyt 15 vuotta sitten, vaan käytännössä kaikki sen harjoitukset,
osiot ja liikeperiaatteet olivat olemassa omassa harjoittelussani jo kymmeniä
vuosia aikaisemmin. Kaikki tämä työ
näkyy Asahi Health –menetelmässä, mutta erityisesti olen tuonut tätä
kokemustani esiin Syvä-asahissa, missä asahin liikkumisen ja harjoittamisen
tapaan perehdytään syvemmin. Tätä ohjaajien syventymistä asahin syvälliseen
liikkumisen ja itsensä harjoittamisen tapaan olen halunnut tukea järjestämällä
paljon eri teemoihin keskittyviä jatkokoulutuksia, joita on nyt kymmenen. Mistä
näissä jatkokoulutuksissa on kysymys? Ja
miten niitä voi olla niin paljon? Tässä lyhyt kuvaus:

1. Asahin kertauspäivä.
Päivän aikana kerrataan kaikki asahin kolme liikesarjaa ja korjataan ohjaajien
virheitä. Kaikki asahin ohjaajakoulutukset ovat lähtökohdaltaan liian lyhyitä.
Se on iso ongelma. Kahdessa tai neljässä
päivässä ei voi oppia kokonaan uutta ja outoa liikkumisen tapaa, mitä hidas
tietoinen liike miltei kaikille liikunnan harrastajillekin on. Se vaatii
vuosien harjoittelun. Vastuu omasta
kehityksestä ja harjoittelusta jää tietysti aina opettajien omalle vastuulle.
Usein käy niin, että ohjaajat muuttavat liikkeitä niin, että niitä on vaikea jopa
tunnistaa asahiksi. Ohjattu kertaus on
välttämätöntä asahin liikkeiden ja liikkumisen tavan oppimiseksi.

2. Asahin periaatteiden
päivä. Opetan omissa neljän päivän ohjaajakoulutuksissani kaikki asahin
keskeiset periaatteet, mutta neljässäkin päivässä niitä on aikaa tutkia ehkä
yksi aamupäivä. Opittavaa materiaalia on niin paljon. Asahin liikkumisen tapa on peräisin kiinalaisesta
kamppailutaidosta taijiquanista. Pelkästään koko kehon liikkeen biomekaniikan
oppiminen vie vuosia. Kyse ei ole pelkästään jalkojen pumppaavasta liikkeestä
vaan koko kehon läpi kulkevan kineettisen ketjun tiedostamisesta ja
käyttämisestä liikkeessä. Joskus 90-luvulla pidin kamppailutaitojen
harrastajille viikonvaihdeleirejä pelkästään tästä periaatteesta. Asahi
sisältää koko kehon liikkeen lisäksi ison joukon myös muita vaikeita liikettä
kannattelevia periaatteita. Koulutuspäivässä ne käydään läpi niihin
kehittämieni liikesarjojen avulla. Pitää tietysti paikkansa, että päivässä
niitä ei voi oppia, mutta jos niitä ei koskaan harjoittele, niitä ei voi oppia
lainkaan.

3. Asahi ja
tietoisuustaidot. Olen halunnut pitää tämän päivän, että saisin edes vähän
jaettua sitä, mikä tekee asahin kaltaisesta tietoisesta liikkeestä yhdenlaisen
itsekasvatuksen muodon. Meditatiivinen liike, jos sen kokemukselliset
periaatteet ymmärretään, voi olla sellaista. Ympärillämme vellova
mindfulness-vouhotus tekee kuitenkin tästä teemasta vaikean opettaa. Netti on
nytkin täynnä erilaisia McMindfulness ja Asahi –kursseja. Kehomielen
harjoittaminen ei ole mitään pikaruokaa. Tätä ajatusta on miltei mahdoton saada
nykyään läpi. Tämäkin koulutus kestää vain päivän, joten tehtävä on tietysti
mahdoton, mutta yritän silti. Olen kirjoittanut pari kirjaa näistä teemoista.

4. Asahin
liikevariaatiot ja voima- ja kunto-asahi.
Tämän päivän aikana opettelemme asahin jokaiseen kolmen sarjan
liikkeeseen (joita on 40) ainakin yhden liikevariaation. Tämä laajentaa
opettajien tuntien suunnittelumahdollisuuksia vahvasti. Asahin kolme
perusliikesarjaa sisältävät kyllä tarpeeksi liikkeitä miltei mihin
tarkoitukseen vain, mutta erityisesti eritysryhmien vetäjät saattavat tarvita
lisämateriaalia vaikkapa tasapinon harjoittamiseen tai niska-hartiaseudun
avaamiseen. Päivän aikana myös analysoimme asahin liikkeet niiden pienempiin
elementteihin ja opettelemme, miten niitä voi yhdistää uusiksi
asahi-liikkeiksi. Tämän lisäksi päivän aikana tutkitaan myös kahta muuta
teemaa: asahia voiman harjoittamisen ja sykkeen nostattamisen välineenä. Nk. ”voima-asahi” perustuu kiinalaisten
kamppailutaitojen voimantuottomenetelmään, jossa opetellaan jännittämään
pitenevää lihasta. Opin tämän harjoitustavan 90-luvun alussa yhdeltä
Tampereelle muuttaneelta kiinalaiselta opettajalta. Hän opetti sitä
yijinjing-liikesarjan avulla. Tutkin silloin tätä periaatetta taijin, mutta
erityisesti myös karaten katojen yhteydessä. Tästäkin työstä syntyi yksi kirja:
”Zen-karate”.

Kehittäessäni asahia, sisällytin tämän voima-harjoitustavan
sen muutamiin liikkeisiin. Tutkimme koulutuksessa, miten kehon elastinen voima
saadaan esiin, miten sitä kehitetään ja miten sen voi ottaa mukaan miltei
kaikkiin asahin liikkeisiin. Olen myös kehittänyt asahin perusliikkeille
perustuvan sykettä nostavan liikesarjan, jolla voidaan helposti tehdä nk.
peruskuntotason harjoitus. Harjoitus vastaa vaikutuksiltaan reipasta kävelyä
tai hölkkää, mikä riittää sydämen ja verisuonten kunnon harjoittamiseen.

5. Asahi ja
kokemuksellinen biomekaniikka. Olen erottanut tämän yhden asahin
periaatteen koko päivän koulutuksen teemaksi, koska koko kehon liike on niin
vaikea oppia. Totesin jo yllä, että pidin 90-luvulla tästä periaatteesta
viikonvaihteen mittaisia seminaareja kamppailutaitojen harjoittajille, lähinnä
karaten, aikidon ja taijin harrastajille. Periaate tulee asahiin lähinnä
taijista, mutta sitä toteuttavat monet nk. ”sisäiset” kamppailutaidot. Karate
ei ole yksi niistä. Tosin, karateakin voi tehdä tällä periaatteella.

6. Asahi ja rentous.
Myös tässä asahin periaatteessa on helposti tutkimista yhdeksi päiväksi.
Rentous ja erityisesti jännityksen ja rentouden vaihtelu ovat keskeisiä
kamppailutaitojen periaatteita, jotka liittyvät voiman tuottoon.
Yksinkertaistaen: painonnostajan pitää kyetä jännittämään itsensä
maksimaalisella tavalla nostaessaan ilmaan raskaan painon. Samoin nyrkkeilijän
pitää pystyä jännittämään itsensä osuman hetkellä. Kummatkin ovat esimerkkejä tavasta,
miten keho tuottaa voimaa. Jännitys ja rentous kulkevat ikään kuin käsi
kädessä. Räjähtävä voima vaatii kykyä rentoutua ja siirtyä siitä nopeasti
jännittyneeseen tilaan. Kehittäessäni asahia toin siihen paljon harjoituksia
taijista, missä erilaisia käsien heilutusliikkeitä tehden etsitään käsien ja
koko kehon rentoutta. Tutkin näitä periaatteita paljon 90-luvulla myös karaten
yhteydessä ja kehitin erilaisia karateen sopivia käsien heilutus ja
pyöritysliikkeitä. Ne ovat kaikki nyt osana asahin rentousosioita. Kirjassani
”Zen-karate” löytyy niistä kuvauksia. Asahissa rentous saa tietysti myös
laajemman merkityksen. Kehon optimaalisen käytön kannalta rentous ja hyvä
pystylinjaus ovat aivan olennaisia periaatteita.

7. Asahi ja
kiinalaiset menetelmät. Niin kuin on
tullut jo tähän mennessä selväksi, asahi perustuu liikemateriaaliltaan ja
liikkumisen tavoiltaan kiinalaisiin menetelmiin (qigong, taiji, yi quan). Tämän
koulutuspäivän aikana käymme läpi asahin taustalla olevia menetelmiä:
baduanjin, yijinjing, taiji, yi quan, Huangin viisi rentousliikettä. Koen
tärkeäksi, että asahi-ohjaajat ovat myös tietoisia asahin taustasta ja
historiasta. On lapsellista kuvitella, että olisimme keksineet asahissa jotain
uutta. Yritän olla kuvaamatta asahia ”suomalaisena terveysliikuntana” niin kuin
monet tekevät, koska asahissa on lähtökohdiltaan tuskin mitään suomalaista.
Myös asahin terveysnäkökulma ”liike on lääke” on lännessä vasta muutaman
kymmenen vuotta vanha, Kiinassa yli 2000 vuotta.

8. Asahi ja
hengittämisen taito. Asahi on hengityksen kannattelemana tehtävää tietoista
liikettä. Hengitys on teema, jota yhden päivän aikana ehtii raapaisemaan vain
pintaa. Oma hengitykseen ja hengityksen ja liikkeen suhteen harjoittaminen on
lähtöisin 1980-luvun puolivälistä, jolloin tapasin zen-opettajani Engaku Tainon
ja aloin harjoittaa Rinzai-zeniä hänen johdollaan. Olen tehnyt sitä siitä asti.
Taino opetti sekä staattista (istuen tehtävää) että liikkeeseen liittyvää
hengityksen tarkkailua ja harjoittamista. Liikemenetelminään hän käytti joogaa,
taijita ja qigongia. Tämän koulutuspäivän aikana pyrimme tutustumaan
hengityksen harjoittamiseen monesta näkökulmasta ja avaamaan ylipäätään
ajatusta siitä, mitä ”kokemuksellisella hengittämisellä” tarkoitetaan. Tästäkin
teemasta on vuosien varrella syntynyt yksi kirja: ”Taidon filosofia – filosofin
taito”, missä tietoisen hengityksen harjoittamista tarkastellaan hyvin
laajasti.

9. Keppi-asahi.
Keppi-asahinkin lähtökohta on kamppailutaidoissa. Ei taida olla kiinalaista
kamppailutaitoa, jota ei harjoitettaisi myös kepin kanssa. Olen viimeisen
puolen vuoden ajan päivittäin kehittänyt harjoitustapaa, missä asahin kaikki
liikkeet voidaan tehdä kepin kanssa. Kepin avulla asahin liikkeisiin saadaan
monia erilaisia ulottuvuuksia, mitä paljas käsi ei anna. Liikkeiden
tietynlainen intensiteetti ja sisäinen voima lisääntyvät, venytykset tehostuvat
jne. Kepin käsittely antaa myös mahdollisuuden opetella suhteellisen vaativaa
taitoa, missä kehittyminen voi antaa uusia ja hienoja positiivisia kokemuksia.

10. Kahdeksan liikkeen
taiji-liikesarja. Nyt julkaisemani kymmenennen jatkokoulutuspäivän teema on
taijin 8-askeleen liikesarja. Koulutus on tarkoitettu ensisijaisesti
asahi-ohjaajille ja harrastajille, mutta sinne saavat osallistua muutkin
aiheesta kiinnostuneet. Niin kuin edellä on tullut jo moneen kertaan ilmi,
asahin liikeperiaatteet ja itse asiassa koko asahin liikekokemus on peräisin
pääasiassa taijista. Jos ei ole kokemusta kiinalaisista taidoista (qigong,
taiji, yi quan jne.) asahin hidas ja tietoinen liikkumisen tapa voi olla vaikea
oppia ja ymmärtää. Kiinalaisten taitojen harjoittaminen antaa asahille
loistavan pohjan. Tämän kurssin aikana käymme läpi taijin lyhyimmän virallisen
liikesarjan, missä on laskutavan mukaan 8-10 liikettä. Se on vähemmän kuin
asahin liikesarjoissa. Päivässä voi
oppia muistamaan liikkeet ja edetä siitä omaan harjoitteluun. Jos vielä omalla
paikkakunnalla sattuisi olemaan taiji-seura, liikesarjaa voi syventää seurojen
kursseilla kokeneiden opettajien johdolla. Monet Yang-tyylin taijin harrastajat
tekevät tätä liikesarjaa.

Lopuksi vielä yksi asia. Niin kuin yllä on tullut ilmi, olen
laittanut asahiin aika lailla koko elämäni liikekokemuksen ja liikkeen
tutkimisen tuloksen. Ajattelen, että tämä paketti alkaa nyt olla aika lailla
valmis ja keskityn jatkossa Asahi Health – ja Syvä-asahi –ohjaajien
kouluttamiseen, jotta saisin siirrettyä asahin menetelmän seuraaville
sukupolville. Heti kun rupesin ajattelemaa näin, huomasin, että ehkä vielä yksi
ponnistus pitää tehdä. On yksi liikkeen ulottuvuus, mikä sisältyy
harjoittelemiini kiinalaisiin taitoihin, mutta joka vielä puuttuu asahista. Se
nostaisi asahin liikekokemuksen vielä uudelle tasolle. Keppi-asahin
kehitystyössä kului noin puoli vuotta. Ehkä palaan tähän asiaan kesän lopulla,
tai myöhemmin. Ensimmäiset kokeilut tuntuvat innostavilta.

Olen yrittänyt kirjoittaa hengityksestä taas vähän pidempää
tekstiä, ehkä lukua kirjaan, ja löysin sieltä tällaisen pätkän:

”Emme voi kuvat hengitystäkään pelkästään termein, jossa
kuvaamme hapen ja hiilidioksidin vaihtoa keuhkoissamme tai soluissamme.
Hengityksellä on myös tärkeä eksistentiaalinen ulottuvuus, mikä tekee siitä keskeisen
esikäsitteellisen kokemuksemme. Viljelemällä hengitystämme voimme kokea koko
kehomielemme ikään kuin suureksi keuhkoksi, joka hengittää jokaisella
solullaan. Keskittymällä tähän kokemukseen voimme kadottaa itsemme kokonaan
hengitykseen, jolloin voimme kokea, että emme itse hengitä, vaan ympäröivä
maailma hengittää meissä. Suhteessamme ympäröivään ilmakehään ei olekaan
kysymys hapen ja hiilidioksidin vaihdosta, vaan kokemuksesta, jossa liu’umme
osaksi maailman loputtomia keuhkoja, jotka hengittävät meissä. Hengitys ei ole siis jotain, mikä tapahtuu
meissä, vaan sillä on laajempi, jopa universaali merkitys. Hengitys voi näyttää
meille paikkamme maailman osana, missä minän ja ympäristön rajaa ei ole.”

Yritänpä avata tätä ja olla kuitenkin vähemmän runollinen.

Hengitys on monitasoinen ilmiö ja sitä voidaan tarkastella monesta
suunnasta. Usein tarkastelemme hengitystä vain sen anatomian ja fysiologian
näkökulmasta ja korostamme optimaalisen hengitystekniikan lääketieteellisiä
etuja. Opettelemalla syvähengityksen luomme edellytykset sille, että keuhkomme
pitävät yllä veren optimaalista happi- ja hiilidioksiditasapainoa. Näin
vältymme esimerkiksi hiilidioksidiniukkuuden aiheuttamista ongelmista.
Hengityksen harjoittelemisesta on tietysti hyötyä myös erilaisista
hengityssairauksista kärsiville. Optimaalinen hengitystekniikka pitää yllä ja
vahvistaa hengityselimistön kuntoa, pitää rintarangan liikkuvana ja ylläpitää
hengityskapasiteettiamme, vaikka jotkut sairaudet sitä heikentäisivätkin. Tällainen näkökulma on kuitenkin vain yksi näkökulma
hengitykseen. Hengitys on ilmiö joka leikkaa läpi kaikkien ihmisenä olemisen
ulottuvuuksien.

Alla olevassa kuvassa yritän havainnollistaa, miten ihminen
on kehona maailmassa. Hänellä on fyysinen keho, joka on samalla tavalla
materiaalinen kuin se ympäristö, missä hän elää ja johon hän on suhteessa. Hän
myös kokee suhteensa itseensä ja ympäristöönsä kokemuksessaan. Kokemuksessa näyttäytyy ihmisen tietoisuus,
mieli, mikä on itsessään monitasoinen ilmiö. Koemme kehomme, mutta koemme myös
ajatuksemme, tunteemme, tahtomme ponnistuksen jne. Kieli ja käsitteet
mahdollistavat, että ihmisellä on ympärillään myös kulttuuri, johon hän on
suhteessa merkitysten kautta. Kun ihmistä selitetään, on otettava huomioon nämä
hänen kummatkin suhteessa olemisen tapansa. Keho ymmärtää maailmaa ilman käsitteitä,
tietoisuus ymmärtää maailmaa käsitteiden avulla. Kehon ymmärrys on maailmaan sopeutumista,
esikäsitteellistä. Ihminen asettuu suhteeseen maan vetovoimaan vasten
ojentautumalla pystyyn ja liikkumalla. Hän asettuu myös suhteeseen elämän
perusprosesseihin ja ilmakehään hengittämällä. Ilman ojentautumista ja ilman hengitystä hän
olisi esine esineiden joukossa. Ilman
näitä kahta ihmisen kykyä elämä, joka ajattelee itseään ja säätelee itseään, ei
olisi mahdollista.

Näin avatusta näkökulmasta hengitys lävistää ihmisen
kaikilla hänen olemisen tasoillaan. Se on fyysinen ilmiö, joka ylläpitää elämää
kehossamme. Kun hengitys lakkaa, elämä lakkaa. Hengitys yhdistä ihmisen
ilmakehään tavalla, joka tekee ihmisestä ja ympäristöstä yhtä hyvin
konkreettisella tavalla. Hengitys on
jotakin, joka asuu ihmisen ja ympäristön rajalla poistaen tämän rajan. Ei siis
ole ihme, että idän vanhoissa perinteissä hengityksellä on ollut ja edelleen on
iso filosofinen merkitys.

Hengitys on koetun kehomme keskiössä. Se on keskellä jälleen
hyvin konkreettisella tavalla. Jos suuntaamme huomiomme hengitykseemme,
löydämme kehostamme uuden keskuksen, joka sijaitsee vatsallamme. Länsimaisessa
kulttuurissa, missä hengitys on unohtunut, tätä keskusta ei tunnisteta.
Kulttuureissa, missä hengitystä viljellään, ihmiset kokevat kehonsakin eri
tavalla. Japanilainen kulttuuri on tästä hyvä esimerkki. Tietoinen hengitys
avaa kokemuksen persoonallisuuden keskuksesta, mikä ei sijaitse päässä, siis
jossain aivojen alueella, vaan vatsalla, siellä missä pallea/vatsahengitys
tuntuu, kun se tiedostetaan. Japanilaiset kutsuvat tätä sanalla ”hara”. Sana
tarkoittaa vatsaa, mutta sillä ei niinkään viitata fyysiseen vatsaan, vaan
ihmisen persoonallisuuden keskustaan, mistä toiminta aidoimmillaan syntyy ja
saa inspiraationsa.

Ranskalainen filosofi André Comte-Sponville ajattelee, että
yrittäessään ymmärtää maailmaa, ihminen on luonut neljä tiedon aluetta. Ne ovat
tiede, uskonto, filosofia ja taide. Ne pyrkivät selittämään maailmaa ja
vastaamaan sitä kohtaan tuntemaamme kiinnostukseen eri tavoin. Ne pyrkivät
vastaamaan eri kysymyksiin.

Voimme katsoa maailman ilmiöitä kaikista näistä
näkökulmista, ja jokainen näkökulma opettaa meille jotain uutta. Tieteellisestä
näkökulmasta hengitys on anatominen ja lääketieteellinen ilmiö, jonka
harjoittamisen hyötyjä olen jo kuvannut. Hengitys on ihmisen kehon tärkeä
erilaisia kemiallisia tasapainoja ylläpitävä toiminta. Psykologiselta kannalta
hengityksen säätelyllä on suuri merkitys mielen tilojen säätelyssä. Usein tätä
selitetään hengitysliikkeen vaikutuksella pallean läpi kulkevaan vagus-hermoon.
Vaguksen aktivointi pitkällä uloshengityksellä vaikuttaa parasympaattisen
hermoston aktivaatiotilaan ja sen kautta hidastaa sykettä ja hengitystä, laskee
verenpainetta, vähentää stressihormoneja jne. Eli syvennetty uloshengitys, mitä
syvähengitys myös tarkoittaa, synnyttää eräänlaisen positiivisen kierteen:
hengittämällä syvään tietoisesti vaikutamme tiedostamattomiin hermostollisiin
mekanismeihin, jotka syventävät ja hidastavat hengitystä edelleen. Fake it and
you’ll make it, niin kuin amerikkalaiset sanovat. Tiedostamattomana toimintana,
joka voidaan nostaa tietoisuuden piiriin hengitys on myös tie tiedostamattomiin
prosesseihimme.

Monissa idän uskonnollis-filosofisissa perinteissä hengitys
ja sen harjoittaminen on keskiössä. Hengityksen tarkkailu ja sen säätely
liittyvät olennaisena ainakin buddhalaisiin, taolaisiin ja hindulaisiin
harjoituksiin. Hengityksen ja hengen yhteys idän perinteissä on vuosituhansia
vanha. Hengitykseen liittyvät harjoitukset paljastavat ihmiskäsityksen,
eräänlaisen ”mystisen fysiologian”, kuten uskontotieteilijä Mircea Eliade sitä
kutsuu, mikä on vieras länsimaiselle tieteelliselle käsitykselle ihmisestä,
mutta mikä kuitenkin ilmeisesti kuvastaa inhimillistä kokemusta, jota
erilaisilla hengitys- ja mielikuvaharjoituksilla voidaan avata ja lähestyä. Lännessä
löydämme ortodoksisesta perinteestä joogan hengitysharjoituksia muistuttavia
harjoituksia, joita edelleen harjoitellaan ainakin Kreikassa Athosvuoren munkkien
keskuudessa. Nykyisin luterilaiseenkin kristillisyyteen on levinnyt
retriitti-idea, jossa hiljennytään tarkkailemaan hengitystä. Nämä modernit
länsimaiset ”hiljaisuuden retriitit” ovat saaneet inspiraationsa
zen-buddhalaisesta perinteestä.

Filosofinen näkökulma hengitykseen on lännessä vielä uusi. Kirjoitin
tästä laajasti ”Taidon filosofia” –kirjassani, jossa yritin tehdä ”kontemplatiivisen
kehon” filosofiaa. Kontemplatiivisella keholla tarkoitin kehoa tai paremminkin
kehomieltä, mikä on vuosikymmenten tietoisen liikkeen ja tietoisen hengityksen
viljelyn tulosta. Tämä vaatii harjoitusta jossakin kontemplatiivisessa
perinteessä. Kirjassani tämä on zen. Meditaatiopsykologian ja –filosofian kannalta
hengitys on itsen tutkimisen ydinharjoitus. Kun tietoisuus suunnataan
hengitysliikkeeseen, hengitys toimii ikään kuin paradigmaattisena esimerkkinä
menetelmästä, miten mielen sisältöjä yleensäkin voidaan tutkia. Se opettaa,
mitä tarkoitetaan ”mielen sisältöjen katselulla”, koska hengitysliike on yksi
selkeä esimerkki tästä. Kun huomio on suuntautunut hengitysliikkeeseen, mikä on
kehollinen, esikäsitteellinen kokemus, myös mielen käsitteelliset tasot voivat
asettua katsomisen kohteeksi. Kun löydämme ensin hengityskokemuksen, voimme
sitten löytää esimerkiksi kokemuksen tunteesta, kokemuksen mielialasta, kokemuksen ajattelumme virrasta.
Hengitys on ikään kuin portti tietoisuutemme virtaan, kokemustemme virtaan,
minkä sisältö ja rakenne voivat sitten hiljalleen tulla tutkimuksemme
kohteeksi. Tämä on myös itsekasvatuksellinen prosessi. Nykyään on tässä
yhteydessä alettu puhua ”kontemplatiivisesta pedagogiigasta”. Kirjassani ”Mindfulness
– tietoisuuden harjoittamisen taito” kuvaan tarkemmin näitä prosesseja.

Mikä voisi sitten olla taiteen näkemys hengitykseen? Tämä
alue on minulle vieraampi. Filosofi Petri Berndson tekee nähdäkseni tällaisen
yrityksen vuonna 2018 ilmestyneessä hengitystä käsittelevässä filosofian
väitöskirjassaan ”Phenomenological Ontology of Breathing”. Kyseessä on
kunnianhimoinen yritys pyrkiä ajattelemaan uudelleen koko filosofian kenttä ja
sen kysymykset hengityksen näkökulmasta. Tuloksena on mielestäni hengityksen
taidetta, eräänlainen filosofian ja fiktion välimailla kulkeva teos, missä kuljetaan
filosofien ja runoilijoiden rinnalla vapaasti ideoita ja ilmaa hengittäen,
sisään ja ulos, sisään ja ulos.

Katsotaanpa edellä kuvaamani järjestystä vähän tarkemmin.

1. Normaalin hengityksensä tiedostamista voi helpottaa
asettamalla esimerkiksi toisen kämmenensä vatsalle ja toisen rintalastalle ja
katsomalla, miten kädet liikkuvat hengityksen myötä. Ongelma hengityksen
suhteen on, että kun kiinnitämme siihen huomiota, niin sen automaattisuus
katoaa. Tietoisuus tuo mukanaan yleensä myös jonkinasteisen kontrollin, mutta
tätä voi pyrkiä välttämään. Voi pyrkiä vain aistimaan hengitystään muuttamatta
sitä mitenkään. Jos vatsalla oleva kätesi on liikkumaton ja rinnalla oleva kätesi
liikkuu hengityksen tahdissa, se tarkoittaa että ole ”rintahengittäjä”. Tällä
viitataan siihen, että hengität pääasiassa kylkiluu- ja solisluuhengitystä,
jolloin pallea ja vatsa pysyvät aika lailla paikallaan. Monet meistä
hengittävät näin.

Hengityksen harjoitteluun on monta näkökulmaa. Ehkä yksi
monien menetelmien jakama näkemys on, että hengitystä ei pidä pakottaa. Sitä ei
pidä ikään kuin vääntää väkisin uuteen muottiin. Harjoittelussa on edettävä
omaa kehoa kuunnellen, jännityksiä vähitellen tiedostaen ja niitä hiljalleen
purkaen. Virheelliset hengitystekniikat johtuvat usein jännityksistä, joita
olemme tottuneet pitämään yllä. On tärkeää opetella tunnistamaan jännittynyt ja
rento lihas. Hiljalleen jännittynyt vatsanseutu voi silloin alkaa vapautua, ja
hengityskin siirtyä enemmän pallean ja vatsan suuntaan. Koska kapean vyötärön
malli on syvään iskostunut yleisestikin ajatteluumme, voi omien kehoideaalienkin
tiedostaminen auttaa jännitysten purkamisessa. Jos pidämme yllä mielikuvaa
kapeasta vyötäröstä, kehomme pyrkii toteuttamaan tämän idean. Jotta voimme
vapauttaa kehomme, meidän tulisi ensin vapauttaa mielemme. Olemme kokonaisia
kehomieliä. Hengityksessä tämä näkyy erityisen hyvin.

2. Palleahengityksen löytämiseksi on hyödyllistä tehdä
erikseen palleahengitysharjoituksia. Kuvaan niitä asahi-kirjoissani ja hyviä
ohjeita löytyy myös monilta nettisivuilta.

3. Oikeastaan kohdat 3. ja 4. liittyvät yhteen. Asahin alun
laaja hengityksen tasausliike on mielestäni erittäin hyvä harjoitus
syvähengityksen opettelemiseksi ja sen eri vaiheiden tiedostamiseksi. Olen
kuvannut tämän harjoituksen tarkasti ”Asahi – tietoisen liikkeen taito” – kirjassani,
mutta koska kukaan ei yleensä lue kirjoja, kuvaan sen vielä tässä. Kyseessä on
hyvin rauhallinen ja hidas säädellyn syvähengityksen harjoitus.

Asahin liikesarjat sekä alkavat että loppuvat nk. ”laajaan
hengitystä tasaavaan liikkeeseen”. Ne
ovat malliesimerkkejä, miten harjoitellaan tietoista ja säädeltyä
syvähengitystä. Kuvaan seuraavaksi asahin alun laajan hengitystä tasaavan
liikkeen tarkemmin. Tee koko hengitysliike nenän kautta. Asahissa ylipäätään pyrimme hengittämään koko
ajan nenän kautta. Hengästyessä uloshengityksen voi tehdä myös suun kautta.

(1) Seiso perusasennossa. Puhalla ensin keuhkot miltei
tyhjäksi käyttämällä apuna myös vatsalihaksia. Anna vatsan painua kasaan. Aisti
jännitystä vatsalihaksissasi. (2) Lähde
hyvin hitaasti kohottamaan käsiäsi ulkokautta ylös. Vapauta sitten vatsasi ja
anna pallean pudota ja aloittaa pallea/vatsahengitys. Aisti, miten vatsasi
pullistuu ikään kuin pallo, joka suuntaan. (3) Jatka sisäänhengitysliikettä ja
aisti, miten keuhkojen keskiosa alkaa myös täyttyä ja kylkiluusi leviävät. Tämä
on kylkiluuhengitysvaihe. (4) Jatka koko ajan käsiesi kohottamista hitaasti
ylös. Nyt ne ovat noin hartioiden korkeudella. Vedä vielä keuhkojen yläosiin
ilmaa ja aisti, miten ylävartalosi lihakset aktivoituvat, solisluuta ja hartiat
hieman kohoavat. Nyt kätesi ovat aivan ylhäällä ja keuhkosi miltei täynnä
ilmaa. Älä kuitenkaan käytä tässäkään liiallista voimaa. Tee rennosti. (5) Anna
keuhkosi hitaasti tyhjentyä nenän kautta. Älä siis tyhjennä keuhkojasi
nopeasti, vaan säätele uloshengitystäsi pitäen se rauhallisena ja tasaisena.
Tuo samalla käsiäsi hitaasti vartalon edestä alas. Aisti, miten hengitysliike
alkaa itsestään hidastua ja anna sen pysähtyä kohdassa, missä se itse niin
haluaa. Olet nyt pysähtynyt (6) hengityskierron alimpaan tasapainopisteeseen.
(1) Jatka sitten uloshengitystäsi käyttäen hyväksi myös vatsalihaksiasi ja anna
vatsasi painua sisään. Olet nyt siinä vaiheessa, mistä aloit harjoituksen ja
voit jatkaa vapauttamalla vatsalihaksesi ja palleasi ja antamalla
sisäänhengityksen tapahtua. Alla olevassa kuvassa tämä on hengityskierron vaihe
1.

Näin tehtynä hengityksen laaja tasausliike toimii säädellyn
ja tietoisen syvähengityksen mallina, joka opettaa ja harjoittaa pallea/vatsa-,
kylkiluu- ja solisluuhengityksen ja niiden yhdistämisen yhdeksi syväksi koko
keuhkot tuulettavaksi hengitykseksi.
Tämä on malli, minkä mukaan kaikki asahin liikkeet voidaan yhdistää
syvähengitykseen

5. Otin edellä esiin seuraavassa kohdassa ”osittaisen
syvähengityksen”. Tällä tarkoitan sitä, että emme tee asahissa jatkuvasti niin
syvää hengitystä, kuin sarjan alun ja lopun hengitysliikkeissä. Muut asahin
liikkeet toteuttavat syvähengityksen ideaa, mutta vain osittain. Tarkoitan
tällä sitä, että kun laajoissa hengitysliikkeissä koko keuhkojen
hengitystilavuudesta täytetään ehkä noin 90 %, niin esimerkiksi sarjan osioiden
välien ”lyhyissä hengitystä tasaavissa” liikkeissä suuruus on ehkä noin 60-70
%. Tämä on kuitenkin iso ero
lepohengitykseen, missä hengitystilavuudesta käytetään vain noin 10-15 %. Tässä
mielessä koko asahin liikesarja on yksi pitkä hengitysharjoitus.

Kun teet lyhyen hengitystä tasaavan liikkeen, niin tee
siinäkin kaikki muut edellä syvähengityksen yhteydessä kuvaamani vaiheet paitsi
jätä keuhkojen yläosa osittain täyttämättä. Älä siis käytä niin paljon
sisäänhengityksen varatilaa, kuin varsinaisessa syvähengityksessä. Kun hengität
sisään, tunnet vatsasi laajenevan ja kylkiluittesi kohoavan, tunnet myös
keuhkojesi yläosan alkavan täyttyä, mutta älä jatka siitä enää
sisäänhengitystä. Hartiat ja solisluut eivät kohoa, vaan hengitys kääntyy tässä
kohtaa uloshengitykseksi. Teet siis kuitenkin suhteellisen syvän hengityksen
alkaen vatsalta, nousten ylös kylkiin, mutta ei enää paljoa siitä ylöspäin.

6. Seuraavaksi ehdotan, että hengitys liitetään mukaan
sarjan yksinkertaisimpiin liikkeisiin, kuten hartianpyöritys, joka on ympyrä. Tällaisiin
liikkeisiin hengitys on helppo kytkeä samalla periaatteella, kuin teimme
edellisessä kohdassa hengityksen lyhyen tasausliikkeen kohdalla. Yksi hyvä tapa on tehdä vuorotellen
hartianpyöritystä ja hengityksen lyhyttä tasausliikettä ja siinä huomata, että
hengityksen suhteen liikkeillä ei ole mitään eroa: sisäänhengitys kohottaa
kädet tai hartian, uloshengitys laskee ne.

7. Viimeisessä kohdassa hengitys kannattelee kaikkia asahin hitaita
liikkeitä. Rentousosion nopeissa liikkeissä hengitys voi olla kytketty
liikkeisiin tai se voi kulkea vapaasti riippuen liikkeen muodosta. Ravistukset
tapahtuvat luontevasti uloshengityksellä.

Tässä vaiheessa liike on hidasta ja tietoista ja hengitys
kulkee liikkeen tukena ikään kuin sitä kannatellen. On tärkeää huomata, että
liike kulkee hengityksen rytmissä eikä päinvastoin. Helposti voi käydä niin, että
uloshengitys lähenee jo loppuaan, mutta liikettä on vielä paljon jäljellä. Silloin
hengitystä joutuu pakottamaan. Jos näin käy, hengityksen ja liikkeen rytmi on
ollut väärä. On etsittävä rytmi, missä hengitys ikään kuin työntää liikettä
eteenpäin rauhallisesti ja sitä on riittävästi jäljellä, kun liike lähenee
loppuaan. Kokemus opettaa, mistä tässä tarkemmin on kyse.

Liikkeen ja hengityksen rytmittämiseen on monta tapaa. Yksi
tapa on, että sisäänhengitys kannattelee liikettä, missä keho avautuu, laajenee
ja uloshengityksellä keho sulkeutuu tai supistuu. Monet asahin liikkeet
noudattavat tätä periaatetta. Mutta näin ei aina ole. Jos käytämme liikkeessä
voimaa, esimerkiksi työnnämme, niin voima vapautetaan yleensä uloshengityksellä
ja siihen valmistaudutaan sisäänhengityksellä. Koska liikkeen ja hengityksen
suunta ei ole siis itsestään selvä, on jokaista liikettä tarkasteltava
erikseen. Liikkeet ovat hengityksen suhteen siis myös yksilöllisiä siinä
tavassa, miten hengitys asetetaan liikettä kannattelemaan. Jotta hengitys voi
kannatella hidasta ja pitkää liikettä, on hengitysrytmiä hidastettava. On myös
tutkittava, onko luontevaa tehdä jokin liike yhdellä, kahdella vai kolmella
hengityksellä jne. Yleisesti voisi
sanoa, että asahin hengitys on hidasta ja rauhallista syvähengitystä/
osittaista syvähengitystä, missä liike, hengitys ja keskittyminen intensiivisesti
kohtaavat.

Asahissa pyrimme opettelemaan taidon, missä syvä
hengitysliike kannattelee myös kehon muuta liikettä. Esimerkiksi sarjan alun
hengitysliikkeessä kohotamme kädet sisäänhengityksellä ja laskemme ne alas
uloshengityksellä. Tavoitteena on, että koko liikesarja ensimmäisestä
viimeiseen liikkeeseen kulkee rauhallisen ja syvän hengityksen kannattelemana.
Koko liikesarjasta tulee silloin yksi pitkä hengitysharjoitus.

Tämän taidon oppiminen ei kuitenkaan ole helppoa
aloittelijalle, jolla ei ole mitään kokemusta liikkeen ja hengityksen
yhdistämisestä tai ylipäätään hengitysharjoittelusta. Siksi siihen kannattaa
mennä vaiheittain. Ehdotukseni on, että aloittelijan kannattaa aluksi hengittää
asahin liikkeiden aikana pääasiassa normaalisti, niin kuin hän on siihenkin
asti hengittänyt. Hengityksen ja liikkeen yhdistäminen kannattaa aloittaa niin,
että harjoittelee sitä aluksi liikesarjan varsinaisissa hengitysliikkeissä (alun
ja lopun laajat hengityksen tasausliikkeet ja osioiden välien lyhyet
tasausliikkeet), mutta antaa muissa liikkeissä vielä hengityksen kulkea niin
kuin se itse haluaa.

Jos ohjaaja heti liikkeen opettelun alussa korostaa, missä
liikkeen kohdassa hengitetään sisään, missä ulos, erityisesti moniosaisen
liikkeen oppiminen voi käydä aloittelijalle vaikeaksi. Jos liikkeen ja
hengityksen rytmi on lisäksi liian nopea, tuloksena voi olla ylihengitys
(hyperventilaatio). Aluksi on syytä opetella liike ja sen vaiheet ilman
hengityskytkentää antaen hengityksen kulkea liikkeen taustalla omia polkujaan.
Kun sitten liikeradat on hyvin opittu, voidaan alkaa kiinnittää enemmän huomiota
hengityksen ja liikkeen yhdistämiseen ja hengityksen säätelyyn, mikä tarkoittaa
hengityksen syventämistä ja hidastamista.

On myös totta, että liikkeen ja hengityksen yhdistyminen on
luonnollinen oppimisprosessi. Tarkoitan tällä sitä, että kun harrastaja tekee
asahia ja tiedostaa, että päämääränä on hengityksen kannattelema liike, hän
oppii sen hiljalleen viikkojen, kuukausien, ehkä vuosien kuluessa. Hengitys
tavallaan itsestään liittyy hitaaseen liikkeeseen ja hengityksen ja liikkeen
yhdistymistä voi olla jopa vaikea estää. Mutta tämä vie aikansa eikä kiirettä
kannata pitää. Toinen mahdollisuus on tehdä asioita enemmän systemaattisesti.
Erityisesti opettamisen kannalta systemaattisessa etenemisessä on oma järkensä.
Mutta ennen kuin menen tähän systematiikkaan, haluan sanoa vielä jotain
säätelemättömästä hengityksestä.

Erotin tuossa alussa kaksi eri suhtautumista hengitykseen
asahin liikkeissä. Neuvoin aloittelijaa
tekemään liikkeitä normaalilla hengityksellä ja opettelemaan hengityksen
säätelyä aluksi vain sarjan varsinaisissa hengitysliikkeissä. Tässä puhutaan
siis (1) normaalista, säätelemättömästä, automaattisesta hengityksestä ja (2)
hengityksen säätelystä. Itse asiassa on
hyvin vaikeaa tehdä ensimmäistä. Hidas liike miltei itsestään hidastaa myös hengityksen
ja hengityksestä tulee säädeltyä. Tähän liittyy monta asiaa, mutta nostan esiin
yhden. Usein näkee, että ihmiset tekevät asahia hyvin nopeilla liikkeillä. Tämä
näyttäisi johtuvan siitä, että he pyrkivät yhdistämään oman ”luonnolliseksi”
ajattelemansa hengityksen asahin liikkeeseen. Koska normaalin, ”luonnollisen” hengityksen rytmi on noin 15 kertaa
minuutissa, pienessä rasituksessa hyvinkin 20, tämä aiheuttaa, että liikettä
tulee tehtyä silloin noin 15-20 kertaa minuutissa. Tämä on niin nopea
liikerytmi, että liiketietoisuus kärsii tai katoaa. Asahi on ensisijassa
hidasta ja tietoista liikettä. Jos teemme vaikkapa hartianpyöritysliikkeen
tällä tahdilla, se tarkoittaa kokonaista kierrosta noin kolmessa sekunnissa.
Itse teen yhden hartianpyöräytysliikkeen noin 10 sekunnissa, jolloin niitä
tulee tehtyä minuutissa noin 6. Kolmen sekunnin tahdilla minuuttiin mahtuu 20
liikettä. Tämä on jo niin iso liikenopeus, että siinä ei enää voida puhua
hitaasta ja tietoisesta liikkeestä, missä liikettä ohjataan tietoisesti sen jokaisen
liikeradan pisteen läpi. Jos hengitystä on myös syvennetty, mutta rytmi on nopea, saatetaan helposti myös ylihengittää.

Mikä ratkaisuksi? Ratkaisu ei ole liikkeen nopeuttaminen
”normaalin tai luonnollisen hengityksen” tahtiin vaan on kaksi mahdollisuutta.
(1) Hengitys vapautetaan ja irrotetaan liikkeestä, jolloin se voi kulkea vaikka
20 kertaa minuutissa liikkeen taustalla, mutta liikenopeus pidetään hitaana,
jolloin liiketietoisuus säilyy. Kannattaa muistaa ohje, että mitä hitaampi
liike, sitä paremmin meillä on aikaa sitä aistia ja ohjata. Toinen ratkaisu on (2) hengityksen säätely
eli hengitysliikkeen syventäminen ja hidastaminen. Jos asahia tehdään edellä
kuvaamallani tavalla täysin vapaalla hengityksellä, niin se ei toimi
hengitysharjoituksena. Hengitysharjoituksen siitä tekee vasta hengityksen
syventäminen ja säätely.

Miten sitten tähän hengityksen säätelyyn voisi edetä? Jos
pyrimme oppimaan systemaattisesti hengityksen kannatteleman liikkeen, yksi
etenemisjärjestys, yhdenlainen progressio, voisi lyhyesti kuvattuna olla seuraavanlainen:

1. Oman normaalin hengityksen tiedostaminen, miten hengitän
normaalisti.

2. Pallea/vatsahengityksen harjoitteleminen, jos se ei ole
osa normaalia hengitystottumusta. (Jos hengitys syvenee, rytmin tulee hidastua,
jolloin vältetään ylihengitys.)

3. Syvähengityksen vaiheiden tiedostaminen, hengityskierron
kaikki vaiheet.

4. Syvähengityksen harjoitteleminen, esimerkiksi liikesarjan
alun ”laajassa hengityksen tasausliikkeessä”.

5. Osittainen syvähengitys mukaan ”lyhyeen hengityksen
tasausliikkeeseen” (sisäänhengityksen varatilaa ei täytetä kokonaan).

6. Osittainen syvähengitys mukaan hengityksen kannalta
yksinkertaisimpiin liikkeisiin, esim. hartianpyöritys, päänkääntö jne.

7. Syvähengitys/ osittainen syvähengitys mukaan sarjan
kaikkiin liikkeisiin jokainen liike erikseen tutkien; etsitään oma liikettä
kannatteleva hengitysrytmi (tehdäänkö liike yhdellä vai kahdella hengityksellä
jne.) liikkeen hitaus ja tietoisuus säilyttäen.

Tässä vaiheessa on syytä sanoa pari sanaa hengityksen kemiasta.
Samalla selittyy osittain, miksi
hengitystä kannattaa harjoitella. Monet meistä hengittävät pinnallisesti niin,
että pallea pysyy miltei liikkumattomana ja hengitystyön tekevät pääasiassa
hengityksen apulihakset. Luulisi, että
tällainen hengitystapa aiheuttaisi hapen puutetta ja meidän pitäisi siitä
syystä hengittää enemmän ja syvempään, tuulettaa keuhkojamme enemmän tasapainon
saavuttamiseksi. Asia on kuitenkin päinvastoin. Pinnallinen hengitys ei aiheuta hapen puutetta
vaan se aiheuttaa hyvin yleistä ylihengittämistä (hyperventilaatio), koska
hengitys myös samalla kiihtyy. Pinnallinen hengitys on usein myös
nopearytmistä. Hengityksen kemian kannalta ylihengittäminen aiheuttaa veren
hiilidioksidiniukkuutta, hypokapniaa. Veren
hiilidioksidivajeella on todettu olevan monia epäterveellisiä vaikutuksia. Tästä
syystä monet hengitysmenetelmät opettavat syventämään ja hidastamaan
hengitystä, jotta hiilidioksidivajeelta säästytään.

Kaasujenvaihdon kemian tasapaino edellyttää luonnollista
hengitystekniikkaa. Ihmisen hengitys voi olla monella tapaa puutteellista. Vanhoilla
ihmisillä rintarangan ja kylkiluiden liittymäkohdan nivelet voivat jäykistyä,
joka vaikuttaa hengityskapasiteettiin. Silloin asahin ”simpukkaliikkeen”
kaltaiset harjoitukset ovat tärkeitä. Jotkut tutkijat varoittavat, että
hengitysharjoittelu saattaa johtaa hiilidioksidivajeen lisääntymiseen, jos
korostetaan vain syvää hengitystä. Samalla on myös korostettava hengitysrytmin
hidastamista, jotta ylihengitykseltä vältytään. Asahissa opettelemme
syvähengityksen kautta optimaalista hengitystekniikkaa, mutta samalla
korostamme liikkeen ja hengityksen hidastamista, jolloin ylihengittämisen
vaaraa ei ole. Aloittelijan kannattaa hengityksen säätelyssä lähteä kuitenkin aina
varovasti liikkeelle. Asahissa hengityksen voi aina antaa tulla ja mennä niin
kuin se itse haluaa.

Aluksi haluan määritellä joitakin hengitykseen liittyviä
käsitteitä. Usein puhutaan vaikkapa luonnollisesta hengityksestä, mutta
jätetään auki, mitä sillä tarkoitetaan. Lähden liikkeelle ”normaalin
hengityksen” käsitteestä. Tarkoitan sillä sitä tapaa, miten ihminen normaalisti
hengittää, kun hän ei ole siitä lainkaan tietoinen. Normaali, tiedostamaton
hengityksemme voi olla kuitenkin virheellistä tai luonnollista, optimaalista.
”Luonnollisella hengityksellä” tarkoitan hengitystapaa, missä kehon hengitystä
kuljettavat ja säätelevät rakenteet toimivat niin kuin niiden tulisi toimia.
Voidaan puhua optimaalisesta hengitystavasta.

Usein todetaan, että hengitys tapahtuu, niin kuin sen on
tarkoitettu tapahtuvan. Tämä kuitenkin pitää sisällään ajatuksen, että on joku
tarkoittaja ja näin ei voi luonnon prosesseista ja kehityskuluista todeta. Hengitystapahtuma on luonnollisen kehityksen,
siis evoluution tulos ja voimme kuvata tätä tapahtumaa niin kuin mitä tahansa
luonnon ilmiötä. Tällaisessa hengityksen tieteellisessä kuvauksessa nostetaan
esiin, miten hengitys on prosessi, mikä toteuttaa ihmisorganismin kaasujen
(happi, hiilidioksidi) vaihdon, ja pitää näin yllä elämän biologisia
perusprosesseja. Itse hengitystapahtumassa pallea on ensisijainen hengitystä
ylläpitävä lihas, jonka supistumis- ja rentoutumisliikkeistä aiheutuu keuhkojen
täyttyminen ilmalla ja niiden tyhjentyminen. Toissijaisia hengityslihaksia ovat
kylkiluiden väliset lihakset ja rinnan ja kaulan seudun lihakset. Kun
hengitystä kuvataan näin, voidaan myös todeta, että jos pallea ei toimi
ensisijaisena hengityslihaksena vaan ikään kuin vastuu hengitysliikkeestä
siirretään ylemmäksi kylkiin ja kaulaan asti, niin kyseessä on virheellinen
hengityksen tapa. Tai ainakin voidaan sanoa, että kyse ei ole optimaalisesta hengitystekniikasta.
Tämä on tärkeää siksi, että hyvin monet meistä hengittävä pääasiassa keuhkojen
yläosilla, ja pallea ei pääse normaalisti liikkumaan, koska vatsaa vedetään
jatkuvasti sisään. Vatsa on siis jatkuvasti jännittynyt.

On ikävää, että on olemassa sellaisia fitness-lajeja, joissa
opetetaan hengitystekniikkaa, joka saa harrastajat vetämään vatsaansa sisään arjessakin. On siis hyvä erottaa ihmisten normaali
hengitys ja luonnollinen hengitys toisistaan. Erilaiset vähemmän optimaaliset
hengitystottumukset voivat olla meille täysin normaaleja, mutta se ei tarkoita,
että normaali hengityksemme ei voisi olla virheellinen. Hengitysharjoitteiden
avulla pyritään siirtymään normaalista hengityksestä kohti luonnollista
hengitystä.

Mistä sitten virheellinen keuhkojen yläosaan painottunut ja
vatsan ja pallean unohtava hengitys johtuu? Kyse on kehomme kulttuurisista
ideaaleista. Kapean vyötärön idea on länsimaisessa kulttuurissa jo noin
500-vuotta vanha. Korsetteja alettiin käyttää silloin Ranskan ja Espanjan
hoveissa. Kapean vyötärön idea on säilynyt meidän päiviimme asti. Vaikka
ulkoisista korseteista luovuttiin noin sata vuotta sitten, idea korsettivyötäröstä
jäi korviemme väliin, ja siellä se on edelleen. Edelleen suurin osa naisista
hengittää niin, että vatsa on jatkuvasti sisäänvedetty ja pallea ei pääse
vapaasti liikkumaan, jolloin hengitys nousee kylkiin ja ylemmäksi. Muistan
aikanaan, kun opetin paljon taijita ja siihen liittyvää hengitystä, että noin
80 % naisoppilaistani hengitti keuhkojensa yläosalla ja heille
pallea/vatsahengityksen oppiminen oli vaikeaa. Miehille tämä ei yleensä ollut
ongelma. Miehiä ei ole opetettu häpeämään ulos työntyvää vatsaansa ja suurin
osa heistä käyttää hengittäessään pallea/vatsahengitystä.

Jotta ymmärtäisimme, mitä hengityksen harjoittaminen
tarkoittaa, pitää ymmärtää myös jonkin verran hengityksen anatomiaa ja
fysiologiaa ja niihin liittyviä käsitteitä. Seuraavaksi niistä muutamia.

Lepohengityksellä tarkoitetaan levossa tapahtuvaa,
suhteellisen pinnallista hengitystä, missä ilmaa vaihtuu keuhkoissa vain noin
0,5 litraa. Ihminen hengittää levossa keskimäärin noin 15 kertaa (joissakin
tutkimuksissa 12-20). Lepohengityksen rytmi on siis suhteellisen nopea.
Hengitys vaihtaa suuntaa itsestään kahdessa pisteessä, joita olen kutsunut
hengityksen ylimmäksi ja alimmaksi tasapainopisteeksi. Ylin tasapainopiste on
se hengityksen kohta, missä sisäänhengitys vaihtuu itsestään uloshengitykseksi.
Alin tasapainopiste on kohta, missä uloshengitys päättyy ja vaihtuu
sisäänhengitykseksi.

Uloshengityksen varatila on alue, mikä sijoittuu
uloshengityksessä alimman tasapainopisteen ”alle”. Eli kun jatkamme
hengitystämme ulos tämän tasapainopisteen jälkeen, siirrymme uloshengityksen
varatilaan. Tätä tilaa on noin yksi litra. Sisäänhengityksen varatila taas
sijaitsee vastaavasti ylimmän tasapainopisteen ”yläpuolella”. Eli se on tila,
jonka voimme vielä täyttää keuhkoissamme jatkamalla sisäänhengitys loppuun
asti. Tätä tilaa on noin 3 litraa. Koko hengityksen tilavuus eli nk.
vitaalikapasitetti on silloin noin 4,5 litraa (kaikki nämä luvut ovat nuoren
miehen keskiarvoja). Kuvassa 1. esitetään graafisesti nämä käsitteet.

Kuva 1.

Syvähengityksellä (joogan ”täydellinen hengitys”)
tarkoitetaan sellaista hengitystä, missä keuhkot sekä tyhjennetään, että
täytetään miltei kokonaan. Käytämme syvähengitystä esimerkiksi laulaessamme,
jolloin keuhkot täytetään miltei kokonaan ja uloshengitys viedään myös miltei
loppuun asti lauluäänen muodostuksessa.

Syvähengitys voidaan jakaa kolmeen osaan. Puhutaan pallea-
tai vatsahengityksestä, kylkiluuhengityksestä ja solisluuhengityksestä. Nämä
kaikki kuvaavat itse asiassa syvähengityksen vaiheita, eivätkä ne ole mitään
itsenäisiä hengitystekniikoita. Hengittäessämme syvään nämä vaiheet ikään kuin
liukuvat toisikseen kun keuhkot täyttyvät ilmasta. Aluksi pallea laskeutuu,
vatsa pullistuu (vatsahengitys), sitten kylkiluut laajenevat (kylkiluuhengitys)
ja lopuksi keuhkojen yläosien täyttyessä myös solisluut ja hartiat hieman
kohoavat (solisluuhengitys).

Hengitysharjoittelua on monenlaista. Ainakin seuraavat
hengityksen harjoittamisen tavat voidaan erottaa. Niiden rajat eivät ole
selkeitä, vaan jokin harjoitus voi kuulua useaan luokkaan.:

(1) Syvähengityksen harjoitteleminen. Lähtee yleensä
liikkeelle palleahengityksen opettelusta, jos siinä on puutteita. Pyritään
vahvistamaan hengityselimistöä ja ylläpitämään rintakehän ja selän
liikkuvuutta, jotta hengityskapasiteetti pysyy avoinna tai lisääntyy. Käytetään
monissa idän hengitysmenetelmissä (jooga, qigong ym.).

(2) Hengityksen hidastaminen. On tyypillistä monissa meditaatiomenetelmissä.
Tehdään yleensä pidentämällä uloshengitystä, jolloin pallean läpi kulkevan
vagus-hermon aktivaatio aiheuttaa monia parasympaattisen hermoston aktivointiin
liittyviä ilmiöitä. Tutkimuksissa on
todettu, että hidastamalla hengitystaajuutta noin kuuteen kertaan minuutissa
voidaan estää sympaattisen hermoston aktivaatiota, mikä rauhoittaa kehoa,
alentaa kiputuntemuksia, stressiä ja verenpainetta. Hidas hengitys rauhoittaa
myös mieltä.

(3) Hengityksen pysäyttäminen. Pysäyttämällä koko hengitysliike
voidaan hengityksen pidättämisen kykyä lisätä moneen minuuttiin. Käytetään
esimerkiksi vapaasukelluksessa. Käytetään myös monissa idän
hengitysmenetelmissä. Totutetaan hengityskeskus veren hiilidioksidipitoisuuden
kasvuun.

(4) Hengitysvastuksen
käyttö. Käytetään sekä sisään- että
uloshengityksen lihastyön harjoittamisessa. Vahvistetaan hengityselimistöä.
Vastus voidaan ottaa erilaisista laitteista. Idässä vanha harjoitus, missä
vastus otetaan supistamalla kurkunpäätä. On tullut nykyään tunnetuksi myös
urheilupuolella.

Yksi tapa luokitella hengitysharjoituksia voisi olla myös
seuraava: (1) Staattinen harjoittelu. Harjoitus tehdään paikallaan istuen,
seisten tai maaten. (2) Dynaaminen, liikkeeseen yhdistetty harjoittelu kuten asahissa.
Monissa joogan tapaisissa perinteissä tehdään sekä staattisia että dynaamisia
hengitysharjoitteita. (3) Ääneen yhdistetty harjoitus. Vanhoista perinteistä
tällaista edustaa esimerkiksi resitaatio-laulu. Suutrien resitaatio voidaan
nähdä yhdellä tasolla hengityksen harjoittamisena. Joissakin perinteissä
esiintyy myös hengitysharjoituksia, joissa liike ja ääni yhdistetään.

Asahia voidaan pitää joogan tai kiinalaisen qigongin
tapaisena hengityksen harjoittamisen menetelmänä. Kaikissa hengitystä harjoittavissa
menetelmissä tavoitteena on tiedostaa hengityksen luonnolliset vaiheet, kyetä
tekemään ne ja avata ja harjoittaa kehoa niin, että oma arjen hengitys alkaa
kulkea luonnollisella tavalla. Hengitysharjoitteiden avulla pyritään siirtymään
normaalista hengityksestä kohti luonnollista hengitystä. Asahin ja joogan
kaltaiset menetelmät voivat toimia tässä suurena apuna. Hengityksen ja liikkeen
hidastaminen ja syventäminen vaikuttaa myös voimakkaasti mieleen. Hidas
hengitys tyynnyttää mielen ja harjoituksessa voi tuntea kehon, mielen ja
hengityksen harmoniaa, mikä on eheyttävän liikkeen ydinkokemus. [Jatkuu.]

Kuulostaa oudolta puhua hengittämisen taidosta, koska
hengitys on ilmiö, joka tapahtuu meissä automaattisesti ja huomaamatta. Yleensä
emme kiinnitä hengitykseemme mitään huomiota paitsi, jos se esimerkiksi jostain
syystä tukkeutuu, jolloin jälleen automaattisesti tuleva yskä avaa ilmatiet ja
hengitys voi jatkaa jälleen automaattista kulkuaan. Voimme unohtaa täysin
hengityksemme ja unohdammekin. Hengitys on kuitenkin hyvin monitasoinen ja
monimerkityksellinen ilmiö, joka toimii lukemattomien toimintojemme taustalla.
Käytämme päivittäin lukemattomia erilaisia hengityksen tapoja tehdessämme mitä
arkisimpia asioita. Vessassa käydessämme käytämme kahta eri hengitystapaa
riippuen siitä, tyhjennämmekö rakkomme vai suolemme. Käytämme eri hengitystapaa halkoessamme puita
kirveellä tai lapukoneella. Käytämme eri hengitystapaa pidätellessämme
liikutustamme tai hallitaksemme pelkoamme. Käytämme eri hengitystapoja
nostaessamme eri painoisia esineitä. Hengityksemme muuttuu ja sopeutuu
jatkuvasti kaikkeen tekemiseemme. Kaikki fyysinen aktiivisuus vaikuttaa
hengitykseemme, mutta myös tunteemme ja joskus myös ajatuksemme. Hengitys on ehkä
tärkein kehon erilaisia homeostaaseja eli tasapainoja ylläpitävä toiminto. Se
on jatkuvassa meitä tasapainottavassa työssä, vaikka emme ole siitä lainkaan
tietoisia. Itse asiassa on outoa, että länsimaisessa kulttuurissa hengitys on
niin täydellisesti unohdettu. Törmäämme siihen yleensä vain hengityssairauksien
yhteydessä, missä hengityksen harjoittelulla on oma paikkansa kuntoutuksessa
tai terapeutin vastaanotolla, missä hengitystä käytetään terapeuttisena
työkaluna.

Mutta mitä tapahtuu, jos astumme joogasalille, taijin
harjoituksiin tai zen-ryhmään? Kohtaamme aivan erilaisen kulttuurin. Kaikissa
näissä paikoissa ohjaaja puhuu paljon hengityksestä, sen tiedostamisesta ja sen
hallinnasta. Tällaisissa lajeissa opimme, että hengitys ja sen säätely ja
tiedostaminen on olennainen osa harjoittelua. Sama pätee asahiin. Länsimaisessa
kulttuurissa ei ole hengityksen harjoittamisen perinnettä, idässä hengitys on
ollut harjoittamisen ja tutkimisen kohteena tuhansia vuosia. Tämä liittyy
tietysti myös siihen, että lännessä ei ole eläviä meditatiivisten harjoitusten
perinteitä, kun taas idässä miltei kaikki uskonnolliset ja filosofiset
perinteet sisältävät erilaisia mielen harjoittamisen muotoja, joissa hengitys
on keskeisessä roolissa.

Omakin tieni hengitykseen on käynyt monien itämaisten lajien
kautta. Kamppailutaidoissa käytetään monia hengitystekniikoita voiman
harjoittamiseen ja tuottamiseen. Kiinalaisissa taijissa ja qigongin eri
muodoissa liikkeet opetellaan suorittamaan hengityksen kannattelemana. Zen
perinteessä hengitys on jatkuvan tarkkailun kohde. Hengitys opetetaan myös
hidastamaan ja syventämään niin, että zazenin harjoittaja oppii hengittämään jopa
noin kahden hengityksen minuuttirytmillä. Kaikissa idän mielen harjoittamisen perinteissä
henkisyys ja hengitys kulkevat käsi kädessä. Niissä hengityksen merkitys ei
typisty vain hengityksen fysiologiaan ja anatomiaan ja optimaalisen hengityksen
lääketieteellisiin vaikutuksiin, vaan hengitys saa eksistentiaalisen, ihmisenä
olemiseen liittyvän yleisemmän merkityksen. Lännessä tällaiseen hengityksen
laajempaan tarkasteluun ollaan vasta havahtumassa.

Kirjoitin joskus kokonaisen kirjan siitä, miten ihmisen
kokemus muuttuu kehon, mutta erityisesti hengityksen harjoittamisen kautta:
”Taidon filosofia – filosofin taito”. Jos lukija haluaa perehtyä hengityksen
filosofiaan syvemmin, kirja löytyy netistäkin täältä: http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/95448/taidon_filosofia_2004.pdf

Ennenkö siirryn asahiin, kerron lyhyen tarinan. Olin jokin
aika sitten Tampereen keskussairaalan päivystysosastolla seurannassa ja olin
kytketty sairaalamonitoriin, mikä seuraa sydämen sykettä ja hengitystiheyttä.
Vietin siellä yhden yön. Ihmettelin, kun monitori jatkuvasti piippasi ja
vilkutti välillä keltaista ja välillä punaista valoa. Jossain vaiheessa hoitaja
kävi kytkemässä hälytyksen pois päältä ja selitti minulle, että kone hälyttää,
koska hengitän liian hitaasti. Hän epäili minulla uniapneaa, mutta selitin
hänelle, että koneenne ei ole säädetty joogeille tai asahi-ihmisille, jotka
rentoutuessaan antavat tietoisesti hengityksensä hidastua. Kone piippasi ja
vilkutti keltaista valoa, jos hengitystiheys laski alle 10/minuutti (normaali on noin 15). Punaista se
vilkutti, jos hengitystiheys laski noin 6-7 tienoille. Itselläni se oli
jatkuvasti noin seitsemän. Lopulta hoitaja kyllästyi ja kytki koneen hälytyksen
pois. [Jatkuu.]

Niin, onko asahi siis ”mindfulnessia”? Vien nyt tämän sarjan
lyhyesti loppuun pitäytyen edellisten tarkastelun antamissa näkökulmissa. Vielä
pitää kuitenkin miettiä, millaisesta olemisesta on kyse, kun kysytään onko
jokin jotakin. Siinäkin on eroja. Jos
kysyjä tarkoittaa olemista samassa mielessä kuin kysymyksessä, ovatko kissat
koiria, niin vastaus on selvä, ei ole. Toisaalta ihminen voi pohtia ottavansa
kissan tai koiran lemmikikseen, koska kummatkin toimivat tässä tarkoituksessa.
Niissä on tarpeeksi samankaltaisia piirteitä, että toisen voi korvata toisella.
Kun puhutaan asahin ja mindfulnessin suhteesta, tarkoitetaan yleensä jotain
tämänkaltaista olemisen tapaa. Tai vielä laajemmin voidaan ajatella, miten
asahi sopii osaksi erilaisia mindfulness-menetelmiä, jos niissä kuitenkin jo
käytetään joogan tapaista tietoista liikettä. Nyt aletaan mielestäni olla asian
äärellä. Pelkistän vastauksen kolmeen osaan ja kuvaan, miten asahi sopii edellä
kuvaamiini kolmeen mindfulness-menetelmien kategoriaan ja niiden yhteyteen.

1. Asahi ja kaupalliset mindfulness-menetelmät.
Tekniseltä kannalta sopii mainiosti. Koska tärkeää tässä näkökulmassa on
stressinpoisto, asahi sopii tähän kuvioon erityisen hyvin. Voidaan ajatella,
että asahilla on jopa etuja menetelmissä yleisesti käytettyyn joogaan nähden,
koska asahin liikkeitä on helppo tehdä vaikkapa työpaikalla. Joogassa liikutaan
myös lattialla, mikä hieman rajoittaa sen käyttöä. Asahi soveltuu tehtäväksi
missä tahansa, koska tahansa, jos pokka riittää. Asahi on lähtökohdiltaan
rentouttavaa, mieltä rauhoittavaa ja kehoa tasapainottavaa liikuntaa. Joogan
tilalla voidaan myös käyttää taijiquanin ja qigongin kaltaisia meditatiivisia
menetelmiä. Kaupallista mindfulness-menetelmien
soveltamista voidaan tarkastella myös kriittisesti, kuten edellä kerroin. Kun
viemme asahia tällaisiin kuvioihin, meidän on aina syytä myös tarkastella sitä,
onko toiminta asiallista ja yleisemmin linjassa omien eettisten
periaatteittemme kanssa. Liike-elämässä helposti sorrutaan epäeettisiin
toimiin, esimerkiksi harhaanjohtavaan markkinointiin.

2. Asahi ja terapeuttiset
mindfulness-menetelmät. Asahi sopii tähän yhteyteen erityisen hyvin ja
sillä on myös monia etuja: se on dynaaminen meditaatiomenetelmä, somaattinen
menetelmä ja rentoutusmenetelmä. Se tukee voimakkaasti staattisen meditaation
kehollista ulottuvuutta. Tällä tarkoitan sitä, että meditaatiossa on kaksi
vaikuttamisen kanavaa: tajunnan intentionaalisuuden taso, missä maailmankuvamme
merkitykset muodostuvat sekä kehon intentionaalisuuden taso, missä kehollinen
esiymmärryksemme maailmasta muodostuu. Harjoittamalla asahin kaltaista
somaattista menetelmää voimme harjoittaa ja muuttaa kehomme maailmasuhdetta ja sen
esiymmärrystä, mikä puolestaan tukee maailmankuvamme uudistumista,
tajunnallisten merkitysten uudelleentulkintaa. Näen että terapeuttinen
työskentely parhaimmillaan on juuri tätä: siinä otetaan huomioon ihminen
kokonaisuutena kaikkine olennaisine puolineen. Itse kehitän Syvä-asahin teoriaa
juuri tähän suuntaan, jotta psykoterapeutit löytäisivät asahin ja ymmärtäisivät
sen ihmisen kokemusta muuttavan potentiaalin.

3. Asahi ja kontemplatiiviset
menetelmät. Tästä voisi kirjoittaa
paljon, mutta pelkistän: Asahi sopii ihanteellisesti esimerkiksi zen- tai
vipassana-retriittien liikunnalliseksi sisällöksi. Se on helppo viedä
erilaisiin kontemplatiivisiin perinteisiin ja niiden viitekehyksiin, koska
asahi sisältää kaikkien kontemplatiivisten liikemeditaatiomuotojen ytimen:
kehon liikkeen, hengityksen ja mielen suuntaamisen yhteyden, jonka kautta
voidaan kokea kehon, hengityksen ja mielen harmonia. Sitä voidaan myös soveltaa
länsimaiseen eksistentiaalis-fenomenologiseen harjoittamisen viitekehykseen,
mitä olen tarkemmin kuvannut kirjoissani Liikunta
tienä kohti varsinaista itse ja Taidon
filosofia. Silloin kyse on idän kontemplatiivisten perinteiden
selittämisestä ja kuvaamisesta länsimaisen, meille tutumman viitekehyksen avulla.
Olen itse käyttänyt asahia jo pitkään erilaisissa zen-harjoituksissa, joista
viimeinen on Zen-mieli – kehomieli -kurssini. Siinä harjoitamme pitkää, noin 90
minuuttia kestävää meditaatiokokonaisuutta, missä staattinen zen-meditaatio ja
dynaaminen asahin liike ja eri asennot vaihtuvat virtaavasti toisiinsa.

Pitää vielä jatkaa tuon toisen blogin taulukon purkamista.
Yritän nyt olla lyhytsanaisempi, että saisin tämän blogisarjan joskus loppuun.
Kolmantena vertailun näkökulmana otin siinä esiin harjoittajille annettavat lupaukset. Käsittelinkin tätä osin jo
edellä, missä siteerasin yhden mindfulness-perustaisen stressinpoistosivuston
lupausten luetteloa. Menetelmän luvataan auttavaan mitä erilaisimpiin fyysisiin
ja psyykkisiin vaivoihin vatsakivuista, päänsäryistä ja unen laadusta aina
masennukseen ja kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön asti. Terapeuttiset
mindfulness-menetelmät ovat lupauksissaan varovaisempia. On jopa ruvettu
korostamaan, että mindfulness-perustaiset menetelmät eivät sovi kaikille
ihmisille ja ne saattavat jopa pahentaa joitakin mielen ongelmia.
Kontemplatiivisissa perinteissä ei yleensä tehdä mitään lupauksia, koska niissä
ei tehdä mitään varsinaista kaupallista markkinointiakaan. Ryhmät ovat
pääasiassa ei-kaupallisia. Harjoituksia ja luentoja järjestävät lähinnä
erilaiset yleishyödylliset yhdistykset, mitkä eivät perustu voiton
tavoitteluun.

Neljäntenä vertailin mindfulness-perustaisia menetelmiä yhteiskunnallisesta näkökulmasta.
Nostin tämän esiin lähinnä siksi, että on noussut kriittisten tutkijoiden
joukko, joka pitää mindfulness-perustaisten menetelmien työpaikoille tuotuja
sovelluksia lähinnä yhteiskunnan alistavia ja työntekijöitä vieraannuttavia
rakenteita tukevina interventioina. Esimerkiksi Ronald Purser on tarkastellut
artikkeleissaan mindfulnes-menetelmien suhdetta uusliberalismiin. Suomessa tätä
näkökulmaa on nostanut esiin mm. filosofi ja mindfulness-tutkija Ilmari Kortelainen. Voisi ehkä sanoa, että
kaupalliset mindfulness-menetelmät sisältävät naiivin ja kritiikittömän käsityksen
yhteiskunnasta ja sen toiminnasta.

Terapeuttisissa menetelmissä tunnistetaan ihmisten
pahoinvoinnin yhteiskunnalliset ja rakenteelliset syyt, jolloin esimerkiksi työstressiin
liittyvien ongelmien syitä ei nähdä vain yksilötasolla, vaan tunnistetaan
ongelmien yhteisöllinen ja rakenteellinen luonne. Hoitoprosessiin liittyy
silloin parhaimmillaan työn uudelleenorganisoimista, sosiaalisten verkostojen
toiminnan tarkastelua yms.

On monenlaisia kontemplatiivisia perinteitä ja on vaikea
sanoa niistä mitään yleistä yhteiskunnallisesta näkökulmasta.
Kontemplatiivisissa perinteissä harjoittajien yhteiskunnallinen aktiivisuus
vaihtelee ääripäästä toiseen. Jotkut pyrkivät vetäytymään kokonaan maailmasta,
toiset osallistuvat aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun. Silloin
aktiivisuus keskittyy usein erilaisten kärsimysten muotojen, myös
rakenteellisten ja yhteiskunnallisten, tiedostamiseen ja niiden lieventämiseen.
Kontemplatiiviset perinteet korostavat ihmisen ja hänen ympäristönsä, ihmisen
ja maailman yhteyttä ja samuutta ja perustavat toimintansa tästä yhteyden
kokemuksesta nousevaan etiikkaan.

Vielä voisi nostaa esiin opettajuuden ja koulutuksen näkökulmat. Kaikki mindfulness-perustaiset
menetelmät vaativat ohjaajilta koulutusta ja koulutuksen jälkeen he omaksuvat
yhdenlaisen opettajan roolin. Kaupallisissa menetelmissä (esim. MBSR)
valmistutaan mindfulness-ohjaajiksi kahden noin 10 lähipäivää kestävän kurssin
suorittamisen jälkeen. Kurssit kestävät noin puoli vuotta, jolloin
mindfulness-ohjaajaksi voidaan valmistua vuodessa ja lähipäivä on silloin käyty
noin 20. Tämän lisäksi opiskelijoilta edellytetään omaa säännöllistä
harjoittelua. Mitään ennakkovaatimuksia ei ole. Kaikki halukkaat otetaan
mukaan. Koska mindfulness-ohjaaja ei ole millään tavalla suojattu nimike, sitä
voi vapaasti käyttää kuka tahansa. Samoin kuka tahansa voi aloittaa
mindfulness-ohjaajien koulutuksen, jos hän niin haluaa.

Mindfulness-perustaisia terapiamuotoja koulutetaan monissa
erilaisissa formaateissa. Olennaista on kuitenkin, että niitä voivat käyttää
terapiatyössä vain koulutetut psykoterapeutit, jotka ovat valmistuneet
yliopistojen psykoterapeuttikoulutuksista, jotka kestävät vähintään kolme vuotta.
Tutkintoon voivat hakeutua asetuksessa määritetyn pätevyyden omaavat hakijat,
joilla on myös vähintään kahden vuoden työkokemus hoito- tai
mielenterveystyössä. Psykoterapeutti on nimikesuojattu ja Valviran valvoma
käsite, mitä ei saa käyttää muut, kuin Valviran hyväksymät koulutetut
psykoterapeutit.

Kontemplatiivisia perinteitä opettavat hyvin eritaustaiset
ihmiset. Yhteistä heille on yleensä se, että he ovat harjoittaneet perinteessä
suhteellisen kauan, yleisesti 10 – 20 vuotta, ennen kuin he ovat saaneet
opettajan pätevyyden. On yleistä, että opettajat arvioivat itse oppilaidensa
pätevyyden opettaa ja antavat heille opetusluvan, kun katsovat oppilaan olevan
tähän valmis. Monissa perinteissä tähän liittyy erilaisia seremonioita ja
todistuksia. Opettajien pätevyyden kontrolli tapahtuu siis täysin perinteen
sisällä. Tämä voi olla ongelma, koska opettajuuteen liittyy myös vahva
auktoriteettiasema (guru), mikä altistaa opettajan vallan väärinkäyttöön. Tällä
hetkellä asiasta keskustellaan paljon, koska esimerkkejä paljastuu jatkuvasti
erityisesti Yhdysvalloissa.

Vielä voisi puhua etiikasta
ja arvoista. Kaupallisissa mindfulness-menetelmissä mielen harjoittamisen
tekniikoita käytetään välineellisesti ilman sen suurempaa eettistä pohdintaa.
Mindfulness on niissä psykotekniikka, mitä voidaan käyttää mitä erilaisimpien
päämäärien tavoitteluun. Päämäärien kirjo onkin suuri. Tämä onkin aiheuttanut
myös paljon kritiikkiä. Jos mindfulness-perustaisia menetelmiä voidaan käyttää
armeijoiden erikoisyksiköiden toiminnan tehostamisessa, niin millaiseen
etiikkaan tällainen toiminta perustuu. Samalla kannattaa kuitenkin huomata,
että kysymys ei ole ollenkaan uusi. Vanhassa Japanissa zen ja sen harjoitukset
olivat erityisesti samurailuokan suosiossa. Vielä toisessa maailmansodassa monet
zen-opettajat opettivat japanilaisia sotilaita taistelemaan ja kuolemaan ”tyhjällä
mielellä”. Zenin ja nationalismin suhde Japanissa on ollut aina vahva.

Mindfulnessin terapiasovelluksissa etiikka on eri tavalla
läsnä. Toimintaa ohjaavat aina ensisijaisesti ihmisten auttamiseen liittyvät
arvot. Terapiamaailmassa ollaan yleisesti sitoutuneita samoihin
ammattieettisiin periaatteisiin kuin terveydenhoidossa yleensäkin. Säännökset
löytyvät laeista ja niiden noudattamista valvoo Valvira.

Kontemplatiiviset perinteet ovat monitasoisia ja usein
vuosituhansia vanhoja kulttuurisia muodostelmia, joita esimerkiksi filosofi
Lauri Rauhalalla oli tapana kutsua filosofis-uskonnollis-psykologisiksi
systeemeiksi. Tällä hän tarkoitti, että
vaikkapa buddhalaisuudesta tai hindulaisesta joogasta voi löytää kaikki nämä
tasot. Harjoittajan oma valinta on, mitä tasoja hän haluaa omassa
harjoituksessaan korostaa. Etiikka on aina olennainen osa kaikkia uskonnollisia
tai elämänfilosofisia järjestelmiä.
Harjoittajat tutustuvat yleensä systeeminsä etiikkaan suoraan
kontemplatiivisten harjoitusten kautta (esim. myötätuntomeditaatio) ja
lukemalla perinteen tekstejä (esim. nk. boddhisattva-lupausten lukeminen ääneen
ennen harjoitustuokiota). Länsimaisia
mindfulness-sovelluksia kritisoidaankin usein siitä, että niissä
meditaatiotekniikat tulevat tavallaan repäistyksi irti eettisiltä juuriltaan.

On tietysti totta, että siirtyessään kulttuureista toisiin
perinteillä on tapana muuttua. Ne kadottavat joitain piirteitään ja omaksuvat
joitain piirteitä uudesta kulttuurista. Näin on aina käynyt. Hyvä esimerkki on
tästä buddhalainen zen-perinne, joka on vaeltanut Intiasta Kiinaan, sieltä
Japaniin ja Japanista Yhdysvaltain kautta länteen. Jokainen hyppy maasta ja
kulttuurista toiseen on tuonut mukanaan muutoksen. Näin tapahtuu kaikkien kulttuuristen
ilmiöiden kohdalla. Mitään ”kulttuurista omimista” ei ole olemassa. Ei ole mitään kulttuurin muotoa, mihin
ympäröivä kulttuuri ei olisi vaikuttanut. Esimerkiksi zenin kohdalla on nyt
havaittavissa ilmiö, miten amerikkalainen terapiakulttuuri tunkeutuu zenin
ytimeen, sen retriitti- ja opetuskäytäntöihin ja samalla myös ymmärrykseen
siitä, mitä zen-buddhalaisuus ylipäätään on. Ilmiö on nähtävissä myös Suomessa.

No, ehkä näiden alustavien pohdintojen jälkeen pääsen jo
seuraavassa blogissa vastaamaan otsikon kysymykseen. Katsotaan.

Tavoitteet

Koska kännykkäsovelluksille edellisen blogin taulukko oli
aivan liian pieni, selitän sen sisällön. Samalla tulee selitetyksi tarkemmin,
miksi tällainen luokittelu on tärkeää. Se avaa mahdollisuuden vertailla ilmiön
eri ulottuvuuksia erilaisista näkökulmista. Tein tätä vertailua tuossa
taulukossa kolmesta näkökulmasta ja lisään siihen tässä vielä pari uutta. Ensimmäinen vertailun perusta oli
mindfulness-menetelmien taustalta löytyvät tavoitteet.
Ihmisen toiminta on yleensä tavoitteellista, pyrimme toiminnallamme joihinkin
päämääriin. Toiminnan tavoitteiden kannalta voidaan sanoa, että kaupallisissa mindfulness-menetelmissä
voimme nähdä kolme keskeistä tavoitetta. Ne ovat stressin poisto, työn
tuottavuuden parantaminen eli yleisemmin ihmisen suorituskyvyn kasvattaminen ja
kolmantena taloudellisen menestyksen lisääminen.

Kaikki nämä päämäärät voidaan nähdä sekä yksilön, yrityksen
että yhteiskunnan kannalta. Stressin poisto parantaa yksilön hyvinvointia. Jos
työpaikalla töitä tekee rentoja, stressittömiä ihmisiä, se parantaa monia
joustavaan ja tehokkaaseen työntekoon liittyviä olosuhteita. Myös yrityksen
tuottavuus paranee tehostuneen työnteon ja vähempien sairaspoissaolojen
ansiosta. Sama toteutuu myös yhteiskunnallisella tasolla terveydenhuolto- ja
sosiaalipalvelujen käytön vähentymisenä jne.

Pyrkiessään parantamaan suorituskykyään ihminen tavoittelee
samalla myös parempaa taloudellista tulosta. Palkatessaan yritykseen mindfulness- ohjaajia
ja ohjatessaan työntekijöitään mindfulness –kursseille yritykset pyrkivät
yksilön suorituskyvyn kasvattamisen myötä parantamaan myös taloudellista
tulostaan. Yhdysvalloissa monet tunnetut yritykset kuten Apple, Microsoft ja Google tarjoavat työntekijöilleen
mindfulness-ohjelmia. Aetna, yksi Yhdysvaltojen suurimmista vakuutusyhtiöistä
laski, että yrityksen järjestämille mindfulness-kursseille osallistuvien
työtekijöiden tuottavuus parani vuodessa 3000 dollaria. On aika uskomatonta,
mutta totta, että mindfulness-menetelmien avulla pyritään parantamaan jopa
kokonaisten yhteiskuntien toimintaa ja tuloksellisuutta, mutta niin on pakko
sanoa, koska Yhdistyneissä Kuningaskunnissa on menossa laaja ”Mindfulness
Initative”, jossa parlamentaarinen kaikkien puolueiden jäsenistä koottu ryhmä
tekee raportteja ja suosituksia viedä mindfulness-perustaisia menetelmiä
kaikille hallinnon alueille: sosiaali- ja terveyspaleluihin, koulutukseen,
työpaikoille, oikeuslaitokseen ja vankienhoitoon. Netistä löytyy heidän ensimmäinen
2015 julkaistu raporttinsa. Suomessa tämän ilmiön laajuutta ja vaikuttavuutta
ei vielä edes ymmärretä. [Ks. https://www.themindfulnessinitiative.org.uk/]

Stressinpoiston näkökulma on kuitenkin myös ongelmallinen.
Jos meidät ohjataan mindfulness-kurssille, koska olemme työssämme loppuun
palamisen partaalla, niin silloin mindfulness toimii vain lääkkeen tavoin,
jolla parannetaan oiretta, ei syytä. Kasvaneen stressin syy jää analysoimatta
ja korjaamatta. Samalla työntekijä tulee vastuutettua asiasta, mistä hän ei
oikeasti kanna vastuuta. Esimerkiksi työperäinen stressi ei yleensä ole yksilön
asenteista tai muista mielen sisäisistä seikoista johtuva asia, vaan se liittyy
työn rakenteellisiin tekijöihin, esimerkiksi resurssien vähäisyyteen. Siis
yksinkertaistaen, jos yhdellä ihmisellä teetetään kahden ihmisen työt, se
aiheuttaa lopulta välttämättä ylikuormittumista ja johtaa erilasiin kehon ja
mielen sairauksiin. Monet tutkijat ovatkin kritisoineet koko kaupallista
mindfulness-liikettä siitä, että se itse asiassa edellä kuvatulla tavalla tulee
kannatelleeksi yritysten ja yhteiskunnan työntekijöitä alistavia ja riistäviä
rakenteita. [Ks. esim. Ronald Purser ja hänen ”McMindfulness-käsitteensä.]

Terapeuttiset
mindfulness-menetelmät pyrkivät ihmisen eheyttämiseen, ihmisen auttamiseen,
kun hän kokee elämän ongelmat ylitsepääsemättömiksi. Meditatiivisten
menetelmien suhdetta vanhoihin kontemplatiivisiin menetelmiin on paljon
pohdittu, koska niiden päämäärät näyttävät hyvin samankaltaisilta. Myös kontemplatiiviset
menetelmät pyrkivät ihmisen auttamiseen, kun hän kamppailee eksistentiaalisten
kysymysten parissa. Kaikki kontemplatiiviset menetelmät pyrkivät omilla
tavoillaan vastaamaan ihmisen kärsimyksen ongelmaan. Suomessa tähän yhteyteen
kiinnitti huomiota filosofi Lauri Rauhala jo 1970-luvun lopussa. Hyvin lyhyesti
voisi sanoa niin, että meditatiiviset menetelmät voivat auttaa ihmistä ikään
kuin uudelleen organisoimaan epäsuotuisaa kokemustaan ja muuttamaan sitä
suotuisampaan suuntaan. Meditatiivisessa prosessissa, kun mieli välillä
tyhjenee käsitteistä, se mahdollistaa merkitysten uudelleen muodostumista ja
vanhojen ennakkokäsitysten ja toimintamallien purkamista. Esimerkiksi
kirjassaan Meditaatio ja muutamissa asiaa käsittelevissä artikkeleissaan
Rauhala pyrkii kuvaamaan tätä prosessia. [Tästä on itselläni työn alla pidempi
artikkeli.]

Kontemplatiiviset
perinteet ovat nk. viisausperineitä. Niissä tutkitaan ja pyritään
ymmärtämään ihmisenä olemisen perusteita ja muuttamaan itseä tämän ymmärryksen
mukaisesti. ”Katselemalla mieltä” pyritään ymmärtämään oman mielen toimintaa ja
ikään kuin läpivalaisemaan se. Ne ovat siis itsensä kasvattamista, missä
tavoitteena on jonkinlainen viisaus. Viisaus on vaikea käsite ja miltei
mahdoton määritellä, mutta jotakin siitä voi sanoa. Asiaa ehkä auttaa, jos
ymmärtää aluksi tiedon ja ymmärryksen eron. Me voimme tietää jotakin, mutta voi
olla, että emme ymmärrä, mitä tiedämme. Usein me tiedämme, miten rakennetaan
erilaisia teknologisia välineitä, mutta emme ymmärrä, miten nämä välineet
vaikuttavat pidemmällä aikavälillä itseemme tai ympäristöömme. Tieto ei sinänsä
tuo vielä ymmärrystä, ymmärrys vaatii jotain muuta. Usein se vaatii kokemusta. Viisaudeksi
voidaan kutsua sellaista ymmärrystä, mikä kohdistuu (ihmisenä) olemisen
perusteisiin, joita usein kutsutaan eksistentiaalisiksi kysymyksiksi. Voimme
myös ajatella, että emme ymmärrä asiaa, jos ymmärryksemme ei näy
toiminnassamme. Kaikesta tästä voimme päätyä esimerkiksi seuraavaan lyhyeen
viisauden määritelmään: Viisaus on kokemuksellista tietoa eksistentiaalisista
kysymyksistä, mikä näkyy toiminnassa.
Jostain tällaisesta kontemplatiivisissa perinteissä on kysymys.
Tällainen toimintaan tuotu viisaus vaatii elinikäistä harjoitusta. Se on siis jatkuvaa
itsensä kasvattamista, ihmisenä olemisen tutkimista ja Lauri Rauhalan sanoin ”oman
arvomaailmansa selkeyttämistä”.

Ihmiskäsitykset

Toinen näkökulma, jonka taulukossa nostin esiin ovat ihmiskäsitykset. Tämä tarkoittaa
karkeasti sitä, mitä ihmisenä olemisen piirteitä korostetaan tai pidetään
ensisijaisina. Ihminen on monitahoinen olento, jota voidaan tarkastella monesta
näkökulmasta. Ihmiskäsityksemme kertoo meille oman näkökulmamme ihmiseen.

Kaupalliset mindfulness-menetelmät näkevät ihmisen
pääasiassa kuluttajan ja tuloksen tuottajan näkökulmasta. Tämä on tietysti
luonnollista, koska koko näkökulma on nimetty ”kaupalliseksi”. Jokainen meistä
on potentiaalinen mindfulness-kurssin ostaja. Siksi markkinointi on
tyypillisesti liioittelevaa, huikeita lupauksia antavaa. Kaikille luvataan
jotain.

Tästä on hyvä esimerkki vaikkapa suomalainen vanhin MBSR-sivusto,
jossa todetaan, että menetelmän harjoittamisen hyödyt voi kokea mm.:
stressitason laskemisena, kroonisen sairauden tai kiputilan kanssa elämisessä,
pää-, selkä- tai niskasärkyjen vähenemisenä, toiminnallisten suolisto- ja
vatsavaivojen oireiden helpottumisena, unen saannin ja laadun paranemisena,
korkean verenpaineen laskemisena, uupumuksesta toipumisen nopeutumisena ja sen
uusiutumisen ennaltaehkäisemisenä, ahdistuneisuuden, pelkojen tai
paniikkireaktioiden lievenemisenä, kaksisuuntaisten mielialojen tasoittumisena
sekä masennuksen lievenemisenä ja psykoterapian vaikutuksen tehostumisena.

Toisaalta sama sivusto perustelee ”Mindfulness työssä”
koulutuksiaan seuraavasti: ”Mindfulness -menetelmä on tieteellisesti tutkittu
ja olemme vuosien kokemuksen perusteella saaneet seuraavaa palautetta:
Työhyvinvointi lisääntyy; työn tuloksellisuus tehostuu, kun mieli kirkastuu;
keskittymiskyky vahvistuu; innovaatiokyky optimoituu; vuorovaikutus paranee ja
työilmapiiri kevenee; kyky huolehtia itsestään vahvistuu; palautuminen
stressaavista tilanteista kehittyy. Tutkimusten mukaan n. puolen tunnin
päivittäinen harjoittaminen antaa Sinulle jopa muutamia tunteja lisää päivään.
Tämä tapahtuu mm. selkeämmän ajattelun, paremman keskittymiskyvyn, osaavamman
vuorovaikutustaitojen sekä nopeamman palautumisen ansiosta.”

On aika ilmeistä, että jos kaikki tämä pitäisi paikkansa olisimme
törmänneet ihmelääkkeeseen, joka auttaa meitä miltei kaikissa inhimillisissä
vaivoissa ja tilanteissa. Näin ei tietenkään ole. Koko tästä kuviosta tekee
oudon se, että markkinointi perustuu siihen, että samalla todetaan, miten
edellä kuvatuista vaikutuksista on vankka tieteellinen näyttö. Asia on paljon
monimutkaisempi. On tavallaan onnetonta, että mindfulness hypetys perustuu
suurelta osin mindfulness-tieteen hypetykseen.

On alkanut ilmestyä yhä enemmän myös kriittistä tutkimusta
ja analyyseja, joissa osoitetaan mindfulness-tutkimuksen puutteita. Niitä ovat
esim. käsitteiden määrittelyn heikkous, negatiivisten tulosten julkaisematta
jättäminen, vertailuryhmien puute, toistettavuusongelmat jne. Ihmisen
käyttäytymisen tutkiminen on äärimmäisen monimutkaista ja esimerkiksi nk.
placebo-vaikutuksen eliminointi tuloksista on käytännössä mahdotonta. Kun
tutkittavat tietävät, mitä tekevät ja mitä heiltä odotetaan, tämä ei voi olla
vaikuttamatta tutkimukseen. Yksi laajempi ongelma on tutkijoiden omat intressit
julkaista positiivisia tuloksia. Lääketieteellisissä tutkimuksissa tutkijoiden
on tapana ilmoittaa erilaiset sidonnaisuutensa. Tällaisena ilmoitettavana
sidonnaisuutena ei kuitenkaan pidetä sitä, että tutkija tutkii omaa kaupallista
menetelmäänsä, jolloin negatiiviset tutkimustulokset unohtuvat helposti.
Mindfulness-tutkimus on täynnä tällaisia ongelmia. Menetelmien kehittäjät eivät
jäävää itseään tutkimuksesta, päinvastoin.

Edellä on kuvattu mindfulness-tutkimukseen liittyviä
tiedeyhteisön ongelmia, jotka heijastuvat sellaisenaan kentälle. Ei voida
ajatella, että yksittäiset mindfulness-ohjaajat kykenisivät arvioimaan tieteen
tuloksia, mutta ohjaajien kouluttajilta pitäisi kyllä vaatia kykyä myös
kriittiseen ajatteluun. Tätäkin on tosin turha toivoa, koska kyse on nykyään jo
niin suuresta liiketoiminnasta.

Mindfulness-perustaisten terapiamenetelmien ihmiskäsitykset
perustuvat samoihin lääketieteen, psykologian ja psykoterapian ihmiskäsityksiin,
joihin niiden rinnalla kulkevat muutkin terapiamenetelmät perustuvat. Ihminen
pyrkii kohti terveyttä ja hyvinvoinia, jotka määritellään ihmisen toimintakyvyn
kautta. Olemme terveitä, kun emme ole sairaita.

Voi tosin olla, että mindfulness-näkökulmat ovat avaamassa
terapiapuolella myös uusia teitä ja näkökulmia ihmisen ymmärtämiseen.
Erityisesti mieleeni tulee länsimainen kehon ja mielen, ruumiin ja sielun
vahvasti jakava dualismi, joka on pesiytynyt myös eri tieteiden käsityksiin
ihmisestä. Tästä on hyvä esimerkki
lääketiede, missä edelleen mielen osuus sairauksien synnyssä ja hoidossa on
huonosti tunnettua ja tunnustettua. Samoin psykologian ja psykoterapian
puolella kehollisen näkökulman merkitystä ollaan vasta alkamassa ymmärtää. Monet kontemplatiivisista perineistä otetut
mindfulness-mallit perustuvat jonkinlaiseen käsitykseen kehon ja mielen
yhteydestä. Niitä kuvataankin usein kehomielen harjoituksiksi. Tosin samaan
hengenvetoon on todettava, että tyypillisissä mindfulness-interventioissa ei
tätä kehomieli yhteyttä kunnolla vielä ymmärretä. Tässä kohtaa työtä on tehtävä vielä paljon.
Mutta kun tämä ymmärrys lisääntyy, muuttuu hiljalleen myös dualistinen
ihmiskäsitys ehkä piirun verran kehon ja mielen yhteyttä korostavaan suuntaan.
Muuten, sivumennen sanoen, asahin yhteydessä työskentelemme hitaasti, mutta
päättävästi tässäkin suunnassa.

Kontemplatiivisten perinteiden ihmiskäsitykset ovat
syvällisiä, yleensä tuhansien vuosien kehityksen ja ihmistutkimuksen tulosta,
joten niitä ei voi lyhyesti kuvata. Jos
näissä perinteissä pyritään kohti jonkinlaista viisautta, se tarkoittaa, että
niiden taustalla on olemassa jonkinlainen ”autenttisen” tai ”varsinaisen”
ihmisen ideaali. Ajatus tarkoittaa, että meillä on näkemys siitä, mitä ihminen
parhaimmillaan, aidoimmillaan voi olla. Eri perinteet määrittelevät tämän
ideaalin eri tavoin enkä syvennyt näihin ideaaleihin tässä tarkemmin. Kehotan
lukijaa tässä kohtaa tutustumaan syvemmin esimerkiksi buddhalaiseen ajatteluun,
josta mindfulness-perustaiset menetelmät ovat ottaneet psykotekniikkansa.
[Jatkuu …]