Huomioita

Pitää vielä jatkaa tuon toisen blogin taulukon purkamista.
Yritän nyt olla lyhytsanaisempi, että saisin tämän blogisarjan joskus loppuun.
Kolmantena vertailun näkökulmana otin siinä esiin harjoittajille annettavat lupaukset. Käsittelinkin tätä osin jo
edellä, missä siteerasin yhden mindfulness-perustaisen stressinpoistosivuston
lupausten luetteloa. Menetelmän luvataan auttavaan mitä erilaisimpiin fyysisiin
ja psyykkisiin vaivoihin vatsakivuista, päänsäryistä ja unen laadusta aina
masennukseen ja kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön asti. Terapeuttiset
mindfulness-menetelmät ovat lupauksissaan varovaisempia. On jopa ruvettu
korostamaan, että mindfulness-perustaiset menetelmät eivät sovi kaikille
ihmisille ja ne saattavat jopa pahentaa joitakin mielen ongelmia.
Kontemplatiivisissa perinteissä ei yleensä tehdä mitään lupauksia, koska niissä
ei tehdä mitään varsinaista kaupallista markkinointiakaan. Ryhmät ovat
pääasiassa ei-kaupallisia. Harjoituksia ja luentoja järjestävät lähinnä
erilaiset yleishyödylliset yhdistykset, mitkä eivät perustu voiton
tavoitteluun.

Neljäntenä vertailin mindfulness-perustaisia menetelmiä yhteiskunnallisesta näkökulmasta.
Nostin tämän esiin lähinnä siksi, että on noussut kriittisten tutkijoiden
joukko, joka pitää mindfulness-perustaisten menetelmien työpaikoille tuotuja
sovelluksia lähinnä yhteiskunnan alistavia ja työntekijöitä vieraannuttavia
rakenteita tukevina interventioina. Esimerkiksi Ronald Purser on tarkastellut
artikkeleissaan mindfulnes-menetelmien suhdetta uusliberalismiin. Suomessa tätä
näkökulmaa on nostanut esiin mm. filosofi ja mindfulness-tutkija Ilmari Kortelainen. Voisi ehkä sanoa, että
kaupalliset mindfulness-menetelmät sisältävät naiivin ja kritiikittömän käsityksen
yhteiskunnasta ja sen toiminnasta.

Terapeuttisissa menetelmissä tunnistetaan ihmisten
pahoinvoinnin yhteiskunnalliset ja rakenteelliset syyt, jolloin esimerkiksi työstressiin
liittyvien ongelmien syitä ei nähdä vain yksilötasolla, vaan tunnistetaan
ongelmien yhteisöllinen ja rakenteellinen luonne. Hoitoprosessiin liittyy
silloin parhaimmillaan työn uudelleenorganisoimista, sosiaalisten verkostojen
toiminnan tarkastelua yms.

On monenlaisia kontemplatiivisia perinteitä ja on vaikea
sanoa niistä mitään yleistä yhteiskunnallisesta näkökulmasta.
Kontemplatiivisissa perinteissä harjoittajien yhteiskunnallinen aktiivisuus
vaihtelee ääripäästä toiseen. Jotkut pyrkivät vetäytymään kokonaan maailmasta,
toiset osallistuvat aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun. Silloin
aktiivisuus keskittyy usein erilaisten kärsimysten muotojen, myös
rakenteellisten ja yhteiskunnallisten, tiedostamiseen ja niiden lieventämiseen.
Kontemplatiiviset perinteet korostavat ihmisen ja hänen ympäristönsä, ihmisen
ja maailman yhteyttä ja samuutta ja perustavat toimintansa tästä yhteyden
kokemuksesta nousevaan etiikkaan.

Vielä voisi nostaa esiin opettajuuden ja koulutuksen näkökulmat. Kaikki mindfulness-perustaiset
menetelmät vaativat ohjaajilta koulutusta ja koulutuksen jälkeen he omaksuvat
yhdenlaisen opettajan roolin. Kaupallisissa menetelmissä (esim. MBSR)
valmistutaan mindfulness-ohjaajiksi kahden noin 10 lähipäivää kestävän kurssin
suorittamisen jälkeen. Kurssit kestävät noin puoli vuotta, jolloin
mindfulness-ohjaajaksi voidaan valmistua vuodessa ja lähipäivä on silloin käyty
noin 20. Tämän lisäksi opiskelijoilta edellytetään omaa säännöllistä
harjoittelua. Mitään ennakkovaatimuksia ei ole. Kaikki halukkaat otetaan
mukaan. Koska mindfulness-ohjaaja ei ole millään tavalla suojattu nimike, sitä
voi vapaasti käyttää kuka tahansa. Samoin kuka tahansa voi aloittaa
mindfulness-ohjaajien koulutuksen, jos hän niin haluaa.

Mindfulness-perustaisia terapiamuotoja koulutetaan monissa
erilaisissa formaateissa. Olennaista on kuitenkin, että niitä voivat käyttää
terapiatyössä vain koulutetut psykoterapeutit, jotka ovat valmistuneet
yliopistojen psykoterapeuttikoulutuksista, jotka kestävät vähintään kolme vuotta.
Tutkintoon voivat hakeutua asetuksessa määritetyn pätevyyden omaavat hakijat,
joilla on myös vähintään kahden vuoden työkokemus hoito- tai
mielenterveystyössä. Psykoterapeutti on nimikesuojattu ja Valviran valvoma
käsite, mitä ei saa käyttää muut, kuin Valviran hyväksymät koulutetut
psykoterapeutit.

Kontemplatiivisia perinteitä opettavat hyvin eritaustaiset
ihmiset. Yhteistä heille on yleensä se, että he ovat harjoittaneet perinteessä
suhteellisen kauan, yleisesti 10 – 20 vuotta, ennen kuin he ovat saaneet
opettajan pätevyyden. On yleistä, että opettajat arvioivat itse oppilaidensa
pätevyyden opettaa ja antavat heille opetusluvan, kun katsovat oppilaan olevan
tähän valmis. Monissa perinteissä tähän liittyy erilaisia seremonioita ja
todistuksia. Opettajien pätevyyden kontrolli tapahtuu siis täysin perinteen
sisällä. Tämä voi olla ongelma, koska opettajuuteen liittyy myös vahva
auktoriteettiasema (guru), mikä altistaa opettajan vallan väärinkäyttöön. Tällä
hetkellä asiasta keskustellaan paljon, koska esimerkkejä paljastuu jatkuvasti
erityisesti Yhdysvalloissa.

Vielä voisi puhua etiikasta
ja arvoista. Kaupallisissa mindfulness-menetelmissä mielen harjoittamisen
tekniikoita käytetään välineellisesti ilman sen suurempaa eettistä pohdintaa.
Mindfulness on niissä psykotekniikka, mitä voidaan käyttää mitä erilaisimpien
päämäärien tavoitteluun. Päämäärien kirjo onkin suuri. Tämä onkin aiheuttanut
myös paljon kritiikkiä. Jos mindfulness-perustaisia menetelmiä voidaan käyttää
armeijoiden erikoisyksiköiden toiminnan tehostamisessa, niin millaiseen
etiikkaan tällainen toiminta perustuu. Samalla kannattaa kuitenkin huomata,
että kysymys ei ole ollenkaan uusi. Vanhassa Japanissa zen ja sen harjoitukset
olivat erityisesti samurailuokan suosiossa. Vielä toisessa maailmansodassa monet
zen-opettajat opettivat japanilaisia sotilaita taistelemaan ja kuolemaan ”tyhjällä
mielellä”. Zenin ja nationalismin suhde Japanissa on ollut aina vahva.

Mindfulnessin terapiasovelluksissa etiikka on eri tavalla
läsnä. Toimintaa ohjaavat aina ensisijaisesti ihmisten auttamiseen liittyvät
arvot. Terapiamaailmassa ollaan yleisesti sitoutuneita samoihin
ammattieettisiin periaatteisiin kuin terveydenhoidossa yleensäkin. Säännökset
löytyvät laeista ja niiden noudattamista valvoo Valvira.

Kontemplatiiviset perinteet ovat monitasoisia ja usein
vuosituhansia vanhoja kulttuurisia muodostelmia, joita esimerkiksi filosofi
Lauri Rauhalalla oli tapana kutsua filosofis-uskonnollis-psykologisiksi
systeemeiksi. Tällä hän tarkoitti, että
vaikkapa buddhalaisuudesta tai hindulaisesta joogasta voi löytää kaikki nämä
tasot. Harjoittajan oma valinta on, mitä tasoja hän haluaa omassa
harjoituksessaan korostaa. Etiikka on aina olennainen osa kaikkia uskonnollisia
tai elämänfilosofisia järjestelmiä.
Harjoittajat tutustuvat yleensä systeeminsä etiikkaan suoraan
kontemplatiivisten harjoitusten kautta (esim. myötätuntomeditaatio) ja
lukemalla perinteen tekstejä (esim. nk. boddhisattva-lupausten lukeminen ääneen
ennen harjoitustuokiota). Länsimaisia
mindfulness-sovelluksia kritisoidaankin usein siitä, että niissä
meditaatiotekniikat tulevat tavallaan repäistyksi irti eettisiltä juuriltaan.

On tietysti totta, että siirtyessään kulttuureista toisiin
perinteillä on tapana muuttua. Ne kadottavat joitain piirteitään ja omaksuvat
joitain piirteitä uudesta kulttuurista. Näin on aina käynyt. Hyvä esimerkki on
tästä buddhalainen zen-perinne, joka on vaeltanut Intiasta Kiinaan, sieltä
Japaniin ja Japanista Yhdysvaltain kautta länteen. Jokainen hyppy maasta ja
kulttuurista toiseen on tuonut mukanaan muutoksen. Näin tapahtuu kaikkien kulttuuristen
ilmiöiden kohdalla. Mitään ”kulttuurista omimista” ei ole olemassa. Ei ole mitään kulttuurin muotoa, mihin
ympäröivä kulttuuri ei olisi vaikuttanut. Esimerkiksi zenin kohdalla on nyt
havaittavissa ilmiö, miten amerikkalainen terapiakulttuuri tunkeutuu zenin
ytimeen, sen retriitti- ja opetuskäytäntöihin ja samalla myös ymmärrykseen
siitä, mitä zen-buddhalaisuus ylipäätään on. Ilmiö on nähtävissä myös Suomessa.

No, ehkä näiden alustavien pohdintojen jälkeen pääsen jo
seuraavassa blogissa vastaamaan otsikon kysymykseen. Katsotaan.

Tavoitteet

Koska kännykkäsovelluksille edellisen blogin taulukko oli
aivan liian pieni, selitän sen sisällön. Samalla tulee selitetyksi tarkemmin,
miksi tällainen luokittelu on tärkeää. Se avaa mahdollisuuden vertailla ilmiön
eri ulottuvuuksia erilaisista näkökulmista. Tein tätä vertailua tuossa
taulukossa kolmesta näkökulmasta ja lisään siihen tässä vielä pari uutta. Ensimmäinen vertailun perusta oli
mindfulness-menetelmien taustalta löytyvät tavoitteet.
Ihmisen toiminta on yleensä tavoitteellista, pyrimme toiminnallamme joihinkin
päämääriin. Toiminnan tavoitteiden kannalta voidaan sanoa, että kaupallisissa mindfulness-menetelmissä
voimme nähdä kolme keskeistä tavoitetta. Ne ovat stressin poisto, työn
tuottavuuden parantaminen eli yleisemmin ihmisen suorituskyvyn kasvattaminen ja
kolmantena taloudellisen menestyksen lisääminen.

Kaikki nämä päämäärät voidaan nähdä sekä yksilön, yrityksen
että yhteiskunnan kannalta. Stressin poisto parantaa yksilön hyvinvointia. Jos
työpaikalla töitä tekee rentoja, stressittömiä ihmisiä, se parantaa monia
joustavaan ja tehokkaaseen työntekoon liittyviä olosuhteita. Myös yrityksen
tuottavuus paranee tehostuneen työnteon ja vähempien sairaspoissaolojen
ansiosta. Sama toteutuu myös yhteiskunnallisella tasolla terveydenhuolto- ja
sosiaalipalvelujen käytön vähentymisenä jne.

Pyrkiessään parantamaan suorituskykyään ihminen tavoittelee
samalla myös parempaa taloudellista tulosta. Palkatessaan yritykseen mindfulness- ohjaajia
ja ohjatessaan työntekijöitään mindfulness –kursseille yritykset pyrkivät
yksilön suorituskyvyn kasvattamisen myötä parantamaan myös taloudellista
tulostaan. Yhdysvalloissa monet tunnetut yritykset kuten Apple, Microsoft ja Google tarjoavat työntekijöilleen
mindfulness-ohjelmia. Aetna, yksi Yhdysvaltojen suurimmista vakuutusyhtiöistä
laski, että yrityksen järjestämille mindfulness-kursseille osallistuvien
työtekijöiden tuottavuus parani vuodessa 3000 dollaria. On aika uskomatonta,
mutta totta, että mindfulness-menetelmien avulla pyritään parantamaan jopa
kokonaisten yhteiskuntien toimintaa ja tuloksellisuutta, mutta niin on pakko
sanoa, koska Yhdistyneissä Kuningaskunnissa on menossa laaja ”Mindfulness
Initative”, jossa parlamentaarinen kaikkien puolueiden jäsenistä koottu ryhmä
tekee raportteja ja suosituksia viedä mindfulness-perustaisia menetelmiä
kaikille hallinnon alueille: sosiaali- ja terveyspaleluihin, koulutukseen,
työpaikoille, oikeuslaitokseen ja vankienhoitoon. Netistä löytyy heidän ensimmäinen
2015 julkaistu raporttinsa. Suomessa tämän ilmiön laajuutta ja vaikuttavuutta
ei vielä edes ymmärretä. [Ks. https://www.themindfulnessinitiative.org.uk/]

Stressinpoiston näkökulma on kuitenkin myös ongelmallinen.
Jos meidät ohjataan mindfulness-kurssille, koska olemme työssämme loppuun
palamisen partaalla, niin silloin mindfulness toimii vain lääkkeen tavoin,
jolla parannetaan oiretta, ei syytä. Kasvaneen stressin syy jää analysoimatta
ja korjaamatta. Samalla työntekijä tulee vastuutettua asiasta, mistä hän ei
oikeasti kanna vastuuta. Esimerkiksi työperäinen stressi ei yleensä ole yksilön
asenteista tai muista mielen sisäisistä seikoista johtuva asia, vaan se liittyy
työn rakenteellisiin tekijöihin, esimerkiksi resurssien vähäisyyteen. Siis
yksinkertaistaen, jos yhdellä ihmisellä teetetään kahden ihmisen työt, se
aiheuttaa lopulta välttämättä ylikuormittumista ja johtaa erilasiin kehon ja
mielen sairauksiin. Monet tutkijat ovatkin kritisoineet koko kaupallista
mindfulness-liikettä siitä, että se itse asiassa edellä kuvatulla tavalla tulee
kannatelleeksi yritysten ja yhteiskunnan työntekijöitä alistavia ja riistäviä
rakenteita. [Ks. esim. Ronald Purser ja hänen ”McMindfulness-käsitteensä.]

Terapeuttiset
mindfulness-menetelmät pyrkivät ihmisen eheyttämiseen, ihmisen auttamiseen,
kun hän kokee elämän ongelmat ylitsepääsemättömiksi. Meditatiivisten
menetelmien suhdetta vanhoihin kontemplatiivisiin menetelmiin on paljon
pohdittu, koska niiden päämäärät näyttävät hyvin samankaltaisilta. Myös kontemplatiiviset
menetelmät pyrkivät ihmisen auttamiseen, kun hän kamppailee eksistentiaalisten
kysymysten parissa. Kaikki kontemplatiiviset menetelmät pyrkivät omilla
tavoillaan vastaamaan ihmisen kärsimyksen ongelmaan. Suomessa tähän yhteyteen
kiinnitti huomiota filosofi Lauri Rauhala jo 1970-luvun lopussa. Hyvin lyhyesti
voisi sanoa niin, että meditatiiviset menetelmät voivat auttaa ihmistä ikään
kuin uudelleen organisoimaan epäsuotuisaa kokemustaan ja muuttamaan sitä
suotuisampaan suuntaan. Meditatiivisessa prosessissa, kun mieli välillä
tyhjenee käsitteistä, se mahdollistaa merkitysten uudelleen muodostumista ja
vanhojen ennakkokäsitysten ja toimintamallien purkamista. Esimerkiksi
kirjassaan Meditaatio ja muutamissa asiaa käsittelevissä artikkeleissaan
Rauhala pyrkii kuvaamaan tätä prosessia. [Tästä on itselläni työn alla pidempi
artikkeli.]

Kontemplatiiviset
perinteet ovat nk. viisausperineitä. Niissä tutkitaan ja pyritään
ymmärtämään ihmisenä olemisen perusteita ja muuttamaan itseä tämän ymmärryksen
mukaisesti. ”Katselemalla mieltä” pyritään ymmärtämään oman mielen toimintaa ja
ikään kuin läpivalaisemaan se. Ne ovat siis itsensä kasvattamista, missä
tavoitteena on jonkinlainen viisaus. Viisaus on vaikea käsite ja miltei
mahdoton määritellä, mutta jotakin siitä voi sanoa. Asiaa ehkä auttaa, jos
ymmärtää aluksi tiedon ja ymmärryksen eron. Me voimme tietää jotakin, mutta voi
olla, että emme ymmärrä, mitä tiedämme. Usein me tiedämme, miten rakennetaan
erilaisia teknologisia välineitä, mutta emme ymmärrä, miten nämä välineet
vaikuttavat pidemmällä aikavälillä itseemme tai ympäristöömme. Tieto ei sinänsä
tuo vielä ymmärrystä, ymmärrys vaatii jotain muuta. Usein se vaatii kokemusta. Viisaudeksi
voidaan kutsua sellaista ymmärrystä, mikä kohdistuu (ihmisenä) olemisen
perusteisiin, joita usein kutsutaan eksistentiaalisiksi kysymyksiksi. Voimme
myös ajatella, että emme ymmärrä asiaa, jos ymmärryksemme ei näy
toiminnassamme. Kaikesta tästä voimme päätyä esimerkiksi seuraavaan lyhyeen
viisauden määritelmään: Viisaus on kokemuksellista tietoa eksistentiaalisista
kysymyksistä, mikä näkyy toiminnassa.
Jostain tällaisesta kontemplatiivisissa perinteissä on kysymys.
Tällainen toimintaan tuotu viisaus vaatii elinikäistä harjoitusta. Se on siis jatkuvaa
itsensä kasvattamista, ihmisenä olemisen tutkimista ja Lauri Rauhalan sanoin ”oman
arvomaailmansa selkeyttämistä”.

Ihmiskäsitykset

Toinen näkökulma, jonka taulukossa nostin esiin ovat ihmiskäsitykset. Tämä tarkoittaa
karkeasti sitä, mitä ihmisenä olemisen piirteitä korostetaan tai pidetään
ensisijaisina. Ihminen on monitahoinen olento, jota voidaan tarkastella monesta
näkökulmasta. Ihmiskäsityksemme kertoo meille oman näkökulmamme ihmiseen.

Kaupalliset mindfulness-menetelmät näkevät ihmisen
pääasiassa kuluttajan ja tuloksen tuottajan näkökulmasta. Tämä on tietysti
luonnollista, koska koko näkökulma on nimetty ”kaupalliseksi”. Jokainen meistä
on potentiaalinen mindfulness-kurssin ostaja. Siksi markkinointi on
tyypillisesti liioittelevaa, huikeita lupauksia antavaa. Kaikille luvataan
jotain.

Tästä on hyvä esimerkki vaikkapa suomalainen vanhin MBSR-sivusto,
jossa todetaan, että menetelmän harjoittamisen hyödyt voi kokea mm.:
stressitason laskemisena, kroonisen sairauden tai kiputilan kanssa elämisessä,
pää-, selkä- tai niskasärkyjen vähenemisenä, toiminnallisten suolisto- ja
vatsavaivojen oireiden helpottumisena, unen saannin ja laadun paranemisena,
korkean verenpaineen laskemisena, uupumuksesta toipumisen nopeutumisena ja sen
uusiutumisen ennaltaehkäisemisenä, ahdistuneisuuden, pelkojen tai
paniikkireaktioiden lievenemisenä, kaksisuuntaisten mielialojen tasoittumisena
sekä masennuksen lievenemisenä ja psykoterapian vaikutuksen tehostumisena.

Toisaalta sama sivusto perustelee ”Mindfulness työssä”
koulutuksiaan seuraavasti: ”Mindfulness -menetelmä on tieteellisesti tutkittu
ja olemme vuosien kokemuksen perusteella saaneet seuraavaa palautetta:
Työhyvinvointi lisääntyy; työn tuloksellisuus tehostuu, kun mieli kirkastuu;
keskittymiskyky vahvistuu; innovaatiokyky optimoituu; vuorovaikutus paranee ja
työilmapiiri kevenee; kyky huolehtia itsestään vahvistuu; palautuminen
stressaavista tilanteista kehittyy. Tutkimusten mukaan n. puolen tunnin
päivittäinen harjoittaminen antaa Sinulle jopa muutamia tunteja lisää päivään.
Tämä tapahtuu mm. selkeämmän ajattelun, paremman keskittymiskyvyn, osaavamman
vuorovaikutustaitojen sekä nopeamman palautumisen ansiosta.”

On aika ilmeistä, että jos kaikki tämä pitäisi paikkansa olisimme
törmänneet ihmelääkkeeseen, joka auttaa meitä miltei kaikissa inhimillisissä
vaivoissa ja tilanteissa. Näin ei tietenkään ole. Koko tästä kuviosta tekee
oudon se, että markkinointi perustuu siihen, että samalla todetaan, miten
edellä kuvatuista vaikutuksista on vankka tieteellinen näyttö. Asia on paljon
monimutkaisempi. On tavallaan onnetonta, että mindfulness hypetys perustuu
suurelta osin mindfulness-tieteen hypetykseen.

On alkanut ilmestyä yhä enemmän myös kriittistä tutkimusta
ja analyyseja, joissa osoitetaan mindfulness-tutkimuksen puutteita. Niitä ovat
esim. käsitteiden määrittelyn heikkous, negatiivisten tulosten julkaisematta
jättäminen, vertailuryhmien puute, toistettavuusongelmat jne. Ihmisen
käyttäytymisen tutkiminen on äärimmäisen monimutkaista ja esimerkiksi nk.
placebo-vaikutuksen eliminointi tuloksista on käytännössä mahdotonta. Kun
tutkittavat tietävät, mitä tekevät ja mitä heiltä odotetaan, tämä ei voi olla
vaikuttamatta tutkimukseen. Yksi laajempi ongelma on tutkijoiden omat intressit
julkaista positiivisia tuloksia. Lääketieteellisissä tutkimuksissa tutkijoiden
on tapana ilmoittaa erilaiset sidonnaisuutensa. Tällaisena ilmoitettavana
sidonnaisuutena ei kuitenkaan pidetä sitä, että tutkija tutkii omaa kaupallista
menetelmäänsä, jolloin negatiiviset tutkimustulokset unohtuvat helposti.
Mindfulness-tutkimus on täynnä tällaisia ongelmia. Menetelmien kehittäjät eivät
jäävää itseään tutkimuksesta, päinvastoin.

Edellä on kuvattu mindfulness-tutkimukseen liittyviä
tiedeyhteisön ongelmia, jotka heijastuvat sellaisenaan kentälle. Ei voida
ajatella, että yksittäiset mindfulness-ohjaajat kykenisivät arvioimaan tieteen
tuloksia, mutta ohjaajien kouluttajilta pitäisi kyllä vaatia kykyä myös
kriittiseen ajatteluun. Tätäkin on tosin turha toivoa, koska kyse on nykyään jo
niin suuresta liiketoiminnasta.

Mindfulness-perustaisten terapiamenetelmien ihmiskäsitykset
perustuvat samoihin lääketieteen, psykologian ja psykoterapian ihmiskäsityksiin,
joihin niiden rinnalla kulkevat muutkin terapiamenetelmät perustuvat. Ihminen
pyrkii kohti terveyttä ja hyvinvoinia, jotka määritellään ihmisen toimintakyvyn
kautta. Olemme terveitä, kun emme ole sairaita.

Voi tosin olla, että mindfulness-näkökulmat ovat avaamassa
terapiapuolella myös uusia teitä ja näkökulmia ihmisen ymmärtämiseen.
Erityisesti mieleeni tulee länsimainen kehon ja mielen, ruumiin ja sielun
vahvasti jakava dualismi, joka on pesiytynyt myös eri tieteiden käsityksiin
ihmisestä. Tästä on hyvä esimerkki
lääketiede, missä edelleen mielen osuus sairauksien synnyssä ja hoidossa on
huonosti tunnettua ja tunnustettua. Samoin psykologian ja psykoterapian
puolella kehollisen näkökulman merkitystä ollaan vasta alkamassa ymmärtää. Monet kontemplatiivisista perineistä otetut
mindfulness-mallit perustuvat jonkinlaiseen käsitykseen kehon ja mielen
yhteydestä. Niitä kuvataankin usein kehomielen harjoituksiksi. Tosin samaan
hengenvetoon on todettava, että tyypillisissä mindfulness-interventioissa ei
tätä kehomieli yhteyttä kunnolla vielä ymmärretä. Tässä kohtaa työtä on tehtävä vielä paljon.
Mutta kun tämä ymmärrys lisääntyy, muuttuu hiljalleen myös dualistinen
ihmiskäsitys ehkä piirun verran kehon ja mielen yhteyttä korostavaan suuntaan.
Muuten, sivumennen sanoen, asahin yhteydessä työskentelemme hitaasti, mutta
päättävästi tässäkin suunnassa.

Kontemplatiivisten perinteiden ihmiskäsitykset ovat
syvällisiä, yleensä tuhansien vuosien kehityksen ja ihmistutkimuksen tulosta,
joten niitä ei voi lyhyesti kuvata. Jos
näissä perinteissä pyritään kohti jonkinlaista viisautta, se tarkoittaa, että
niiden taustalla on olemassa jonkinlainen ”autenttisen” tai ”varsinaisen”
ihmisen ideaali. Ajatus tarkoittaa, että meillä on näkemys siitä, mitä ihminen
parhaimmillaan, aidoimmillaan voi olla. Eri perinteet määrittelevät tämän
ideaalin eri tavoin enkä syvennyt näihin ideaaleihin tässä tarkemmin. Kehotan
lukijaa tässä kohtaa tutustumaan syvemmin esimerkiksi buddhalaiseen ajatteluun,
josta mindfulness-perustaiset menetelmät ovat ottaneet psykotekniikkansa.
[Jatkuu …]

Onko asahi
mindfulnessia, osa 2.

Jos katsomme tarkemmin edellisessä blogissani esittelemääni
kolmea mindfulness-menetelmien kategoriaa, huomaamme, että nekin jakautuvat
vielä alaluokkiin. Käyn läpi lyhyesti tarkemman jaottelun.

A. Kaupalliset menetelmät, joista esimerkkinä toimii hyvin
MBSR. Menetelmän käytön tavoitteiden mukaisesti voimme erottaa ainakin
seuraavat alaluokat:

(1) Henkilökohtaisen stressinpoiston ja sen kautta
hyvinvoinnin lisäämisen. Esimerkiksi työstressi on voinut jo aiheuttaa
sairauksia ja MBSR-menetelmää käytetään stressistä aiheutuneiden sairauksien
hoidossa. Tämähän oli Kabat-Zinnin alkuperäinen projekti.

(2) Ennaltaehkäisevä työperäisen stressin poisto.

(3) Työn tuloksellisuuden kasvun tavoittelu. Suorituksen parantaminen. Tämä voidaan
liittää erilaisiin nk. ”mielen valmentamisen” (mind coaching) tai mentaalivalmennuksen
ajatusmaailmaan. Tästä on monia erilaisia muotoja riippuen, mitä ammattikuntaa
valmennetaan. Yksi ääriesimerkkiä tästä suuntauksesta on Mindfulness Based Mind Fitness Training
(MMFT), jota toteutetaan Yhdysvaltain armeijassa ja jonka päämääränä on hallita
taistelutilanteen stressiä ja erityisesti siitä palautumista.

B.
Terapeuttiset menetelmät

(1)
Psykoterapiamenetelmät. Yksi ensimmäisistä mindfulness-perustaisista
menetelmistä oli MBCT (Mindfulness Based Cognitive Therapy). Siinä meditaatio
yhdistettiin kognitiiviseen lähestymistapaan. Nykyään vastaavia menetelmiä on
useita. Itse asiassa hyvin monilla terapiasuuntauksilla on omat ”mindfulness
based” näkökulmansa. On tutkittu meditaatioprosessien ja psykoterapiaprossien
samankaltaisuutta ja havaittu, että monet psykoterapiapotilaat hyötyvät mielen
harjoittamisen näkökulmasta. Suomessa filosofi Lauri Rauhala kiinnitti tähän
huomiota jo 1970-luvun lopussa. Tässä Rauhala oli paljon edellä aikaansa.

(2)
Fysioterapiamenetelmät. Psykofyysisen fysioterapian yleistyessä meditatiivisia
tekniikoita on alettu käyttää myös fysioterapian yhteydessä.

(3) Meditaatio
terapeutin itsehoitomenetelmä. Monet terapeutit harjoittavat itse jotain
meditaatioperinnettä tai meditatiivista liikettä pitääkseen huolta itsestään ja
harjoittaakseen itsessään eräänlaista avointa kuuntelemisen taitoa, mitä
meditaatio usein myös opettaa.

C. Vanhat
kontemplatiiviset perinteet

(1)
Buddhalainen perinne ja siihen liittyvät meditaatiotekniikat. Tämä on tietysti
kokonainen elämänfilosofinen järjestelmä, jota ei voi tässä lyhyessä
esityksessä tarkemmin esitellä. Tämä on
ensisijainen siksi, että Kabat-Zinnin esimerkin mukaan mindfulness-perustaiset
menetelmät ovat käytännössä kaikki omaksuneet buddhalaisia meditaatiotekniikoita,
joiden lähtökohtana ovat vipassana- ja zen-koulukunnat. Monet mindfulness-menetelmät
kuvaavat lähtökohtiaan niin, että he käyttävät historiallisesti vanhoja mielen
harjoittamisen menetelmiä, kuten buddhalainen meditaatio, mutta ovat tuoneet
sen nykyajan tieteelliseen viitekehykseen. Tällä perustellaan sitä, että
menetelmä on voitu ottaa buddhalaisesta elämänpiiristä, mutta se on ikään kuin
puhdistettu erilaisista uskonnollisista vaikutteista ja siitä on muokattu
puhtaasti tieteellisesti perusteltu menetelmä, jonka myös länsimainen
(kristitty, erityisesti Yhdysvalloissa) ihminen voi omaksua. Tämä on sama
perustelu, mikä kuultiin jo 1970-luvulla TM-liikkeen (Transsendenttinen
meditaatio) perustajan Maharishi Mahesh Yogin suusta.

Mindfulness-buumin
myötä myös monet zen- ja vipassana-yhteisöt ovat saaneet lisää harjoittajia.
Näihin koulukuntiin etsiytyvät henkilöt, jotka haluavat syvemmin ymmärtää sitä,
mistä tässä koko buumissa on kyse.

(2) Vanhat
meditatiivista liikettä opettavat koulut. Niputan tässä yhteen monia lajeja,
että saan asian lyhyesti esitettyä. Levinnein näistä lajeista lienee jooga,
joka perustuu intialaiseen filosofiaan, mutta jota pääasiassa lännessä tehdään
voimistelumuotona. Jooga on hidasta ja tietoista, hengityksen kannattelemaa
liikettä, johon on sisäänrakennettu meditaatioelementti. Meditaatiomenetelmät
jaetaan usein staattisiin ja dynaamisiin. Staattisella viitataan harjoitukseen,
mikä tapahtuu paikallaan istuen, seisten tai maaten. Dynaamisella viitataan
liikemeditaatioon. Joogan lisäksi lännessä paljon harjoitettuja dynaamisen
meditaation muotoja ovat myös monet kiinalaiset lajit, kuten eri taijiquanin ja
qigongin tyylit ja koulukunnat. Kaikkia näitä näkee käytettävän
mindfulness-perustaisten menetelmien yhteydessä. Tähän joukkoon voimme liittää myös
asahin, jonka liike tehdään tietoisesti ja hengityksen kannattelemana, vaikka se onkin muodoltaan nuori ja vain periaatteiltaan vanhaa.

Hiljalleen
kysymys asahin suhteesta mindfulnessiin alkaa hahmottua. Niin kuin aluksi
totesin, jotta voimme vastata tähän kysymykseen perustellusti, meidän tulee
ymmärtää ensin, mistä mindfulnessissa on kysymys. Vaikka joudun taas
yksinkertaistamaan, olen koonnut seuraavaan taulukkoon muutaman näkökulman,
jotka edelleen avaavat mindfulness-ilmiötä:

Tähän kysymykseen näyttää nyt törmäävän useasti. Olen
netistä huomannut, että Suomessa järjestetään paljon erilaisia ”Mindfulness ja
asahi” –kursseja. En tosin tiedä, mitä siellä tehdään, mutta koska kummatkin
asiat, sekä asahi, että ”mindfulness” ovat minulle jossain määrin tuttuja, niin
voisin yrittää vastata tähän kysymykseen. Vastauksesta taitaa tulla
valitettavasti moni osainen, koska aluksi on puhuttava siitä, mistä silloin
puhutaan, kun puhutaan asahista ja mindfulnessista. On siis aluksi katsottava
näitä käsitteitä. Vastaus siis ei ole kyllä tai ei. Asia on monimutkaisempi.

Aloitan asahista. Mitä kysytään, jos kysytään, onko asahi
jotakin? Silloin meillä pitäisi olla ymmärrys siitä, mitä asahi on. Tämä ei ole itsestään selvä asia. Iso osa
asahin harrastajia pitää asahia terveyttä lisäävänä tai sairauksia hoitavana
menetelmänä, terveysliikuntana. Silloin asahin liikkeitäkin tehdään samalla
tavalla kuin minkä tahansa voimistelun liikkeitä, aika nopeasti ja liikkeiden
terveysvaikutuksiin keskittyen. Itse en tee yleensä asahia näin. Minusta tämä
on vasta asahin ensimmäinen, aloittelijan taso. Minusta asahi on ensisijaisesti somaattinen
menetelmä ja kehomielen harjoittamisen tapa. Somaattisella menetelmällä
tarkoitan sitä, että asahissa harjoitetaan kehon optimaalista asentoa, liikettä
ja voimantuottoa. Tähän liittyy kehon hyvä linjaus maan vetovoimaan nähden,
koko kehon liike jne. Aivan olennaisena asahissa pidän sitä, että liike tehdään
mahdollisimman tietoisesti eli, että asahi on meditatiivista, tietoista
liikettä. Tämä tarkoittaa sitä, että asahissa liikettä aistitaan ja ikään kuin
kuunnellaan sisäkautta ja liikettä ohjataan tietoisesti liikeradan jokaisen
pisteen kautta. Samalla pyritään tekemisen tapaan, missä liike, hengitys ja
keskittynyt mieli ikään kuin kohtaavat.
Tämä synnyttää asahille tyypillisen harmonisen liikekokemuksen. Tämä
vaatii keskittymistä ja liikkeen hitautta. Tällainen tekemisen tapa ei onnistu
esimerkiksi silloin, jos asahia tehdessään juttelee muiden kanssa tai jos
kuuntelee ohjaajaa, joka juttelee niitä näitä. Silloin keskittyminen on
ohjaajan puheessa, ei oman kehon kuuntelemisessa.

Asahissa on siis ainakin kolme tasoa: 1. terveysliikunnan
taso, 2. liikeperiaatteiden taso ja 3. meditatiivinen taso. Eli jos kysymme,
onko asahi jotakin, meidän pitää ensin kysyä, millaisesta asahin tekemisestä
puhut. Joskus törmään väitteeseen, että
olisin liittänyt asahiin tämän viimeisen tason vasta viime vuosina tai alkanut
korostaa sitä. Väite ei pidä paikkaansa. Olen korostanut sitä aina, alusta
asti. Vuonna 2007 kirjoittamaani ensimmäiseen asahia käsittelevään kirjaan kirjoitin
tästä teemasta yhden luvun, jossa kirjoitan näin: ”Länsimaisessa kulttuurissa
on vierasta kuunnella ja tutkia kehoa sisäkautta, harjoittaa siis
kehotietoisuutta. Monissa kiinalaisissa
ja intialaisissa perinteissä tämä on sääntö, ei poikkeus. Tämä on yksi asahin
keskeisimmistä periaatteista: pyrimme liikkumaan tietoisesti ja kehoa
kuunnellen.” (Asahi – terveysliikuntaa kaikille, s. 142.)

Entä sitten ”mindfulness”. Tämän käsitteen käyttöön liittyy
myös isoja ongelmia. Sillä voidaan nykyään tarkoittaa miltei mitä vain. Kysyjä
on yleensä lukenut artikkelin ”mindfulnessista” ja ajattelee, että on jokin
sellainen asia kuin ”mindfulness”. Käsitteet johtavat meitä usein harhaan.
Ajattelemme, että kun on olemassa jokin käsite, niin on olemassa myös sitä
vastaava esineen kaltainen olio. Ongelma on se, että mindfulness on käsitteenä
niin yleinen, että se ei kerro enää oikeastaan mitään. Kysyjä luultavasti
tarkoittaa kysyä, onko asahi meditaatiota, koska nämä käsitteet esiintyvät
nykyään aika lailla synonyymisesti. Mutta korvaamalla ”mindfulness” ”meditaatiolla”
ongelma ei katoa. Myös meditaatio on niin yleinen käsite, että se ei vielä
kerro paljon mitään. Kyse on samasta asiasta kuin jos puhuisimme eläntarhassa
kohtaamistamme erilaisista eläimistä käyttäen vain eläimen käsitettä. Kun
näemme käärmeen tai linnun, kuvaisimme sitä vain eläimeksi. Tällainen puhetapa,
missä käytetään liian yleistä käsitettä, johtaa meitä harhaan eikä salli ilmiön
yksityiskohtaista tarkastelua. Sama pätee meditaation tai mindfulness-
käsitteen suhteen.

Jotta puheesta tulisi järkevää, käsitteet pitää olla
tarkemmin määriteltyjä. Tästä syystä olen käyttänyt nykyisestä
mindfulness-ilmiöstä seuraavaa luokittelua, mikä voi antaa yhden tavan lähestyä
käsitettä yksityiskohtaisemmin. Voimme erottaa ainakin kolme viitekehystä,
missä mindfulness-käsitettä käytetään: 1. kaupalliset mindfulness-sovellukset
(MBSR ym.), 2. terapeuttiset sovellukset (MBCT ym.) ja 3. vanhat
kontemplatiiviset perinteet (lähinnä buddhalaisuus). Tällaiset kategoriat ovat
tietysti teoreettisia ja jotkut menetelmät voivat kuulua moniin luokkiin. Kun olemme tehneet tällaisen jaon, huomaamme,
että kategoriat perustuvat menetelmien erilaisiin viitekehyksiin, päämäärin ja
arvoihin. Itse asiassa mielen harjoittamisen menetelmiä ei voi käsitellä
pelkästään teknisinä instrumentteina, pelkkinä psykotekniikoina ottamatta
huomioon sitä, mihin niitä käytetään. Ei ole olemassa mitään pelkkää tai
puhdasta mindfulness-harjoitusta, harjoitus tapahtuu aina jossain kontekstissa,
mikä myös määrittää harjoituksen tavoitteet. Tämä helposti unohtuu. Edellä esiin nostamiani kategorioita voisi
silloin kuvata tarkemmin niiden viitekehyksestä käsin esim. näin: 1. Stressin
poisto, kaupallinen hyöty, työn tuottavuuden parantaminen. 2. Ihmisen
auttamistyö, ihmisen psykofyysinen eheyttäminen. 3. Ihmisenä olemisen
ymmärtäminen, itsekasvatus. Jos nyt lähdemme liikkeelle tästä jaosta, niin se
antaa mahdollisuuden tehdä kysymys tarkemmin niin, että siihen voi järkevästi
vastata. Vastaus on tosin edelleen monimutkainen. Nyt voimme kysyä esimerkiksi seuraavasti:

Mikä on asahin ja kaupallisten mindfulness-menetelmien
suhde, esimerkiksi asahin suhde MBSR-menetelmään (Mindfulness Based Stress
Reduction)? Mikä on asahin ja mindfulness-perustaisten terapiamenetelmien
suhde? Voidaanko ajatella, että asahi on yhdenlaista mindfulness-perustaista
terapiaa? Onko asahi saanut vaikutteita kontemplatiivisista menetelmistä ja jos
on, niin onko asahi ”dynaamista meditaatiota”? Tällaisiin kysymyksiin on
helpompi vastata, mutta katsotaan näitä siteen toisessa blogissa.

Sain taas hyvän kokemuksen siitä, miten hienoa on opettaa
taitoja, koska opettaessa voi oppia itse uutta. Pidin viikonvaiheessa päivän
koulutuksen asahi-ohjaajille teemasta ”Asahi ja kiinalaiset somaattiset
menetelmät”. Kävimme siinä läpi joitakin asahin taustalta löytyviä
qigong-harjoituksia kuten baduanjin, yijinjing ja taiji-mestari Huangin viisi
rentousliikettä. Pidin myös teorialuennon kiinalaisten perinteisten menetelmien
tausta-ajattelusta. Olennaista tässä nyt esiin nostamani teeman kannalta on,
miten vanha kiinalainen ajattelu, esimerkiksi yin-yang –teoria ja viiden
elementin teoria ovat vuosituhansia vanhoja primitiivisen ihmisen yrityksiä
selittää todellisuutta. Kaikki tällaiset mallit ovat esitieteellisiä yrityksiä
ymmärtää sitä maailmaa, minkä ihminen ympärillään kohtaa. Hän huomaa, että
ympäristö muuttuu vuoden kierrossa, hän huomaa, että kaikki mikä on elävää,
kuolee lopulta jne. Näistä havainnoista hän sitten yrittää muodostaa yleisemmän
todellisuutta kuvaavan teorian eli havainto muuttuu teoriaksi. Viiden elementin
teoria on tästä hyvä esimerkki. Primitiivinen ihminen kohtaa ympäristössään
vettä, tuulta, sadetta, hän kaivaa maata ja kerää polttopuuta. Kun hän sitten
haluaa kuvat sitä, mistä todellisuus koostuu, kun hän haluaa kiteyttää
kokemuksensa teoriaksi, hän kuvaa samat elementit, syntyy elementtiteoria.
Kiinalaiset kuvasivat viisi elementtiä: vesi, puu, tuli, maa ja metalli. Edelleen
elementtejä tutkiessaan, hän huomaa, että lisäämällä puita tuleen tulen voima
kiihtyy ja lisäämällä tuleen vettä, tuli sammuu. Hän tekee samankaltaisia
havaintoja muidenkin elementtien suhteen. Hän huomaa, että tuli sulattaa
metallia, kun lisää vettä puiden juurelle niin ne kiihdyttävät kasvuaan jne.
Näin syntyy uuden tason teoria elementtien välisistä suhteista, jota
kiinalaiset kuvaavat viiden elementin ”vahvistavaksi ja rajoittavaksi
kierroksi”. Tämä muutosta kuvaava teoria laajeni Kiinassa kattamaan koko elämän
kirjon astrologiasta lääketieteeseen ja vaikkapa arkkitehtuuriin ja
ruokakulttuuriin asti. Kyse on siis primitiivisen kulttuurin esitieteellisestä
maailmankuvasta ja siihen liittyvästä mallista.

Vastaava maailmankuva löytyy myös Kreikan antiikista.
Aristoteles kuvasi kuun alisen maailman koostuvan neljästä peruselementistä:
maa, vesi, ilma ja tuli. Viidennestä elementistä koostuvat taivaankappaleet.
Elementit voivat muuttua toisikseen, jos niiden sisäiset ominaisuudet muuttuvat
tarpeeksi. Emme kuitenkaan enää ajattele näin, koska tieteellinen
maailmankuvamme on antanut tarkemman kuvan maailman rakenteesta.

Usein törmää siihen, että esimerkiksi kiinalaista
lääketiedettä opiskelevat tai käyttävät ihmiset ovat taipuvaisia ajattelemaan,
että vanhassa kiinalaisessa elementtiteoriassa tai vastaavissa teorioissa on
jotain sellaista vanhaa viisautta, minkä me olemme kadottaneet tai emme ole
koskaan edes löytäneet. Vaikka kysymys on monimutkainen, niin yleisesti ottaen
voisi sanoa, että ei ole. Kuten edellä yritin lyhyesti sanoa, kun puhutaan
elementeistä tai yin-yang –teoriasta tai vastaavista, kyse on primitiivisestä
maailmankuvasta, mitä tieteellinen maailmankatsomus ei tue.

Se, että tällaisilla teorioilla voidaan hoitaa ihmistä, jopa
tuloksellisesti, perustuu toisaalle. Asia on monimutkainen tämäkin, mutta oma
käsitykseni on, että vanhojen kulttuurien hoitomenetelmien mahdollinen tuloksellisuus
perustuu ihmisen plastisuuteen. Ihminen sopeutuu kaikkiin menetelmiin ja
teorioihin, millä häntä hänen kulttuurissaan yritetään auttaa. Ihminen on
ympäristönsä. Nykyaikaisessa kognitiotieteessä käsitellään paljon sitä, miten
ihmisen tietoisuus syntyy systeemisessä kokonaisuudessa. Tähän systeemiin
kuuluu ihmisen hermojärjestelmä aivoineen, aistiva ja liikkuva keho sekä ympäristö.
Tietoisuutta ei voi redusoida systeemin yhden osan, esimerkiksi aivojen tai
hermoston, ominaisuudeksi. Tavallaan voisi sanoa, että ihminen on ympäristönsä.
Ympäristö ja kulttuuri tunkeutuvat ihmisen joka soluun. Ihmistä ja ympäristöä
ei yksinkertaisesti voi erottaa toisistaan. Tämä pätee silloin myös kulttuurin
ihmistä hoitaviin menetelmiin. Jopa samanistiset hoitomenetelmät toimivat,
koska ihminen on plastinen, ympäristöönsä sopeutuva ja ympäristönsä osa. Ihminen
on siis sama asia kuin vaikkapa hänen kulttuurinsa käsitys tuloksellisesta
hoidosta. Tämä näkyy länsimaisessakin kulttuurissa hyvin mm. psykoterapiassa,
missä on havaittu, että hoidon onnistumisen kannalta ei ole olennaista, mikä on
terapeutin teoreettinen viitekehys. Kaikki, jopa toisilleen ristiriitaiset
viitekehykset toimivat, jos terapeutin ja asiakkaan suhde on toimiva.
Hoidettava kyllä sopeutuu hoidon perustana olevaan teoriaan. Tässä mielessä
ihminen on kulttuuriinsa sopeutuva, plastinen olento.

No, olin siis kertomassa siitä, miten tein havainnon ja jäin
pohtimaan oikeastaan edellä kuvattua ilmiötä, mutta sovellettuna kiinalaisten
taitojen, erityisesti yi quanin opetustapoihin. Yi quanissa korostetaan mielen
ja mielikuvan tärkeyttä harjoituksen alkuna. Neuvotaan ottamaan mielikuva,
jonka kanssa sitten työskennellään ja jäädään ikään kuin odottamaan, että
mielikuva alkaa toimia. Yritän kuvata seuraavassa, miten tämä tapa perustuu
mielestäni väärinkäsitykseen, primitiiviseen toiminnan kuvaukseen. Tätä voisi
verrata edellä käsittelemääni kuvaukseen viidestä elementistä.

Tällaisen teorian ja opetusmenetelmän taustalla on
mielestäni primitiivinen ihmisen toiminnan analyysi, kiinalainen käsitys siitä,
miten ihmisen toiminta muodostuu. Tämä käsitys on helppo löytää monista
kiinalaisten taitojen oppikirjoista. Ensin on yi eli tahto. Jotta voin työntää auton ojasta, minun on tahdottava
sitä. Yi aktivoi qin, eli jotta
työntö voi tapahtua pitää aktivoida kehon qi-energia. Qi-energia aktivoi sitten
lihaksen, mikä tuottaa voimaa ja liikettä. Käänsin tässä yin käsitteen
tahdoksi. Nykyään erityisesti yi quanissa esiintyy monia muitakin käännöksiä,
kuten ”mieli”, ”intentio”, ”aikomus” jne. Kannattaa muistaa, että Xing Yi Quan,
mistä yi quan on peräisin, käännetään yleensä englanniksi ”Form and Will Boxing”,
missä yi on käännetty tahdoksi.

Kiinalaiset selittävät qitä mielellään sähkömagnetismin
avulla. Erityisesti 1980-luvulla Kiinassa tehtiin paljon tutkimuksia, missä
qihin liittyviä ilmiöitä pyrittiin ymmärtämään länsimaisen fysiikan avulla ja
keskiössä oli silloin erityisesti sähkömagneettiset ilmiöt. Ilmeisesti monet
qigongin ja taijin opettajat omaksuivat tämän selitystavan etsiessään
perinteisten kiinalaisten käsitteille tieteellistä selitysmallia. Näistä
ponnistuksista huolimatta mitään ratkaisevaa tai lopullista tieteellistä
selitystä qin käsitteelle ei ole löytynyt. Hyvä esimerkki tästä selitystavasta
ovat Yhdysvalloissa taijita opettavan Yang
Jwing-Mingin kirjat, joissa hän selittää qin sähkömagneettisena ilmiönä.
Hän on kirjoittanut yli kymmenen kirjaa kiinalaisista kamppailutaidoista ja
qigongin eri muodoista.

Netistäkin löytyy hänen
artikkelinsa ”Generating
Martial Power (Jin)”, missä hän kuvaa voiman käyttöä kamppailutaidoissa (https://legacy.ymaa.com/articles/generating-jin).
Artikkelissa hän kuvaa voiman syntyvän, kuten edellä kuvasin, seuraavan ketjun
tuloksena: yi -> qi -> jin. Ensin on tahto (yi), tahto herättää energian
(qi) ja kun energia yhtyy lihasvoimaan (li), syntyy voima, jota ”sisäiset
kamppailutaidot” kutsuvat sanalla ”jin”, eräänlainen ”kamppailuvoima”.
Kuvauksen lopussa siis on ajatus qi + li = jin. Hän kirjoittaa: ”Jotta lihakset
voivat aktivoitua tuottamaan voimaa, mielen on johdettava qi alueelle, missä
lihasten aktivointi tapahtuu.” Ja: ”Esimerkiksi kun työnnät autoa, on ensin
synnytettävä idea, silloin mielestä syntyy lähdejännite (electromotive force,
EMF). Tästä lähdejännitteestä qi ohjataan lihaksiin, jotta ne aktivoituvat.”
Tässä kuvauksessa yhtyvät sekä perinteinen, toiminnan primitiivinen kuvaus
yi-qi-jin –ketju, että qin vaikutuksen selitys elektromagnetiikan avulla.

Kun selitämme toimintaa edellä kuvatulla tavalla
perinteisillä kiinalaisilla käsitteillä kuten yi-qi-jing –ketjulla, niin syntyy
monia ongelmia. Esimerkiksi yi
käännetään sanoilla mieli, intentio, tahto jne. Ohjeistetaan, että ensin on yi,
intentio ja keskittykää tähän intentioon esimerkiksi mielikuvan avulla. Koska
ensin on mieli, ajatellaan että ensin on mielikuva, siitä sitten syntyy
jotakin, liikettä, voimaa jne. Tämä perustuu edellä kuvattuun primitiiviseen
kiinalaiseen toiminnan kuvaukseen. Yksi iso ongelma on myös kielemme
dualistisuus. Ymmärrämme heti, että yi, koska se liittyy mieleen, on jotakin
erilaista kuin keho. Kiinan kielessä näin ei ole.

Asia tulee mielestäni selvemmäksi, kun kuvaamme samaa asiaa
länsimaisen termein. Lännessä puhumme tahdosta ja tahdon vaikutuksesta ihmisen
toimintaan. Emme voi työntää autoa ojasta, jos emme ensin tahdo sitä ja
työnnönkin aikana meidän on tavallaan tahdottava tekemistämme. Mutta voidaanko
tahto irrottaa toiminnasta erilliseksi kohteeksi, mitä voidaan harjoittaa? Ei
voida. Tahto ilmenee aina toiminnassa. Ei ole mitään pelkkää tahtoa. Tästä syystä
esimerkiksi psykologiassa ei puhuta oikeastaan lainkaan tahdosta, pelkästään
toiminnan motivaatiosta. Filosofiassa tahtoa käsitellään mielen toimintaan liittyvänä
kykynä. Yksi länsimainen tahtoon viittaava kuvaustapa on puhua organismin
itsesäätelykyvystä.

Ongelma on se, että puhe kiinalaisilla käsitteillä kuten yi
(tahto, intentio) reifioi (esineellistää, tekee esineen kaltaiseksi) nämä
käsitteet. Kielellä on tämä kyky. Kun käytämme jotain käsitettä, ajattelemme
helposti, että käsitteemme viittaavat johonkin todellisuudessa olevaan esineen
kaltaiseen olioon, vaikka sellaista ei ole olemassakaan. Tästä esimerkiksi yin
käsitteen esineellistämisestä on konkreettisia seurauksia. Harrastajat, joita
ohjeistetaan tekemään harjoituksia mielikuvan avulla kuvittelevat, että vaatimus
käyttää yitä tarkoittaa harjoituksen tekemistä vain mielikuvassa. Se ei
tarkoita sitä. Mielikuva on vain apuväline, jonka tarkoituksena on antaa malli
tekemiselle. Eli ei tehdä vain mielikuvassa vaan tehdään oikeasti, mutta
mielikuvan antaman mallin mukaan.

Kuvasin aika yksityiskohtaisesti taidon oppimista kirjassani
”Taidon filosofia”. Kuvaan siellä, miten opettaja antaa opetettavan liikkeen
mallin. Opetellessani sitä, yritän matkia opettajan liikettä. Kun sitten menen
kotiin ja opettaja ei ole paikalla, muistelen miten opettaja liikkeen teki. Nyt
mielessäni on liikkeen muistikuva, mielikuva, liikkeen edustus eli representaatio
mielessäni. Pyrin nyt tekemään liikkeen tämän mallin mukaan. En vain kuvittele
tekeväni, vaan pyrin ikään kuin näkemään mielikuvastani mahdollisimman tarkasti
liikkeen yksityiskohtia ja kopioimaan ne omaan liikkeeseeni. Kirjoitin silloin,
että taidon oppiminen perustuu imitaatioon ja toistoon. Me matkimme
mahdollisimman tarkasti opettajan mallia tai mielikuvaamme mallista.

Ei siis ole niin, että mielikuva synnyttää jotain vaan me
teemme mielikuvan mukaan. Mielikuva ei synnytä liikettä, kyllä meidän on itse
tehtävä liike. Annan esimerkin. Teimme viikonvaihteen seminaarissa baduanjin-liikesarjaa,
missä yhdessä liikkeessä ojennetaan kädet vuorotellen ylös ja kättä venyttäen
ikään kuin poimitaan omena korkealta puun oksalta. Mielikuva on siis tämä.
Mutta kun annoin tällaisen mielikuvan, niin helposti näytti käyvän niin, että
ihmiset ojentavat kyllä vuorotellen kätensä ylös, mutta eivät tee sormillaan
omenaan tarttumisliikettä vaan vain kuvittelevat sen, vaikka tein sen malliksi.
Mielikuva voittaa helposti näyttämäni mallin.

Teimme myös yijinjingin 12-liikkeen sarjan. Yhdessä
liikkeessä kuvitellaan, että työnnetään edessä olevaa seinää. Annoin tämän
mielikuvan ja harjoittelimme sen avulla yijinjingiin tyypillistä venyttävää
voimaa. Näytin mallin, missä voima ja venytys tuodaan sormenpäihin asti. Kaikki
eivät kuitenkaan saaneet tuotua voimaa sormiin. Ihmettelin tätä ja näytin,
miten sormia venytetään taivuttamalla niitä taakse. Erään yi quania harrastavan
osallistujan vastaus oli merkittävä. Hän totesi, että ei tämä mielikuva tuota
tuollaista liikettä hänellä. Jos hän tekee noin, niin hän joutuu pakottamaan
voiman sormiin. Aivan. Tämä oli todella merkittävä ja paljastava huomio. Ei
mielikuva voikaan aiheuttaa venytystä sormenpäihin asti, se pitää tehdä itse.
Tämä oli yi quan –harjoittelun luoma käsitys siitä, että mielikuva on jotain
ensin ja toiminnasta riippumatonta, joka sitten synnyttää toiminnan, kun jään
odottamaan. Ei synnytä. Sitä saa odottaa elämänsä loppuun asti ja mitään ei
tapahdu. Venytys sormenpäihin asti pitää tehdä itse. Mielikuva, esimerkiksi
seinä edessä, on vain apuväline, mikä yrittää antaa oikean liikkeen mallin. Malli
kannattaa katsoa mahdollisimman tarkasti opettajalta, joka seisoo edessä ja
matkia sitä niin hyvin kuin voi ja niin pieniä yksityiskohtia myöten kuin
pystyy sillä hetkellä havaitsemaan. Tätä liikettä pitää sitten toistaa tuhansia
kertoja: siis imitaatio ja toisto. Tämä on myös hyvin yleinen kiinalainen
opetustapa. Jos jäät jumiin ajatukseen mielikuvasta ja yi:stä, et ehkä koskaan
saa kiinni siitä, mitä harjoituksella etsitään: elastista voimaa, jännityksen
ja rentouden avautuvaa ja sulkeutuvaa vaihtelua kehossa. Sen sijaan, että
mietit, mitä mielikuvassa tapahtuu, pyri matkimaan tarkasti opettajan mallia.
Jos opettaja toteaa, että ”tuo voima sormenpäihin asti”, se tarkoittaa vain,
että katso tarkasti, miten opettaja taivuttaa sormensa kaarelle niin että
jännitys lävistää jokaisen sormen. On parempi joskus katsoa tarkasti, matkia tarkasti
ja keskittyä vain matkimiseen ja toistoihin. Sieltä se taito tulee.

Osa III

Yi quanin tui-shou on hyvin dynaamista, liikkuvaa ja se
pätee myös askelluksen suhteen. Siksi valmistautuminen tui-shouhun edellyttää,
että harjoitellaan laajempaa askelvalikoimaa kuin pelkkä ”käärmeaskel”.
Tutkimmekin muutamia askelkuvioita ja sitä, miten askel vapautetaan.
Liikkuvuuden kannalta voidaan sanoa, että käärmeaskeleen tärkein kohta on se,
missä jalat ovat yhdessä. Siitä jalka voi liikahtaa mihin suuntaan tahansa, ei
vain viistosti eteen. Harjoittelimme erilaisia suunnan vaihtoja tästä pisteestä.
Joskus kai parikymmentä vuotta sitten kehittelin tähän tarkoitukseen
harjoituksen, missä kuljetaan edes takaisin kuviota, mikä muodostuu kahdesta
päällekkäisestä salmiakista. Kyseessä on yhdenlainen kahdeksikko. Astuessaan läpi tätä kuviota ja vaihdellessaan
suuntaa sen eri pisteissä tulee harjoitelluksi periaatteessa kaikki mahdolliset
jalan vaihdot ja suunnat. Harjoittelimme myös ajatusta, että jokainen
salmiakkikuvion kulmista voidaan ajatella tähtenä, josta jalka voi astua mihin
ilmansuuntaan tahansa. Tästä pisteestä muodostuu jälleen uusi
salmiakkikuvio. Salmiakkikuviosta voi
helposti hahmottaa myös kolmion ja harjoitella ”kolmioaskelta”.

Harjoiteltuamme vapaata askelta siirryimme yhden käden
tui-shouhun. Kädet asetetaan kontaktiin käsivarresta ja lähdetään parin kanssa
piirtämään kontaktipisteellä vaakaympyrää tai paremminkin ellipsiä. Kuten
edellä jo kuvasin, tässä voiman vaakaympyrässä on kaksi puolta: neutralointi ja
oma voiman vapauttaminen. Kävimme nopeasti läpi keskilinjan perusliikkeet,
koska ne auttavat liikkeen hahmottamisessa. Kun pari työntää kädestäni tapahtuu
kolme asiaa: painoni siirtyy taakse, vajoan ja samalla kierryn keskilinjan
ympäri. Eli kolme keskilinjan liikettä ovat: painonsiirto, vajoaminen ja
kierto. Vaikka ne voidaan aluksi tehdä ikään kuin rautalankamallina perätysten,
sujuvassa liikkeessä ne tapahtuvat samanaikaisesti. Aluksi on syytä lähteä
liikkeelle kevyellä kontaktilla, siis pienellä voimalla, mutta kun harjoituksen
rakenne on opittu, voidaan liikkeessä käyttää enemmän voimaa. Parin voiman
neutraloinnin jälkeen annan oma voimani avautuvalla työntöliikkeellä, jossa
paino siirtyy eteen, vartalo hieman kiertyy ja kohoaa.

Harjoitus antaa mahdollisuuden tutkia ikään kuin hallituissa
olosuhteissa monia periaatteita. Kun liike tehdään hitaasti, pari voima on
helppo juurruttaa ja ohjata sivuun. Myös oman voiman vapauttamisen mekaniikkaa
harjoitellaan hitaasti. Yksi keskeinen push-handsin periaate, mitä erikseen
myös harjoittelimme, on oman painopisteen ja kontaktipisteen tietoinen
erottaminen toisistaan. Jos haluan työntää parin pois tasapainosta, minun on
ensiksi saatava liikkeelle massani. Sitä ei voi saada liikkeelle, jos pidän
käsieni freimin vahvana, koska silloin painopisteeni liike välittyy heti
parille työntävänä voimana, joka voi aistia ja neutraloida sen. Minun on siis pudotettava
pois käsieni freimi, ja heitettävä painopisteeni liikkeelle ensin. Tässä
vaiheessa liike ei saa välittyä kontaktipisteeseen. Se välitetään
kontaktipisteeseen jännittämällä keho (fa-li) vasta, kuin kehon liike eteenpäin
on saatu kiihtymään tarpeeksi nopeaksi. Kaikki
tämä aiheuttaa sen, että jos pyrin työntämään vastustajaa pois tasapainosta,
minun on itse asiassa vedettävä häntä luokseni. Suuntaamalla käsieni voiman
itseni suuntaan saan massani liikkeelle eteenpäin, jonka sitten fa-lillä
yhdistän koko kehon kontaktipisteisiin välittyväksi voimaksi. Tätä mekaanista periaatetta harjoitellaan aina
shi-lissä, missä esimerkiksi vedessä liikutellaan lankkua ja samalla irrotetaan
oman painopisteen liike lankun liikkeestä.

Kahden käden tui-shouta harjoittelimme ensin astuen
eteen ja taakse käärmeaskeleen
peruskuviota. Vasta sitten vapautimme askeleen. Lähestyimme sitten kahden käden
vapaata tui-shouta niin, että kävin läpi teoriassa siihen liittyviä
periaatteita ja sitten parit yrittivät soveltaa periaatetta käytäntöön.

1. Tui-shoun asento niin, että päkiät ovat maassa ja paino
enemmän etujalalla kuin takajalalla.

2. Painopisteen käyttö: pudotus. Pudota painopistettä alas,
kun tasapainosi meinaa horjua.

3. Painopisteen suhde kontaktipisteeseen. Irrota
painopisteesi kontaktipisteestäsi.

4. Kontaktipisteen hallinta: Kontaktipiste on vipuvarren
tukipiste ja siihen pätee vipuvarren lainalaisuudet. Pidä etu tukipisteen (kontaktipisteen)
sijainnissa.

5. Kontaktipiste on myös tasossa. Älä anna voiman tulla
suoraan tätä tasoa vasten, vaan hallitse myös voiman kulmaa käsivarteesi
nähden. Estät näin parin työnnön kohti keskilinjaa.

6. ”Anna kontaktipiste, mutta älä anna keskilinjaa
(painopistettäsi). Piilota
painopisteesi. Tee se kiertämällä keskilinjaa.

7. Piilota keskilinja kiertämisen lisäksi askeltamalla
diagonaaliin. Ei mielellään suoraan taakse tai eteen. Liiku kulmiin.

8. Vaihda puolta kolmioaskeleella.

Kaikkia näitä teemoja käsittelimme lyhyesti ja suurinta osaa
ehdimme myös harjoitella parin kanssa. Sitten päivä lähestykin jo loppuaan. Viiteen
tuntiin ehdimme yllättävänkin paljon. Ehkä jatkamme tästä seuraavalla leirillä.

Osa II

Aluksi muutama yleinen huomio tui-shoun monista tasoista ja
tavoista tehdä sitä. On huomattava, että tui-shou on aina yhdenlainen
kamppailusimulaation muoto, jossa ikään kuin askel askeleelta lähestytään
kamppailutilannetta, mutta samalla pitäen muuttujia jollain tapaa hallinnassa.
Tui-shou on polku kohti san-shouta, mutta sinne asti ei kuitenkaan mennä. Tästä
syystä on tärkeää, että harjoittelijat sopivat ja tunnistavat aluksi tason,
millä liikutaan ja mitkä ovat sen säännöt. Usein näkee, että harrastajat
hyppäävät tui-shoun tasolta toiselle sopimatta sitä kuitenkaan parin kanssa.
Vapaankin tui-shoun perustaso on se, missä kädet pidetään kontaktissa parin
käsiin koko ajan ja kumpikin pareista kantaa tästä vastuun. Kättä siis ei irroteta
ja ikään kuin ”näytetä”, mistä löytyy parin puolustuksessa ”aukko”. Tämä on
yksi tui-shoun kamppailusimulaation
seuraavia tasoja ja jos siihen siirrytään, se sovitaan. Silloin myös monet muut
muuttujat muuttuvat, kuten tietoisuus tilanteen mahdollisuuksista, etäisyys,
kontaktipisteen paikka käsivarressa, voiman käyttö jne. Näillä tasoilla ja
säännöillä hallitaan siis harjoiteltavia muuttujia. Yksinkertaistamalla
tilannetta muuttujat vähenevät ja niitä on helpompi harjoitella. Aivan aluksi
on hyödyllistä harjoitella pelkkää tui-shoun muotoa ilman mitään kisailun
ajatusta niin, että parit auttavat toisiaan tässä. Tämä pätee sekä yhden että
kahden käden tui-shouhun.

***

Voiman vaaka-ympyrästä siirryimme harjoittelemaan voiman
pysty-ympyrää. Tämä ympyrä voi pyöriä kahteen suuntaan: voimme pyörittää käsiä
kuin veiviä, jolla nostamme vettä kaivosta tai toisin päin, jolloin ämpäri
laskee kaivoon. Ensimmäinen tapa oli Janin yksi perus-shi-li, jota teimme aina,
jälkimmäinen taas Zhangin suosikki, jossa nostetaan nahkapallo vedestä,
vedetään itseä kohti, painetaan alas ja työnnetään taas eteen. Zhang korostaa
tässä harjoituksessa erityisesti sitä, miten siinä ilmennetään kaikkia kuutta
voimaa yhtäaikaisesti. Kummatkin ovat paritekniikan kannalta aivan olennaisia
harjoituksia ja niitä pitäisi tehdä paljon ilman askelia ja askelten kanssa.
Tutkimme ”veivin pyörittämiseen” liittyvää avautumisen ja sulkeutumisen
ajoitusta, miten käsien noustessa ylös painopiste putoaa alas, mutta vaihtaa
suuntansa ylös niin, että ympyrän ylösnousevaan osaan saadaan vielä voima
jaloista. Toinen tapa on tehdä niin, että painopiste vajoaa, kun kädet nousevat
ja kohoavat, kun kädet laskevat. Ja on kolmaskin tapa. Nämä ovat hienovaraisia
eroja, mutta voiman käytön kannalta aivan olennaisia. Tutkimme tätä ajoitusta
sekä paikallaan että askeleessa eteen ja taakse. Nämä ympyrät antavat myös
parin voiman juurruttamisen tekniikan, missä painopiste laskee ja kontaktipiste
nousee, mikä on ehkä tärkein tui-shoun periaate, mitä kannattaa harjoitella
parin kanssa erikseen.

Siirryimmekin sitten harjoittelemaan juurtumisen periaatetta
parin kanssa. Ajattelen, että tämä on ensimmäinen periaate, mikä on opittava,
jos tekee mitä tahansa tui-shouta tai siihen verrattavaa pariharjoitusta, missä
pari pyrkii kontrolloimaan toisen painopistettä. On kyettävä hallitsemaan hänen
kohti tulevaa voimaansa niin, että kykenee ohjaamaan sen kohti omia jalkoja eli
nk. ”juurta”. Perusasetelma on se, että
seisot lyhyessä asennossa (esim. yksi jalkaterän mitta) ja asetat kätesi rinnan
eteen ”kannattele palloa” – asentoon. Tässä asennossa yhdistimme kädet suljetuksi
ympyräksi, joka on voimakkaampi kuin avoin ympyrä. Kun otamme vastaan oikeaa
voimaa, käsien ja kehon ”freimi” on näin helpompi pitää. Pari asettaa sitten
kätensä käsivarsiasi vasten ja antaa sinulle voimaa, eli yrittää työntää sinut
pois tästä asennosta. Kun tunnet voiman,
tapahtuu kolme asiaa:

1. Painopiste vajoaa ja ming-men täyttyy: kehon rakenne
ikään kuin tiivistyy ja keho linjataan hyvin niin, että syntyy mahdollisimman
suora linja kontaktipisteestä alaselän kautta takajalkaan. Samalla kehon annetaan
olla elastinen, jousimainen, jolloin tämä linja käyttäytyy jousen tavoin.
Vastaan ei työnnetä vaan ajatus on, että pari työntää kehomme jousta
kasaan. Kun samalla vajoamme ja annamme
lantion korin hieman kääntyä niin, että häntäluu vajoaa, parikin tuntee kehomme
jousena, jota hän yrittää työntää kasaan takajalan suuntaan.

2. Kontaktipiste kohoaa: Kun tunnet voiman käsivarsissasi,
vajoat ja annat samalla käsivarsiesi ja samalla siis kontaktipisteiden hieman
kohota. Mitään isoa liikettä ei tarvita, sentti pari riittää, jopa vähemmän.
Riittää että pari tuntee käsissään ylöspäin suuntautuvan voiman. Mitä silloin
tapahtuu. Pari joutuu työntäessään samalla painamaan alas eli jakamaan yhden
voiman suunnan (eteen) kahteen vektoriin (eteen ja alas), jolloin niiden
yhteissuunta muuttuu viistosti alas eli juuri siihen suuntaan kuin haluamme:
takajalan tukea kohti.

3. Käsien muodostama ”pallo” pidetään liikkuvana ja sen
annetaan pyörähtää herkästi siihen suuntaan, mihin parin voima suuntautuu, jos
se ei suuntaudu suoraan kohti takajalkaamme. Näin pari pystyy työntämään meitä
voimallaan oikeastaan vain yhteen suuntaan: suoraan alaviistoon takajalkaamme
kohti, joka on samalla siis myös tukevin suuntamme. Jos hän työntää siitä edes
hieman ohi, käsiemme pallo pyörähtää ja voima karkaa sivuun.

Kun tämän tekniikan oppii, voi helposti seistä yhtä hyvin yhdellä
jalalla, koska etujalan merkitys on tässä marginaalinen. Tämä ei tietenkään ole
pelkkä temppu, vaan vaatii sitä, että harjoituksella, siis joko seisomalla
(zhan zhuang) tai esimerkiksi taijissa muotojen avulla, kehoa on vahvistettu
niin, että kyetään ottamaan vastaan parin voima koko keholla, sen
tukirakenteella ja niitä yhteen sitovilla rakenteilla, eikä isoilla
paikallisilla lihaksilla. Yi quanissa puhumme tässä yhteydessä koko kehon
elastisesta voimasta (hun yuan li).

Teemme parin voiman juurruttamisen edellä kuvatulla tavalla,
vaikka hän työntäisi meitä suoraan rinnasta tai muusta kehon osasta.
Harjoittelimmekin sitten parin työnnön vastaanottamista niin, että työntö
kohdistui käsivarteemme, jonka annoimme painua rintaa vasten. Oikeastaan mikään
ei tässä muutu. Nyt vain se tila, mistä edellä kuvattu ”pallo” muodostuu, on
vain hyvin pieni. Mutta se pääsee pyörimään silti. Ja jos otamme vielä kädenkin
pois välistä tästä tilasta ja annamme parille suoraan rintalastamme, sekin
pääsee pyörimään pallon tavoin. Vain mittakaava siis muuttuu.

Pidin lauantaina 15.9. leirin yi quanin pariharjoituksesta,
jota kutsutaan yleisesti kiinalaisissa kamppailutaidoissa ”push-handsiksi”.
Kiinankielinen nimi on tui-shou. Tui-shou on yleinen harjoitus kaikissa
kiinalaisissa nk. sisäisissä kamppailutaidoissa. Harjoitusmetodi lienee vanha,
joidenkin tietojen mukaan se olisi peräisin Chen-tyylin taijista jostain
1600-luvulta. Yi quanin tui-shoussa on oma voimakas vivahteensa. Muistan kun
tein ensimmäisen kerran tui-shouta Zhangin kanssa, niin minun oli vaikea
ymmärtää sitä voimaa, mitä hän käytti. Olin siinä vaiheessa harjoitellut
tui-shouta taijissa kymmenkunta vuotta, mutta siellä korostettiin aina
ennemminkin pehmeyttä ja toisen voiman neutralointia, ei niinkään oman voiman
näyttämistä. Hyvin nopeasti opin, että yi quanissa tarkoituksena ei ollut vain
näyttää omaa voimaa ja kontrolloida pari vaan myös yrittää totaalisesti nöyryyttää
hänet. Tämä yi quanin ”machoilu” puoli tuli nopeasti tutuksi. Teimme vuosia hyvin voimakasta push-handsia ja
vasta vuosien harjoittelun jälkeen Zhang alkoi korostaa tui-shouhin liittyvää
kuuntelun ja pehmeyden ideaa. Mutta noiden oppivuosien aikana oli jo tullut
selväksi, että tämä aihe oli alisteinen koko kehon voimalle.

Tässä oli mielenkiintoinen kontrasti siihen, miten näimme
toisen yi quan-opettajamme Jan Dieperslootin muuttuvan. Hänhän piti ensimmäisen
yi quan –leirin Suomessa muistaakseni 1995 Tampereella, siis pari vuotta ennen
Zhangia. Teimme silloin pari päivää yi
quania ja jatkoimme siitä viikon taiji-leirillä. Hän piti meille noina vuosina
kaksi leiriä itse ja kolmantena vuotena toi Suomeen yhden oman opettajansa Sam
Tamin. Näinä vuosina hänen oma
push-handsinsa muuttui niin, että hän lopetti hiljalleen kokonaan voiman
vapauttamisen harjoittelun, siis fa-lin (taijissa puhutaan fa-jingistä). Tähän
liittyi myös joihinkin taiji-kouluihin liittyvä piirre, missä opeteltiin
kuuntelemaan parin voimaa niin, että kuin sen aistittiin tulevan kohti, niin
pompittiin heti alta pois. Se oli aika omalaatuinen push-handsin harjoittelun
tapa. Tämä suunta huipentui sitten Sam Tamin leirillä, missä hän heitteli
vaivattomasti noin 100 kiloa painavaa Jania mm. nenällään. En kutsunut heitä
Suomeen sen koommin. Tästä Janin ”henkistymisestä” huolimatta opin häneltä
kaikista tärkeimmät tui-shouhun liittyvät periaatteet heti hänen ensimmäisellä
leirillään: juurtumisen taidon ja keskilinjan liikkeiden analyysin.

Ehkä voisi sanoa, että yi quanin tui-shou on suoraan
alisteinen kaikille muille yi quanin harjoitusmetodeille. Niitä kaikkia
testataan tui-shoussa. Tämä pitää sisällään myös ajatuksen, että
tui-shou-harjoitteluun ei ole aloittelijan kiire lähteä. Jotta harjoittelu edes
jossain määrin sujuisi niin kuin sen on
tarkoitettu sujuvan, pitää olla jo jokin käsitys esimerkiksi koko kehon
voimasta, miten sitä liikutetaan ja kehon hyvästä rakenteesta ja miten se
säilytetään liikkeessä. Zhan zhuang –harjoittelu antaa perustan koko kehon
voimalle ja rakenteelle. Ehkä pitää seistä vuosi pari, ennen kuin tui-shoun
harjoittamisessa on mitään mieltä. Kun tui-shoussa pari antaa paineen käsille,
siihen tulee kyetä vastaamaan koko keholla, ei vain käsien ja hartioiden
voimalla. Koska tui-shou on tavallaan shi-li-harjoitusta parin kanssa
todellista voimaa käyttäen (ei siis vain mielikuvan vastusta), niin myös
shi-li-harjoitus tulisi olla myös ainakin jollain tavalla hallussa koko kehon
voiman käytön ja sen mekaniikan suhteen. Yi quanissa voidaan aloittaa
paikallaan tehtävästä yhden käden tui-shousta, mutta siitä siirrytään hyvin
nopeasti vapaaseen askeleeseen, joten askelharjoittelu on tui-shoussa myös
tärkeää. Pelkkä ”käärmeaskel” ei tähän riitä, vaan pitää olla myös kykyä
vapauttaa askel ja kiertää ja siirtää kehon painopistettä mihin suuntaan vain
tarve vaatii. Näillä taidoilla pärjääkin pitkälle. Koska tui-shouta
harjoitellaan monella tapaa ja monella tasolla, aivan alkuvaiheessa ja
perustasolla mitään nopean voiman vapauttamiseen liittyvää fa-lin taitoa ei
vaadita.

***

Olen yrittänyt hahmottaa yi quanin tui-shouta saman tapaisen
progression kautta, niin kuin teimme edellisellä leirillä yleisemmin. Se on
vaikeaa. Tuntuu siltä, että yi quanin tui-shoussa, varsinkin jos sitä tehdään
heti niin kuin Zhang opettaa, siirtymällä suoraan kahden käden vapaaseen
tui-shouhun, on aivan liikaa muuttujia. Kun kaksi ihmistä liikkuu vapaasti
toisiinsa nähden kädet kontaktissa ja pyrkivät etsimään ja horjuttamaan toisen
painopstettä niin monia asioita voi tapahtua. Jotta tässä tilanteessa vallitseviin
muuttujiin saisi edes jotain tolkkua eli että ne vähenisivät radikaalisti,
tilannetta pitää yksinkertaistaa. Näinhän tehdään esimerkiksi taijissa. Siksi onkin mielestäni hyvä idea lähteä
liikeelle yi quanissakin yhden käden vaaka-ympyrästä paikallaan seisten. Tämä
antaa mahdollisuuden tutkia joitakin tui-shoun perustavia elementtejä. Olinkin siksi ajatellut, että etenemme
seisomisen ja shi-lin kautta hiljalleen kohti yhden käden tui-shouta ja siitä
kahden käden tui-shouhin nostaen samalla esiin ainakin joitakin tärkeitä
periaatteita, joiden hallintaa tui-shou edellyttää. Voisi ajatella että
tui-shou on taito, joka koostuu monista pienemmistä taidoista, joita voisi
harjoitella erikseen ja liittää sitten yhdeksi kokonaisvaltaisemmaksi yi quanin
tui-shoun taidoksi. Tällaisia osataitoja voisivat olla esimerkiksi juurtumisen
taito, voiman neutraloimisen taito, voiman vapauttamisen taito, askeltamisen
taito, kontaktipisteen hallinnan taito jne. Juurtuminen sisältäisi silloin
kehon oikean rakenteen, ”framen”, linjaukset, vajoamisen mekaniikan jne. Neutraloimiseen kuuluisi parin voiman ja sen
suunnan kuuntelu kontaktipisteessä, vajoaminen, kiertyminen ja voiman
ohjaaminen jne. jne.

***

Seisoimme leirillä aluksi puoli tuntia, jossa harjoittelimme
avautuvat ja sulkeutuvat voimat puun mielikuvalla. Seisomme ensin puun sisällä,
mistä yritimme rikkoa puun kuoren, sitten vaihdoimme suunnan sisään,
sukeutuvaan voimaan. Sitten erikseen harjoittelimme voiman juurruttamista
seisten mielikuvalla, että joku työntää käsiämme edestä. Aistimme vajoavaa,
elastista, voimaa juurruttavaa liikettä ja sitä, miltä se tuntuu erityisesti
alaselässä, ming-menin alueella, mikä on ehkä voiman juurruttamisen kannalta
kehon tärkein kohta. [”Kun tunnet
kontaktin, anna ming-men –alueesi täyttyä.”] Tämä oli varmaan ensimmäinen asia,
minkä opin aikanani Jan Dieperslootilta.

Sitten siirryimme tekemään sellaisia shi-lin muotoja, mitkä
ovat erityisen tärkeitä tui-shoun kannalta. On siis olemassa shi-lin muotoja,
joissa suoraan harjoitellaan tui-shoun tekniikkaa ja siihen liittyvää kehon
mekaniikkaa. Jan opetti aikanaan voiman vaaka- ja pysty-ympyrän käsitteet.
Näissä ympyröissä toinen puoli on yin, toinen yang eli toista puolta käytetään
voiman neutraloimiseen, toista vapauttamiseen. Lähdimme liikkeelle kahden käden
vaakaympyröistä. Liitimme mukaan heti askeleen eteen ja taakse. Kummatkin kädet
siis piirtävät tässä harjoituksessa lattian suuntaisia vaakaympyröitä ja
liikkeeseen yhdistetään käsivarsien kierto. Tämä oli Janin shi-li –valikoiman perusmuoto,
mutta jota Zhang harvemmin opettaa. Jos katsoo tätä liikettä vain toisen käden
kannalta, niin liike on sama kuin yhden käden push-hands-muodossa. Harjoitus antaa siis yhden käden tui-shoun
teknisen muodon ja siihen liittyvän koko kehon liikemekaniikan.

On olemassa vanha taijihin liittyvä periaate, joka kuuluu
näin: ”Tee muotoa niin kuin tekisit pariharjoitusta, tee pariharjoitusta, niin
kuin tekisit muotoa”. Tämä on hyvä periaate myös yi quanissa tutkittavaksi. Kun
esimerkiksi teen edellä kuvattua shi-li-harjoitusta voit kuvitella, miten
käsien vaakaympyrän itseäsi kohti tuleva osa neutraloi parin työnnön ja
poispäin menevä osassa vapautat oma voimasi. Samalla on aistittava, että
sulkeutumisen ja avautumisen mekaniikat seuraavat sujuvasti ja oikealla
ajoituksella toisiaan. Tässä harjoituksessa voi myös tulla tietoiseksi
kontaktipisteen ja oman painopisteen suhteen hallinnasta. Yksin tehtäessä sitä
ei välttämättä tule edes ajatelleeksi, mutta tui-shoussa se on aivan
olennaista. On kyettävä ajoittamaan oma painopisteen liike ja käsien
kontaktipisteen liike niin, että oma massa lähtee liikkeelle ensin ja sitten
vasta siihen yhdistetään käden voima, mikä välittyy pariin kontaktipisteestä. Tutkimme
tätä paikallaan ja askeleessa. Analysoimme tämän periaatteen myös esiin
tekemällä kahta eri versiota ”työnnä lankkua veden päällä” –harjoituksessa.
Ensimmäisessä vaiheessa lankku ja painopiste liikkuivat yhtä aikaa, siis
painopiste ja kontaktipiste. Toisessa vaiheessa lankku pysyi paikallaan, kun
painopiste liikkui. Tämä auttaa irrottamaan painopisteen ja kontaktipisteen
liikkeen toisistaan ja hallitsemaan tätä yhteyttä.

Buddhan neljä jaloa
totuutta

Eksistenssifilosofinen tulkinta (alustava)

I. Ihmisen suhde
maailmaan on puute, ymmärryksen ja taidon puute. Tästä syntyy tyytymättömyys
(kärsimys).

1. Tietoisuus on jotakin, mikä syntyy aistivan ja liikkuvan
kehon ja maailman välissä, niiden vuorovaikutuksen seurauksena (Varela ym.).
Ihmisen ”maailmassa-oleminen” synnyttää tietoisuuden.

2. Suhde maailmaan tietoisena olentona tarkoittaa ymmärtävää
suhdetta maailmaan. Ymmärrys on inhimillisen tietoisuuden perustava rakenne.

3. Tätä kutsutaan myös tietoisuuden intentionaalisuudeksi.
Ihmisen tietoisuudella on kyky muodostaa käsitteitä ja ymmärtää niiden avulla
maailmaa. Ymmärrämme käsitteitä ja niiden merkityksiä.

4. Maailmassa kohtaamme kuitenkin jotakin, mitä emme
ymmärrä, eräänlaisen salaisuuden. Tässä mielessä ymmärtämisemme on lähtökohdiltaan
ei-ymmärtämistä. Tätä voidaan kutsua vaikkapa ”puutteeksi”. Intentionaalinen
suhde on puute, jossa ymmärrys pyrkii ikään kuin täyttymään. [Heideggerin Sorge
on tätä lähellä.]

5. Tämä on myös Buddhan neljän jalon ensimmäisen totuuden
merkitys, joka sanoo, että ihmisen elämään liittyy tyytymättömyyden,
epätäydellisyyden tai kärsimyksen kokemus. Tämä on siis kuvaus ihmisen
maailmasuhteen ja tietoisuuden perustavasta rakenteesta. Se ei ole mikään kontingentti
huomio.

6. Tämä puute on tyytymättömyyden, mutta myös toiminnan
lähde. Ihminen pyrkii ymmärtämään ja selittämään maailmaa. Tämä on tieteen,
taiteen, uskonnon ja filosofian lähtökohta, mutta tämä on myös kärsimyksen
lähtökohta.

[7. Jos asiaa katsotaan kehon näkökulmasta, puhutaan usein
kehon intentionaalisuudesta, kehon maailmasuhteesta. Myös tämä suhde on
lähtökohdiltaan puute. Maailman kohtaaminen vaatii erilaisia taitoja
(käsitteleminen, käveleminen, hyppääminen, kirjoittaminen jne), joita meillä ei
ole. Joudumme opettelemaan kaikki
taitomme. Lähtökohtaisesti taitomme on ei-taitoa, taidon puutetta. Käytämme
koko elämämme erilaisten taitojen opettelemiseen. Emme opi edes kävelemään, jos
joku ei näytä meille siihen mallia. ]

II. Kun emme ymmärrä
maailmaa, luomme siitä illuusion ja haluamme sitä. Emme näe maailmaa sellaisena
kuin se on, vaan näemme sen sellaisena kuin haluamme sen nähdä. Takerrumme
illuusioomme.

1. Inhimilliseen tietoisuuteen liittyy kuvittelukyky ja
muisti. Meillä on kyky kuvitella toisenlainen maailma ja muistaa se.

2. Pyrimme täyttämään intentionaalisen suhteemme puutteen
luomalla ymmärryksemme kohteet mielikuvituksemme avulla. Kuvittelemme siis
erilaisia maailmoja. Ne ovat kuitenkin mielen luomia ”illuusioita”.

3. Haluamme, että puute poistuu ja takerrumme mielemme
luomiin maailmoihin. Tämä on se ”haluamisen” käsite, mistä Buddha puhuu.
[Näiden halun kohteiden luomiin maailmoihin perustuu koko markkinataloutemme.]

4. Tyytymättömyys/ kärsimys tarkoittaa siis, että emme saa
tyydytetyksi tätä perustavaa haluamme olla täysi tai ehjä. Maailmasuhteeseemme
jää todellisuuden ja kuvitellun todellisuuden ristiriita. Tämä kuvitelman ja
todellisuuden ristiriita koetaan haluna olla ehjä. Tämä on kärsimyksen eräänlainen
metafyysinen perussyy.

III. On läpivalaistava
mieli ja opittava ymmärtämään mielen toimintaa. Silloin maailma voi näyttäytyä
sellaisena kuin se on.

1. Tyytymättömyyden/ kärsimyksen syy on siis
tietämättömyydessämme, ymmärryksemme puutteessa.

2. On mahdollista ymmärtää enemmän. Tämä vaatii mielen toiminnan
ymmärtämistä. Kun Buddha puhuu valaistumisesta, hän käyttää valon metaforaa
kuvatessaan ymmärryksen lisääntymisen tietoteoreettista prosessia. ”Anna ymmärryksen
valon valaista meitä”, todetaan eräässä zendolla päivittäin luettavassa
tekstissäkin.

3. Mielen läpivalaiseminen, mielen toiminnan ymmärtäminen,
on ymmärtämisen puutteen ”täyttymistä”.

4. Mielen läpivalaiseminen ainakin jossain määrin
läpivalaisee myös ne illuusiot, joihin olemme takertuneet ja pystymme päästämään
niistä irti. Emme ole enää ainakaan niin paljon mielemme kuvitelmien
vedätettävissä.

5. Tämä synnyttää vapautta toimia illuusiottomasti.

6. Tämä synnyttää vapautta nähdä maailma sellaisena kuin se
on, lähtökohdiltaan salaisuutena ja lahjana.

IV. Tämä tapahtuu
harjoittamalla kahdeksanosaista keskitien polkua, jota kuljetaan viljelemällä
viisautta, etiikkaa ja harjoittamalla mieltä.

1. Viisaudella tässä tarkoitetaan Buddhan
eksistenssianalyysiä, jota edellä on kuvattu neljän jalon totuuden
ensimmäisessä kolmessa vaiheessa: selitys tyytymättömyydestä/ kärsimyksestä,
sen syystä ja sen lakkaamisesta. Aluksi on sisäistettävä tämä analyysi. On
tutkittava omassa mielessään, pitääkö se paikkansa ja voiko sen hyväksyä. Eksistentiaalisissa
kysymyksissä ei ole muuta auktoriteettia kuin oma ymmärrys. Vasta, jos
hyväksymme sen, on mahdollista motivoitua harjoittamaan itseään. Buddhan
esittämä keskitien polku on ensisijaisesti harjoittamisen ja itsetutkiskelun
polku.

2. Buddha asettaa etiikan ensimmäiseksi filosofiaksi
Emmanuel Levinasin tapaan. Kärsimyksen lieventäminen asettuu ihmisen
ensimmäiseksi tehtäväksi. On pyrittävä toimimaan niin, että ei aiheuta
kärsimystä tunteville olennoille. Tässä ei siis puhuta vain ihmisistä. Kaikkea
toimintaa voi ja tulee katsoa tästä kärsimyksen näkökulmasta.

3. Mieltä ja sen toimintaa voi oppia tuntemaan vain
harjoittamalla mieltä. Sitä ei voi oppia tuntemaan lukemalla mielen toimintaa
käsitteleviä kirjoja. Oman mielen voi läpivalaista vain katsomalla sen
toimintaa läheltä. Zen perinteessä zazen on tässä perusmenetelmä.

Innostuin pitkästä aikaa pitämään päivän seminaarin yi quanista.
Tässä joitakin ajatuksia leiristä ja sen sisällöstä, siitä, mitä yritin
leirillä opettaa. Leirin teema oli ”on vain avautuminen ja sulkeutuminen, yin
ja yang”. Yritin viedä tämän teeman läpi jokaisen harjoituksen. Kiinalaisilla
on tapana käyttää äärimmäisen yleisiä käsitteitä. Mitä yleisempiä käsitteet
ovat, sitä vähemmän niillä on selitysvoimaa. Ne voidaan myös tulkita
lukemattomilla eri tavoilla. Tämä pitää paikkaansa juuri sellaisten käsitteiden
kohdalla kuten ”avautuminen”, ”sulkeutuminen”, ”yin” ja ”yang”. Tästä syystä on
tärkeää, että jos tällaisia käsitteitä käyttää, ne pitää määritellä selkeästi
ja yksiselitteisesti. Tähän liittyy myös
tarve kuvata jokin malli tai malleja, joiden avulla käsitteet tulevat
ymmärrettäviksi. Kiinalaisissa kamppailutaidoissa puhutaan hyvin usein
avautumisesta ja sulkeutumisesta tai käytetään käsitteitä yin ja yang.

Jos nyt yi quanin kohdalla todetaan, että ”on vain
avautuminen ja sulkeutuminen, yin ja yang”, niin mihin nämä käsitteet tässä
yhteydessä viittaavat. Kyse on koko
kehon liikkeen ja voiman käytön biodynaamisesta kuvauksesta. Ihmisen keho
voidaan nähdä yhdenlaisena vipuvarsijärjestelmänä, jossa nivelet ovat kuin
avautuvia ja sulkeutuvia ovia. Mallissa siis avautumisen ja sulkeutumisen
käsitteet viittaavat siihen, ovatko niveliä ympäröivät luut avautumassa kuten
ovi, jolloin raaja pitenee, vai sulkeutumassa, jolloin raaja lyhenee. Kun siis
sanotaan, että koko keho on avautumassa, sillä tarkoitetaan että kaikki sen
nivelet ovat yhtäaikaisesti ojentuvassa liikkeessä. Kehon sulkeutuessa tapahtuu päinvastoin:
raajat supistuvat. Kaikki tämä tapahtuu myös selkärangassa ja siis
keskivartalossa, vaikka tähän kehon osaan vipuvarsimalli ei niin hyvin sovi.
Malli antaa myös menetelmän tietoisen liikkeen oppimiseksi. Kun pyrin tekemään
koko kehon avautuvaa liikettä, voin tarkistaa kehoni liikkeen nivel niveleltä
ja tulla tietoiseksi esimerkiksi sellaisista kohdista kehossa, missä liikettä
ei tapahdu. On hyvä tarkistaa, mitä tapahtuu jaloissa, mitä vartalossa, mitä käsissä,
avautuvatko tai sulkeutuvatko kaikki rakenteet, vai onko jokin nivel
paikallaan.

Käsitteet yin ja yang voivat tarkoittaa mitä tahansa
vastakkaista asiaa. Teemalauseessamme ne tarkoittavat jännityksen ja rentouden
vaihtelua. Samaan viitataan kamppailutaidoissa myös käsitteillä ”täysi” ja
”tyhjä”, tosin niillä voi olla myös muita merkityksiä, kuten se, miltä painon
jakautuminen tuntuu.

Yi quanissa harjoitellaan siis koko kehon liikettä, jossa
keho vapauttaa tai käyttää voimaa ojentuessaan ja supistuessaan ja tämä voiman
käyttö tapahtuu jännittämällä ja rentouttamalla kehon
lihas/jänne/kalvorakenteita. Kun huomaa,
että tämähän on itse asiassa yleinen kuvaus ihmisen liikkumisesta ylipäänsä,
ymmärtää, miksi yi quania harjoittelevat vaikkapa kalligrafikot ja monet muut.
Hyvin yleisellä tasolla harjoitus on siis niiden perusperiaatteiden tutkimista,
mistä ihmisen liike yleensä ottaen muodostuu.

Otin leirillä lähtökohdaksi nelivaiheisen progression, jonka
läpi yi quanissa käydään ja jota eri sen harjoitusmetodit pyrkivät
tukemaan. Nämä vaiheet ovat: 1. Muoto.
Tällä tarkoitan oikean rakenteen oppimista. Tämä liittyy sekä kehoon että
mieleen. Kehon tasolla opetellaan kehon optimaalinen rakenne, jossa kehon eri
osat liittyvät hyvin toisiinsa ja kokonaisuus opitaan linjaamaan käytettävän
voiman tai maan vetovoiman suuntaan. Mielen tasolla tämä liittyy tapaan käyttää
mielikuvia. 2. Mekaniikka. Kun keho liikkuu, voima otetaan koko kehosta. Se
vaatii liikkeen biomekaniikan ymmärtämistä. Tässä ovat avautumisen ja
sulkeutumisen käsitteet keskeisiä. Liikkeessä keho joko avautuu tai sulkeutuu
(yksinkertaistettuna). 3. Voima. Mukaan liitetään voiman harjoittelu ottamalla
mielikuvan kautta mukaan liikkeeseen vastus. Käytännössä tämä tarkoittaa
lihas/jänne/kalvorakenteiden eksentristä jännitystä. 4. Voiman vapauttaminen
rentouden ja jännityksen vaihtelun kautta. Tässä mukaan otetaan elastisen
vastuksen mielikuva ja sen kautta synnytetään kehoon elastista, kuminauhan tai
jousen tavoin jännittymään ja rentoutumaan kykenevää voimaa.

Harjoittelimme tätä nelivaiheisen progression ideaa zhan
zhuangissa ja shi-lissä ja tutkimme, miten siitä syntyy mittakaavan ja nopeuden
muutoksella fa-li. Harjoittelimme saman progression myös askeleessa, jonka oppiminen
voidaan samalla tavalla hahmottaa nelivaiheiseksi prosessiksi.

Zhan zhuang

(1.) Seisomisessa oikea muoto ja rakenne harjoitetaan
”rakennemielikuvien” avulla. Sijoitetaan pallot eri puolille kehoa ja pyritään
rentoutumaan niiden kanssa hyvään asentoon. Kolmen jousen malli auttaa oikean
rakenteen, mutta myös liikkeen hahmottamisessa. Aluksi on tunnistettava ja
vahvistettava jousien liittymäkohdat eli lantion asento ja hartialinjaus ovat
tärkeitä. Lantio on ”istuva” ja painavien lapojen mielikuva aktivoi kehon selän
puolelta. Käsiä ei kannateta hartioilla vaan selkä ja jalat on saatava tähän
mukaan.

(2.) Seistessä oikea mekaniikka, avautuminen ja
sulkeutuminen tulevat mukaan, kun siirrytään ”liikemielikuviin”. Tämä on
monelle harrastajalle vaikea asia, kun pitäisi liikkua ja käyttää voimaa, mutta
liike ei saisi näkyä paljon ulos. Puhe ”sisäisestä liikkeestä” viittaa siihen,
miten eri voiman suuntia harjoitettaessa kehon rakenteet jännittyvät ja
rentoutuvat vuorotellen. Rakennemielikuviin ei pitäisi jäädä jumiin pitkäksi
aikaa. Vuosi on hyvinkin tarpeeksi. Yi quanin seisomisharjoittelun tulisi olla
pääasiassa dynaamista, voimien suuntien tutkimista ja kahdeksan perusvoiman
harjoittelua. Kahdeksan perusvoimaa muodostuvat kolmiulotteisen koordinaatiston
linjoista: eteen-taakse, oikea-vasen, ylös-alas. Kaksi viimeistä voimaa
muodostuvat avautumisesta ja sulkeutumisesta, missä kaikki voimat ovat läsnä.
Tämän hahmottamisessa auttaa laajenevan ja supistuvan pallon mielikuva.
Jokaisessa voiman suunnassa on hahmotettava, onko keho avautuvassa vai
sulkeutuvassa liikkeessä. Seistessä pienien liikkeen annetaan olla pieni, mutta
selkeä. Erityisesti on huomattava, mitä tapahtuu jaloissa, koska jalkojen voima
voi unohtua helposti.

(3.) Voima tulee kuvioon mukaan, kun liikemielikuvaan
otetaan vastus. Harjoittelimme vastuksen mukaan ottamista Wang Xhiangzhain
usein viljelemällä mielikuvalla, missä irrotetaan jänteet luista. Tämä on hieno
ja konkreettinen mielikuva, mikä antaa myös elastisuuden idean eli siirtää
harjoituksen saman tien myös edellä kuvaamani progression neljännelle (4.)tasolle:
voiman vapauttamiseen elastisen jännityksen ja rentouden vaihtelun avulla.

Jänteiden irrottaminen luista tapahtuu kuvittelemalla
nivelten ja luiden muodostama kolmiorakenne, jossa jänteet kulkevat nivelen yli
ja kiinnittyvät vastakkaiseen luuhun. Jänne voidaan irrottaa mielikuvassa irti
nivelestä ja kuvitella, että luiden ja nivelen muodostamasta kolmiosta tulee
ikään kuin jousi, jonka jänne on elastinen. Rakensimme tämän idean koko kehon
läpi alhaalta ylös aloittaen nilkan edessä olevan jänteen nostamisesta ylös
polvi-päkiä –linjalle. Seuraavaksi nostimme polven takana sijaitsevan jänteen
kantapää-lonkka –linjalle. Näin etenimme koko kehon läpi, jolloin tuloksen on
voimakas tietoisuus koko kehon elastisesta ja joka suuntaan avautumaan
pyrkivästä voimasta. Tällä tavalla voima voidaan ikään kuin ”nostaa ylös” ja
jäädä siihen lepäämään tai sitä voidaan dynaamisesti tutkia antamalla voiman
hienovaraisesti elää jännitys-rentous –akselilla. Koko keho tuntuu tässä
harjoituksessa ikään kuin koko kehon läpi kulkevien elastisten jänteiden
nipulta, joka sisältää potentiaalin valtavaan voimaan. Kun voima nostetaan näin
ylös, se pyrkii purkautumaan miltei automaattisesti.

Shi-li

Shi-lin harjoittelu on aluksi sitä, että on opittava
liikkumaan (1.) oikeassa rakenteessa ja (2.) oikealla mekaniikalla. Tässä
vaiheessa vastuksella ei ole niin väliä. Oikea rakenne liikkeessä tarkoittaa
kehon hyviä linjauksia ja erityisesti lantion ja hartialinjan asettamista
oikein sitomaan kehon ”kolme jousta” toisiinsa niin, että tuloksena on koko
kehon liike ja voima. Sitten otetaan mukaan (3.) voima käyttämällä vastuksen
mielikuvaa. Aluksi vastus on tasainen, esimerkiksi vedessä liikkuva lankku. Tässä
vaiheessa on tärkeää erottaa toisistaan jokaisen voiman suuntaan liittyvä kehon
mekaniikka eli avautumisen ja sulkeutumisen vaihtelu. Staattisen voiman
mielikuva, esimerkiksi lankku, muuttuu hiljalleen antamaan elastista voimaa.
Tämä tapahtuu, kun kehollisesti ymmärretään, mitä tapahtuu liikesuunnan
vaihtuessa. Tässä tulee tärkeäksi myös sitten tui-shou –harjoituksissa aivan
olennainen periaate, miten tiedostaa oman painopisteen ja liikuteltavan lankun
painopisteen suhde toisiinsa liikkeessä. Tämän suhteen elävyydestä syntyy
elastinen voima, kun lankku vielä jatkaa matkaansa ja oma painopiste jo alkaa
siirtyä toiseen suuntaan. Tämä on yksi esimerkki myös nk. ”ristiriitavoimasta”.

(4.) Kun painopiste halutaan siirtää elastisen voiman
harjoitteluun, on syytä vaihtaa myös mielikuvat jousiksi tai kuminauhoiksi tai
kumipalloiksi. Nämä mielikuvat, kun ne palauttavat mieleen, miltä esimerkiksi
jousen tai kuminauhan elastisuus tuntuu, auttavat löytämään saman tuntemuksen
ja mekaniikan omasta kehosta. Jokaista edellä kuvattua neljää vaihetta
kannattaa tutkia kaikkien kahdeksan voiman suuntaan. Tällä tavalla ajateltuna
harjoitus pitää sisällään heti 4×8 eli 32 harjoitusta, joiden päämäärä on eri.
Koska rakenne ja mekaniikka ovat aika lailla sama asia, syntyy oikeastaan 3×8
eli 24 harjoitusta, jotka voidaan erottaa toisistaan. Käytännössä, kun voiman
elastisuus on löytynyt, ei enää tehdä muita vaiheita vaan liikesuunnat
harjoitetaan aina elastisella voimalla, mikä on yi quanille tyypillinen
voimankäytön tapa, jonka löytämiseen harjoitus tähtää, ja jota nopeuttamalla ja
liikkeen mittakaavaa tutkimalla voidaan myös siirtyä fa-lin harjoittelemiseen.

Fa-li

Juuri edellä kuvatussa mielessä fa-li on sama asia kuin
shi-li. Harjoitusprosessissa ei pidä tehdä eroa näiden kahden asian välillä.
Ero syntyy vain liikkeen nopeudesta, pituudesta ja jännityksen ja rentouden
intensiteetistä. Fa-lin tutkiminen tarkoittaa shi-lin tutkimista eri tavoin
näissä edellä mainituissa mittakaavan ulottuvuuksissa. Kun liikkeen elastisuus
on löydetty, saatu siis jännityksen ja rentouden vaihtelu toimimaan ja
liitettyä liikkeen oikeaan mekaniikkaan, siis avautumiseen ja sulkeutumiseen,
kannattaa lähteä liikkeelle lisäämällä liikkeen nopeutta. Liike pidetään suhteellisen
pitkänä, mutta nopeus kasvaa, jolloin myös liikkeen loppua kohden lisääntyvä
jännitys kasvaa. Kannattaa nopeuttaa liikettä hitaasti ja etsiä se raja, mihin
asti pystyy menemään niin, että jännitys ja sitä seuraava rentous pysyy
hallinnassa. Hiljalleen liikkeen pituutta voi alkaa lyhentää, mutta täysin ”nollaliikkeeseen”
ei kannata mennä ennen kuin pystyy vapauttamaan voiman vaikkapa ”tuuman iskuun”.

On vaikea pitää kehon mekaniikka oikeana kun liike nopeutuu,
voima lisääntyy ja liikkeet lyhenevät. Siksi shi-li –harjoituksia on tehtävä
paljon. Liikemekaniikka avautumisen ja sulkeutumisen vaihteluineen ajetaan
sisään toistamalla liikesuuntia lukemattomia kertoja sekä zhan zhuang että
shi-li –harjoituksissa. Joskus on hyvä tehdä ensin shi-li –harjoitusta ja
lyhentää liikerata siitä niin, että päädytään seisomaan niin, että liike jatkuu
sisäisesti jännityksen ja rentouden vaihtuessa koko kehossa. Yi quanin
oppimisprosessissa kannattaa kulkea kumpaankin suuntaan: pienestä liikkeestä
kohti laajaa liikettä ja päinvastoin, laajasta kohti pientä. Aina on kuitenkin
tärkeää, että liike, vaikka se olisi kuinka pieni tahansa, tuntuu koko kehossa,
erityisesti jaloissa.

Moca-bu

On tärkeää, että askeleet tehdään samalla ajatuksella kuin,
mistä edellä on ollut puhetta. Askeltyöskentely on aina shi-li –harjoitusta,
jossa koko keho on mukana. Askelharjoituksissa on erotettava myös edellä
kuvatut neljä vaihetta. Ensin harjoitellaan liikkeen (1.) muoto ja (2.)
rakenne. Tässä käytetään esimerkiksi jalkapohjan alla pyöritettävän rullan
mielikuvaa. Kehon linjaukset on asetettava hyvin ja on sidottava hyvin lantio
ja hartialinja antamalla kehon vajota ja pudottamalla häntäluu ja lavat. ”Käärmeaskeleessa”
on erotettava selkeästi kehon avautuminen ja sulkeutuminen. Ensimmäinen vaihe
voi olla, että sulkeutuminen vaihtuu avautumiseksi, kun liikkuva jalka ohittaa
tukijalan. Myöhemmin, kun tämä on opittu, avautuminen voi tapahtua, kun
liikkuvan jalan päkiä osuu maahan. Muista: kun päkiä osuu maahan, voima
vapautuu. Muista myös, että tämä voima on koko kehon spiraalivoimaa, jossa
takajalka työntää painon etujalalle, joka jousenomaisesti nostaa voiman ylös
selkää pitkin kohti päälakea.

Yi quanissa tätä harvoin korostetaan, mutta teimme myös
harjoitusta, missä tutkimme sitä, miten voima kulkee kehossa ristiin. Kun oikea
jalka astuu eteen ja paino siirtyy sille, vasen käsi ”täytyy” ja oikea ”tyhjenee”.
Seuraavassa askeleessa tapahtuu päinvastoin ja askeleen aikana muutos tapahtuu koko
kehossa. Tyhjä ja täysi menevät kehossa ristiin. Taijissa tämä periaate
korostuu, mutta myös yi quanissa se on läsnä. Esimerkiksi tui-shoun
perusmuodossa, missä edetään parin kanssa säännöllisin askelin ja säännöllisin
käden pyöritysliikkein rytmi on se, että kun astun eteen vasemman jalan, painan
voimalla parin käden alas oikealla kädelläni. Kun vasen jalkani siis täyttyy,
myös oikea käteni täyttyy. Seuraavassa askeleessa osat vaihtuvat. Samaa
periaatetta voi tutkia yksin tehtävässä askelluksessa kiinnittämällä huomion
siihen, miten askeleen aikana voimat kulkevat kehossa ristiin ja miten ne
sitten ilmenevät käsissä painon vaihtuessa toiselle jalalle.

Askellusharjoitusta ei kannata tehdä pitkään ilman käsien
aktiivista liikettä. Ehkä muutaman kuukauden voi harjoitella pitäen kiinni
kuvitelluista kaiteista, mutta kun askeleen muoto alkaa hahmottua, kannattaa ottaa
mukaan voimien suunnat kuten shi-lissä. Samoin shi-litä ei kannata tehdä
pitkään paikallaan vaan kannattaa ottaa mukaan askeltyöskentely. Sama pätee
myös fa-lihin. Fa-litäkin kannattaa harjoitella mieluummin askeliin liitettynä
kuin paikallaan. Yleensä ottaen askeltyöskentely on yi quanin perusta, mikä jää
helposti liian vähäiselle harjoittelulle.

Askeleeseen otetaan mukaan (3.) voima vaihtamalla mielikuva esimerkiksi liikkumiseksi savessa. Silloin teemme todella “kitka-askelta”. Voima on tässä vaiheessa staattista ja mielikuvan avulla opitaan jännityksen mukaan ottaminen liikkeeseen. Kun on opittu käyttämään jännitystä askeleessa, opetellaan (4.) jännityksen ja rentouden vaihtelu. Se tehdään vaihtamalla jälleen mielikuvaa nilkkojen ja polvien välissä olevaksi kumipalloksi (sulkeutuva voima) ja nilkkojen ympärillä olevaksi kuminauhaksi (avautuva voima). Näin edeten askeleista tulee eläviä ja voimakkaita ja nopea askel vastaa fa-litä.

Kävimme leirillä läpi edellä kuvatulla tavalla yi quanin
yksin tehtävien harjoitusten perusteet.
Jos emme koskaan testaa tekniikkaamme tai seisomisemme rakennetta parin
kanssa, emme voi tietää, teemmekö perusharjoitteitakaan oikein. Siksi tui-shou –harjoitukset
ovat yi quanissa aivan olennaisia. Ilman siinä tapahtuvaa testausta voimamme
voi olla tyhjää ja taitomme vain kuvittelua. Yhtenä päivänä emme tänne asti ehtineet, mutta
ehkä se on sitten seuraavan leirin aihe.