Huomioita

Aivan asahin alkuaikoina, kun kuvasin asahin perusasentoa, otin mukaan myös kuvauksen kielen asennosta. Kuvaus kuului suurin piirtein näin. Anna pään olla hyvässä asennossa selkärangan jatkeella. Aisti kevyt kohoava tunne päälaella. Rentouta kasvolihakset. Anna suun olla kiinni. Aseta kieli kitalakea vasten ylähampaiden taakse. Voit ikään kuin imaista suun tyhjäksi ilmasta, jolloin suuhun tulee alipaine ja kieli tuntuu imeytyvät kitalakeen imukupin tavoin. Rentouta leuka ja kaikki kasvolihakset. Älä purista hampaita yhteen. Hengitä rauhallisesti nenän kautta.

Asahin periaatteet, asennot ja liikkumisen tapa tulevat kiinalaisesta taijista ja qigongista ja olin omaksunut tämänkin yksityiskohdan sieltä. Edellä kuvattu kielen asento perustellaan kiinalaisissa lajeissa meridiaani-opin kautta ja kun asahissa emme tukeudu tällaisiin kiinalaisen ajattelun malleihin, jätin hiljalleen tämän kuvauksen pois, koska en oikein osannut perustella sitä länsimaisin termein. Nyt osaan, kun vähän googlasin asiaa.

Edellä kuvaamani kielen asento on kielen perustava lepoasento, jonka hallinta voi olla monelta ihmiseltä hukassa. Jostain löysin maininnan, että 50 % ihmisistä tekevät tämän asian virheellisesti. Virheet kielen lepoasennossa tuottavat monenlaisia terveysongelmia. Ensinnäkin oikea kielen lepoasento mahdollistaa esteettömän nenähengityksen. Erityisesti kasvuvaiheessa kielen lepoasento on erityisen tärkeä. Jos pieni lapsi oppii pitämään kieltään alhaalla ja suutaan auki, jolloin hän myös hengittää sen kautta, tällä on monia negatiivisia terveysvaikutuksia.

Tässä yksi luettelo virheellisen kielen asennon mahdollisista vaikutuksista, jonka on koonnut yhdysvaltalainen hammaslääkäri Owen Mandanas kotisivuilleen: nielemisvaikeudet, kuorsaus, uniapnea, näköongelmat, leukanivelten toimintahäiriöt, hampaiden ahtaus, purentahäiriöt, vetäytynyt leuka, eteen työntyvä pään asento, niska-hartiajännitys ja kipu, päänsäryt.

Kieli toimii kasvojen kasvuvaiheessa ikään kuin kitalakea vasten painuneena muottina, jota vasten kasvojen luut saavat muotonsa. Jos kieli puuttuu sieltä, on siis alhaalla, tätä muottia ei ole ja kasvot muotoutuvat eri tavalla, poskipäät eivät levene ja alaleuka voi vetäytyä taakse. Aikuinen ei enää voi oikealla kielen asennolla ilmeisesti paljonkaan vaikuttaa enää kasvojensa muotoon, mutta moniin muihin kielen väärästä asennosta johtuviin ongelmiin hän vielä voi vaikuttaa.

Tämä asia on monimutkainen, enkä ole tietenkään asiantuntija, mutta muutamalla google-haulla tästä löytyy paljon materiaalia. Kun olen nyt tutustunut siihen, voin vain ihmetellä, miten kiinalaisissa kehon harjoittamisen perinteissä tämäkin asia on tunnettu jo tuhansia vuosia. Kielen asento on ihan olennainen asia kaikissa taolaisissa harjoituksissa, koska kieli yhdistää kehon keskeltä kulkevat ”hallitsevan” ja ”hedelmöittävän” kanavan yhdeksi kierroksi. Jos kieli lasketaan alas kitalaesta, tämä kierto katkeaa. Monissa taolaisissa harjoituksissa ”keskikierron” tai ”pienen taivaallisen kierron” harjoittaminen ja avaaminen on perusasia.

Opin tämän asian jo vuosikymmeniä sitten myös zen-harjoituksissa. Yleensä kaikissa zazenin (zen-meditaatio) ohjeissa neuvotaan, miten kieli asetetaan kitalakea vasten imukupin tavoin. Huulet pidetään suljettuna ja hengitys tapahtuu nenän kautta. Jos on tehnyt taolaisia harjoituksia tai zen-harjoituksia pitkään, ja toteuttanut tätä kielen asentoa, voi tuntea voiman joka nousee kehosta kieleen asti. Kieli ja koko kitalaen alue aina nenäonteloihin ja jopa otsaonteloihin asti voi tuntua ikään kuin voiman pesältä, jota on vaikea kuvata sanoin.

Asahissa meidän ei tarvitse miettiä kiinalaisia selityksiä tässä asiassa. Kitalakea vasten asettuva kieli on kielen perustava lepoasento, jonka voi ottaa osaksi asettautumista asahin perusasentoon.  Se mahdollistaa hyvän nenähengityksen ja auttaa koko pään ja hartiaseudun, itse asiassa koko kehon hyvän linjauksen ottamisessa.  Puhutaan myös ”kielen ryhdistä”. Kielen ryhdillä on oma panoksensa koko kehon optimaaliseen asentoon ja sen hallintaan.

Muuten, Buddhan hymyä selitetään usein myös tällä kielen asennolla (kuva alla).

Kehotan lukijaa googlaamaan termillä ”tongue position” ja etsimään lisää. Koska juttuja löytyy paljon, kannattaa keskittyä esim. hammaslääketieteeseen.

Tässä pari:

Owen Mandanasin kotisivut: https://ladydentistanchorage.com/tongue-positioning-what-it-is-and-how-it-helps/

Marjo Rein: Hengitätkö nenän vai suun kautta? Lääkäri: ”Lapsilla suuhengitys voi aiheuttaa purentaongelmia” https://yle.fi/uutiset/3-10470568.  1.11.2018

Yli kuukausi sitten julkaisin Asahi-Akateminan FB-sivuilla vanhan (5.12.2005) suunnitelmani siitä, millaisia jatkokoulutuksia asahi voisi sisältää. Yksi teemoista oli ”Asahi ja itsesuojelu”. Kuvaus kuuluu näin: ”Itsestään huolehtimiseen kuuluu myös itsensä puolustaminen. Tämä olisi asahiin perustuva itsepuolustusseminaari tavallisille ihmisille, joissa opetellaan Asahin periaatteita itsensä suojelun kannalta.”  Olen viime aikoina suunnitellut tähän teemaan liittyvää koulutuspäivää. Koulutuksen nimi voisi olla ”Asahi ja arjen turvallisuus”.

Viime aikoina olen pohtinut paljon asahin ja itsesuojelun näkökulmaa. Miksi puhun ”itsesuojelusta” enkä ”itsepuolustuksesta”. Näin siksi, että itsepuolustuksen käsite on suppeampi. Yleensä sillä tarkoitetaan toimintaa väkivaltatilanteessa. Itsesuojelun tai turvallisuuden käsitteet ovat laajempia, vaikka samalla pitää todeta, että itsepuolustuksen käsitettäkin käytetään myös laajassa mielessä. Itsensä suojelemisessa on tärkeää estää turvattomat tai vaaralliset tilanteet ennakolta. Hyvinvoinnin käsitekin saa tässä laajemman merkityksen. Hyvinvoinnistaan huolehtiminen ei tarkoita vain huolehtimista siitä, että emme sairastu, vaan se tarkoittaa myös sitä, että pyrimme välttämään tilanteita, missä hyvinvointimme voi vaarantua vaikkapa väkivallan tai muun uhan seurauksena.

Tämä on myös vanha kiinalainen käsitys hyvinvoinnista. Siksi kiinalaisessa perinteessä terveystaidot ja itsepuolustustaidot ovat kulkeneet käsi kädessä. On tietysti itsestään selvää, että jos joudut hyökkäyksen kohteeksi, seuraus voi olla, että sen jälkeen et enää ole terve. Terveydestään huolehtiminen tarkoittaisi silloin, että et anna kenenkään satuttaa itseäsi. Sama pätee läheisiisi. Heidän terveydestään huolehtiminen tarkoittaa, että et anna satuttaa heitäkään. Tässä mielessä kiinalaiset ovat kauan yhdistäneet sekä terveystaidot että itsepuolustustaidot. Taiji on hyvä esimerkki tästä. Siinä sekä terveystaidot että itsepuolustustaidot yhdistyvät samaan liikesarjaan. Asahia voidaan tarkastella samasta näkökulmasta.

Uhka on suhdekäsite

Turvallisuusajattelu perustuu uhka-analyysiin. Nyt me elämme aikaa, missä sairastumisen uhka on todellinen. Itsestään ja hyvinvoinnistaan huolehtimista voidaan ja sitä pitää katsoa mahdollisimman laajasta näkökulmasta. Käyn seuraavassa läpi erilaisten terveyteemme liittyvien uhkien analyysin peruskäsitteitä ja ajatuksia. Turvallisuus ja uhkien ehkäiseminen on äärimmäisen monimutkainen asiakokonaisuus ja tässä voi syventyä lyhyesti vain aivan perusteisiin.  Tällaisten peruskäsitteiden ymmärrys voi olla kuitenkin aivan olennaista oman hyvinvointimme suojaamisessa.

Aivan ensimmäiseksi on huomattava, että uhka on suhdekäsite, missä on kolme elementtiä. Niiden jokaisen tiedostaminen on uhkan toteutumisen ehkäisemisen perusta. Nämä kolme elementtiä ovat uhkan aiheuttaja, uhkan laatu ja uhkan kohde.  Tämän lisäksi uhka toteutuu aina jossakin paikassa ja jonakin aikana (kuva alla). Jos haluamme suojella itseämme uhkilta, tavoitteena on tietysti aina uhkan toteutumisen ennaltaehkäiseminen.  Uhkan ennaltaehkäisemisen perusta on ymmärtää ja tiedostaa nämä uhkan elementit ja muuttamalla niitä vaikuttaa niin, että uhka ei toteudu.

1. Uhkan aiheuttaja. Nykyaikaisessa yhteiskunnassa on monia erilaisia uhkia ja niiden aiheuttajia. Henkilökohtaisellakin tasolla tapahtuva turvallisuusajattelu perustuu niiden tiedostamiseen. Tavallisempia uhkia ovat esimerkiksi liikenneonnettomuudet, tulipalot, väkivalta, mutta myös vakavat sairaudet. Tässä puhun kohdasta kaksi, eli uhkan laadusta. Kun ymmärrämme uhkan laadun, voimme tarkemmin tarkastella sen aiheuttajaa. Nykyisessä pandemiatilanteessa uhkan aiheuttaja on covid-19 –virus.

2. Uhkan laatu viittaa uhkaan tapahtumana. Se tarkoittaa silloin vakavaa sairastumista, auton alle jäämistä tai väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi joutumista. Tämä on se tapahtuma, joka pyritään estämään toteutumasta.

3. Uhkan kohde voi myös vaihdella. Se voi olla yksittäinen ihminen (minä), joukko (läheiseni), yhteiskunta tai jokin abstraktimpi asia, kuten instituutio (terveydenhoitojärjestelmä) tai esimerkiksi demokratia.

Rakenna monitasoinen suoja uhkia vastaan

Voidaan ajatella, että itsensä suojaaminen uhkilta perustuu siihen, että uhkia tai tiedossa olevaa uhkaa vastaan rakennetaan ikään kuin monitasoinen suojamuuri, jonka jokaisen seinämän läpi uhka joutuu tunkeutumaan ennen kuin se pääsee ”iholle” ja oikeasti toteutumaan. Alla oleva kuva havainnollistaa tätä ajattelua. Tämä ajatustapa pätee sekä itsepuolustukseen, että itsensä suojelemiseen yleisemmin.

1. Tietoisuuden hallinta.  Ensimmäinen ja ehkä tärkein suoja on tietoisuus. Turvallisuusajattelussa puhutaan tilannetietoisuudesta (situational awareness).  Kamppailutaidoissa asia saatetaan ilmaista toteamalla, että jos joudut hyökkäyksen kohteeksi, olet jo tehnyt virheen. Harjoituksen tarkoituksena on luoda sellaista tilannetietoisuutta, että väkivallan uhkat eivät saa mahdollisuutta toteutua.  Tietoisuudella viitataan tällä tasolla moneen asiaan, joita seuraavassa lyhyesti ja luettelomaisesti.

1. Turvallisuusajattelun ottaminen mukaan omaan maailmankuvaan. Tällä tarkoitan yleistä tilanteiden ja tapahtumien tarkastelua ja tiedostamista turvallisuuden näkökulmasta. Jotta tämän pystyy toteuttamaan, siihen on oltava motivaatio. Usein se löytyy vasta ikävien tapahtumien seurauksena.

2. Tietoisuuden eri tarkkaavaisuusasteiden tai moodien ymmärtäminen, harjoittelu ja käyttöönotto.  Yksi helppo ajatustapa on liikennevalojen värikoodit: vihreä, keltainen ja punainen. Vihreä: ei uhkia; keltainen: uhkan mahdollisuus läsnä; punainen: uhka toteutumassa.  

Kaikkia näitä moodeja pitää sitten tutkia monesta näkökulmasta, joita ovat ainakin filosofinen, psykologinen ja kehollinen. Mitä tämä tarkoittaa? Esimerkki: uhka on väkivaltatilanne, missä olen hengenvaarassa. On ennalta ajateltava, mitä olet valmis sellaisessa tilanteessa tekemään. Tämä on tavallaan filosofinen kysymys, koska kyse on äärimmäisestä tilanteesta, missä joku yrittää vahingoittaa sinua vakavasti ja selviäminen vaatii sinulta myös samaa. Kyse on myös psykologinen. Miten voin ja voinko ylipäätään valmistaa mieltäni tällaiseen tilanteeseen? Kysymys on tietysti myös kehollinen ja tekninen: mitä kehollisia taitoja ja valmiuksia minulla on selvitä tilanteen vaatimasta kamppailusta. Esimerkki näyttää uhkatilanteiden äärimmäisen monimutkaisuuden ja samalla myös äärimmäisen vaikeuden.

3. Selviytymismoodin tiedostaminen (survival mode). Tällä tarkoitan erikseen sitä mielentilaa, minkä selviytyminen vakavasta uhasta vaatii. Tätä on vaikea harjoitella, mutta se on hyvä tiedostaa.

4. Liitän tietoisuuden kategoriaan myös tiedon suodattamisen tärkeyden. On pyrittävä erottamaan uhkaan tai uhkiin liityvä misinformaatio tutkitusta tiedosta. Misinformaatioon luottaminen saattaa johtaa vääriin toimenpiteisiin ja turvallisuutesi vaarantumiseen. Esimerkki: ketä kuuntelet pandemiatilanteessa, virologia vai diplomi-insinööriä? Ole siis tietoinen erilaisista informaation lähteistä ja siitä, että ne eivät ole samanarvoisia.

Totesin edellä, että on järkevää rakentaa ikään kuin monitasoinen suojamuuri uhkia vastaan. Tietoisuus on ensimmäinen, tärkein ja myös kaikki muut tason lävistävä elementti.

2. Ympäristön hallinta. Ympäristöllä tarkoitetaan tässä laajasti situaatiota, mihin liittyy fyysisen ympäristön lisäksi myös tilanteen kulttuuriset ja muut abstraktit komponentit (Ks. Lauri Rauhalan situaation analyysi.) Perustavaa ympäristön hallintaa on tiedostaa uhkan paikka ja aika ja pysytellä niistä poissa. Tämä on ehkä tärkein neuvo, mitä henkilökohtaisen uhkan torjumiseksi voi kenellekään antaa. Älä ole läsnä siellä, missä uhka on mahdollinen tai jo toteutumassa. Epidemiaan sovellettuna se tarkoittaa, että on pysyttävä poissa paikoista, joissa todennäköisesti covid-19 virusta voi olla ilmassa.  Silloin voit välttää kaksinkertaisen uhan: et saa virusta itse ja sinusta ei tule viruksen levittäjä. Matkustamisturvallisuuden kannalta tämä kohta tarkoittaa esimerkiksi, että jos matkustat vieraaseen kaupunkiin, otat ennalta selvää vieraan kaupungin vaarallisimmat kujat ja vältät niitä. Jotkut paikat tulevat turvattomiksi vasta tiettyyn aikaan. Tiedosta nämä ajat.

Ympäristön hallintaan kuuluu myös paikan kulttuuristen tapojen tuntemus. Niiden noudattaminen lisää turvallisuuttasi ja noudattamatta jättäminen vähentää sitä.

Ympäristön hallintaan liittyy myös tiedostaa, mitä kannat päälläsi tai taskuissasi ja se, mitä näet ympäristössäsi sellaista, mitä voit käyttää uhkatilanteessa hyväksesi. Tähän liittyy myös kysymys ennalta varustautumisesta. Esimerkki: voinko pukeutumisellani (suojamaskeilla ym.) suojata itseäni tai muita? Kannanko mukanani taskulamppua, kun liikun syyspimeässä?

3. Kehon hallinta. Koska lähdin liikkeelle asahista, niin haluan jakaa kehon hallinnan vielä kahteen kategoriaan, niin kuin teemme asahissakin. Tämä jako on perusteltua myös itsesuojelun näkökulmasta. Erotan kehon hallinnan yleisesti ja teknisen taidon erityisesti. Kehon hallinnalla tarkoitan asahin periaatteita ja niiden hallintaa. Asahin periaatteet ovat peräisin taijista ja siis kamppailutaidosta. Koko kehon voimantuotto, hyvä tasapaino, keskilinjan hallinta, hengityksen hallinta jne. ovat kaikki tärkeitä yleisiä taitoja myös itsensä puolustamisen tai suojelemisen näkökulmasta. Kamppailutilanteessa on esimerkiksi tärkeää pysyä pystyssä. Hyvä tasapaino ja kyky vajota ja juurtua auttavat tässä. On myös tärkeää pystyä vapauttamaan voimaa nopeasti koko kehosta, jos tilanne sellaista vaatii. Näin voidaan luoda se tila ja aika, mikä mahdollistaa juoksemisen pois paikalta.

Asahissa harjoiteltava hyvä pystylinjaus, voimakas kehon kannattelun taito, on myös tärkeä periaate itsesuojelun kannalta. Jos kannattelemme itseämme hyvässä ja voimakkaassa asennossa, emme näyttäydy ulospäin uhrilta. Voimme viestiä asennollamme ja liikkumisemme tavalla voimaa ja päättäväisyyttä, mikä voi auttaa pitämään saalistajat loitolla.

4. Tekninen taito. Teknisellä taidolla tarkoitan konkreettisia liikkeitä, joita voidaan soveltaa itsepuolustustilanteessa. Asahin perusliikesarjoissa on monia tällaisia liikkeitä. Ne voidaan nostaa sieltä esiin ja ottaa erikseen harjoittelun kohteeksi. Olen käynyt läpi asahin perusliikesarjan ja suunnitellut sen jokaiselle liikkeelle parin kanssa harjoiteltavan itsesuojelusovelluksen. Koko sarja voidaan tehdä myös käyttämällä näiden sovelluksien mielikuvia. Sarjan nimi on vielä työn alla, mutta aivan kuten olen Syvä-asahissa käyttänyt nimiä Asahi Somatics tai Asahi Rentous, tästä sarjasta on tulossa ehkä Asahi Itsesuojelu. Palaan koulutukseen tarkemmin sitten, kun tällaiset asiat taas käyvät ajankohtaisiksi.

Esitin edellä neliportaisen suojan, jonka varassa voimme opetella ymmärtämään itsesuojelun perusteita. Tämä on vasta alustavaa pohdintaa ja se varmaan tarkentuu vielä. Jos vielä liitän nämä ajatukset meneillään olevaan kriisiin, sen kannalta painottuvat kaksi ensimmäistä: tietoisuuden hallinta ja ympäristön hallinta. Mutta samalla on tärkeää myös pitää huolta kehostaan ja mielestään, kehomielestä. Asahi terveysliikuntana, somaattisena menetelmänä ja kehomieliharjoituksena on vahva itsestähuolehtimisen väline aivan samoin kuin monet muut joogan, taijin tai qigongin tapaiset liikuntamuodot. Kannattaa myös muistaa, että reipas kävely, lenkkeily, samoilu metsässä jne. ovat vähintään yhtä tärkeitä itsesuojelun keinoja erityisesti näinä ikävinä aikoina.

Kävin läpi kaikki 34 asahiin liittyvää ammattikorkeakoulujen lopputyötä ja etsin niistä ne, jotka liittyivät mielenterveystyöhön. Löydät yhteenvedon kaikista 34:stä asahiin liittyvästä tutkielmasta Asahi-Akatemian sivuilta, täältä: https://www.asahi.pro/terveysliikunta. Katso linkki sivun lopussa.

Tässä lyhyt yhteenveto siitä, miten asahia oli niissä käytetty ja millaisia kuvauksia ja johtopäätöksiä töistä saattoi löytää. Tämän aihepiirin tutkielmia löytyi yhdeksän. Tämä tekee 26,4 % eli vähän yli neljäsosa töistä liittyi mielenterveystyöhön. Tämä oli ensimmäinen tulos, joka kiinnitti huomioni. Pitäisi tietenkin tutkia tarkemmin, missä terveydenhuollon ammattilaiset asahia oikeasti käyttävät, mutta opiskelijoiden opinnäytetyöt antavat asiasta ainakin jonkinlaista suuntaa.

Ajattelen, että jos asahia käytetään ylipäätään osana mielenterveyspotilaiden kuntoutusta ja hyvinvoinnin edistämistä, se tarkoittaa, että asahi nähdään kokonaisvaltaisena, koko ihmisen kehomieltä eheyttävänä somaattisena ja kehomieli-menetelmänä. Saman voi päätellä siitä, minkälaisten menetelmien tai lajien seuraan asahi näissä tutkielmissa asettuu. Asahin rinnalla kulkevat monet erilaiset kehotietoisuutta syventävät lajit. Näissä interventioissa ei siis asahia tarkastella pelkästään fyysisiä vaivoja parantavana tai ennaltaehkäisevänä liikuntamuotona, vaan painopiste on asahin somaattisessa ja kehomieliyhteyttä korostavassa ulottuvuudessa.

Liikuntaryhmiä, joissa asahi oli mukana, toteutettiin useammassa mielenterveyskuntoutujien päivätoimintakeskuksessa, psykiatrisessa vankimielisairaalassa, kidutuksen uhriksi joutuneiden maahanmuuttajien kanssa sekä itsemurhan tehneen läheisten vertaistukiryhmässä. Yhdessä tutkielmassa toimeksiantajat olivat fysioterapeutteja, jotka toimivat yliopistollisen sairaalan psykiatrian palveluyksikössä ja halusivat kerätä yhteen kehonkuvaharjoitteita, joita fysioterapeutit käyttivät masennus-, ahdistuneisuushäiriö-, paniikkihäiriö-, syömishäiriö-, stressi- ja uupumus-, kipupotilaiden sekä seksuaalisen hyväksikäytön uhrien kanssa.

Yhdessä liikuntaryhmässä yhdistettiin asahi, jooga ja mindfulness. Näistä muodostettiin mielenterveyskuntoutujille sopiva kokonaisuus. Tutkielman kirjoittavat kertovat, että osallistujat kokivat asahin ja joogan enimmäkseen toimivina keinona avata kehon lihasjäykkyyksiä. Jo yksi harjoitus antoi tällaisia tuloksia. Tutkielman tekijät kirjoittavat: ”Schwecken (2003, 123–125) mukaan liikunnallisten harjoituksien ja kehon tietoisuusharjoituksien opettaminen kuntoutujille auttaa kuntoutujia säätelemään stressiä. Suurin osa osallistujista mainitsikin kirjallisessa palautteessa stressin vähentymisestä harjoituksien aikana. Myös suullisessa palautteessa tuotiin esiin, että harjoitukset vähensivät stressin tuntemuksia. Näiden palautteiden perusteella näyttää siltä, että asahi, jooga ja mindfulness auttavat stressin säätelyssä.” Ja edelleen: ”Yllätyimme siitä, miten voimakkaan positiivisina mielenterveyskuntoutujat kokivat asahin, joogan ja mindfulnessin vaikutukset. Lajien terveysvaikutukset saivat vahvistusta osallistujien kertomista kokemuksista. Asahi, jooga ja mindfulness vaikuttaisivat näiden ohjauskertojen perusteella vaikuttavan pienissä määrinkin harjoiteltuna suotuisalla tavalla hyvinvointiin.”

Toinen asahia hyödyntävä liikuntaryhmä toimi Eliaskartanon kuntoutuskodissa. Siellä opiskelijat vetivät ryhmää, jonka sisältöön he halusivat liitää ”flow-liikunnan, filosofisen liikunnan sekä elämysliikunnan.” Tämän liikuntalajien luokituksen on esitellyt ”onnellisuusprofessori” Markku Ojanen useissa kirjoituksissaan.[i] Hän on tutkinut paljon liikunnan ja mielenterveyden yhteyttä. Tutkielman tekijät kirjoittavat: ”Filosofinen liikunta auttaa hallitsemaan omaa kehoaan (Mielenterveyden keskusliitto 2006, 12-13). Tätä harjoitusta Eljaskartanon työntekijöiden mukaan kuntoutujat eniten tarvitsevat. Filosofiseen liikuntaan valitsimme asahin, joka sopii hyvin liikuntaa aloittavalle ja aktiiviliikkujalle ikään katsomatta.”

”Filosofinen liikunta” on mielenkiintoinen käsite. TEHY-lehden haastattelussa Ojanen toteaa filosofisesta liikunnasta seuraavasti: ”Vanha sanonta ’Terve sielu terveessä ruumiissa’ kertoo tästä pyrkimyksestä jotakin, mutta tavoitteena on saavuttaa vielä enemmän, henkisen kasvun kohonnut tila tai sisäinen uudistuminen. Jooga on hyvä esimerkki filosofisesta liikunnasta”.[ii] Ojanen kirjoittaa aiheesta myös näin: ”Ihminen voi olla ehyt vain hoitaessaan ruumista. Tämä tapahtuu noudattamalla ohjelmaa, jossa sekä sielu että ruumis saavat oman osansa. Liikunta ei hoida vain ruumista, vaan myös sielua. Miten tämä tapahtuu perustellaan siinä filosofiassa, jota liikkuja noudattaa.”[iii] Itse nostin esiin neljä keskeistä liikunnan projektia, ja niiden päämäärät, joita liikkujat tavoittelevat tutkimuksessani ”Liikunta tienä kohti varsinaista itseä” (Tampereen yliopisto 1991). Näitä ovat voiton, terveyden, ilmaisun ja itsen tutkimisen päämäärät. Itsen tutkiminen on filosofinen projekti ja näyttäisi siltä, että Ojanen tavoittelee ”filosofisella liikunnalla” samaa tai samankaltaista liikunnan kuvausta.

Tutkielman tekijät kirjoittavat: ”Filosofisena liikuntalajina pidimme asahia, josta yleinen kuva oli positiivinen. Osallistujat kokivat sen rentouttavan kehoa ja mieltä sekä helpottavan lihasjännityksiä. Kuten aikaisemmin on tullut teoriassa ilmi, asahilla oli rentouttava vaikutus, jota voidaan käyttää hyödyksi esimerkiksi ahdistuneisuuden hallinnassa. Asahissa liikesarjat olivat yksinkertaisia, yhdistettynä tehokkaaseen hengitystekniikkaan, minkä osallistujat kokivat helpoksi. Ohjauksesta huolimatta asukkaat saivat suorittaa liikkeitä omaan tahtiinsa ja näin kuulostella rauhassa omaa kehoaan. Asahin vaikutukset tuntuivat heti, eikä se ollut osallistujien mielestä liian raskasta, mutta kuitenkin tehokasta. Asahi oli osallistujille uusi laji, jota he tahtovat kokeilla uudestaan siihen varatulla ajalla.”

Tästä tutkielmasta jäi itselleni erityisesti mieleen asahin pitäminen ”filosofisena liikuntana”. Olen paljon pohtinut tätä teemaa ja kirjoittanut siitä paljon eri näkökulmista (ja myös ”liikunnan filosofiasta”), mutta tämä Ojasen käsite sai minut taas miettimään. Olen käyttänyt asahia kuvatessani paljon tietoisuustaitojen ja somaattisten menetelmien käsitteistöä, mutta ”filosofinen liikunta” terminä tuntuu jotenkin ”tavallisemmalta” tai helpommin lähestyttävämmältä. Ehkä pitää vielä kerran palata tuonne 1990-luvun alun tutkimuksiin, missä yritimme usean tutkijan voimin avata suomalaiseenkin urheiluun ja liikuntaan filosofista näkökulmaa. Sieltä saattaa löytyä vielä uutta ammennettavaa asahillekin.

Yksi tutkielmista oli kehittämistehtävä, missä tarkoituksena oli selvittää, mitä menetelmiä fysioterapeuteilla on käytettävissä kidutuksen uhriksi joutuneiden maahanmuuttajien kuntotuksessa. Työn näkökulma oli psykofyysinen. Tutkielman kirjoittaja kirjoittaa: ”Klemolan (2014. 10), Jalamon, Mähösen ja Mikkosen kehittämä Asahi on osoittautunut hyväksi psykofyysiseksi harjoitteeksi kidutuksen uhriksi joutuneen kuntoutuksessa. Asahin liikeperiaatteita ovat kehon pystylinjaus, koko kehon laajuinen liike, liikkeen sisäinen kuuntelu ja kontrolli, hengityksen ja liikkeen yhteys sekä liikkeen sisäinen ja ulkoinen laatu. Näiden periaatteiden avulla asiakas voi oppia kehon optimaalista asentoa, hyvää pystylinjausta, hyvää ergonomiaa, yleistä rentoutta, liikkeenhallintaa ja tasapainoa. (Klemola 2014. 91) Useimmat asiakkaistani ovat ottaneet Asahin liikeharjoitukset hyvin vastaan ja osalla ne ovat päivittäisinä harjoituksina. Asahin perusliikesarjassa on sopivan monipuolisia ja haastavia liikkeitä niin, että ne tasapainottavat vireystilaa ja vapauttavat lihasten jännityksiä.”

Lopuksi haluan nostaa esiin vielä yhden opinnäytetyön, missä selvitettiin, miten toiminnallinen SomeBody®-menetelmä soveltui itsemurhan tehneiden läheisten vertaistukiryhmän ohjausmenetelmäksi. Tavoitteena oli edistää itsemurhan tehneiden läheisten selviytymistä ja heidän omia voimavarojaan kehittämällä toimeksiantaja Surunauha ry:lle uusi toiminnallinen vertaistukiryhmämalli. Asahia käytettiin tässä työssä osana kehitteillä olevaa SomeBody-menetelmää. Tutkielman tekijä siteeraa omaa havaintopäiväkirjaansa seuraavasti: ”Olen jo useasti kiitellyt ryhmäläisiä aktiivisesta osallistumisesta ja sitoutumisesta ryhmään, niin tänäänkin. Erityisesti asahi-harjoitus ja vatsapalleahengitys-harjoitus saivat paljon positiivista palautetta ryhmässä. Harjoitukset koettiin vaikuttaviksi. Ryhmäläisiltä tuli huomioita ja oivalluksia, miten liikunta ja liike muuttaa, kun siihen liitetään mukaan hengitys.”  Sekä edelleen: ”Hengitysharjoituksista ryhmäläisten sanallinen palaute: “Onnistuin estämään paniikkikohtauksen hengitysharjoituksella.” “Voitaisiin paremmin, jos hengitettäisiin kuin lapset.” “En pystynyt keskittymään.” “Uloshengitys, mielikuva aalloista tuntui hyvältä.” Asahi harjoituksesta tykättiin “Tuntui oikeasti hyvältä.” “Lähti veri kiertämään, tuli lämmin.” “Hengitys+liike tuntui hyvältä.”

On aivan käsittämättömän upeaa, miten terveyden ja kuntoutusalan ammattilaiset ylipäätään soveltavat ja vievät asahia työhönsä. Suomalainen filosofi ja psykologi Lauri Rauhala on kirjoissaan avannut paljon sitä, miten ihmistä tulee lähestyä kokonaisvaltaisesti oli sitten kyse hoitotyöstä, valmennuksesta tai mistä tahansa inhimillisestä toiminnasta. Lyhyesti voisi sanoa (tästä myöhemmin enemmän), että mielenterveystyössä (kuntoutuksessa, terapiassa jne.) on tärkeää, että ihmistä lähestytään sekä mielen että kehon kanavan kautta. Kielen ja siis puheen avulla voidaan ymmärtää sitä, miten merkitykset ovat syntyneet ja miten niitä voidaan muuttaa. Voidaan puhua merkitysten uudelleenorganisoitumisesta, jonka kautta tapahtuu eheytymistä. Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana on kuitenkin alettu enemmän ymmärtää myös sitä, että ihmistä tulee samalla lähestyä myös kehon kanavan kautta. Puhutaan jopa ”kehollisesta käänteestä” (tästäkin myöhemmin enemmän). Käsitteellisetkin merkitykset rakentuvat kehon esiymmärryksen varaan ja kehoa harjoittamalla voidaan tutkia ja avata näitä esikäsitteellisiä rakenteita. Myös keho voi ”uudelleenorganisoitua”. Kun tähän vielä liitetään ”situaation” eli ympäristön uudelleenorganisoiminen, lähestytään ihmistä kokonaisvaltaisesti, ”holistisesti” niin kuin Rauhala haluaa sanoa.

Ajattelen, että asahi voi olla etulinjassa tässä ”kehollisessa käänteessä”, kun sitä opetellaan viemään esimerkiksi terapia- ja mielenterveystyöhön. Itse pyrin jatkossakin kehittämään ja avaamaan tähän käänteeseen liittyvää käsitteistöä, sen käytännöllisiä ja teoreettisia perusteita.

[i] Käsite löytyy esimerkiksi täältä: https://www.markkuojanen.com/luokka/psykologia/liikunta/. Ks. myös tämä: https://www.markkuojanen.com/julkaisut/liikunta-tiede/

[ii] https://www.markkuojanen.com/luokka/psykologia/liikunta/

[iii] Sama kuin edellä.

Nyt kun on käyty kosmisissa ulottuvuuksissa, on aika palata arkeen ja maan pinnalle. Arki koittaa lopulta aina.

Kun tarkastelemme asahin periaatteita edellisissä artikkeleissa kuvatun kehollisen esiymmärryksen kautta, avautuu seuraavanlainen maisema. Asahi somaattisena harjoituksena ja menetelmänä pyrkii tekemään harjoittajansa tietoiseksi hänen kehonsa tai soomansa keskeisistä esikäsitteellisistä prosesseista. Monet niistä ovat painuneet pois tietoisuutemme piiristä, useasti iso osa. Jos saamme ne edes osittain palautettua tietoisuutemme piiriin, jolloin myös tietoinen itsesäätelykykymme myös ulottuu niihin ainakin jossain määrin, olemme astuneet somaattisen harjoituksen tielle, millä on iso muutosvoima. Käyn vielä lyhyesti tässä läpi nämä periaatteet ja niihin liittyvät keskeiset ideat.

Mutta ennen asahin periaatteiden yhteenvedon omaista käsittelyä haluan nostaa esiin kolme tasoa tai tapaa, miten näitä periaatteita asahissa harjoitellaan. Periaatteita harjoitellaan 1. erikseen, 2. integroituna asahin liikkeisiin ja 3. arjen toiminnassa. Tämä kuvaa samalla myös sitä prosessia, miten tällainen somaattinen oppiminen ehkä ideaalisti etenee.

Meidän on aluksi tunnistettava harjoitettava prosessi, tultava siitä tietoiseksi ja tehtävä siihen liittyviä harjoituksia. Harjoituksia tehdään mielen ohjauksessa kehoa ja sen liikkeitä aistien.  Tämä tarkoittaa, että käytetään mielikuvaa ja sen ohjaavaa vaikutusta aistien samalla kehoa sisäkautta. Samalla aistitaan myös sitä, miten keho vastaa mielen ohjaukseen. Jokaista periaatetta harjoitellaan näin yksitellen. Olen kuvannun kaikissa asahi-kirjoissani näitä asahin ”periaateharjoituksia”. Asahi-tunnilla tämä on yksi tärkeä opetettava osio. Periaateharjoituksissa opiskeltava periaate nostetaan esiin selkeästi, yksinkertaistetusti, ikään kuin riisuttuna. Olen luonut Syvä-asahiin myös periaateharjoitusten sarjoja, jotka edelleen helpottavat periaatteiden oppimista ja niiden opettamista.

Toinen vaihe on, että viemme periaatteen asahin liikkeisiin ja liikesarjoihin. Pyrimme siis toteuttamaan periaatetta läpi koko asahin virtaavan liikekokonaisuuden. Tämä vaatii keskittymistä, kehon sisäistä kuuntelua ja tutkittavan periaatteen ainakin jonkinasteista ymmärrystä, jotta sitä voidaan pyrkiä toteuttamaan monimutkaisempien liikkeiden yhteydessä.  Yksinkertaisemmat periaateharjoitukset auttavat tässä. Koska liikesarjassa noudatettavia periaatteita on paljon, on harjoitteluvaiheessa hyvä idea keskittyä kerralla vain yhteen. Liikesarjan voi tehdä aistimalla keskilinjaa ja tutkimalla, miten keskilinja liikkuu, kiertyy, taipuu jne. Toisella kerralla voi keskittyä hengitykseen, avata hengitystä tietoisemmin, tutkia, miten hengitys kannattelee avautuvia ja sulkeutuvia liikkeitä jne.

Kolmas ja yhtä tärkeä somaattisten prosessien harjoittelun taso on arjen toiminta. Somaattiset menetelmät pyrkivät siihen, että kykenemme toteuttamaan niiden periaatteita kuten kehon hyvää linjausta, vapaata hengitystä, optimaalista voimantuottoa jne. jokapäiväisissä arjen askareissamme. Samalla se tarkoittaa sitä, että teemme arjesta myös harjoituspaikan. Tällä tasolla harjoitus laajennetaan elämään niin, että elämä on harjoitusta, harjoitus elämää. Somaattisissa menetelmissä, kuten asahissa, ei ajatella, että harjoitus päättyy, kun suljemme harjoitussalin oven. Päinvastoin. Harjoitussali avaa oven arjen harjoitteluun. Käytännössä se tapahtuu niin, että pyrimme tuomaan kaikki harjoiteltavat periaatteet kävelemiseen, istumiseen, työskentelyyn tietokoneen äärellä, esineiden nostamiseen, vasarointiin, autolla ajamiseen, ruuan laittoon jne. Kun harjoittelemme esimerkiksi kehon keskilinjaa ja optimaalista kehon kannattelua, se synnyttää meissä tietoisuutta siitä, missä asennossa ylipäätään kannattelemme itseämme. Voimme kutsua sitä ”rakennetietoisuudeksi”. Samalla tavalla somaattinen harjoittelu kehittää meissä ”tietoisuuden koko kehon liikkeestä”, ”hengitystietoisuuden” jne. Yleisemmin: somaattisten periaatteiden harjoittaminen ja tiedostaminen tuottaa ”periaatetietoisuutta”, jonka sitten pyrimme tuomaan arjen kaikkiin askareisiin. Tätä prosessia olen edellisissä artikkeleissa kuvannut somatiikan kehittäjän Thomas Hannan käsitteillä. Hän kuvaa kirjoituksissaan, miten somaattisella oppimisella tarkoitetaan tiedostamattomien somaattisten prosessien nostamista tietoisuuden piiriin. Yksinkertaisesti: tulemme enemmän tietoisiksi.

Seuraavassa vielä lyhyt kertaus asahin periaatteista somatiikan näkökulmasta.

1. Liikkeen sisäinen aistimus ja tietoinen ohjaaminen, kehon sisätilan aistiminen. Tämä on somatiikan lähtökohta. Somaattiset menetelmät eivät ole niin yhtenäisiä, kuin Hanna antaa kirjoituksissaan ymmärtää. Ne ovat hyvin erilaisten luovien ihmisten työn ja pohdinnan tulosta. Toiset liittyvät tanssiin, toiset kehon optimaaliseen kannatteluun, jotkut, kuten monet aasialaiset menetelmät erilaisiin filosofiin järjestelmiin. Mutta ilmeisesti tämä yksi periaate on yhteistä kaikille: niissä kaikissa pyritään aistimaan kehoa sisäkautta. Lähtökohtana on siis koettu keho, ei objektikeho. Asahissakin tämä on kaikkein ensimmäinen periaate. Muiden periaatteiden tunnistaminen ja harjoittaminen on mahdollista vain, jos niitä lähestytään kehon aistimisen kautta. Jos tämä ulottuvuus asahista puuttuu, kyse ei ole enää asahista somaattisena menetelmänä.

2. Kehon kannattelu hyvässä pystylinjauksessa. Myös tämä on yksi hyvin yleinen somaattisten menetelmien periaate, jota lähestytään eri tavoin. Asahissa sitä lähestytään ”keskilinjan” ja kehon ”keskiasentojen” (lantio, hartialinja, pää) kautta. Niiden avulla etsitään kehon voimakasta ja yhtenäistä rakennetta, jota maan vetovoima tukee, ei hajota. Se on myös ergonomisen työskentelyn perusperiaate. Asahissa opettelemme selän linjauksen lisäksi linjaamaan myös kehomme muitakin rakenteita voiman tuoton kannalta optimaalisella tavalla. Kehon hyvän linjauksen idea viedään sitten kaikkiin arjen toimintoihin. Keskilinjaharjoitukset näyttävät myös voimakkaasti kehon ja mielen yhteyden. Selkärangan ojentaminen pystyyn ja sen kannattelu osoittavat asennon ja asenteen kulkevan myös käsi kädessä.

3. Hengityksen vapauttaminen. Hengityksen harjoittaminen on vanha joogan ja ylipäätään Aasian kontemplatiivisten perineiden keskeinen menetelmä. Sieltä se on siirtynyt monien lännessä kehitettyjen somaattisten menetelmien osaksi. Asahissa sillä on keskeinen merkitys. Hengityksen harjoittamisen ulottuvuudet ovat syvät ja laajat. Länsimainen kapean vyötärön kauneusihanne estää vapaan hengityksen ja kuristaa kehon.  Fitness-menetelmien ”vatsakorsetit” pitävät näitä ihanteita yllä, vaikka fyysisistä korseteista luovuttiin jo yli sata vuotta sitten. Monet meistä kantavat korsetteja vielä korviensa välissä. Vatsan jatkuvan kuristamisen terveyshaittoja ei vielä edes tunneta. Joka tapauksessa hengityksen kuristaminen estää normaalin ja vapaan hapen ja hiilidioksidin vaihdon keuhkoissa. Tietoinen hengitys on nk. tietoisuustaitojen perusmenetelmä. Tietoinen hengitys avaa myös kehon sisäisiä aisteja ja vapauttaa meitä ”aistimotorisesta muistinmenetyksestämme”. Hengityksen kannattelema liike on eheyttävän liikkeen perusmalli. Länsimainen ihminen elää suurimman osan elämästään ”puhuvassa päässään”. Hengityksen harjoittaminen voi vapauttaa hänet tästä ainakin jossain määrin ja avata tien aistivaan, liikkuvaan ja hengittävään kehoon.

4. Optimaalinen voimantuotto koko kehosta (kehonlaajuinen liike). Asahin liikkumisen tapa, kehonlaajuinen liike, ei ole tyypillinen somaattisten menetelmien periaate. Asahiin se on tullut taijista, mikä on kiinalainen kamppailutaito. Se ei ole tyypillinen liikkumisen tapa edes aasialaisissa kamppailutaidoissa. Sitä on kehitetty lähinnä kiinalaisissa ”sisäisissä taidoissa”. Kyseessä on hyvin hienovarainen liikkumisen tapa, missä opetellaan hallitsemaan liikkeen kineettistä ketjua ja tiedostamaan se. Harjoitus tuottaa tietoisuuden kehon vipuvarsien ekstensio- ja flexio –liikkeistä. Liikkeen kineettistä ketjua opetellaan hallitsemaan myös biomekaniikassa, mutta asahissa liikettä lähestytään sisäisten aistien ja sisäisen ohjauksen kautta. Voidaan puhua kokemuksellisesta biomekaniikasta. Harjoitus tuottaa kyvyn liikkua ja käyttää voimaa koko kehosta eikä vain paikallisista lihaksista. Kun saamme tämän periaatteen toimimaan arjessa, ja saamme sen yhdistettyä hyvään kehon linjaukseen, tuloksena on kehon optimaalinen voimantuoton ja liikkumisen tapa. Alamme nostaa vaikkapa tarjottimemme ruokalinjastolta jaloilla ja selällä, emmekä pelkästään käsillä.

5. Rentouden tunnistaminen. Kaiken liikkeen ja siis toimintamme taustalla ovat ekstension ja flexion ja jännityksen ja rentouden vaihteluiden periaatteet. Kehomme kerää itseensä paineisessa arjessa paljon jännityksiä. Henkiset paineet näkyvät kehon jännityksinä. Asahissa pyrimme tunnistamaan kehon erilaisia jännitystiloja ja vapautumaan niistä. Asahia voidaan pitää rentoutusmenetelmänä. Jännitykset toimivat kehossa käsijarrujen tavoin. Jos saamme purettua edes osan näistä kehon sisäisistä käsijarruista, kaikki liikkeemme ja toimintamme sujuvat vapaammin, taloudellisemmin, vähemmällä ponnistuksella. Rentous on vapaan liikkeen yksi keskeisistä edellytyksistä.

6. Juuren ja tasapainon aistiminen ja tunnistaminen. Kiinalaisen sanonnan mukaan ihminen asuu taivaan ja maan välissä, niiden risteyskohdassa. Hänen päänsä kurottaa kohti taivasta, mutta jalkapohjat juurtuvat tukevasti maahan. Tämä on hyvä kielikuva myös juuren ja tasapainon merkityksestä. Kahdella jalalla kulkevana olentona joudumme jatkuvasti pitämään huolta tasapainostamme. Yleensä emme ole siitä lainkaan tietoisia, mutta jos harjoitamme tietoisuutta juuresta, myös tasapainomme vahvistuu. Juurella tarkoitetaan kontaktia maahan, tuoliin, vuoteeseen jne. Olemme aina kontaktissa johonkin. Se on juuremme. Terapiayhteyksissä puhutaan maadoittumisesta. Sillä tarkoitetaan samaa asiaa. Maadoittuminen tarkoittaa tietoisuutta kontaktipinnoista. Kun aistimme kehomme kontaktipintoja, palaamme välttämättä myös ajallisesti tähän hetkeen. Kehon aistimukset ovat läsnä tässä ja nyt.  Asahissa juurrumme maahan koko jalkapohjallamme. Näin optimoimme tasapainomme kannalta tärkeän tukipinnan, jonka varassa seisomme ja liikumme. Kun olemme tietoisia juurestamme, siis kontaktipinnoistamme, tietoisuutemme putoaa kehoon ja sisäinen puheemme vaikenee hetkeksi. Tämä on tärkeä somaattisen harjoituksen ulottuvuus. Voimme hyödyntää tätä periaatetta esimerkiksi nukkumaan mennessämme. Silloin on hyvä maadoittua eli tulla tietoiseksi kehon aistimuksista kontaktipintoja vasten.

7. Kehomieliyhteyden tunnistaminen. Asahin hitaassa ja tietoisessa liikkeessä yhdistyvät kehon liike, hengitys ja mieli. Huomio suuntautuu sisäänpäin ja ohjaa liikkeen ja hengityksen yhteen. Aistimme vain kehoa ja sen liikettä. Mieli tyhjenee luonnollisella tavalla sisäisestä puheesta ja muusta sisällöstä. Tätä kokemusta voimme kuvata kehomieliyhteydeksi.  Mieli ei ole erillään ruumiista vaan se keskittyy vain liikkeen aistimiseen. Kehon ja mielen yhteys ei tarkoita mitään tämän kummempaa. Kun mieli kulkee liikkeen aikana kauppalistassa, silloin se on erillään ruumiista. Kun se jättää taakseen kauppalistan ja keskittyy vain liikkeen aistimiseen, se on läsnä ruumiissa. Keho ja mieli, ruumis ja sielu ovat tässä kokemuksessa yhtä. Joissakin somaattisissa menetelmissä, kuten asahi, pyritään tällaiseen kehotietoisuuden kokemukseen. Kehotietoisuus on käsitteenäkin kuvaava. Se on kehoa ja tietoisuutta yhtä aikaa.

Ja lopuksi

Syntymänsä jälkeen lapsi alkaa heti tutkia ja opiskella somaattisen ytimensä sisältämää kolmea perusorientaatiota: seisomista, kävelemistä ja käsittelemistä. Ajan kuluessa hänelle kehittyy kyky käyttää kieltä ja käsitteitä, jotka nekin rakentuvat tämän toiminnan varaan. Noustessaan pystyyn hän ojentaa itsensä maan vetovoimaa vasten. Koska hänen päänsä on painava, hän joutuu linjaamaan itsensä tarkasti. Kun hän ei saa haluamaansa, hän huutaa koko kehollaan. Jännitys näkyy varpaissa asti. Hän ei vedä vatsaansa sisään, koska ei tiedä, että pullistuva vatsa ei ole nyt muodissa. Hän aistii kehossaan lämmön, kosketuksen, turvan. Hän ei vielä erota toisistaan omaa sisäistä maailmaansa ja ulkoista maailmaa, koska mitään minää, joka tekisi tämän rajan, ei vielä ole. Useissa somaattisissa menetelmissä ja kontemplatiivisissa perinteissä viitataan pienen lapsen kaltaiseksi tulemiseen. Ehkä siinä on jokin viisaus. Viitataan ehkä siihen, että kasvaessamme aikuisiksi saamme paljon, mutta jotain myös menetämme. Joitakin aikuistumisen, kasvamisen ja vanhenemisen myötä menettämistämme asioista somaattisissa menetelmissä pyritään ikään kuin palauttamaan.

Jotta voisimme lähestyä kehomme optimaalista tilaa tai olemisen ja liikkumisen tapaa, meidän tulisi ymmärtää, miksi kehomme ovat sellaisia kuin ovat. Tämä on tietysti kysymys, mihin emme pysty lähimainkaan kattavasti vastaamaan, mutta jotakin ehkä voimme sanoa. Thomas Hanna lähestyy tätä kysymystä kosmisesta näkökulmasta (Hanna 1986-87).  Kehomme evoluutio sellaiseksi, millainen se on, on tapahtunut kosmisissa puitteissa. Olemme kaikki maailmankaikkeuden synnyn ja kehityksen tulosta. Tässä prosessissa ovat kehittyneen luonnonlait sellaiseksi, mitä ne nyt ovat.  Maailmassa vallitsevat lainalaisuudet ovat myös muokanneet elämän muodot sellaisiksi, kuin millaisina ne nyt tunnemme. Omat kehomme tai soomamme ovat myös kehittyneet näiden lainalaisuuksien puristuksissa. Elämää kannattelevat peruselementit ovat joutuneet sopeutumaan näihin puitteisiin.

Kun katson ulos ikkunasta, näen kuusimetsän. Puut kurottavat maasta suoraan kohti taivasta. Samoin tekevät niiden taimet ja puiden juurella kasvavat pihlajat. Pellon takana oleva horisontti on vaakasuorassa ja metsän viivat piirtyvät siitä tarkasti suorassa kulmassa ylöspäin. Tämä puiden ja ja kasvien vertikaalinen muoto on suoraa seurausta siitä tavasta, miten ne ovat sopeutuneet maan vetovoimaan. Voittaakseen maan vetovoiman, ne kasvavat siitä suoraan poispäin. Kamppailussa maan vetovoimaa vastaan vertikaalisuus on kestävin rakenne.  Kehomme pyrkivät toteuttamaan samaa periaatetta.

Samalla tavalla kuin kaikki elävät olennot kehomme ovat joutuneet sopeutumaan maailmankaikkeudessa vallitseviin lainalaisuuksiin. Yksi perustava maailmankaikkeudessa vaikuttava voima, jonka piirissä myös kaikki elävät organismit ovat, on gravitaatio. Gravitaatio, maassa maan vetovoima, on perustava haaste, mihin kaikkien elollisten olentojen pitää pystyä vastaamaan. Elämä ylipäätään perustuu liikkeeseen, mikä tapahtuu gravitaatiokentässä sen yhdensuuntaista voimaa vastaan. Tätä liikkumisen kykyä voimme kutsua elävän organismin itsesäätelykyvyksi. Elävät organismit vastaavat maan vetovoiman kutsuun rakenteellaan ja liikkeellään. Evoluution saatossa on kehittynyt monenlaisia vastauksia siihen, miten liike gravitaatiokentässä on mahdollista. Ihmisen vastaus on kahdella jalalla seisova ja tukirangan varassa liikkuva keho. Ihmiskehon vastaus on panostaa vertikaalisuuteen. Ihmiskehon vertikaalisuus ei siis ole ihan mikään pieni asia. Se mahdollistaa gravitaation voimista vapautumisen. (Hanna 1986-87.) Koska elämme maan vetovoimakentässä, joka vetää meitä koko ajan alaspäin, meidän on kannateltava itseämme sitä vasten. Pystylinjaus antaa tälle työlle parhaan rakenteen.

Toinen kosminen lainalaisuus graviaation lisäksi, minkä puitteissa soomamme elää, on suunta. Liikkeellä on aina suunta ja vauhti. Kosmoksenkin mittakaavassa liikkeen suunta on aina eteenpäin. Tulevaisuus on edessä, menneisyys takana. Liikesuunta taaksepäin tarkoittaisi paluuta menneisyyteen. Kehommekin on sopeutunut tähän liikesuuntaan. Sillä on eteenpäin suuntautuneet kasvot, jolloin tärkeät aistit suuntautuvat eteenpäin. Sen askel suuntautuu eteen. Kävelemme kohti tulevaisuutta. (Hanna 1986-87.) Kehomme ottaa vastaan painovoiman haasteen vertikaalisuudellaan, mutta on rakentunut aistimaan ja liikkumaan maailmassa horisontaalissa tasossa.

Kokemuksessammekin on sama suunta. Koemme, että menneisyytemme on jotain, joka on takanamme ja tulevaisuus edessämme. Tietoisuutemme intentionaalisuutta, siis periaatetta että olemme aina tietoisia jostakin, kuvataan usein horisontaalisella nuolella, missä näytetään, miten tietoisuutemme suuntautuu kohteeseen. Intentionaalisuutemmekin on ajallista. Kokemuksemme tapahtuu aina ajassa, jolloin silläkin on horisontaalinen rakenne. Menneisyys on takana, tulevaisuus edessä. Kehomme tai oikeastaan kehomielemme siis todellistuu näiden vertikaalisten ja horisontaalisten voimien risteyskohdassa.

Elämme kolmiulotteisessa avaruudessa, joka antaa liikkeellemme kolme perussuuntaa: ylös-alas, eteen-taakse ja vasen-oikea. Kehomme kokema avaruus ei kuitenkaan ole sama kuin objektiivinen, tieteen avaruus. Koetun avaruuden suunnat eivät ole tasavertaisia. Eteenpäin suuntautunut kehomme painottaa niitä eri tavoin. Aistimisemme, liikkumisemme, toimintamme pääasiallisin ja vahvin suunta on eteenpäin.  Vertikaaliakselilla kannattelumme suunta on ylöspäin. Liikumme harvoin sivuttain, useammin kierrymme keskilinjan ympäri, mutta kätemme kurottavat oikealle ja vasemmalle. Käsittelemme esineitä tasolla. Kehomme vastaa avaruuden kolmiulotteisuuteen rakentumalla sen ulottuuksien mukaisesti, mutta omalla ainutlaatuisella tavallaan.

Vielä voidaan kysyä, mikä on se universaali tapa, miten aistivat ja tuntevat olennot saavat aikaan liikkeen.  Kiinalaisissa vanhoissa kamppailutaidoissa tätä kykyä kuvataan sanonnalla ”on vain avautuminen ja sulkeutuminen, yin ja yang”. Kehoja voidaan kuvata erilaisilla pallojen tai vipuvarsien muodostamien biomekaanisten mallien avulla. Liike syntyy, kun nämä pallot tai vipuvarret ojentuvat ja vetäytyvät kasaan, avautuvat ja sulkeutuvat. Tämä puolestaan tapahtuu kovempien tukirakenteiden ympärillä olevien pehmeiden rakenteiden jännittymisen ja rentoutumisen tuloksena. Biomekaniikka kuvaa ja laskee näitä liikkeen synnyttämiseen tarvittavia voimia. Sooman kannalta on tärkeämpää opetella tunnistamaan ja aistimaan liikevoimia kehon sisällä. Somaattisten menetelmien biomekaniikka on kokemuksellista.

Kehomme on sopeutunut maailmankaikkeuden lainalaisuuksiin ja voimiin tavalla, mikä mahdollistaa ympäristön aistimisen, liikkumisen ja siinä selviämisen. Suuntaan ja tilaan liittyvät käsitteetkin määrittyvät koetusta kehosta käsin. ”Edessä” tarkoittaa kehomme edessä, ”vasemmalla” eteen suuntautuneen kehomme vasemmalla jne.  Sopeutumisemme tavat ovat kehollisen maailmassa-olemisemme rakennetekijöitä, aistimotorisia malleja. (Hanna 1986-87.)

Hanna kuvaa soomaa prosessina, jossa on kaksi tasoa: tiedostamaton ja tietoinen (Hanna 1987). Tiedostamattomat prosessimme eivät ole yleensä tahtomme varaisia, vaan ne ovat geneettisesti määräytyneitä kehollisia tapahtumia. Tietoiset somaattiset prosessit ovat tapojamme tai tottumuksiamme, jotka olemme oppineet ja tässä oppimisprosessissa ne ovat ainakin joskus olleet tietoisuutemme piirissä, mutta jotkut niistä ovat vaipuneet tiedostamattoman hämärään. Osan voimme helposti palauttaa edelleen tietoisuuden piiriin, jotkut ovat vaipuneet niin syvälle tiedostamattomaan, että niiden palauttaminen sieltä on vaikeampaa.

Kehossamme on tiedostamaton, somaattinen ydin, joka voidaan ymmärtää myös filosofisesti kehollisen esiymmärryksen käsitteen (Heidegger) avulla. Kehomme esiymmärrystä ovat edellä kuvatut tavat, miten kehomme on rakentunut ympäristönsä voimien ja ulottuvuuksien tuloksena. Kehollisen esiymmärryksen muotoja ovat kehomme vertikaalisuus, sen edessä olevaa painottava aistimisen ja liikkumisen tapa, sen kyky liikkua ekstensio-fleksio –mekaniikan avulla. Samaa kehomme esiymmärtyneisyyttä ovat kykymme käyttää hyväksemme ilmakehämme happea hengittämällä sitä, kykymme hyödyntää ympäristöstä löytyvää elollista ainetta ravintonamme. Myös aistimme ovat kehittyneet sellaisiksi kuin ne ovat vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa ja heijastavat ihmisen tapaa aistia ympäröivää maailmaa. Myös tavat, miten aistimme ympäristöämme, ovat kehollista esiymmärtäneisyyttämme. Ne ovat tiedostamattomia somaattisia prosesseja, joiden päälle rakentuvat tahdonalaiset toimintamme.

Ranskalainen filosofi Maurice Merleau-Ponty käyttää käsitettä ”operatiivinen intentionaalisuus” tällaisesta kehollisesta esiymmärryksen tavasta. Tietoisuutemme intentionaalisuuden voidaan ajatella rakentuvan tämän esikäsitteellisen, kehollisen intentionaalisuuden varaan. Edellä kuvattu on se tiedostamaton somaattinen ydin, jonka päällä tietoinen kokemus lepää. Myös käsitteellinen ajattelumme perustuu esikäsitteelliselle, keholliselle esiymmärrykselle. Käsitteiden kehollinen alkuperä ja luonne ja sen tutkimus on mielenkiintoinen kognitiotieteen alue, josta pyrin kirjoittamaan enemmän myöhemmin.

Somaattisella oppimisella tarkoitetaan tiedostamattomien somaattisten prosessien nostamista tietoisuuden piiriin. Hannan käyttämä ”aistimotorisen muistinmenetyksen” käsite tarkoittaa, että olemme kadottaneet tai unohtaneet joitakin joskus tietoisuutemme piirissä olleita somaattisia prosessejamme ja somaattisella harjoituksella voimme pyrkiä nostamaan niitä jälleen tietoisuuteemme. Näitä prosesseja voivat olla se tapa, miten kannattelemme itseämme hyvässä linjauksessa maan vetovoimaa vastaan, miten liikumme koko keholla, miten syvähengitys kannattelee toimintaamme jne.  (Hanna 1987.)

Pyrimme asahissa tietoisen liikkeen ja siihen liitettyjen psykofyysisten periaatteiden avulla hoitamaan Hannan kuvaamaa ”aistimotorista muistinmenetystä”. Asahin periaatteet kiteyttävät ihmisen kehon keskeiset esikäsitteelliset ja häntä kannattelevat somaattiset prosessit ja nostavat ne harjoituksen keskiöön. Nämä prosessit on asahissa kuvattu selkeästi. Asahi on kuitenkin myös enemmän. Asahin somatikka taso on vain yksi asahin kolmesta keskeisestä ulottuvuudesta. Liikkumisen tapana asahi on terveyttä ylläpitävää, mutta myös kehoa vahvistavaa ja hoitavaa liikuntaa. Yhdistäessään liikkeen, hengityksen ja mielen, se on myös ihmistä psykofyysisesti eheyttävä kehomieli laji.

Tekstiin liityvät Hannan artikkelit:

Thomas Hanna:  What is Somatics? Part II. This article first appeared in Somatics, Magazine-Journal of the Bodily Arts and Sciences, Volume VI, No. 1, Autumn-Winter 1986-7. https://somatics.org/library/htl-wis2

Thomas Hanna:  What is Somatics? Part III. From SOMATICS: Magazine-Journal of the Bodily Arts and Sciences, Volume VI, No. 2, Spring/Summer 1987. https://somatics.org/library/htl-wis3

Somaattisten menetelmien käsitteen loi yhdysvaltalainen filosofi Thomas Hanna 1970-luvulla, kun hän alkoi käyttää ”somatics” termiä. Hän viittasi sillä erilaisiin kokemuslähtöisiin kehon tutkimisen, hoitamisen ja ilmaisun menetelmiin. Hän kirjoittaa: ”Somatiikka on tutkimusala, joka tutkii soomaa, eli kehoa niin kuin se havaitaan ensimmäisen persoonan havainnossa. Kun ihmistä tarkastellaan ulkoapäin eli kolmannen persoonan näkökulmasta, havaitaan ihmisen keho (body) (Hanna 1986).” Hanna halusi siis erottaa kaksi näkökulmaa kehoon: sisäisen ja ulkoisen ja kutsui sisäistä eli kokemuksellista näkökulmaa kreikan käsitteellä ”soma”, ulkoiseen näkökulmaan hän viittasi englannin kielen sanalla ”body”, jonka voimme kääntää kehoksi tai ruumiiksi. Hanna kirjoitti tästä teemasta useita kirjoja ja artikkeleita, kehitti oman ”Clinical Somatic Education” –menetelmänsä ja vakiinnutti ”somatiikka” ja ”somaattiset menetelmät” –käsitteet viittaamaan erilaisiin kehollisiin menetelmiin, joissa lähtökohtana oli kehon sisätilan kuuntelu. Somaattisia menetelmiä Hannan määritelmän mukaan ovat sellaiset lännessä kehitetyt lajit kuten Alexander-tekniikka, Feldenkreis-menetelmä,  Body-Mind Cenrering, kontakti-improvisaatio, mutta myös monet idän perinteiset kehon ja mielen harjoitusmenetelmät, kuten jooga, taijiquan ja qigong. Näissä kaikissa tarkastelunäkökulma on kehon sisäinen aistimus. Niin on myös asahissa, joten asahi sopii hyvin myös näiden lajien jatkoksi.

Omissa filosofisissa töissäni olen käyttänyt samasta jaosta ilmaisuja ”koettu keho” ja ”objektikeho” (Klemola 1991). Koettu keho viittaa tapaan, miten koemme oman kehomme proprioseptisessa havainnossa. Objektikeho viittaa kehon tarkasteluun ulkoisesti esineen tavoin. Somaattisissa menetelmissä asetetaan siis kehon kokemus keskiöön, ja siitä voidaan sitten johtaa erilaisia hoitamisen, ilmaisun, kehon tutkimisen ja liikkumisen menetelmiä.

Näiden kahden näkökulman erottaminen on aivan olennaista. Yleistäen voidaan todeta, että länsimainen tiede korostaa objektikehon näkökulmaa ihmisen kehoon. Hyvä esimerkki tästä on vaikkapa valmennustiede, missä on edelleen vallalla hyvin mekanistinen käsitys ihmisestä. On totta, että monilla alueilla on alettu puhua ”ihmisen valmentamisesta”, itse asiassa jo 1990-luvulla, mutta muutos on ollut hyvin hidasta, miltei olematonta. ”Tieteellisen” objektiivisuuden vaatimus jyrää helposti subjektiivisen kokemuksen yli, vaikka ihmiselle itselleen hänen kokemuksensa on kuitenkin ensisijaista, oli sitten kyse valmentamisesta tai vaikkapa lääketieteellisestä hoidosta.

Koetun kehon näkökulmaan liittyy 1. tietoisuus ja 2. itsesäätelyn kyky. Ihminen on tietoinen aistiensa sisällöistä ja pystyy ohjaamaan tietoisesti itseään. Mekaaninen kone ei pysty kumpaankaan. Ihmisen aistimotorinen systeemi toimii kokonaisuutena. Kognitiotieteen nk. ”kehollisen kognition” tutkimusohjelma (embodied cognition) korostaa, miten koko ihmisen tietoisuus syntyy aistivan ja liikkuvan kehon ja maailman vuorovaikutuksen tuloksena, ikään kuin siinä välissä (Varela ym). Että ylipäätään pystymme kokemaan maailman sellaisena kuin sen koemme, vaatii aistivan ja liikkuvan kehon.

Tietoisuus, aistiminen ja liike kulkevat käsi kädessä. Että voimme aistia jotakin aistisisältöä, meidän on suunnattava huomiomme siihen. Tämä pätee sekä ulkoisiin, että sisäisiin kohteisiin. Jos haluamme aistia, mitä kehossamme tapahtuu, se on helpompaa liikkeen avulla. Somaattiset menetelmät käyttävätkin systemaattisesti tietoista liikettä kehotietoisuuden avaamisen välineenä.

Itsesäätelyä voidaan kuvata myös tahdon käsitteen avulla. Ulkoisesta näkökulmasta liike on mekaaninen tapahtuma, mutta sisäisestä näkökulmasta, koetun kehon näkökulmasta kyseessä on tahdon tapahtuma. Tietoisuus liikkeestä on samalla myös tietoisuutta itsesäätelykyvystämme, jota voimme kutsua myös tahdonponnistukseksi. Kun teemme hidasta, tietoista liikettä, siinä yhdistyvät liikettä kannatteleva tahdonponnistus, tietoisuus ja liikeaistimus yhdeksi kokemuksen kokonaisuudeksi.

Koetun kehon käsite pitää sisällään käsityksen kehon ja mielen yhteydestä ja ykseydestä. Koettuun kehoon kuuluu jo määritelmän mukaan tietoisuuden eli kokemuksen elementti. Objektikeho tai kuollut ruumis ei ole kokeva. Puhe kehotietoisuudesta eli siitä tavasta, miten keho on tietoinen itsestään, asennoistaan, liikkeistään jne. murtaa ruumiin ja sielun tai kehon ja mielen dualismin. Somaattisissa menetelmissä pyritään tekemään tätä ruumis-sielu –dualismin murtamista heti käsitteellisellä tasolla. Tämä on vaikea, miltei mahdoton projekti, koska kulttuurimme instituutiot kuten ihmistä käsittelevät tieteet tai vaikkapa hoitamisen muodot, mutta myös kieli perustuvat ruumiin ja sielun erottavaan dualistiseen ihmiskäsitykseen. Esimerkiksi puhe terveysliikunnasta perustuu länsimaisen lääketieteen dualistiseen ihmiskuvaan. Sillä tarkoitetaan sairauksista vapaata ruumista. Mielenterveydestä puhutaan erikseen. Somaattiset menetelmät pyrkivät häivyttämään tämän eron korostamalla, että keho on tietoinen, kokemus ”soomasta” on kokemusta kehomielestä.

Thomas Hanna puhuu ”senso-motorisesta amnesiasta”, jolla hän viittaa erilaisten ympäristön vaatimusten ja stressin ehdollistamaa kehoamme, joka ei enää pysty aistimaan omaa tilaansa ja toimimaan vapaasti (Hanna 1986)”. Suuri osa meistä kärsii tällaisesta ”aistimotorisesta muistinmenetyksestä”. Somaattiset menetelmät pyrkivät parantamaan tätä avaamalla ja herkistämällä aistejamme, erityisesti kehon sisäisiä aisteja. Kun opimme aistimaan kehoamme ja sen sisäisiä tiloja, opimme ainakin jossain määrin vapauttamaan itseämme tarpeettomista jännityksistä, virheellisistä asennoista, epätarkoituksenmukaisista toimintatavoista ja löytämään liikkeissään ja olemuksessaan vapaamman ja avoimemmilla aisteilla toimivan kehon. Suhteemme itseemme ja ympäristöömme voi tulla harjoituksen myötä tietoisemmaksi, vapaammaksi ja herkemmäksi. Somaattisissa menetelmissä harjoitetaan ihmisen aistimotorista järjestelmää, opetellaan tuomaan sen prosesseja enemmän tietoisuuden piiriin ja etsitään optimaalista kehomielen olemisen tapaa, asentoa ja asennetta.

Hanna puhuu myös ”somaattisesta vapaudesta”, jolla hän tarkoittaa optimaalista ihmisenä olemisen tilaa (Hanna 1986)”. Ulkoisesta (dualistisesta) näkökulmasta tämä tarkoittaa sekä fyysistä että psyykkistä terveyttä. Hanna kiteyttää somaattisten menetelmien tavoitteet vapaasti käännettynä näin: ”(…) somatiikka tarkoittaa sooman tutkimista, millä ei viitata vain ensimmäisen persoonan havaintoon elävästä kehosta vaan sillä viitataan myös sen säätelyyn. Sooma on aistimotoristen funktioiden kokonaisuus, joista tietoisen, tahdonvaraisen osan olemme oppineet ja osa on tietoisuutemme ulkopuolella olevaa oppimisesta riippumatonta tapahtumaa. Tiedostamattomat funktiot voidaan opetella liittämään tahdonalaisiin toimintoihin ja aistimotorisen systeemimme tietoisiksi osiksi kohdistamalla niihin tietoisuutemme ja eristämällä ne harjoituksen kohteeksi (Hanna 1986).”

Asahissa Hannan kuvaamat aistimotoriset funktiot, joihin harjoitus kohdistuu, tulevat tarkemmin kuvatuksi asahin periaatteiden muodossa. Somaattisissa menetelmissä pyritään etsimään Hannan termein ”somaattista vapautta” ja herättämään eloon sitä sisäistä kokemusta, minkä olemme arjen kiireeseen kadottaneet. Asahissa keskeisiä somaattisia prosesseja ovat: 1. liikkeen sisäinen aistimus ja ohjaaminen, kehon sisätilan aistiminen, 2. kehon kannattelu hyvässä pystylinjauksessa, 3. hengityksen vapauttaminen, 4. optimaalinen voimantuotto koko kehosta (kehonlaajuinen liike), 5. rentouden tunnistaminen, 6. juuren ja tasapainon aistiminen ja tunnistaminen ja 7. kehomieliyhteyden tunnistaminen. Asahin kaikissa liikkeissä ja liikkumisen tavassa harjoitetaan näitä periaatteita. Joissakin liikkeissä ja harjoitteissa paino voi olla enemmän yhdessä periaatteessa, mutta yleensä asahin liikkumisen tavassa kaikki nämä periaatteet ovat läsnä.

Opetellessamme näitä somaattisia periaatteita teemme sitä asahissa muiden somaattisten menetelmien tavoin käyttämällä pääasiassa mielikuvaa, intentiota. Pyrimme toteuttamaan tässä periaatetta: mieli ohjaa, keho seuraa. On tietysti itsestään selvää, että tällaisten asioiden harjoittaminen ja oppiminen voi viedä yhden elämän. Siksi asahissakaan ei pidä odottaa näiden seikkojen suhteen mitään pikaista muutosta. Asahi niin kuin muutkaan somaattiset menetelmät eivät ole mitään pikaruokaa, mutta samalla pitää todeta, että säännöllinen harjoittelu tuottaa hiljalleen myös tulosta. Säännöllinen kehon sisäisen kokemuksen aistiminen alkaa tuottaa arjessa eräänlaisia ”kehollisia oivalluksia”. Huomaamme, että hartiamme ovat koholla ja laskemme ne alas, tulemme tietoiseksi istuma-asennostamme ja ojennamme välillä itsemme suoremmaksi, kun pudotamme kynän, emme mene aina käsi edellä sitä nostamaan, vaan taivutammekin ensin polvet ja pidämme selkämme hyvässä asennossa jne. Tämä on juuri somaattisten menetelmien idea: oppiminen alkaa näkyä arjen toiminnoissa.

Viittasin edellä muutamaan lähteeseen:

Hanna, Thomas:  What is Somatics? This article first appeared in SOMATICS: Magazine-Journal of the Bodily Arts and Sciences, Volume V, No. 4, Spring-Summer 1986. https://somatics.org/library/htl-wis1

Klemola, Timo: Liikunta tienä kohti varsinaista itseä. Filosofisia tutkimuksia Tampereen yliopistosta, Vol XII. Tampereen yliopisto 1991.

Varela, Francisco J., Rosch, Eleanor, Thompson, Evan: The Embodied Mind. Cognitive Science and Human Experience. The MIT Press; Revised ed. edition (November 13, 1992).

”8. Jätä heiluri pois ja tee fa-li kamppailuasennosta mihin suuntaan vain, millä voimalla ja liikepituudella vain. 9. Vie fa-li mihin tahansa kamppailutekniikkaan.”

Zhang Chang Wang kirjoittaa kirjassaan ”Tie terveyteen ja hyvinvointiin” sivulla 140, missä hän kuvaa fa-lita, näin: ”Mitä sujuvampaa rentouden ja jännityksen vaihtelu on, sitä suurempi on vastaavasti ulos saatettu voima ja voiman nopeus.” Tähän kaikki edellä olevat harjoitukset ja niiden suoritustapa tähtäävät. Muutos rentoudesta jännitykseen ei voi olla sujuvaa, jos lähtökohta ei ole mahdollisimman rento. Voi olla, että rentoutta voi oppia myös vain seisomalla, mutta helpommin sitä oppii, jos harjoitukseen liitetään dynaamisia rentousharjoituksia.

Edellä kuvatuissa harjoituksissa edetään laajoista liikkeistä kohti lyhyitä liikkeitä. Tämä tarkoittaa etenemistä helposta kohti vaikeaa, vaikka yi quanin yhteydessä pitääkin todeta, että helppokaan ei ole aivan helppo. Mutta tämä on pedagogisesti järkevä etenemissuunta. Ajatus ei tietenkään ole omani. Esimerkiksi Jan Diepersloot, joka toi yi quanin Suomeen 1995, opetti samalla idealla seisomiseen liittyvän ”sisäisen liikkeen”. Hän lähestyi seisomista shi-lin kautta. Aluksi tehtiin shi-li-harjoitusta laajoin liikkein. Sitten liikerataa lähdettiin hiljalleen lyhentämään ja lyhentämään. Jolloin ulkoinen liike hiljalleen pysähtyi, mutta liike jatkui kehon sisässä. Näin siirryttiin ulkoisesta liikkeestä kehon sisäiseen liikkeeseen. Hän kuvasi tätä muutosta liikkeen energiasta kohti energian liikettä.  

Samaa ajatustapaa voidaan käyttää lähestyttäessä fa-litä. Ulkoinen pitkä liike voidaan ikään kuin jalostaa ”puhtaaksi fa-liksi”, missä liikkeellä ei ole pituutta lainkaan. Fa-li tehtynä tavallaan puhtaasti periaatteen tasolla, ilman ulkoista liikettä, siis liikkeen pituutta tai sovelluksen muotoa, on vaikein tapa, miten fa-lin voi ylipäätään tehdä. Koko fa-lin harjoituksen idea on siinä, miten se viedään kamppailutekniikan voiman käytön moottoriksi. Se saa itse asiassa merkityksensä siitä, miten sitä sovelletaan, ja kamppailusovellukset, iskut, heitot, potkut jne. vaativat kaikki erilaisia voiman käytön ja vapauttamisen tapoja. Yi quanissa pätee sama kuin muissakin kamppailulajeissa, että on opeteltava vapauttamaan tai käyttämään voimaa eri tavoin tilanteesta ja tekniikasta riippuen. Fa-li ei tarkoita vain räjähtävää voimaa lyhyessä tekniikassa. Se tarkoittaa myös voiman keskittämistä pitkään tekniikan, esimerkiksi iskun osumakohdassa. Ei ole kamppailutaitoa, missä tekniikat ovat vain viisi tai kymmenen senttimetriä pitkiä. Yi quankaan ei ole sellainen. Siksi fa-lin harjoittelua tulee tehdä ”mihin suuntaan vain, millä voimalla ja liikepituudella vain.” Samoin on myös tärkeää viedä ” fa-li mihin tahansa kamppailutekniikkaan”. Fa-li on kamppailutekniikan voiman moottori, jonka pyrimme yi quanissa kehittämään huippuunsa.

Itse en näe, että on olemassa erikseen ”terveyspuolen” yi quania ja ”kamppailupuolen” yi quania, ja että terveyspuolella fa-li ei ole niin tärkeä. Kaikilla harjoituksilla, niin seisomisasennoilla kuin shi-lin muodoilla, on omat kamppailusovelluksensa. Seisomisharjoitus opettaa koko kehon yhtenäisen voiman (hun yuan li). Shi-li –harjoituksissa opimme saattamaan tämän voiman liikkeelle ja fa-li harjoituksissa opettelemme käyttämään sitä nopeasti. Tämä prosessi on jatkumo, missä kaikki kohdat ovat yhtä tärkeitä.

Jos seuraat tätä progressiota askel askeleelta, niin luulen, että fa-li ei tule tuottamaan sinulle mitään ongelmia. Muutaman vuodenhan tällaiset prosessit aina kestävät, mutta niin pitääkin. Kannattaa edetä askel askeleelta, tehdä yhden vaiheen harjoituksia niin paljon ja niin kauan, että todella ymmärtää, mistä asiassa on kysymys. Jokaiseen edellä kuvaamani vaiheeseen liittyy paljon harjoituksia, joista olen tässä antanut vain esimerkin. Jos saan aikaiseksi, yritän järjestää tästä kuviosta pidemmän seminaarin, missä käymme tarkemmin läpi tässä kuvattuja vaiheita, niiden periaatteita ja niihin liittyviä harjoituksia.

”4. Anna käsien pudota heti takaisin hellalle hieman toiseen kohtaan. Kädet pomppaavat itsestään hellasta kaksi kertaa. Kun opit tämän, voit antaa käsien pomppia hellalla kuin kumipallon. Fa-li on kuin kumipallo, joka pomppii maassa. Opit myös vaihtamaan fa-lin suuntaa, jolloin kätesi ovat kuin laatikkoon heitetty superpallo, joka pomppii seinästä seinään.”

Tämän harjoituksen tarkoituksena on opetella ylittämään se yleinen vaikeus, että jos teet useamman fa-lin perätysten, kehosi alkaa jännittyä liike liikkeeltä. Jo toinen tai kolmas fa-li tuntuu huomattavasti jäykemmältä kuin ensimmäinen. Käsijarru menee itsestään päälle. Optimaalinen tilanne olisi tietysti se, että liikkeen rentous säilyy koko ajan huolimatta siitä, kuinka monta fa-litä teet. Tämä on sama ongelma, mihin wado-karatekat törmäävät tehdessään sellaisia kumite gatoja, joissa tehdään monta perättäistä, lyhyttä, mutta nopeaa lyöntiä tai liikettä. Esimerkiksi kumite gata numero 15 on tällainen. Siinä pitää tehdä nopeasti perättäin kuusi liikettä ja kehon ei pitäisi liikkeiden aikana jännittyä. Se on miltei mahdotonta. Se vaatii juuri sellaista nopeaa jännityksen ja rentouden vaihtamisen kykyä, mitä yi quanissa treenaamme ja mitä perinteinen karateharjoitus ei pidä sisällään lainkaan.

Jotta saisit kätesi pomppimaan hellalla kumipallon tavoin, sinun on liikkeen loppuvaiheessa annettava siihen myös voimaa. Tämä tapahtuu jännitysrefleksin avulla aika lailla itsestään. Jännitysrefleksi luo liikkeeseen sen kimmoisan voiman, minkä avulla kädet jälleen lentävät hellalta takaisin ylös ja josta voit pudottaa ne saman tien myös alas. Voit pudottaa ne yhtä hyvin samaan kohtaan, mutta voit vaihtaa myös paikkaa.

”5. Tutki samalla idealla myös muut perussuunnat.”  Tällä tarkoitan: ”samalla heilurin idealla”. Tee siis käsien heiluriliike, kuten edellisessä harjoituksessa, mutta heitä siitä kädet johonkin muuhun kuudesta perussuunnasta kuin alas. Tämä on helpointa tehdä alas, mutta pienellä tutkimisella löydät, miten säilytät saman idean muissa suunnissa. Anna käsien pompata takaisin samalla tavalla kuin edellisessä harjoituksessa. Käytä hyväksesi kokemustasi putoavasta liikkeestä. Harjoittele tässä vaiheessa myös kuuden perussuunnan lisäksi muita suuntia, esim. ”repäisevä voima”, missä kädet vapauttavat voimat eri suuntiin.

”6. Tee edelleen heilurin kautta, mutta lyhennä putoavaa liikerataa.”  Liikkeellä on aina voima, suunta ja pituus. Tässä ehdotan, että siirryt pitkästä liikeradasta lyhyempään liikerataan. Tässä vaiheessa annat heilurin vielä olla pitkä, mutta putoavan liikkeen lyhyt. Tämä on välivaihe, mistä on sitten helppo pudottaa heiluri kokonaan pois ja siirtyä vapauttamaan voima suhteellisen lyhyeen liikkeeseen, mikä on tavallaan yi quanin tavaramerkki. Pitkään liikkeeseen on helpompi vapauttaa voimaan kuin lyhyeen. Jos harjoittelet lyhyen liikkeen voiman vapautusta heilurin kautta, opit pitämään rentouden vakiona.  Tee tätä harjoitusta paljon alaspäin, mutta harjoittele myös muut voiman suunnat.

”7. Tee kuten edellä, mutta käy jännityksen aikana maksimivoimassa tai lähellä sitä. Huomaa, että voit lisätä voimaa jännitysrefleksin sisällä. Siellä on kyllä aikaa. Jos yrität lisätä voimaa aikaisemmin, liike jäykistyy ja idea katoaa.”  Tällä tarkoitan sitä, että tämä on vaihe, missä voit alkaa enemmän tutkia myös isompia voimia. Harjoitus tuottaa havainnon, että vaikka teet liikettä edelleen refleksinomaisesti, voit lisätä siihen voimaa ikään kuin tämän refleksin sisällä. Varo, että et yritä liikaa. Yrittäminen pilaa rentouden. Vaikka refleksiliike on hyvin nopea, voit löytää sen sisältä aikaa ottaa mukaan enemmän jännitystä. Anna refleksin laueta ja sitten heität siihen hieman lisää löylyä. Harjoituksella löydät, mitä tarkoitan.

Ennen kuin siirryn käsittelemään kolmatta kohtaa, missä tehdään fa-li vapaasti putoavasta liikkeestä, haluan vielä tarkentaa edellistä kuvausta shi-li-harjoituksesta. Kuvasin siinä harjoitusta aktiivisen ja reaktiivisen shi-lin yhdistelmänä. Itse asiassa harjoituksessa ”aktiivisuus” voidaan yhdistää kehon painopisteen liikkeeseen ja ”reaktiivisuus” käsien (eli kontaktipisteen) liikkeeseen. Kuvaamani ajatuskoe, jossa laitat kuminauhan päässä olevan pallon edestakaiseen liikkeeseen kuvaa tätä hyvin. Siinä käsi, jota liikutat on aktiivinen ja se vertautuu kehon painopisteeseen ja kuminauhan päässä oleva pallo on reaktiivinen ja se vertautuu kontaktipisteeseen. Kun pallo on lentämässä liikeratansa toiseen päähän, liikutat kättäsi (aktiivisesti) vastakkaiseen suuntaan, jolloin pallo reagoi tähän liikkeeseen ja vaihtaa myös suuntaa, mutta ikään kuin vaiheen perässä.

Herää myös kysymys, miksi teemme tämän shi-li-harjoituksen käsien riippuessa alaspäin. Yleensähän shi-li-harjoittelu tapahtuu kädet kannateltuina rinnan edessä. Selitys on sama kuin fa-linkin kohdalla, jonka harjoittelun alamme pudottamalla kätemme kuumalle hellalle. Kun teemme  harjoituksen alaspäin, pystymme hyödyntämään vapaasti putoavaa liikettä, josta voima on pudotettu kokonaan pois. Pystymme siis olemaan liikkeessä rennommin kuin, jos tekisimme sitä kädet rinnan edessä kannateltuina. Hyödynnämme siis käsien vapaata pudotusta, joka on, kuten edellä kuvasin, ballistinen liike. Siinä annetaan vain voiman suunta ja lähtövoima ja annetaan käden jatkaa liikettään omalla painollaan. Tällöin shi-li-harjoitus toimii myös rentousharjoituksena, missä rentoutta etsitään vapaan liikkeen kautta. Kun liikkeen suunta on alas, siinä on kaksi rentoutta opettavaa tekijää. Ensinnäkin liikettä ei tarvitse kannatella lainkaan. Jos liike suuntautuu vaikkapa vain 10 astetta etuviistoon, joudumme jo ohjaamaan sitä ja jonkin verran siis kannattelemaan. Toiseksi, voimme hyödyntää maan vetovoimaa ja sen aiheuttamaa putoamisliikettä täysin. Luulen, että shi-li-harjoitusta kannattaa tehdä paljon benji-harjoituksen tapaan suoraan alas, jolloin opitaan löytämään elastiseen voimaan mahdollisimman rento lähtöpiste. Fa-li tarkoittaa räjähtävää siirtymistä rennosta tilasta jännittyneeseen tilaan, ja mitä avoimempi, tavallaan suurempi on tämä väli, rentouden ja jännityksen välinen dynamiikka, sitä suurempi voima fa-lissä. Kun opettelemme avaamaan tätä väliä alas, mihin se on myös helpoin tehdä, se sitten siirtyy myös muihin voiman suuntiin. Kannattaa edetä helpoimmasta kohti vaikeinta.

Mutta sitten kohtaan kolme, joka kuului näin:

”3. Tee vapaa heiluri ja pudota kädet kuumalle hellalle. On tärkeää yrittää olla tekemättä mitään. Jos yrität tehdä fa-lin, se jäykistyy. Ota putoavasta liikkeestä sen rentous ja kuuman hellan mielikuvasta jännitysrefleksi. Silloin fa-li tapahtuu, sitä ei tehdä. Huomaa, että kun kädet putoavat alaspäin, myös painopiste putoaa. Ota haltuun myös painopisteen vapaasti putoava liike. Huomaa siis, että fa-lissä pyrimme ottamaan hallintaan refleksiliikettä, joka on yleensä hallintamme ulkopuolella.”

Tässä on tiiviisti monta asiaa, joista osaa olen jo perustellut. Jaetaan harjoitus osiin, niin sen ideat selkiintyvät.

1. Tee vapaa heiluri.

2. Pudota kädet.

3. Pudota myös painopistettä.

4. Käytä kuuman hellan mielikuvaa.

5. Syntyy jännitysrefleksi.

6. Refleksi on tapahtuma, mikä syntyy itsestään, sitä ei tehdä. Mukana ei siis ole mitään minää, joka tekee jotain. Asia tapahtuu.

1. Lähdetään liikkeelle vapaasta heilurista. Perustelin tätä jo edellä rentouden yhteydessä. Vapaa heiluri opettaa pudottamaan pois kaiken liikkeen kannattelun. Fa-lissä on tärkeää lähteä voiman vapauttamiseen ikään kuin ”nollatilasta”. Kun harjoituksessa jatkuvasti palataan käsien heilutteluun, samalla palataan siis jännitysten kannalta nollatilaan. Tämä vaatii harjoittelua. On opeteltava jännityksen jälkeen pudottamaan pois ponnistus ja kannattelu, jolloin seuraava fa-li lähtee myös nollatilasta. Tämä mahdollistaa useiden fa-liden tekemisen ilman, että jännitykset alkavat kerääntyä kehoon.

2. Pudota kädet. 3. Pudota myös painopistettä. Tässä kuvaan sitä, mitä tuossa edellä kuvasin kehon painopisteen ja kontaktipisteen suhteesta. Liike lähtee painopisteen pudottamisella, jolloin kädet seuraavat. Kun painopiste lähtee nousemaan, kädet vielä jatkavat putoamistaan. Fa-lissä tämä on nopea tapahtuma. Paino putoaa ja samalla se myös heitetään hieman etujalan päkiälle, joka lepää maassa kantapää ilmassa, jolloin myös nilkan elastinen voima saadaan mukaan vahvistamaan liikettä. Voima ikään kuin kimpoaa silloin ylös kummastakin jalasta, mutta etujalan nilkka ja polvi ovat liikkeessä mukana vahvojen jousten tavoin.

4. Käytä kuuman hellan mielikuvaa. 5. Syntyy jännitysrefleksi.  Yksi tapa lähestyä fa-litä ja siinä nopeasti tapahtuvaa muutosta rennosta jännittyneeksi on ymmärtää se kehon automaattisena refleksinä. Keholla on tämä nopean jännittymisen ja räjähtävän liikkeen kyky, mitä se käyttää esimerkiksi tilanteessa, missä vahingossa nojaat kuumaan hellaan. Räjähtävä liike tapahtuu silloin itsestään, sitä ei tehdä. On myös muita mielikuvia ja tapoja lähestyä fa-litä, mutta kuuman hellan mielikuva ja sen synnyttämä refleksiliike on ehkä niistä helpoin. Näin ainakin itse koen. Useilla meillä on kokemus, miten kehomme reagoi kuumaan pintaan, kynttilän liekkiin tai vastaavaan. Jos meillä on tämä kokemus, saamme siihen liittyvän mielikuvankin eläväksi ja helposti toimivaksi.

6. Refleksi on tapahtuma, mikä syntyy itsestään, sitä ei tehdä. Mukana ei siis ole mitään minää, joka tekee jotain. Asia tapahtuu. Tämä on tärkeä huomata, sillä olemme usein liian tietoisia, että yritämme tehdä fa-lin. Yritys synnyttää helposti jännityksen. Vasta, kun on oppinut tekemään fa-lin rennolla tavalla, ei ole väliä, miten siihen lähtee. Mutta oppimisprosessissa kannattaa edetä niin, että ei yritä mitään, vaan antaa tapahtua. Niinhän refleksi toimii: se vain tapahtuu ja huomaammekin sen vasta, kun se on jo tapahtunut.

Tämän kohdan selittäminen tuli tehtyä vain kahdella lauseella:

2. Elastinen shi-li.  Esim: pudota kädet alas kuin benji-köydet.

Totesin edellä, miten rentouden löytäminen on vaikeaa. Niin on liikkeen elastisuudenkin. Kun olen opettanut tätä benji-köysiharjoitusta, olen huomannut, että ideasta on vaikea saada kiinni. Nyt luulen ymmärtäväni, mistä se johtuu. Luulen, että se johtuu siitä, että olemme jumiutuneet vain kahteen shi-li-harjoitusten kategoriaan: reaktiiviseen ja aktiiviseen.

Mutta ensin benji-harjoituksen kuvaus. Seiso pallo vatsan edessä. Kuvittele, että kummatkin kätesi ovat paksut benji-hyppääjän köydet. Heitä kädet alas pudottamalla painopistettä ja anna käsien venyä benj-hyppääjän köyden tavoin. Kun köydet kiristyvät alhaalla, työnnä jaloillasi ja koko kehollasi ylös, jolloin käsien liike jatkuu ylöspäin ja kuminauhat löystyvät. Pudota taas painopiste alas, jolloin kädet putoavat alas ja venyvät.

Muutama harjoitukseen liittyvä tärkeä idea. Ensinnäkin: käytä mielikuvaa. Kuvittele, että käsiesi lisäksi koko kehosi on yksi elastinen benji-köysi. Tämä mielikuva auttaa sekä käsien, että koko kehon elastisen liikkeen löytämisessä. Toiseksi: ole tietoinen käsiesi ja koko kehosi eksentris-konsentrisesta liikkeestä. Lihas-jänne-kalvoketjut venyvät ja sitten supistuvat. Ketjujen venyminen synnyttää jousimaisen jännityksen, josta vastakkainen liike eli supistuva liike lähtee. Aisti tämä jännityksen ja rentouden elastiselta tuntuva vaihtelu. Kolmanneksi: ole harjoituksessa tietoinen painopisteen ja kontaktipisteen liikkeiden suhteesta. Liike syntyy tämän suhteen ajoituksen hallinnasta. Otapa mielessäsi käteesi kuminauha, jonka päähän olet kiinnittänyt pallon. Miten saat pallon liikkumaan vaakatasossa, siis lattiansuuntaisesti ja jatkuvana liikkeenä. Kun laitat pallon liikkumaan vasemmalle, kätesi heilahtaa ensin vasemmalle. Kun vaihdat liikkeen suuntaan, kätesi heilahtaa oikealle, kun pallo vielä lentää vasemmalle. Samoin liikeradan toisessa päässä. Sinun on heilautettava kättäsi vasemmalle, kun pallo lentää vielä oikealle. Vietynä benji-harjoitukseen kätesi on vartalon painopiste vatsalla ja pallo on kontaktipiste kädessä. Painopisteen suunta vaihtuu aina ennen kontaktipisteen suuntaa ja vetää elastisesti kontaktipisteen perässään. Tämä on yksi tärkeimmistä shi-lin, fa-lin ja tui-shounkin periaatteista ja siksi on ihmeellistä, että siitä puhutaan niin vähän. Elastisen liikkeen löytäminen ainakin helpottuu huomattavasti, jos tiedostaa näiden kahden pisteen liikkeiden suhteen ja ajoituksen.

Kirjoitin tuossa alussa, että ongelma voi olla, että olemme jumiutuneet vain kahteen shi-li-harjoitusten kategoriaan: reaktiiviseen ja aktiiviseen. Jos nämä ovat hukassa, niin palautan ne mieleen. Shi-li-harjoitus aloitetaan yleensä reaktiivisella ajoituksella: kuvitellaan, että esimerkiksi vedessä kelluva lankku lähtee liikkeelle ja vastataan siihen omalla voimalla. Eteenpäin menevän lankun liikkeeseen vastataan vetävällä voimalla, jolloin lankku pysyy paikallaan. Me siis reagoimme mielikuvan liikkeeseen: liike on reaktiivinen. Aktiivisella shi-lillä tarkoitetaan päinvastaista tilannetta: mielikuva on paikallaan, esimerkiksi lankku, puu tai vuori, ja me työnnämme tai vedämme sitä. Silloin liike on aktiivinen. Esiin nousevat voimat ovat samoja, mutta niiden syntytapa mielessä on erilainen. Tämä näyttää muuten hienolla tavalla yi quanin syvällisyyden ja hienovaraisuuden.

Mutta olin sanomassa, että benji-harjoitus on vaikea, koska se ei osu näihin luokkiin. Siinä tulee esiin kolmas kategoria, mikä on aktiivisen ja reaktiivisen yhdistelmä. Liike lähtee aktiivisesti pudottamalla painopiste, siihen kädet reagoivat ja lähtevät putoamaan. Putoaminen voidaan nähdä vapaana (rentous-jutussa kuvatulla tavalla) vaikka se ei aivan vapaa ehkä olekaan. Liike on tavallaan tässä vaiheessa ballistinen. Käsi on kuin kuminauhan päässä oleva kuula, mikä on vapaassa pudotuksessa ennen kuin kuminauha alkaa venyä. Kun kädet alkavat venyä, keho reagoi tähän nostamalla painopistettä ylös (työntämällä jaloilla ja ojentamalla selkää). Tämä aiheuttaa käsien elastisen kiristymisen, jolloin niiden liikesuunta vaihtuu. Tämä on reaktiivinen, eräänlainen pomppaava liike. Kun kädet kohoavat ylöspäin, pudotan aktiivisesti jälleen painopisteen alas ja kierros alkaa alusta. Näyttäisi siis siltä, että tässä harjoituksessa aktiivinen vaihe muuttuu reaktiiviseksi ja taas aktiiviseksi jne. Kun teet tätä harjoitusta, pudota mielestäsi pois ajatus, teetkö reaktiivista vai aktiivista shi-litä, teet kumpaakin!

Huomaa harjoituksessa myös, että siinä ikään kuin ”päästetään irti”. Tämä synnyttää alaspäin putoavan vapaan liikkeen. Vapaata liikettä ei tarvitse kannatella. Liike on siinä mielessä ballistinen kuin lentävän kuulan liike on. Kun sille on annettu voima liikkeelle lähtiessä, tämä voima ei enää saata sitä. Ajatus ballistisesta liikkeestä auttaa myös rentouden etsimisessä. Voi olla että täysin vapaa putoava liike on ihmiselle mahdoton, mutta mielikuvana se on ainakin toimiva ja auttaa rentouden syventämisessä.

On löydettävä hidas elastinen voima, jotta sen voi tehdä nopeasti. Zhan zhuang, shi-li ja fa-li muodostavat jatkumon, missä voima on koko ajan sama, mutta se tila ja aika, missä sitä vapautetaan vaihtelee.